Minä ymmärrän, että teitä raivostuttaa isot ja pienemmätkin kakkakasat jalkakäytävillä ja nurmikoilla muissa paikoissa, joissa ihmisiä liikkuu. Niin minuakin, suuresti! Mutta syy siihen, miksi nuo inhat pökäleet siellä ovat, ei ole koirissa, vaan niiden omistajissa, jotka ovat joko niin hienohelmoja tai piittaamattomia, etteivät vaivaudu niitä keräämään! Aivan kuten pienen lapsen "hankkivilla", on myös koiran vastuulleen ottavalla velvollisuus hoitaa ne vanhemmuuden ikävätkin puolet kuten vaipan vaihto -> koiran ulosteiden kääräiseminen pussiin ja roskikseen.
Sen sijaan, että sanoisitte/valittaisitte piittaamattomalle koiranulkoiluttajalle asiasta kasvokkain, osa teistä tappaa välillisen ongelmanaiheuttajan, koiran, heittelemällä myrkytettyjä ruokapaloja ulkoilureittien varrelle. Seuraava on raa`asti sanottu, mutta vähintään yhtä raakaa on viattomien koirien myrkyttäminen: kouluttakaa mieluummin niitä omistajia vastaavan lopputuloksen aikaansaavilla tavoilla! Mutta ei, kun se ei käykään niin helposti.
Itseäni koirani jätökset tunnollisesti keräävänä huolestuttaa ja pelottaa jälleen kovasti jokainen ulkolenkki, sillä ihmisen silmä ei aina ole koiran hajuaistia nopeampi; mitä jos koirani ehtii napata suuhunsa myrkytetyn ruokapalan? Miksi minun (ja muiden vastuullisten pökäleenkorjaajien) koirani kanssa tulee kärsiä piittaamattomien koiranomistajien ja teidän koiranvihaajien tekosista? Tähän jos saisin ASIALLISEN vastauksen.
Jättääkää raivossanne ne viattomat koirat (ja niiden omistajat) rauhaan, ja keskittykää koulimaan ongelmatapauksissa koiran OMISTAJAA!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja kun ne samat urpot varmaan itse heittää tupakki askit, muovit ynm. luontoon niin niille pitäisi kyllä vain syöttää sitä koiranpaskaa sitä mukaa kun siitä valittavat.