Myös Espanja-vakuudet näyttävät arvottomilta

Suomen Espanja-vakuusjärjestelyssä näyttää olevan sama sopimusmiina kuin Kreikka-vakuuksissa. Mikäli EU pääsee sopuun Espanjan velkojen leikkaamisesta, Suomi voi jäädä ilman vakuusmaksuja

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/06/04/myos-espanja-vakuudet-nayttavat-arvottomilta/20137834/12
768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaan jää..

Äänestä

Uskottavuus on mennyt tältä feministi puolueelta.

Äänestä

Valehtelu ja hyysäys!

Äänestä

Taitaa olla sopimukset yhtä arvokkaita kuin Limasen tutkimukset.

Äänestä

Valtakunnan Pelllet Urpilainen ja Hetemäki ovat Suomelle häpeäksi.

Äänestä

Eikös ne takaussopimukset voisi neuvotella uusiksi, koska näyttää siltä että tilanne
on muuttunut siten että vakuuksien saanti on "hieman" epävarmaa ?

Suomi maksoi 1,44 mrd etuajassa ja joutuu kustantamaan sen rahan hinnan (koron)
muiden maiden maksujen tapahtuessa pidemmällä aikavälillä.
Lisäksi Suomi luopui mahdollisista korkotuotoista, jotka nekin voivat olla merkittävät riippuen yleisen taloustilanteen kehittymisestä.
Siihen kun lisätään sopimuksen tekokulut ( 600 000 € ?) ja vakuustilin hoitopalkkiot
( 200 000 €/v), voisi olla aihetta kohtuullistaa sopimusta jo sen perusteella että se ei vastaa alkuperäistä tarkoitusta ; kyseessä ei pitänyt olla pelkkä rahan lahjoitus vaan jopa käypänen sopimus, jossa lainanottajatkin olisivat vastineeksi jotakin
tarjonneet.

Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11507201#comment-61855850

NILLITTÄJÄT MÖYRIVÄT ESILLE, ylioppilas Backman sdp ja peruskoulunopettaja
Urpilainen sdp

Urpilainen sanoi TV1:n aamulähetyksessä tiistaina Soinille, että SOINI ON KÄYTTÄNYT EU-MAINOKSEEN HESARISSA VERONMAKSAJIEN RAHAA.
Siis puoluetukea.

Urpilainen näyttää pulskistuneen. Urpilainen on käyttänyt lihomiseensa
veronmaksajien rahaa. Siis palkkaansa ja tarjoilua.

Lue miten nillittäjä Backman ja Sixten Korkman nousevat koloistaan

http://timosoini.fi/2013/06/nillittajat/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ps Jyrää kirjoitti:

Suomen Espanja-vakuusjärjestelyssä näyttää olevan sama sopimusmiina kuin Kreikka-vakuuksissa. Mikäli EU pääsee sopuun Espanjan velkojen leikkaamisesta, Suomi voi jäädä ilman vakuusmaksuja

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/06/04/myos-espanja-vakuudet-nayttavat-arvottomilta/20137834/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu