Perheemme tuttavista yksi toimii ulkomailla merkittävässä asemassa. Hän on kertonut häpeävänsä luterilaisuuttaan. Kun uskonnosta on puhe, hänen mukaansa luterilaiseksi julistautuminen on sosiaalisesti kuin täällä meillä joku olisi jehova. Ihmiset ihmettelet ja hämmästelevät sitä, että joku seuraa jonkin 1500-luvun munkin tulkintoja vielä tänä päivänä.
Oletteko te muut hävenneet luterilaisuuttanne? Kirkossakäyminen on luterilaisille ulkomailla hankalaa. Useimmissa maissa ehkäpä jostakin satamakorttelista voi löytyä pieni luterilainen (tai suunnilleen) kirkko.
Itse olen katolilainen. Sitä ei ihmetellä missään, vaan päinvastoin ihaillaan. Olenhan osa maailmanlaajuista kirkkoa, en mitään provinsiaalista lahkoa.
Luterilaisuuden maine maailmalla?
10
93
Vastaukset 10
- Lukija5
"Oletteko te muut hävenneet luterilaisuuttanne?"
Miksi luterilaisuutta pitäisi hävetä? Luterilainen kirkko kuuluu kristillisiin kirkkoihin ja kristilliset kirkot harjoittavat ekumeniaaa eli kirkkojen välistä yhteistyötä muiden kristillisten kirkkojen kanssa.
Muistelen, että joku katolinen nimimerkki ( Sinäkö?) olisi kysellyt aikaisemminkin tällä palstlla, häpeävätkö luterilaiset luterilaisuuttaan. En ymmärrä, miksi tuommoinen kysymys edes esitetään. Eihän ainakaan kristillisin kirkkoihin kuuluvien tarvitse hävetä johonkin kristilliseen kirkkoon kuulumistaan. Luterilaisessa kirkossa ei ole ollut pedofiiliskandaalejakaan, niin kuin on ikävä kyllä ollut katolisessa kirkossa.- evl häppee
Jehovantodistajia on lähes 8 (kahdeksan) miljoonaa.
He ei häpeile todistajuuttaan
vaan ovat
innokkaita julistamaan kaikille tapaamilleen ihmisille
Jumalan Valtakunnasta.
Ovityötä ei tee se joka uskontoaan häpee. =>
kuten luterilaiset:
ei he kerro yhtä iloisina uskonnostaan.
vaikenee vaan... - Lukija5
evl häppee kirjoitti:
Jehovantodistajia on lähes 8 (kahdeksan) miljoonaa.
He ei häpeile todistajuuttaan
vaan ovat
innokkaita julistamaan kaikille tapaamilleen ihmisille
Jumalan Valtakunnasta.
Ovityötä ei tee se joka uskontoaan häpee. =>
kuten luterilaiset:
ei he kerro yhtä iloisina uskonnostaan.
vaikenee vaan..."Ovityötä ei tee se joka ukontoaan häpee.= > kuten luterilaiset: ei kerro yhtä iloisena uskonnostaan vaikenee vaan..."
Me ihmiset olemme erilaisia. Jotkut kertovat asioistaan muille ja jotkut toiset eivät. Minun mielestäni henkilökohtaisia asioitaan ei tarvitse toitottaa koko maailmalle, jos ei halua. Eivät kaikki ihmiset haluaa keskustella omasta uskonnostaankaan missä hyvänsä ja kenen kanssa hyvänsä.
- reppana L.-M
Niipä niin. "Olisiko sinun syytä hävetä sitä täällä Suomessa, kun olet sellaisen reppanakirkon jäsen, jolla ei ole edes katon korjaamiseen rahaa. Mitätön yhteisö kerta kaikkiaan."
Vai oletko maailmanlaajuisen hävettävän pedofiilikirkon jäsen. Hävettävä riittää.
Luulen että suuri osa katolisista häpeää sitä minkälaisen kuvan sinä annat Suomen katolisista näillä kirjotuksillasi.
Siis näillä argumenteilleko sinä uskoasi rakennat.
Mitenkä oli niitten varhaisten kristittyjen häpeämisen laita kun kokoontuivat vain kodeissa ja katakombeissa. Ei edes pahaista kirkko siellä satamassa. - sweet home
***Ihmiset ihmettelet ja hämmästelevät sitä, että joku seuraa jonkin 1500-luvun munkin tulkintoja vielä tänä päivänä.---
Itse olen katolilainen. Sitä ei ihmetellä missään, vaan päinvastoin ihaillaan. ***
no sehän oli Luther katolilainen munkki.
Vanhempaa ja homeisempaa uskoa se sinun katolilaisuus on. :D- Lukija5
Yleensä ihmisistä mainitaan korkein asema, missä he ovat olleet. Lutherilla se oli Wittenbergin yliopiston Raamatun selitysopin professorina toimiminen eikä mikään munkkina oleminen joskus nuorempana. Olen huomannut näillä palstoilla, että katolilaiset yleensä mainitsevat vain Lutherin munkkina olon josksu nuorempana eivätkä vahingossakaan koskaan sitä, että Luther toimi Raamatun selitysopin professorina Wittenbergin yliopistossa.
Surkeaa omakehua tuo Room. paavinkirkko-katolisuus. Ortodoksit ovat paremmin käyttäytyviä.
- Lukija5
"Surkeaa omakehua tuo Room.paavinkirkko-katolisuus. Ortodoksit ovat paremmin käyttäytyviä."
Tuosta olen aika lailla samaa mieltä. - kuka älähtää?
Totta, mutta eräs Luther-säätiöläinen harrastaa samanlaista omakehua!
- Lukija5
kuka älähtää? kirjoitti:
Totta, mutta eräs Luther-säätiöläinen harrastaa samanlaista omakehua!
"Totta, mutta eräs Luther-säätiöläinen harrastaa samanlaista omakehua."
On aivan sama, kuka sitä omakehua harrastaa, sillä sellainen ei ole kovin asiallista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571470Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291170Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216869- 65791
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus61699- 46665
- 51652
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187568- 76566