Nettiahdistelua

huolestunutopiskelij

Hei! Kaipaisin todella paljon apua joltakin mielellään vähän vanhemmalta ja kokeneemmalta ihmiseltä, olisin siis todella kiitollinen jos viitsisitte vastata tähän viestiin, sillä asia on hyvin tärkeä minulle. Kenellekään en ole viitsinyt asiasta "oikeassa elämässä" kertoa, koska sen verran arka aihe minulle on. Toivottavasti jaksatte lukea viestin, vaikka pitkä onkin, yritän kertoa asiani mahdollisimman tiivistetysti.
Taustatietoja siis minusta on, että olen 17-vuotias tyttö, joka ei ole ikinä seurustellut saati edes pussannut ketään. Aina ollut sellainen kiltin tytön maine minulla.
Ongelmana siis on, että joulukuussa aloitin netin chattipalstoilla liikkumisen ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Tavoitteena oli saada ulkomailta uusia kontakteja ja tutustua erilaisiin ihmisiin, ei mitään sen kummempaa. Lisäsin kavereita paljon skypeen vähän ajan jutustelun jälkeen suurin osa heistä miehiä. Skypenimeni oli kuitenkin keksitty joten kukaan ei oikeaa nimeäni tiedä. Omistan myös webbicameran joten useamman miehen kanssa tuli myös kameralla kuvattua. Asia joka minua myöhemmin tuossa alkoi vaivata ja kaduttaa oli kuitenkin se, että tutustuin 25-vuotiaaseen norjalaiseen mieheen joka väitti olevansa 18-vuotias. Jotenkin hän sai minut sitten kameran eteen pelkissä alusvaatteissa, ja enhän minä voi siitä häntä syyttää itse kun sen kuitenkin tein. Mutta asia hävettää ja vaivaa minua, sillä sitä ennen olin mennyt vielä kameran eteen 23-vuotiaan saksalaisen miehen eteen alusvaatteissa. Minusta tuntui tuon jälkeen että olen paha ihminen ja oloni tuntui likaiselta huoralta. Myöhemmin poistin kuitenkin nuo miehet kavereistani, pelkäen samalla loukkaavani heitä. He myös puhuivat muutenkin minulle asioista, jotka suoraan sanottuna ällöttivät minua härskiydellään. Kadun kaikkea mitä tein tuolloin ja asiat tuntuvat vielä vaivaavan minua, ja oli pakko avautua jonnekin joten päätin puhua asiasta täällä. En ole enää ollut kuitenkaan alusvaatteisillani kameran edessä, mutta vieläkin olen lisännyt uusia random skypekavereita. Lisäsin tänään sitten ulkomaalaisen itseni ikäisen pojan joka vaikutti ihan normaalilta. Hän sanoi haluavansa nähdä minut camissa tietääkseen että olenko aito. Minulla oli ihan normaali t-paita shortsit vaatteet päällä siinä kamerassa ollessani ja sitten poika alkoi uhkailemaan minulle että jossen ota paitaa pois päältä hän laittaa minusta kuvia pornosivustolle. En kuitenkaan ottanut paitaa pois vaan estin hänet skypessä. Mieltäni jäi kuitenkin vaivaamaan päätyykö minusta sitten lopulta kuvia kaikesta tästä pornosivustoille. Ajatus hirvittää mua todella. Olisin todella kiitollinen jos joku vaivautuisi vastaamaan viestiini vaikka se hieman tyhmältä ehkä kuulostaakin! (:

7

451

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei hän sinua pornosivustolle pistä, jos et kerta ruvennut riisutumaankaan. Jos olisit riisutunut niin olisi voinut pistääkin, eli siis hän yritti pelata rumaa peliä sen suhteen. Kannattaa varoa tuota webbileikkiä, sillä internet EI unohda. Jos tuntemattomat tai vaikka tuttusi pelaavat tällaista härskiä peliä ja et itse pidä ajatuksesta, niin poista vaan kavereista ilman omantunnontuskia.

    • huolissaaaaaan

      Kiitokset sinulle paljon! Oli kuitenkin pistänyt kuvani pornosivulle ja varastanut skypenimeni, vaikka en vaatteita riisunutkaan...uhkaili vielä että jos en riisu enemmän niin laittaa kuvani vielä useammalle sivulle!

      • Sitten vaan uusi salasana vanhalle skype-nimelle (jos vielä hallinnassasi) ja hävität sen tunnuksen ja hankit uuden. Jos tuo käyttäjätunnus on julkisesti jossain jaossa kuvasi kanssa niin ei sitä kannata käyttää enään. Ketään ei kiinnosta pornosivuilla kuvasi jos ei ole näkyvissä sen enempää mitään paljasta pintaa, joten älä huoli siitä =). Uhkailemalla hän yrittää saada lisää paljasta pintaa jolla uhkailla entistä enemmän. Hessu A. tuossa alhaalla kanssa kirjoittaa hyvää ohjetta.


      • ihmetyttää vaan...

        Sanoit että estit sen tyypin skypessä...Niin mistä sitten tiedät, mitä se on tehnyt ?
        Oletteko olleet kamuja muillakin palstoilla ?


    • joku mies

      No jos et ole itseesi alasti näyttänyt kenellekkään niin ei ole mitään mitä näyttää pornosivuilla. Ei ketään kiinnosta vaatteet päällä oleva tyttö. Voihan se sun kuvas jonnekkin laittaa mut enpä usko. Idiootit aina uhkailee ja luulevat olevansa koviksia. Opetus sulle on että ei kannata luottaa ulkomaalaisiin.

    • Hessu A.
    • huolissaaaaaaaaaaan

      Kiitokset paljon vastauksistanne! (:

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1251
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1038
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      823
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      67
      755
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      666
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      646
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. 53
      536
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      99
      484
    16. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      479
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe