Apostolien teot on Luukkaan kaksiosaisen teoksen jälkimmäinen osa. Molemmat Luukkaan kirjoittamat teokset on syytä lukea yhdessä.
Viimeinen mainittu tapahtuma on Paavalin tulo Roomaan, n. 60 j.Kr. Joidenkin tutkijoiden oletus on, että teos on kirjoitettu vielä ennen Paavalin prosessia. Kuitenkin Luukkaan tarkoitus ei ole kuvata Paavalin elämää, vaan evankeliumin tuloa Roomaan (ks. alla). Teos on kirjoitettu Luukkaan evankeliumin jälkeen, siis n. 80-90 jKr.
Kirjoittaessaan evankeliumiaan Luukkaalla oli käytössään lähteensä ja niitä voidaan arvioida, mutta Apostolien tekojen kohdalla kysymys on vaikeampi. Perinteisesti on otaksuttu hänen käyttäneen "me-lähdettä" jaksossa 16:10-17; 20:5-21:18. Kysymys siitä, missä määrin hän on käyttänyt Paavalin kirjeitä, jakaa edelleen tutkijat. Apt.11:30 Luukas sanoo Paavalin olleen Jerusalemissa, mutta Gal. 1 Paavali ei kerro tästä matkasta mitään. Mm. tämän vuoksi useat tutkijat katsovat, ettei Luukas kuulunut Paavalin lähipiiriin.
Kirjan jäsennys (toki varsin karkea) ja samalla merkittävä teologinen avain on jakeessa 1:8:
"Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
Tämän mukaisesti evankeliumi kertoo evankeliumin etenemisestä Juudeassa (1-7), Samariassa (8) ja pakanoiden parissa (9-28). Tähän jakeeseen liittyy myös kauaskantoisia teologisia ratkaisuja: Aina siirryttäessä uudelle lähetyskentälle Henki vuodatetaan näkyvällä tavalla. Näin tapahtuu ensimmäisenä helluntaina Juudeassa (luku 2), samarialaisten parissa (8) ja ensimmäisten pakanoiden parissa (10-11). Viimeinen "lähetyskenttä" on kristinuskon äitiliikkeeksi kutsuttu Johannes Kastajan opetuslasten joukko (luku 19). Hengen vuodatus on Luukkaalle merkki siitä, että Jumala tahtoo evankeliumin ylittävän rajat ja tulevan kaikkien omaisuudeksi.
Jo Luukkaan evankeliumi ottaa muutaman askeleen Markuksen tekstistä kreikkalaisen historiankirjoituksen suuntaan. Apostolien teoissa, jossa mallia ei ole seurattavissa, piirre korostuu. Luukas on syystä katsottu ensimmäiseksi kristilliseksi historiankirjoittajaksi. Hän mainitsee suuren määrän provinsseja ja virkamiehiä ja käyttää huomiota herättävästi korrekteja nimityksiä, vaikka tittelit vaihtuivat jatkuvasti. Kuten antiikin historiankirjoittajat Thukydideestä alkaen hän käyttää puheita todennäköisesti ilman kirjallisia lähteitä, mutta sijoittaen puhujan suuhun sen, mitä hänen voisi olettaa sanovan: Stefanoksen puhe on kriittisempi temppeliä kohtaan kuin Luuk. 1-2 ja Paavali esittää puheissaan oman opetuksensa vanhurskauttamisesta.
Viimeinen mainittu tapahtuma on Paavalin tulo Roomaan, n. 60 j.Kr. Joidenkin tutkijoiden oletus on, että teos on kirjoitettu vielä ennen Paavalin prosessia. Kuitenkin Luukkaan tarkoitus ei ole kuvata Paavalin elämää, vaan evankeliumin tuloa Roomaan (ks. alla). Teos on kirjoitettu Luukkaan evankeliumin jälkeen, siis n. 80-90 jKr.
Kirjoittaessaan evankeliumiaan Luukkaalla oli käytössään lähteensä ja niitä voidaan arvioida, mutta Apostolien tekojen kohdalla kysymys on vaikeampi. Perinteisesti on otaksuttu hänen käyttäneen "me-lähdettä" jaksossa 16:10-17; 20:5-21:18. Kysymys siitä, missä määrin hän on käyttänyt Paavalin kirjeitä, jakaa edelleen tutkijat. Apt.11:30 Luukas sanoo Paavalin olleen Jerusalemissa, mutta Gal. 1 Paavali ei kerro tästä matkasta mitään. Mm. tämän vuoksi useat tutkijat katsovat, ettei Luukas kuulunut Paavalin lähipiiriin.
Kirjan jäsennys (toki varsin karkea) ja samalla merkittävä teologinen avain on jakeessa 1:8:
"Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
Tämän mukaisesti evankeliumi kertoo evankeliumin etenemisestä Juudeassa (1-7), Samariassa (8) ja pakanoiden parissa (9-28). Tähän jakeeseen liittyy myös kauaskantoisia teologisia ratkaisuja: Aina siirryttäessä uudelle lähetyskentälle Henki vuodatetaan näkyvällä tavalla. Näin tapahtuu ensimmäisenä helluntaina Juudeassa (luku 2), samarialaisten parissa (8) ja ensimmäisten pakanoiden parissa (10-11). Viimeinen "lähetyskenttä" on kristinuskon äitiliikkeeksi kutsuttu Johannes Kastajan opetuslasten joukko (luku 19). Hengen vuodatus on Luukkaalle merkki siitä, että Jumala tahtoo evankeliumin ylittävän rajat ja tulevan kaikkien omaisuudeksi.
Jo Luukkaan evankeliumi ottaa muutaman askeleen Markuksen tekstistä kreikkalaisen historiankirjoituksen suuntaan. Apostolien teoissa, jossa mallia ei ole seurattavissa, piirre korostuu. Luukas on syystä katsottu ensimmäiseksi kristilliseksi historiankirjoittajaksi. Hän mainitsee suuren määrän provinsseja ja virkamiehiä ja käyttää huomiota herättävästi korrekteja nimityksiä, vaikka tittelit vaihtuivat jatkuvasti. Kuten antiikin historiankirjoittajat Thukydideestä alkaen hän käyttää puheita todennäköisesti ilman kirjallisia lähteitä, mutta sijoittaen puhujan suuhun sen, mitä hänen voisi olettaa sanovan: Stefanoksen puhe on kriittisempi temppeliä kohtaan kuin Luuk. 1-2 ja Paavali esittää puheissaan oman opetuksensa vanhurskauttamisesta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Teoksen tarkoitusta arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon tärkeä maantieteellinen näkökulma: Luukas ei ole kiinnostunut kartoittamaan evankeliumin leviämistä eri puolille maailmaa. Juudeassa tehty lähetystyö kuvataan hyvin niukasti, juutalaisille hyvin tärkeä Egyptin suunta jää etiopialaisen varaan (8. luku), idästä Luukas vaikenee kokonaan ja Syyria ja itäinen Vähä Aasia jäävät niukalle huomiolle. Samassa yhteydessä on kiinnitettävä huomiota toiseen outoon piirteeseen: Pietari katoaa kuvasta luvun 12 jälkeen lähes täydellisesti (ks. kuitenkin luku 15), jo häntä ennen Johannes ja Filippus. Selitys näihin molempiin piirteisiin on se, että evankeliumin suunta on Rooma – teoksen otsikko "Apostolien teot" on sekundäärinen ja jos se pitäisi nimetä, nimeksi voisi antaa "Miten evankeliumi tuli Roomaan."
Luukkaan teos on kirjoitettu useita vuosikymmeniä Pietarin, Paavalin ja Jaakobin marttyyrikuoleman jälkeen. Ei ole ihme, että ote on usein harmonisoiva: Ap.t. 15 ja Gal. 2 puhuvat samasta kokouksesta, mutta näkökulma on toisenlainen ja historiallinen kysymys muodostuu vaikeaksi.
Teoksen sisäinen dispositio tarjoaa hyvän pohjan sen tarkastelulle.
Luvut 1-7 tulee lukea tarkkaan ja seurata, miten ns. sentripetaalinen lähetysnäky muuttuu sentrifugaaliseksi. Mm. Sak 8 ja Jesajan kirjan loppuluvut edellyttävät, että pakanakansat nousevat Siionin vuorelle ja alkavat palvella Israelin Jumalaa. Tämän vaiheen päättää Stefanoksen kivittäminen ja siihen liittyvä vaino. Samassa yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota Jerusalemin alkuseurakunnan jakautumiseen, jossa ilmeisesti kieli ja diasporatausta ovat olleet merkittävä tekijä. Luukkaan mukaan alkuseurakunta saattoi edelleen elää Jerusalemissa, mutta vaino on kohdistunut ilmeisesti pääosin kreikkaa puhuvaan seurakunnan osaan, jossa suhtautuminen temppeliin on ollut radikaali. Vielä 12. luvun tapahtumien jälkeenkin alkuseurakunta saattoi elää Jerusalemissa, vaikka Pietari joutui lähtemään – Jaakob Vanhurskas oli kyllin lakihurskas voidakseen elää marttyyrikuolemaansa (v. 63) asti.
Samarian lähetystyö (luku 8) on Luukkaan näkökulmasta merkinnyt tärkeää välivaihetta ennen varsinaista pakanalähetystä.
Luukaan mukaan lähetystyö pakanoiden parissa alkoi (yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta) Antiokeian seurakunnassa. Kaupungin vahvan juutalaisyhteisön parista löytyi kristittyjen joukko (khristianoi), joka alkoi ottaa mukaansa myös pakanoita. "Ensimmäinen lähetysmatka" (luvut 13-14), jonka historiallisuuden monet kiistävät (mm. Vielhauer ja Köster), on kuvaus alkavasta lähetystyöstä, joka törmäsi syvälle käyviin ongelmiin ja jakoi myös kristittyjen käsitykset. Näitä erimielisyyksiä Luukas ei jää kuvaamaan luvun 15 jälkeen, vaan kuljettaa evankeliumin Paavalin mukana halki Manner-Kreikan Roomaan asti. – Ap.t. 18 sisältää tietoja, jotka ovat hyvin tärkeitä Paavalin toiminnan ajoitukselle: Täällä mainittu Claudiuksen toimeenpanema juutalaisten karkotus tapahtui v. 49 ja Junius Gallio tuli Akhaian käskynhaltijaksi v. 51/52 j.Kr.
E. Koskenniemi
Kirjoittaja selvästi pureutunut aiheeseen. Hyvä.
APOSTOLIEN TEOT
Luku 1
EVANKELIUMI VALTAA ALAA
Lääkäri Luukas kirjoitti evankeliuminsa jatko-osaksi ensimmäisen kirkkohistorian. Hän ei itse antanut teokselleen nimeä "Apostolien teot", vaan nimi on myöhäisempi. Tietyssä mielessä nimi onkin harhaanjohtava, sillä Apostolien teoissa Luukas ei suinkaan kerro meille kaikkien apostolien toiminnasta, vaan keskittyy Pietariin ja Paavaliin. Mutta eivät edes nämä kaksi ole Apostolien tekojen päähenkilöitä, vaan kirjan varsinainen tarkoitus on kuvata Pyhän Hengen työtä evankeliumin levittämiseksi Jerusalemista maailman ääriin.
Luukas kertoo meille tapahtumista vuosina 30-60 j.Kr. Ymmärrämme, että kertominen ei voi olla kauttaaltaan tarkkaa - tulisihan tekstiä tasaisesti jakaen noin yksi luku vuotta kohden - vaan Luukas keskittyy tiettyjen tärkeiden tapahtumien kuvaamiseen. Välillä pitkiäkin ajanjaksoja jätetään väliin tai kuvataan hyvin ylimalkaisesti (vertaa Apt 19:10-12).
Luukas on kertonut evankeliumin leviämisestä yhteen suuntaan: Jerusalemista Eurooppaan; sen sijaan muut suunnat - itä, Afrikka ja pohjoinen - jäävät syrjään.
Voisimmekin jaotella Apostolien teot "maantieteellisesti":
1.Apt 1-7 tapahtumat Jerusalemissa
2.Apt 8-12 tapahtumat Samariassa, Galileassa ja Syyriassa
3.Apt 13-14 I lähetysmatka - Kypros ja nykyinen Itä-Turkki
4.Apt 15: 1-33 Jerusalemin kokous
5.Apt 15:34-18:18 II lähetysmatka - nykyiset Länsi- Turkki ja Kreikka
6.Apt 18:19-21:27 III lähetysmatka
7.Apt 21:27-26:32 Paavalin vankeus Palestiinassa
8.Apt 27-28 merimatka Roomaan
Näin evankeliumi on tullut Apostolien tekojen loppuessa senaikaisen maailman keskukseen, Roomaan. Siihen on Luukkaan hyvä lopettaa kuvauksensa.
Luukas kirjoitti Apostolien teot ilmeisesti 70- tai 80- luvulla. Kirjoituspaikka jää arvailujen varaan
Lopun aika alkaa
Luukas jakaa pelastushistorian kolmeen jaksoon:
1. Lupauksen ja odotuksen aika
luomisesta Kristuksen tulemiseen maan päälle
odotettiin Jumalan lupaamaa Pelastajaa, Messiasta
Vanha testamentti kertoo
2. Ajan keskus, Jumala maan päällä
lupaukset täyttyvät
Jeesuksen maanpäällisen toiminnan aika
Luukkaan evankeliumi kertoo
3. Lopun aika, kirkon aika, Pyhän Hengen aika
helluntaista Jeesuksen toiseen tulemiseen
maailmanlähetyksen aika, evankeliumin julistamisen aika
Apostolien teot kertoo (alun)
Näitä jaksoja seuraa vielä neljäs jakso - joka ei kuitenkaan enää ole varsinaisesti pelastushistoriaa: taivaan ihanuuden ja lopullisen pelastuksen omistamisen aika tai iankaikkinen kadotus.
Lukiessamme Apostolien tekojen ensimmäistä lukua seisomme siis toisen ja kolmannen jakson taitteessa. Vasta Apostolien tekojen toisessa luvussa on kerrottu helluntaista ja Pyhän Hengen ajan alusta.
Emme siis ole aloittamassa jonkin kuivan historiateoksen tutkimista, vaan alamme tutustua siihen, kuinka Jumalan Pyhä Henki levitti pelastuksen evankeliumia Jerusalemista maailman ääriin asti. Tuo tehtävä on yhä kesken, joten voimme sanoa elävämme Apostolien tekojen 29. lukua.
Jatkoa Luukkaan evankeliumille
Apt 1:1-3
Luukkaan historiateoksen molemmat osat on osoitettu korkea-arvoiselle Teofilokselle. Nimi tarkoittaa "Jumalaa rakastava", jonka tähden osa tutkijoista onkin pitänyt nimeä salanimenä tai nimimerkkinä. Olipa nimi aito tai nimimerkki, emme kummassakaan tapauksessa tiedä Luukkaan kirjojen vastaanottajasta mitään.
Antiikin aikana oli yleistä, että se, jolle kirja omistettiin, vastasi kirjoittajan taloudellisesta tukemisesta ja usein myös kirjan kopioimisesta ja levittämisestä. Voi olla, että Teofilos oli Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen "kustantaja".
Lupaus Pyhästä Hengestä
Apt 1:4-5
Jeesus ei lähetä opetuslapsia valloittamaan maailmaa omin avuin ja asein, vaan lupaa opetuslapsille auttajan ja ohjaajan, Pyhän Hengen. Häntä opetuslasten tulee jäädä odottamaan muutamiksi päiviksi Jerusalemiin.
Pääsiäisestä on kulunut 40 päivää ja edessä on 10 päivää helluntaihin. Helluntain kohdalla juutalaiset viettävät viikkojuhlaa, yhtä kolmesta suuresta juutalaisten juhlasta. Pelastushistorian viimeinen jakso on alkamassa.
Jeesus otetaan taivaaseen
Apt 1:6-11
Opetuslapsetkin ymmärsivät uuden ajanjakson olevan alkamassa. Siksipä he kysyvät Jeesukselta, josko hän nyt ottaisi kuninkuuden itselleen.
Vanhan testamentin Messias-ennustukset puhuivat usein kuninkaasta (esimerkiksi Ps 2), niinpä Jeesuksen ajan juutalaiset odottivat Messias-kuningasta, joka vapauttaisi kansansa vihollisten käsistä (vertaa Joh 6:14-15). Myös opetuslapset kyselivät Jeesuksen maanpäällisen elämän aikaan, oliko Jeesus todellakin tuo Jumalan lupaama Messias-kuningas (vertaa Matt 16:21-23). Nuo odotukset olivat ylimmillään Jeesuksen ratsastaessa palmusunnuntaina Jerusalemiin (Matt 21:1-11), siksipä opetuslasten pettymys oli suuri, kun Jeesus ei pitkäperjantaina päätynytkään kuninkaan valtaistuimelle, vaan Golgatan keskimmäiselle ristille. Mutta olisiko nyt kuninkuuden ottamisen aika?
Jeesus viittaa vastauksessaan kuninkuutensa toteutuvan vasta ajan lopussa, hänen toisessa tulemuksessaan. Mutta sen ajankohtaa opetuslasten ei kannata pohtia, sen tietää Isä yksin (Matt 24:36).
Myös me voimme olla huoletta, jos joku väittää tietävänsä maailmanlopun ajankohdan; ei hän ole oikeassa, vaan väärässä. Yksi harhaopeille tyypillinen piirre on se, että ne tietävät Jumalasta enemmän, kuin mitä hän on itse ilmoittanut Raamatussa! Meidän päivämme ovat Jumalan kädessä!
Välähdys alkuseurakunnan elämästä
Apt 1:12-14
Öljymäki on noin kilometrin päässä Jerusalemista, jonne opetuslapset palaavat Jeesuksen noustua taivaaseen. Jerusalemissa aikaa vietetään rukoillen.
Opetuslapsijoukkoon kuului noin 120 henkeä ja siihen kuuluivat seuraavat kolme ryhmää
1.11 opetuslasta
2.naiset, jotka olivat seuranneet Jeesusta hänen julkisen toimintansa aikana ja jo silloin avustaneet evankeliumin asiaa (Luuk 8:1-4)
3.Jeesuksen perhe: Maria ja Jeesuksen veljet, jotka viimeistään nyt ovat nähneet, kuka heidän veljensä oli (vertaa Joh 7:5)
Lisäksi oli muita Jeesuksen seuraajia.
Saamme Apostolien teoissa useita pieniä välähdyksiä alkuseurakunnan elämästä. Usein ensimmäisten kristittyjen ryhmää ihannoidaan: heidän aikanaan kaikki oli hyvin, ei ollut mitään vaikeuksia. Mutta Apostolien teot paljastaa paitsi suuria Hengen tekoja, myös sielunvihollisen toimintaa; hän ei ole jättänyt Jumalan kirkkoa hetkeksikään rauhaan (vertaa Apt 5:1-11).
Juudas Iskariotin kohtalo
Apt 1:15-20
Juudas Iskariot oli tietämättään toteuttanut Daavidin lausuman ennustuksen: Messiaan kavaltaa hänen läheinen ystävänsä (Ps 41:10).
Havaittuaan tekonsa johtaneen Jeesuksen kuolemaan Juudas palautti rahat temppeliin ja teki itsemurhan. Rahoilla ostettiin savenvalajan pelto ja jälleen toteutui Vanhan testamentin ennustus, tällä kertaa Sak 11:13.
Se, että Juudas palautti rahat ja katui tekoaan, on saanut osan tutkijoista arvelemaan, että Juudaksen perimmäinen tarkoitus hänen kavaltaessaan Jeesuksen oli "auttaa" Jeesusta. Hän oli huomannut, ettei Jeesus tunnu pystyvän aloittamaan kapinaa ja siten kuninkuuden saaminen viivästyy. Juudas halusi nopeuttaa tapahtumia ja asettaa Jeesuksen roomalaisia sotajoukkoja vastaan; tällöin tämä varmasti näyttäisi voimansa.
Teoria on varsin kiehtova, mutta yhtä hyvin voi olla, että rahojen palautus on uudelleen näkökykynsä saaneen ihmisen katumuksenosoitus.
Täydennystä tarvitaan
Apt 1:21-26
Jakeessa 20 Pietari viittaa Ps 109:8:ssa olevaan ennustukseen: Juudaan paikka on täytettävä. Miksi 12 opetuslapsen ryhmän oli oltava täysilukuinen?
Ilmeisesti syy löytyy helluntain tapahtumista. Helluntaina syntyi uusi Israel, uusi Valittu kansa eli ne, jotka uskovat Kristuksen olevan Messias, Jumalan Poika. Vanhan liiton patriarkka Israelilla (eli Jaakobilla) oli ollut kaksitoista poikaa ja siten Valitussa kansassa oli kaksitoista sukukuntaa. Samoin uuden liiton syntyhetkellä tuli olla kaksitoista "kantaisää" eli apostolia. Myöhemmin apostolijoukkoa ei enää täydennetty. Jaakobin paikka jäi tyhjäksi, kun hänet mestautettiin (Apt 12:1-4).
Uuden apostolin tuli olla yksi niistä, jotka olivat seuranneet Jeesusta Johanneksen kasteelta lähtien. Ehdolle asetettiin kaksi, joista rukoilemalla ja arpomalla valittiin Mattias.
Arpominen oli yksi tapa löytää Jumalan mielen mukainen ratkaisu (Sananl 16:33). Arpomista on käytetty myös muissa uskonnoissa. Mutta on syytä muistaa, että arpomista edelsi rukous. Emme voi jättää Jumalan johdatusta arpomisten tai merkkien varaan, vaan Jumala haluaa puhua meille, hän haluaa keskustella kanssamme!
Joosef Barsabbas jäi tällä kertaa syrjään, Jumalalla oli hänelle toinen tehtävä varattuna. Meidänkin tulisi löytää oma paikkamme Kristuksen ruumiissa (Room 12, 1 Kor 12) eli kirkossa. Oman paikan löydyttyä ei ole enää syytä kateellisuuteen tai katkeruuteen.
Voikin sanoa, että vain sellainen ihminen voi olla vapaa, joka on omalla paikallaan; sillä paikalla, johon hänet on tarkoitettu.
Pyhä Henki vuodatetaan 2:1-13
Viime kerralla saimme lukea siitä mitä tapahtui aikana Jeesuksen taivaaseen astumisen ja ensimmäisen helluntain välillä. Opetuslapset olivat pieni joukko, hieman toistasataa henkeä. Kaikessa hiljaisuudessa he odottivat Herran lupausten täyttymistä ja Pyhän Hengen vuodattamista. Siitä hetkestä kun Pyhän Hengen lahja saatiin, Kirkko astui julkisuuden valokeilaan.
Ensimmäisenä helluntaina tapahtui valtava kieli-ihme. Pyhä Henki laskeutui näkyvässä muodossa apostolien päälle. On mielenkiintoista, mitä vuoden 1992 raamatunkäännös tästä näkyvästä ilmiöstä sanoo. "He näkivät tulen lieskoja, kuin kieliä, jotka jakaantuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle." Vielä paremmin voisi kääntää seuraavasti: "He näkivät kieliä, jotka olivat kuin tulisia ..." Ehkä kohta onkin ymmärrettävä niin, että Herra antoi helluntaina apostoleille uuden kielen julistaa Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Joka tapauksessa apostolit julistivat Jumalan suuria töitä sen mukaan kuin Henki heille puhuttavaksi antoi.
Helluntaijuhlaan eri puolilta maailmaa kokoontuneet juutalaiset kuulivat ällistyksekseen apostolien saarnaavan omalla kielellään - synnyinmaiden lista muuten osoittaa, miten valtavia olisivat kielivaikeudet noihin aikoihin olleet ilman kahta maailmankieltä, latinaa ja kreikkaa. Kuten aina, jotkut irvileuat tahtoivat selvitä ihmeestä vähällä. Heidän irvimisensä kääntäminen on hieman ongelmallista. Kreikkalainen sana kun tarkoittaa oikeastaan rypälemehua. Sekä vuoden -38 että vuoden -92 käännös tulkitsevat ainoalla mahdollisella tavalla. Opetuslasten väitettiin olevan ympäripäissään. Ihmiset ovat vain kaikkina aikoina antaneet lempilapselleen, Kuningas Alkoholille, hellitteleviä nimiä; tässä sitä siis kutsutaan rypälemehuksi.
Pietarin puhe 2:15-40
Hämmentynyt tilanne alkoi selkiintyä Pietarin astuessa esiin. Aikaisemmin Herransa kieltänyt ja pakoon livistänyt mies oli nyt muuttunut toiseksi. Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen häneltä ei enää puuttunut rohkeutta. Juovuksissa eivät apostolit tietenkään olleet -kukaan ei Palestiinassa esiintynyt yhdeksän aikoihin aamulla juopuneena (päivä alkoi auringonnoususta klo 6 ja päättyi auringonlaskuun klo 6 ja oli jaettu 12 tuntiin; kolmas tunti oli siis klo 9). Nyt oli kysymys lopunajoista ja Jumalan suurista töistä.
Profeetta Joelin ennustus puhuu viimeisistä päivistä ja Hengen vuodattamisesta. Helluntain tapahtumat olivat kaikille merkki siitä, että oli siirrytty maailmanhistorian viimeiseen vaiheeseen.
Pietarin puheen kärki on yksinkertainen julistus Jeesuksesta Kristuksesta. Omaisuuskansa oli hylännyt Jumalan lähettämän Messiaan. He olivat luovuttaneet hänet pakanoille ja vaatineet hänet ristille lyötäväksi. Jumala ei kuitenkaan antanut pyhän palvelijansa ruumiin maatua, vaan herätti hänet, kuten profeetat olivat ennustaneet. Juuri sen Jeesuksen, joka oli ristiinnaulittu, Jumala oli asettanut Kristukseksi (Messiaaksi) ja Herraksi.
Jumalan omaisuuskansa joutuu siis nyt uudelleen tienhaaraan. Se oli hylännyt Herransa, mutta sille annettiin mahdollisuus korjata erehdyksensä, palata Kristuksen luo ja ottaa kaste hänen nimeensä. Kasteessa saataisiin Pyhä Henki. Välit Jumalan kanssa tulisivat uudelleen kuntoon.
Helluntaiepistolassa ovat liikkeellä suuret vedet. Kysymyksessä ei ole vain yksittäinen saarnatilaisuus. Kristuksen todistajat olivat uskaltaneet tulla loukoistaan, vaikka heidän opettajansa oli tuomittu kuolemaan Jumalan pilkkaajana. Jeesus Nasaretilainen oli tehnyt valtavan vaikutuksen lukemattomiin ihmisiin. Nyt hänen saarnattiin nousseen kuolleista - mitä omaisuuskansa tekisi? Myöntäisikö se virheensä ja palaisi Jumalansa luo, Kristuksen hallittavaksi? Tämä on koko Apostolien tekojen alkupuolen suuri kysymys. Nyt kaikki on veitsenterällä: suuret joukot saavat piston sydämeensä ja tulevat kasteelle. Alkuseurakunnan jäseniä ei lasketa enää kymmenissä, vaan tuhansissa. Seuraisiko siitä koko kansan kääntymys ja pakanoiden nouseminen Siionin vuorelle palvelemaan ainoaa elävää Jumalaa, kuten Jesaja oli ennustanut? Luukas kuvaa tarkasti vallinneen tiiviin tunnelman.