Mikäli vaivautuu käymään keskusteluja uskonnollisten ihmisten kanssa arvoista, ja ymmärrän täysin mikäli joku ei viitsi vaivautua, niin ei voi olla huomaamatta että uskonnollinen käsitys siitä mikä jonkin arvo on, on.... no ainakin omasta mielestäni jokseenkin kummallinen.
Useimmiten tämä kummallisuus tulee esiin silloin kun kyse on evoluutiosta, jolloin argumentti näyttää olevan sellainen että jos ihminen ei ole taikavoimin tyhjästä jonkin jumalan luoma olento, niin silloin ihmisellä ei ole yhtään sen enempää arvoa kuin esim: kivellä.
Mikä usein vaikuttaa siltä että tämä argumentti ensitilassa olettaa että minä erotan kiven ja ihmisen toisistaan, jonka lisäksi olettamus näyttää olevan sellainen että minä pidän tätä vertausta negatiivisena.
Tarkoittaen sitä että kyseinen uskonnollinen henkilö vetoaa minun arvoihini, voidakseen tehdä argumenttinsa, samalla kun hän yrittää kieltää että minulla voisi olla arvoja koska en usko jumalien olemassaoloon.
En tietenkään voi puhua muiden puolesta mutta jostain syystä tämä vaikuttaa minusta jokseenkin huvittavalta.
Mutta miten minä sitten määritän mikä jonkin arvo on??
No vastaus on seuraavan kaltainen.
Sillä mitä jokin objektiivisesti on ja se mikä jonkin arvo on, ovat asioita joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Minä en siis anna arvoja millekään sen perusteella mitä jokin on, vaan sen perusteella miksikä minä koen tämän jonkin.
Useimmiten tämä kummallisuus tulee esiin silloin kun kyse on evoluutiosta, jolloin argumentti näyttää olevan sellainen että jos ihminen ei ole taikavoimin tyhjästä jonkin jumalan luoma olento, niin silloin ihmisellä ei ole yhtään sen enempää arvoa kuin esim: kivellä.
Mikä usein vaikuttaa siltä että tämä argumentti ensitilassa olettaa että minä erotan kiven ja ihmisen toisistaan, jonka lisäksi olettamus näyttää olevan sellainen että minä pidän tätä vertausta negatiivisena.
Tarkoittaen sitä että kyseinen uskonnollinen henkilö vetoaa minun arvoihini, voidakseen tehdä argumenttinsa, samalla kun hän yrittää kieltää että minulla voisi olla arvoja koska en usko jumalien olemassaoloon.
En tietenkään voi puhua muiden puolesta mutta jostain syystä tämä vaikuttaa minusta jokseenkin huvittavalta.
Mutta miten minä sitten määritän mikä jonkin arvo on??
No vastaus on seuraavan kaltainen.
Sillä mitä jokin objektiivisesti on ja se mikä jonkin arvo on, ovat asioita joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Minä en siis anna arvoja millekään sen perusteella mitä jokin on, vaan sen perusteella miksikä minä koen tämän jonkin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Mikä usein vaikuttaa siltä että tämä argumentti ensitilassa olettaa että minä erotan kiven ja ihmisen toisistaan, jonka lisäksi olettamus näyttää olevan sellainen että minä pidän tätä vertausta negatiivisena."
Useimmiten näillä negatiivisilla olkiukoilla ei ole muuta tarkoitusta kuin yritys osoittaa esim. Ihmisen evoluutio vääräksi tai naurunalaiseksi.
Luonnon näkövinkkelistä, meillä tuskin kiveä kummempaa arvoa tuskin onkaan. Mutta miksi kiven arvo pitäisi ihmisillä olla verrattavissa ihmisen arvoon. Vaikka luonto tai evoluutio tätä ei anna. Niin mikä este se on sille, etteivät ihmiset kykenisi ihmisarvoa keskenään määrittämään. Kuten ovat jo vuosituhansien ajan toisistaan riippumattomissa kulttuureissa ja yhteisöissä tehneetkin.
Yksi vastaus on siinä, että tällainen maallinen, mitään yliluonnollisuuksia jumaluuksia sisältävät näkemykset ovat joko liian pelottavia, absurdeja tai vieraita käsitteitä sellaiselle ihmiselle. Joka on tottunut ajattelemaan kaiken tapahtuvan yliluonnollisen vaikuttajan johdatuksesta.
"Vanhin ja vahvin tunne on pelko. Ja vanhin ja vahvin pelko, on tuntemattoman pelko" - H.P. Lovecraft
Vaikka toki onkin totta että useimmat vastaavanlaiset argumentit pitävät myös sisällään olkiukon, niiden yrittäessä selittää mitä evoluutio on, niin kyse on ennemminkin kehäpäätelmästä kuin olkiukosta ja tämä kehäpäätelmä menee todennäköisimmin jotenkin seuraavasti.
Lähtökohtainen olettamus on että jokin jumala on olemassa.
Tästä esitettään että olemassaolo saa arvonsa sen perusteella että tämän todellisuuden on luonut jokin jumala.
Edellisestä johdetaan että ilman tätä olettamusta jumalien olemassaolosta, ei myöskään voida katsoa että jokin olisi luotua.
Koska luominen on se mikä antaa tämän käsityksen mukaan arvot jollekin, niin silloin millään ei voi olla mitään asetettua arvoa ja niinpä kaikki ovat täysin saman arvoisia.
Mistä esitetään että koska jokin jumaluus on ainoa joka voi antaa arvot jollekin asialle, niin ilman uskoa jumalan olemassaoloon ei voida muodostaa arvoja.
Olettaen että ainoa tapa jolla arvoja voi olla olemassa on se että jokin jumala on asettanut ne.
Niinpä, koska meillä on arvoja niin jonkin jumalan on oltava olemassa.
Näin ollen jonkin jumalan on oletava olemassa ja tämä jumala asettaa arvot.
Mitä sitten tulee luonnon näkövinkkeliin, niin mikäli meitä itseämme ei lasketa joksikin mikä antaa luonnolle näkökulman, niin mitään sellaista kuin luonnon näkövinkkeli ei ole olemassa.
Jolloin edes puhuminen luonnon näkökulmasta muuta kuin metaforana on jokseenkin turhaa ja tällöinkin ajaudutaan hyvin helposti sellaiseen tilaan jossa luonto antropomorfisoidaan.
Luonto sellaisenaan kun on täysin välinpitämätön ja neutraali arvojen suhteen, sillä luonto ei omaa käsitystä siitä mitä arvot ovat...... tai käsitystä oikeastaan yhtään mistään.
Mikä tarkoittaa sitä että arvoja voi täysin hyvin muodostaa jostakin muusta lähteestä kuin viittaamalla todellisuuteen sellaisena kuin se on, johtuen siitä että me itse olemme niitä jotka olemme luoneet arvot kokemallemme todellisuudelle ei toisinpäin.
Toisin sanoen todellisuus ei ole perusta arvoille, vaan meidän arvomme ovat perusta sille miten me suhtaudumme todellisuuteen jonka me koemme.