Mieleni täyttää epävarmuus. Kuulun luterilaiseen kirkkoon, mutta.... tuntuu, että en enää tunnista sitä sellaiseksi kirkoksi, johon kuuluisin. Elämässäni oli vaihe etten juurikaan käynyt kirkossa ja nyt kun olen jonkun kerran käynyt niin kaikki on muuttunut. Ennen oli syntiä...nyt pitää vaan rakastaa toisia. Jumala on rakkaus... rakkaus velvoittaa meitä... rakasta, rakasta..rakasta... uuhh... ihan välillä pahaa tekee.
Kukaan piispoista tai papeista (yleistys) ei ole mistään mitään mieltä - haistellaan mitä mieltä suurin osa on ja asetellaan sitten sanat siten ettei vaan kukaan pahastuisi. Kuka sanoisi: Perkele! - on olemassa,. ja Jumala myös.
Myönnän, että monessa kohdin olen vanhoillinen. Tunnun monia homoja ja lesboja, ystävissäni myös - se ei ole ongelma. Jokainen ihminen on Jumalan kuva ja jokainen voi pyrkiä elämään siten, että ei ehdoin tahdoin tekisi syntiä. Siinäkään minä tosin en ole onnistunut.
Selkäranka. Se on se sana, joka minusta kirkolta tällä hetkellä puuttuu. Tunnen itseni vääräuskoiseksi, vanhoilliseksi, fundamentaliksi...suorastaan tuntuu, että olisi muiden mielestä parempi, kun olisin vaan hiljaa....en tunne, että minulle on enää paikkaa luterilaisessa kirkossa. Kaikki kuitenkin puhuvat siitä, että kirkossa on katto korkealla ja seinät leveällä... ehkä minä olen vaan liian suuri sinne sopimaan...vai onko kirkko sittenkään kaikille enää avoin.
Olen vakavissani. Minulla on epävarma olo. Onko minulle enää mitään paikkaa? Haluaisin olla edes jonkilaisessa seurakuntayhteydessä....Apua.
Kukaan piispoista tai papeista (yleistys) ei ole mistään mitään mieltä - haistellaan mitä mieltä suurin osa on ja asetellaan sitten sanat siten ettei vaan kukaan pahastuisi. Kuka sanoisi: Perkele! - on olemassa,. ja Jumala myös.
Myönnän, että monessa kohdin olen vanhoillinen. Tunnun monia homoja ja lesboja, ystävissäni myös - se ei ole ongelma. Jokainen ihminen on Jumalan kuva ja jokainen voi pyrkiä elämään siten, että ei ehdoin tahdoin tekisi syntiä. Siinäkään minä tosin en ole onnistunut.
Selkäranka. Se on se sana, joka minusta kirkolta tällä hetkellä puuttuu. Tunnen itseni vääräuskoiseksi, vanhoilliseksi, fundamentaliksi...suorastaan tuntuu, että olisi muiden mielestä parempi, kun olisin vaan hiljaa....en tunne, että minulle on enää paikkaa luterilaisessa kirkossa. Kaikki kuitenkin puhuvat siitä, että kirkossa on katto korkealla ja seinät leveällä... ehkä minä olen vaan liian suuri sinne sopimaan...vai onko kirkko sittenkään kaikille enää avoin.
Olen vakavissani. Minulla on epävarma olo. Onko minulle enää mitään paikkaa? Haluaisin olla edes jonkilaisessa seurakuntayhteydessä....Apua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vanhoillisuus on hyvä jos se tarkoittaa Sanan totuudessa pysymistä. Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, ja evankeliumi on todellinen ilosanoma kaikkina aikoina, kaikissa kulttuureissa.
Jos taas vanhoillisuus tarkoittaa vanhoissa uskonnollisissa kaavoissa pidättäytymistä, sillä ei ole pelastusarvoa.
Kannattaa hoitaa omaa Jumalasuhdettaan Raamatun ja rukouksen äärellä, niin silloin löytyy myös yhteys ihmisiin joilla on sama usko samaan Jeesukseen. Vaikka kirkko menee menojaan, on siellä pieni uskollisten joukko jonka kanssa voi kokoontua jakamaan yhteistä uskoa. Se on ihanaa, se.
Seurakunnalla kun ei tarkoiteta rakennusta eikä organisaatiota, vaan meitä, jotka seuraamme Jeesusta. Siunausta sinulle!
Kirjoitat kauniisti, mutta unohdat sen, että Jeesus perusti yhden, näkyvän, apostolisen ja katolisen kirkon, ja lupasi, että tuonelan portit eivät sitä voita.
Suurin osa maailman kristityistä kuuluu edelleen tähän kirkkoon tai idän vanhoihin kirkkoihin. Nämä kaikki ovat hyvin samanlaiset opiltaan, jonka ne ovat säilyttäneet vuosisadasta toiseen.
Jeesus halusi, että kristityt olisivat yhtä. Miksi siis kuulua näihin protestanttikirkkoihin, jotka koko ajan muuttavat oppiaan yhä kauemmaksi vanhojen kirkkojen tunnustuksesta? Miksi pysyä Kirkon ulkopuolella?
Pietari ilmoitti Jeesuksen olevan Kristus, elävän Jumalan poika.
Matt. 16:18
Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.
Jeesus ei perustanut kirkkoa, vaan seurakunnan. Konstantinus perusti kirkon valtansa tueksi tuoden siihen omat pakanuuden symbolinsa jotka kauhistuksena vaikuttavat etenkin katolisuudessa. Seurakunnan perustus on usko joka vaikuttaa Pyhässä Hengessä. Pietari ei myöskään kuvaa paaviutta, joka historian mainingeissa on välillä ollut jopa myynnissä eniten tarjoavalle.
Lopun aikoja kuvaa ekumenia, kun oikea suunta olisi koinonia. Saatat olla sisko tai veli, mutta väärällä missiolla olet jos houkuttelet ihmisiä mihinkään muuhun kuin Jeesuksen opetuslapseksi. Meitä ei ole kutsuttu seuraamaan kirkkoa, vaan Jeesusta joka on Kristus, elävän Jumalan poika, ainut välimies Isän edessä.
Katolisen kirkon pää on Kristus, hänen seuraajansa ovat hänen opetuslapsiaan.
Tuossa Matteuksen kohdassa vanhan käännöksen 'seurakunta'- sana kreikaksi tarkoittaa juuri kirkkoa. Se sama sana on säilynyt esim. ranskan kielessä merkitsemään kirkkoa.
Minä lähdin pois luterilaisesta kirkosta juuri tuon täyden selkärangattomuuden tähden. Tehdään Raamatunvastaisia päätöksiä ja jo kohta ne kuitenkin selitetään joksikin muuksi.
Liityin katoliseen Kirkoon. Siellä on uskonrauha. Saan elää puhtaudessa ja rukouksessa Kristuksen edessä.
Onhan toki ortodoksikirkkokin vakaa ja luotettava vaihtoehto sille, jolle katolinen kirkko on hankalan matkan päässä.
Katolisella kirkolla on omat ongelmansa. Ihmispalvonta ja pimeys. Uskovia toki sieltäkin löytyy.
Kyllä olet aivopesun uhri.
Palvomme katolisessa kirkossa yksinomaan Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa.
Yhä useampi luterilainen Raamattuun uskova kokee luterilaisessa kirkossa olevansa ulkopuolinen. Kansankirkkomme ei ole enää Sanan kirkko, eikä Raamattu ole enää sen ylin auktoriteetti. Eihän jumalanpalveluksissa saarnalle enää edes anneta kuin sellainen 10-15 minuutin pätkä. Kirkkoon kuuluvat herätysliikkeet, erityisesti ns. viidesläiset, ovat yhtä mieltä siitä, että kirkko on laajalti luopunut uskon perustasta. Entisaikojen parannuksen saarnaa tai koskettavaa raamatullista julistusta ei enää kuule kirkoissamme. Saarnan kriisin voisi kuvailla vaikkapa näin: papit kyllä puhuvat Jumalasta, mutta Jumala ei puhu heidän kauttaan. Muodollisestihan on helppoa puhua esim. Jumalan rakkaudesta, mutta ilman Pyhää Henkeä rakkaus jää vaille hengellistä syvyyttä ja on vain lihallista toistemme hyväksymistä. Rakkaus ilman (raamatullista) totuutta on aina teeskentelyä.
Hyvin monet ystävistäni ovat eronneet kirkosta ja liittyneet sellaisiin yhteisöihin, joissa kokevat rakentuvansa muiden uskovien kanssa ja joissa on myös tilaa toimia niillä armolahjoilla, joita Jumala on heille antanut. Kirkkommehan on hyvin pappis- ja työntekijäkeskeinen.
Pienimiesvain kysyy ”Onko minulle enää mitään paikkaa?” Toivoisin, että olisi, mutta omakohtaisesti joudun toteamaan, että olen joutunut elämään jo kauan ilman kotiseurakuntaa. Onko meidän tyydyttävä siihen, että käymme hyviksi kokemissamme eri yhteisöjen hengellisissä tilaisuuksissa, joissa kohtaamme toki myös muita uskovia, mutta ilman, että saisimme sydämessämme sitoutua yhteisöön? Olen saanut sellaista opetusta, että kotiseurakunta on se, jossa saa kuulla lain ja armon julistusta, saa Herran pyhän ehtoollisen, rakentuu yhteisestä uskosta ja rakkaudesta, ja jossa saa toimia evankeliumin eteenpäin viemiseksi niillä armolahjoilla, joita Jumala on antanut. Jotenkin vain on niin, että pelkkä passiivinen oleminen, kolehtiin antaminen ja rukoileminen ei ole sitä, mitä eri jäsenten tulisi Kristuksen ruumiissa tehdä. Juuri siksi monet korkeasti koulutetut ystäväni ovat liittyneet pieniin yhteisöihin, joissa he ovat päässeet myös mukaan toimintaan ja iloitsevat löydettyään oman paikkansa, jossa heitä tuetaan ja rohkaistaan.
Täällä mainittiin katolinen ja ortodoksinen kirkko. Ymmärrän kyllä eri kirkkojen opilliset erot ja haluan sydämessäni siunata eri yhteisöjä. Mutta voiko luterilainen liittyä yhteisöön, joissa on selvää Marian palvontaa, ja jossa yksin Jeesuksen veri ja sovitustyö eivät riitä? Jos pelastuksesta ajatellaan niin, että siihen tarvitaan myös meidän kilvoitteluamme ja yritystämme, kuinka voin saada levon Herran armossa?
Jos luterilainen kirkko on selkärangaton, niin eikä ihmisvetoinen seurakunta ole sitten selkäleikkauksessa käynyt kirkko, jonka selkäranka on jäykistetty laitamalla selkärankaan tehdastekoisia metallivahvistuksia? Luterilainen kirkko on monin tavoin luopunut. Yksi luopumuksen askel oli yhteinen vanhurskauttamisjulistus katolilaisen kirkon kanssa, jossa ei "yksin usko, yksin Kristuksen risti ja yksin Raamattu" enää ollut riittävä pelastustie. Tilanne on kovin surulinen. Uskovat eivät löydä enää omaa paikkaansa. Kristuksen ruumis on niin hajallaan, että yhteinen usko ei näytä yhdistävän Jumalan omia, rakkaita lapsia.
"Mutta voiko luterilainen liittyä yhteisöön, joissa on selvää Marian palvontaa, ja jossa yksin Jeesuksen veri ja sovitustyö eivät riitä? Jos pelastuksesta ajatellaan niin, että siihen tarvitaan myös meidän kilvoitteluamme ja yritystämme, kuinka voin saada levon Herran armossa? "
Ymmärrän tuntojasi. Minäkin oli vuosia sitten ymmällä, koska lut. kirkko meni koko ajan alaspäin opillisesti. Rukoilin johdatusta ja Jumala kehotti minua menemään katoliseen kirkkoon. Kyllä arastelin, mutta tein sen koska Jumala johdatti.
Kuuntelin pappia infokurssilla ja totesin, että tämähän on hyvä kirkko! Protestantit valehtelevat Marian palvonnasta. Katolisella kirkolla on aivan erilainen opetus Kristuksen ruumiista, Kirkosta. Siihen kuuluvat myös perille päässeet Pyhät, jotka jatkavat esirukouksiaan.
Siihen sitten liityin. Olen saanut kaikkeen vastauksen. Meillä pelastus ei ole tuollainen uskonlauseke, vaan koko elämän pituinen prosessi. Se, että pelastumme perustuu tietysti yksinomaan Kristuksen sovitustyöhön. Se joka liittyy katoliseen kirkkoon, haluaa tietysti olla elävä osa Kristuksen ruumista, kuten Jaakob opettaa. Hän elää Kirkon sakramenttiyhteydessä, jossa Kristus lahjoittaa meille itsensä.
Ei alkukirkko ollut protestanttinen, vaan juuri katolinen. Siitä antavat myös muut vanhat kirkot yhtäpitävän todistuksen.
En ole lukenut vanhurskauttamisjulistusta. Sen vain tiedän, että katolinen Kirkko lisäsi siihen useita omia liitteitä.