Parkkifirmojen yksityisoikeudelliset sopimusehdot LUVANVARAISIA

Yksityisten parkkifirmojen yksityisoikeudelliset sopimusehdot ovat nimensä mukaisesti maanomistajien ja haltijoiden (asukkaiden) välisiä henkilökohtaisia maankäyttöön liittyviä sopimuksia, joihin vaaditaan jokaisen maanomistajan ja haltijan (asukkaan) yksilöllisesti allekirjoituksellaan hyväksymät LUVAT parkkifirman ehtojen mukaiseen maksulliseen valvontaan.

Yksityisille parkkifirmoille sopimusehtojensa valvonnalle LUVANSAANTI on käytännössä TÄYSIN MAHDOTONTA, sillä yhdenkään maanhaltijan (asukkaan) allekirjoituksen puuttuminen parkkifirman VALVONTALUPASOPIMUKSESTA, mitätöi KOKO valvontalupasopimuksen, omistussuhteiden vaihtuvuus huomioon ottaen.

Yleisiä paikkoja ohjaa järjestyslait määräyksineen, jossa yleisiä paikkoja valvoo viranomaiset ja/tai yksityiset lainmukaiset järjestyksenvalvojat.

Yksityisten parkkifirmojen luvaton maksullinen ehtosopimusvalvonta maanomistajien ja haltijoiden mailla on monirikollista liiketoimintaa, joka vaarantaa maanomistajien ja haltioiden turvallisuuden, koskemattomaan, yksityisyydellä suojattuun elämään omistamillaan / hallinnoimillaan alueillaan.
24402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mutta kun sitä maa-aluetta eivät omistakaan ne asuntojen omistajat (saati sitten vuokralaiset), vaan sen omistaa tai sitä hallinnoi taloyhtiö. Taloyhtiön laatima sopimus on siis lainvoimainen. Ja sehän onnistuu yhtiökouksen päätöksellä ainakin.

Äänestä
  • Jos asunto-osakkeeseen kuuluu autopaikka, niin kyseistä paikkaa hallinoi kyseisen osakkeen omistava/vuokrannut.

    Tällöin taloyhtiö ei voi tehdä sopimusta tästä paikasta.

    Äänestä

  • mutta entä kirjoitti:

    Jos asunto-osakkeeseen kuuluu autopaikka, niin kyseistä paikkaa hallinoi kyseisen osakkeen omistava/vuokrannut.

    Tällöin taloyhtiö ei voi tehdä sopimusta tästä paikasta.

    Tällöin näin.

    Äänestä

  • Maanvuokralaki järjestyssääntöineen sekä asunto-osakeyhtiölaki yhtiöjärjestyksineen hallinnoi taloyhtiön asioita. Taloyhtiön laatima ehtosopimus parkkifirmoille ei ole lainvoimainen, sillä sen kieltää ym. lait. Yhtiökokouksessa ei voida tehdä yksityisoikeudellisia ehtosopimuksia ehtosopimuksia toisen maan haltijan puolesta, sillä se on RIKOS. Jokainen maanhaltija tekee itse omalla henkilökohtaisella allekirjoituksellaan yksityisoikeudellisia sopimuksia.

    Äänestä

  • mutta entä kirjoitti:

    Jos asunto-osakkeeseen kuuluu autopaikka, niin kyseistä paikkaa hallinoi kyseisen osakkeen omistava/vuokrannut.

    Tällöin taloyhtiö ei voi tehdä sopimusta tästä paikasta.

    Osakkeenomistaja ja vuokralainen on asuinalueensa hallitsija. Toisella maan haltijalla EI ole toisen maan haltijan allekirjoitusoikeutta yksityisoikeudellisten valvontalupasopimusten tekoon, sillä sitä sanotaan lain mukaan PETOKSEKSI jne...

    Kiinteistöyhtiö isännöitsijä on asuntoyhtiöiden palkoollinen työntekijä, jolla vaitiolovelvollisuus ulkopuolisille tahoille yhtiön sisäisissä asioissa. Yhtiökokoukset eivät voi muuttaa sitä, mitä lakiin on kirjoitettu.

    Äänestä

  • Laki on laki kirjoitti:

    > Osakkeenomistaja ja vuokralainen on asuinalueensa hallitsija.

    Totta. Osakkeeseen, eli asunnon, puolesta taloyhtiö ei sopimuksia voi tehdä. Yhteisten alueiden puolesta kylläkin.

    Isännöistsijästä tässä ei kai sinänsä mitään puhuttu? Mutta kyllä isännöitsijäkin voi sopimuksen tehdä, mikäli taloyhtiö hänet siihen valtuuttaa. Aivan kuten minäkin, työnantajani palkollinen, pystyn tekemään sopimuksia työnantajani puolesta sillä mandaatilla, jonka olen työnantajalta saanut...

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Asuntoyhtiölaki ja maavuokralaki ohjaa EI isäönnöitsijä.

    Lain ulkopuolinen ehtosopimukset ovat yksityisoikeudellisia sopimuksia, joita toinen henkilö ei voi allekirjoittaa muuta kuin asianosaisen valtakirjalla.

    Äänestä

  • Lakia noudattamaan kirjoitti:

    Asuntoyhtiölaki ja maavuokralaki ohjaa EI isäönnöitsijä.

    Lain ulkopuolinen ehtosopimukset ovat yksityisoikeudellisia sopimuksia, joita toinen henkilö ei voi allekirjoittaa muuta kuin asianosaisen valtakirjalla.

    Niinhän minä sanoin.

    Väännetään vielä rautalangasta:
    1) taloyhtiön asioista päättää yhtiökokous. Mukaanlukien sopimukset.
    2) jotta jokaista päätöstä varten ei tarvitsisi kerätä kokousta kasaan, on taloyhtiön hallituksella mandaatti tehdä tiettyjä päätöksiä yhtiökokouksen puolesta
    3) Isännöitsijälle voidaan antaa mandaatti tehdä sopimuksia. Mandaatti voi tulla joko hallitukselta tai yhtiökokoukselta.

    Normaalisti siis parkkipaavon kanssa sopimuksen tekee joko hallitus tai yhtiökokous, mutta tietyin reunaehdoin myös isännöitsijä voi sen tehdä.

    Äänestä

että as.Oy:sta ei omisteta edes asuntoja vaan niissä asumiseen oikeuttavia osakkeita.

Äänestä
  • Osakkeella sinulla on hallintaoikeus osakeessa mainittuun asuntoon ja autopaikkaan.

    Äänestä

  • kenen on päätös kirjoitti:

    Osakkeella sinulla on hallintaoikeus osakeessa mainittuun asuntoon ja autopaikkaan.

    ja joiden asioista päättää sisäseinien maaleja ja tapetteja lukuunottamatta taloyhtiö, eli yhtiökokous ja sen valitsema hallitus ja toimeenpanee hallituksen palkkaama isännöitsijä. Edes p askapannua et vaihda ellei tule taloyhtiöitä armeliaasti lupa.

    Äänestä

  • Jehna, kirjoitti:

    Rakenteiden ja äänieristykseen vaikuttaviin asioihin tarvitaan rakenteiden omistajan lupa, eli siis talopyhtiön. Ei hän tuossa ole mitään kummaa. Jos pytty hajoaa, niin taloyhtiö maksaa sen.

    Äänestä

  • Asunto-osakelaki yhtiöjärjestyksineen ohjaa! Lakia ei voi muuttaa kuin lakia muuttamalla.

    Äänestä

Parkkikusettajat jakaneet sakkojaan myös tapauksissa joissa sinun hallinnoimalle ja maksamalle paikalle pysäköi luvallasi sukulaisesi. Tästä oli TV:ssäkin ohjelma kun mitään pysäköintiongelmia ei ennen näitä parkkifirmoja ollut, vaan ongelmat tulivat firman mukana, kun asukkaiden omilta paikoilta rupes tulemaan niitä maksuja. Väärin perustein annetuista maksuista ei tunnu pääsevän eroon. Puhelin"palvelu" maksaa eikä siinä edes oteta reklamaatioita vastaan, sähköpostia ei ole ja kirjeitse jos valitat, niin saat automaattivastauksen että reklaamatio on hylätty. Sen jälkeen alkaa tulla karhukirjeitä ja uhkauksia.

Parkkifirmat eivät ratkaise ongelmia vaan luovat niitä.

Maksamani parkkiruudun käytöstä päätän minä eikä parkkikusetusfirma!!!

Äänestä
  • Saat vaan armosta rahaa vastaan käyttää yhtiökokouksen määräämin säännöin. Kaikesta ylläpidosta ja operoinnista vastaa taloyhtiö. Yritäpäs vaikka lopettaa huoltoyhtiön ylläpito ruudustasi ja ottaa lankomies lunta lapioimaan.

    Äänestä

  • Et mitään päätä kirjoitti:

    Saat vaan armosta rahaa vastaan käyttää yhtiökokouksen määräämin säännöin. Kaikesta ylläpidosta ja operoinnista vastaa taloyhtiö. Yritäpäs vaikka lopettaa huoltoyhtiön ylläpito ruudustasi ja ottaa lankomies lunta lapioimaan.

    Yhtiökokous ei määrää Suomen maanvuokralaia eikä osakeyhtiölakia. Kiinteistöyhtiön isännöitsijällä on palkollinen vaitiolovelvollisuudella varustettu työntekijä yhtiön asioihin. Asunto-osakeyhtiölaki maanomistajineen määrittävät isännöitsijöiden tehtävien laajuuden. Isännöitsijällä ei ole valtakirjaoikeutta muuttaa maanomistajan ja haltijan välisiä sopimuksia. Se ON RIKOS.

    Parkkifirmat yksityisoikeudellisena lain ulkopuolisena maksullisena valvojana vaatii kaikkien maan haltijoiden (asukkaidenI) allekirjoituksella varustetun luvat. Ks. KKO:n päätös, jossa maanomistaja ja haltija (ei siis yhtiökokous eikä isännöitsijä) saa päättää hallitsemansa alueen käytöstä, JOLLEI SE RIKO LAKIA.

    Kukaan ei voi allekirjoituksellaan tehdä yksityisoikeudellisia palvelusopimuksia toisen ihmisen puolesta.

    Äänestä

Yhtiökokous ei ole koskaan kieltänyt eikä kiellä etteikö ruutuuni saa pysäköidä muita autoja kuin minun. Parkkiyhtiö on ongelma, ei yhtiökokous. Ennen kusetusfirmaa ei ollut pysäköintiongelmia.

Äänestä
  • Halunnut kiristää määräyksiä koska on tehnyt sellaisen valvontasopimuksen. Ei ne sopimukset mistään tyhjästä tule, kyllä ne taloyhtiön edustaja allekirjoittaa.

    Äänestä

  • Nyt sitten on kirjoitti:

    Halunnut kiristää määräyksiä koska on tehnyt sellaisen valvontasopimuksen. Ei ne sopimukset mistään tyhjästä tule, kyllä ne taloyhtiön edustaja allekirjoittaa.

    Näin on. Pitää mennä yhtiökokoukseen kiukkuamaan. Jos äänimäärät piisaa niin sitten voi äänestää valvonta lopetettavaksi. Voithan kokouksessa pitää tulikivenkatkuisen saarnan ihmiskaupasta, valkoisesta orjakaupasta, perustuslaista, hautarauhasta, sopimusrikkomuksista, henkilötietolaeista ynnä kaikesta muusta asiaasi auttavasta.

    Äänestä

  • Nyt sitten on kirjoitti:

    Halunnut kiristää määräyksiä koska on tehnyt sellaisen valvontasopimuksen. Ei ne sopimukset mistään tyhjästä tule, kyllä ne taloyhtiön edustaja allekirjoittaa.

    Yhtiökokouksessa ei voi muuttaa maanvuokralakia eikä osakeyhtiölakia.

    Lain ulkopuoliset parkkifirmat tekevät YKSITYISOIKEUDELLISIA ehtosopimuksia maanomistajan ja haltijan mailla, johon se tarvitsee joka ikisen maanomistajan ja haltijan henkilökohtaisella allekirjoituksella varustetun lupasopimuksen, yhtiön muuttuva tilanne huomioon ottaen.

    Isännöitsijöillä ei ole valtuuksia muuttaa lakia, eikä puuttua maanomistajan ja haltijan yksinoikeudellisiin sopimuksentekoon, sillä se on monirikollista hommaa.

    Äänestä

  • Luvaton rikollista kirjoitti:

    Ei voi muuttaa lakeja, ei solmia tulopoliittista kokonaisratkaisua eikä päättää EU-avustuspaketeista. Eikä tarvitsekaan, niitä asioita varten ovat omat instituutionsa. Mutta siellä voi, ja päätetään, asunto-osakeyhtiön hallintaan ja toimintaan liittyviä asioita. Kuten siirymisestä yksityiseen pysäköinninvalvontaan yhtiön hallitsemilla alueilla.

    Äänestä

  • Ei voi, ei kirjoitti:

    Laittomista päätöksistä vastuu on taloyhtiön hallituksella. Jos taloyhtiössä on asuntokohtaiset autopaikat, niin autopaikka on osa osaketta ja päätösvalta ei ole hallituksella. Tietysti enemmistöpäätöksellä voi tehdä päätöksiä, joiden kuluista vastaa koko taloyhtiö. Eli tuollaisessa tapauksessa paavojen laskut maksaa taloyhtiö, jos paikan omistaja ei sitä hyväksy. Ja tuossahan ei ole mitään järkeä.

    Sitä vain en tajua, että miksi ei turvauduta jo olemassa olevaan ja lailliseen valvontaan. Siis siihen jnka makusita auton omistaja vastaa ja joka on ulosottokelpoinen suoraan ja joiden perusteella auton voi jopa hinata pois.

    Asunto-osakeyhtiön asioita ohjaa mm. osakeyhtiölaki asunto-osakeyhtiölakeineen ja rikoslaki yksityisistä asukkaiden (maan haltijoiden) kotirauhan piiriin kuuluvista piha-alueista.

    Vuokra-asuntoja ohjaa maanvuokralaki vuokrasopimuksineen ja järjestyssääntöineen sekä rikoslaki yksityisistä asukkaiden (maan haltijoiden) kotirauhan piiriin kuuluvista piha-alueista.

    Järjestyslaki ohjaa yleisiä / julkisia paikkoja.

    Paavoilua voi harrastaa asunto-alueilla vain lakeja muuttamalla. Yksityisoikeudelliset sopimukset ovat AINA maanomistajien ja haltijoitten henkilökohtaisia keskenään tekemiä yksityisiä sopimuslupaehtoja, joissa vaaditaan kaikkien maanomistajien ja haltioiden henkilökohtaisella allekirjoituksellaan varustetut LUVAT.

    Äänestä

  • miksi ei kirjoitti:

    Laittomista päätöksistä vastuu on taloyhtiön hallituksella. Jos taloyhtiössä on asuntokohtaiset autopaikat, niin autopaikka on osa osaketta ja päätösvalta ei ole hallituksella. Tietysti enemmistöpäätöksellä voi tehdä päätöksiä, joiden kuluista vastaa koko taloyhtiö. Eli tuollaisessa tapauksessa paavojen laskut maksaa taloyhtiö, jos paikan omistaja ei sitä hyväksy. Ja tuossahan ei ole mitään järkeä.

    Sitä vain en tajua, että miksi ei turvauduta jo olemassa olevaan ja lailliseen valvontaan. Siis siihen jnka makusita auton omistaja vastaa ja joka on ulosottokelpoinen suoraan ja joiden perusteella auton voi jopa hinata pois.

    Osakeyhtiön hallituksella EI ole päätösvaltaa asioihin, jotka ovat osakeyhtiölaissa kielletty. PAAVON EHTOSOPIMUKSET ON EM. LAIN VASTAISIA ja loukkaa vakavalla tavalla maanomistajan ja haltijan itsemääräämisoikeutta, perustuslaista yksityisyyden suojasta puhumattakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mahdoton tehtävä kirjoitti:

Yksityisten parkkifirmojen yksityisoikeudelliset sopimusehdot ovat nimensä mukaisesti maanomistajien ja haltijoiden (asukkaiden) välisiä henkilökohtaisia maankäyttöön liittyviä sopimuksia, joihin vaaditaan jokaisen maanomistajan ja haltijan (asukkaan) yksilöllisesti allekirjoituksellaan hyväksymät LUVAT parkkifirman ehtojen mukaiseen maksulliseen valvontaan.

Yksityisille parkkifirmoille sopimusehtojensa valvonnalle LUVANSAANTI on käytännössä TÄYSIN MAHDOTONTA, sillä yhdenkään maanhaltijan (asukkaan) allekirjoituksen puuttuminen parkkifirman VALVONTALUPASOPIMUKSESTA, mitätöi KOKO valvontalupasopimuksen, omistussuhteiden vaihtuvuus huomioon ottaen.

Yleisiä paikkoja ohjaa järjestyslait määräyksineen, jossa yleisiä paikkoja valvoo viranomaiset ja/tai yksityiset lainmukaiset järjestyksenvalvojat.

Yksityisten parkkifirmojen luvaton maksullinen ehtosopimusvalvonta maanomistajien ja haltijoiden mailla on monirikollista liiketoimintaa, joka vaarantaa maanomistajien ja haltioiden turvallisuuden, koskemattomaan, yksityisyydellä suojattuun elämään omistamillaan / hallinnoimillaan alueillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu