Luitteko Jorma havulan kirjoituksen JÄÄMERENTIESTÄ?

Niinistöhän ajaa samaa asiaa, mutta onko Suomi jo pudonnut junasta, Jäämerentien ja Koillisväylän junasta?
Mutta ne malmikaivoksetkin annettiin ulkomaalaisille omistukseen. Lapissa.

Muistatteko kun Pykeija oli myynnissä?
Olisi silloin kannattanut ostaa, suomalaisten, Pykeija.
Nt kun Jäämeren reitti on niin tapeetilla, niin tarvisimme tuolla reunalla maata.
Mutta onneksi S.Niinistö ymmärtää esim. Jäämerentien ja muun pohjoisen arvon. Oli Norjassa valtiovierailulla juuri.
580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kansanedustaja tennilä:
Tennilä Esko-Juhani

Jäämeri kutsuu - Koillisväylä, Murmansk ja Suomen mahdollisuudet

Jää sulaa pohjoisnapaa ympäröivällä arktisella alueella, ja kaasu-, öljy- ja muiden luonnonvarojen hyödyntäminen on alkamassa. Kuka pääsee apajille? Samalla Koillisväylä avautuu rahtilaivoille, joiden ei tarvitse enää seilata Kiinaan Suezin kanavan kautta. Merimatka Murmanskista ja Kirkkoniemestä Shanghaihin kestää Koillisväylää pitkin vain kaksi viikkoa, Suezin kanavan kautta samaan kuluu kuukausi.

Tarton rauhassa 1920 Suomi sai itselleen Venäjään kuuluneen Petsamon. Sieltä löytyi nikkeliä ja sinne voitiin rakentaa myös kaivattu satama Jäämeren rannalle. Liittoutuminen natsi-Saksan kanssa johti kuitenkin Petsamon menetykseen 1944. Nyt Suomella on toisen kerran tarjolla namupaikka Jäämerellä. Kansainvälinen kilpailu arktisen alueen projekteista on jo käynnistynyt. Presidentti Sauli Niinistö muistuttikin elokuussa 2012 suurlähettiläille, että "arktisen alueen kehitys on luomassa meille uuden etsikkoajan, jota emme saa päästää ohitse".

Toistaiseksi suomalaisyritykset ovat olleet laimeasti mukana arktisen alueen hankkeissa. Myös valtion toimet ovat olleet vähäisiä. Edes lentoyhteyttä Helsingistä Rovaniemen kautta Murmanskiin ei ole. Samaten rautatien rakentaminen Sallasta Alakurttiin ja sitä kautta saatava ratayhteys Murmanskiin ja sen ympäri vuoden auki olevaan satamaan on jäänyt selvitysten asteelle.

Hukkaako Suomi tämän toisenkin Jäämeri-tilaisuutensa? Esko-Juhani Tennilä liikkuu Murmanskin alueella ja jututtaa paikallisia asukkaita, poliittisia päättäjiä ja arktisen alueen tutkijoita. Hän on mukana saamelaisnaisten jalkapalloturnauksessa Lovozerossa ja Inarissa asuvien kolttien reissussa vanhalle kotiseudulleen Petsamoon. Kirjassa kerrotaan myös suomalaistahojen ja yritysten edustajien Murmansk-käynneistä tavoitteena saada kontakteja partnereihin.

Äänestä

tää on politiikkaa. Mutta silti, suamipoika nukkuu ruususen unta ja toteaa myhemmin, ett juna meni jo.

Äänestä

Havulan kirjoitus on asiallinen, mutta mutta.. Havulakin tähtää siihen, että Jäämereltä kerättäisiin rusinoita eli öljyn kustannuksella Suomikin pääsisi apajille. Maakaasua ja öljyä merenpohjassa on vaikka kuinka, enemmän kuin Saudi-Arabiassa. Mutta kuinka kestävä ratkaisu on ruveta penkomaan noilta herkiltä alueilta öljyä?
Jos Jäämerellä sattuu pienikin ölkjyvahinko, sen seuraukset ovat käsittämättömät. Sinne ei pelastuskoneistoa saada niin kuin jonnekin Meksikonlahdelle. Sekäämn ei ole varmaa, pysyykö koillis- tai luoteisväylä vastakin avoinna. Tietysti se lyhentäisi merimatkoja, mutta...
Valitettavasti öljy on kuin jokin houkutin, joka riehaannuttaa sivistyneen maailman. Ilman öljyä mapallon tulee toimeen.
Rauhoitutaan, mutta ihan huoleti voi rakentaa läpi jänkien ja selkosten radan Rovaniemeltä Kirkkoniemeen. Kalaa siellä lymyään. Turistillekin se olisi oikosuora ratkaisu.

Äänestä
  • Olisi se kyllä etulyöntiasema Suomelle, siit kulkisi moni poika Keski-Euroopastakin. Ruotsi jäisi vähän niinnku sivuhun.

    Äänestä

Jorma Havula on aivan oikeassa!
Mutta ei se riitä että hän kirjoittaa kolumnin Ilkassa, pitää vähän muutakin tapahtua maassamme.
ja epäilen että tapahtuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarmo-L kirjoitti:

Niinistöhän ajaa samaa asiaa, mutta onko Suomi jo pudonnut junasta, Jäämerentien ja Koillisväylän junasta?
Mutta ne malmikaivoksetkin annettiin ulkomaalaisille omistukseen. Lapissa.

Muistatteko kun Pykeija oli myynnissä?
Olisi silloin kannattanut ostaa, suomalaisten, Pykeija.
Nt kun Jäämeren reitti on niin tapeetilla, niin tarvisimme tuolla reunalla maata.
Mutta onneksi S.Niinistö ymmärtää esim. Jäämerentien ja muun pohjoisen arvon. Oli Norjassa valtiovierailulla juuri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu