Tärkeimpiä raamatunkohtia:
1. Kaste nojaa Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn, Matt 28:18-20. Sen nojalla kaste on ollut alusta lähtien ovi kirkkoon. Kaste merkitsee myös sitoutumista Jeesukseen ja hänen opetukseensa.
2. Kastekysymyksen kohdalla on mielenkiintoista avata Vanha testamentti ja lukea sitä rinnakkain UT:n kanssa:
- Hes 36 ennustaa, että kun Jumala tekee lopullisen pelastustekonsa, hän kokoaa kansansa, vihmoo sen päälle puhdasta vettä ja antaa Henkensä ihmisten sydämiin (Hes 36:25-27).
- Vanhan testamentin aikana tultiin Jumalan kansan jäseniksi ympärileikkauksessa, joka suoritettiin kahdeksen päivän ikäisille pikkupojille. Kol 2:11-12 rinnastaa toisiinsa kasteen ja ympärileikkauksen: Uudessa liitossa ei enää tarvita ympärileikkausta, vaan Jumalan kansan jäseniksi tullaan nyt kasteessa.
- Mooses johti Israelin läpi Punaiseen meren matkalle erämaan halki kohti Luvattua maata. 1 Kor 10:1-11 Paavali käyttää tätä kasteen esikuvana: Aivan samoin on uuden liiton kansa johdettu kasteen kautta (10:2) vapauteen synnistä matkalle "erämaan halki" (tässä maailmassa eläen) kohti "Luvattua maata" (taivasta). Näin kaste on lähtökohta ja kaiken perusta - mutta vielä korinttilaiset olivat matkalla ja heidän oli mahdollista kuolla erämaahan; aivan samoin kristitty voi menettää saamansa lahjan.
3. Kasteessa saadaan Pyhä Henki ja syntien anteeksiantamus.
Kaste ei olisi uskomme perusta, ellemme saisi siinä lahjaksi kaikkea, mitä Jumalan edessä tarvitsemme. Saamme Pyhän Hengen ja osallisuuden Kristukseen.
Usein käytetään väärin kohtaa Apt 19:2 ("Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" - "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan." - "Millä kasteella te sitten olette kastetut?"). Kuten seuraavat sanat osoittavat, tämä kohta puhuu Johannes Kastajan kasteesta, ei kristillisestä kasteesta. Sen sijaan tärkeä kohta on Tiit 3:3-5, joka liittää toisiinsa "uudestisyntymisen peson (=pesun)" ja "Pyhän Hengen uudistuksen". Kirkkomme opettaa, että kristitty voi menettää saamansa Pyhän Hengen, kokea hengellisen kuoleman ja joutua epäuskon tilaan. Silti Jumalan puolelta on ovi auki ihmisen viimeiseen hengenvetoon asti: Tuhlaajapoikakin oli isänsä poika myös vieraalla maalla ja isä odotti häntä kotiin. Aivan samoin Jumala odottaa kastettuja tuhlaajalapsiaan kotiin tänäänkin. Valitettavasti moni taitaa kuolla vieraalla maalla, Isäänsä koskaan enää tapaamatta!
4. Kaste merkitsee jokaiselle kristitylle tehtävää.
1 Kor 12 Paavali opettaa, että kaikki kristityt yhdessä muodostavat Kristuksen ruumiin. Kaikki kristityt on kastettu "yhdessä Hengessä" yhdeksi ruumiiksi, eläväksi olennoksi. Näin Pyhä Henki liittää kastetun Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Samalla jokainen saa tehtävän: mitä meillä on lahjoja tai kykyjä, niillä meidän on palveltava Kristuksen kirkkoa ja lähimmäisiämme.
Meidän haasteemme on etsiä oma tehtävämme ja rohkaista jokaista löytämään omansa. Mikä mahdollisuus meidän seurakunnallemme! Kenenkään ei tarvitse tuntea huonommuutta toisen rinnalla, mutta ei ole myöskään mahdollista tuntea ylemmyyttä, sillä lahjat jakava Henki on kaikilla sama.
5. Kaste merkitsee jokaiselle kristitylle kahta asiaa, lahjaa ja velvoitetta.
Molemmat käyvät selväksi Roomalaiskirjeen luvusta 6, johon on syytä syventyä tarkemmin.
1. Kaste nojaa Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn, Matt 28:18-20. Sen nojalla kaste on ollut alusta lähtien ovi kirkkoon. Kaste merkitsee myös sitoutumista Jeesukseen ja hänen opetukseensa.
2. Kastekysymyksen kohdalla on mielenkiintoista avata Vanha testamentti ja lukea sitä rinnakkain UT:n kanssa:
- Hes 36 ennustaa, että kun Jumala tekee lopullisen pelastustekonsa, hän kokoaa kansansa, vihmoo sen päälle puhdasta vettä ja antaa Henkensä ihmisten sydämiin (Hes 36:25-27).
- Vanhan testamentin aikana tultiin Jumalan kansan jäseniksi ympärileikkauksessa, joka suoritettiin kahdeksen päivän ikäisille pikkupojille. Kol 2:11-12 rinnastaa toisiinsa kasteen ja ympärileikkauksen: Uudessa liitossa ei enää tarvita ympärileikkausta, vaan Jumalan kansan jäseniksi tullaan nyt kasteessa.
- Mooses johti Israelin läpi Punaiseen meren matkalle erämaan halki kohti Luvattua maata. 1 Kor 10:1-11 Paavali käyttää tätä kasteen esikuvana: Aivan samoin on uuden liiton kansa johdettu kasteen kautta (10:2) vapauteen synnistä matkalle "erämaan halki" (tässä maailmassa eläen) kohti "Luvattua maata" (taivasta). Näin kaste on lähtökohta ja kaiken perusta - mutta vielä korinttilaiset olivat matkalla ja heidän oli mahdollista kuolla erämaahan; aivan samoin kristitty voi menettää saamansa lahjan.
3. Kasteessa saadaan Pyhä Henki ja syntien anteeksiantamus.
Kaste ei olisi uskomme perusta, ellemme saisi siinä lahjaksi kaikkea, mitä Jumalan edessä tarvitsemme. Saamme Pyhän Hengen ja osallisuuden Kristukseen.
Usein käytetään väärin kohtaa Apt 19:2 ("Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" - "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan." - "Millä kasteella te sitten olette kastetut?"). Kuten seuraavat sanat osoittavat, tämä kohta puhuu Johannes Kastajan kasteesta, ei kristillisestä kasteesta. Sen sijaan tärkeä kohta on Tiit 3:3-5, joka liittää toisiinsa "uudestisyntymisen peson (=pesun)" ja "Pyhän Hengen uudistuksen". Kirkkomme opettaa, että kristitty voi menettää saamansa Pyhän Hengen, kokea hengellisen kuoleman ja joutua epäuskon tilaan. Silti Jumalan puolelta on ovi auki ihmisen viimeiseen hengenvetoon asti: Tuhlaajapoikakin oli isänsä poika myös vieraalla maalla ja isä odotti häntä kotiin. Aivan samoin Jumala odottaa kastettuja tuhlaajalapsiaan kotiin tänäänkin. Valitettavasti moni taitaa kuolla vieraalla maalla, Isäänsä koskaan enää tapaamatta!
4. Kaste merkitsee jokaiselle kristitylle tehtävää.
1 Kor 12 Paavali opettaa, että kaikki kristityt yhdessä muodostavat Kristuksen ruumiin. Kaikki kristityt on kastettu "yhdessä Hengessä" yhdeksi ruumiiksi, eläväksi olennoksi. Näin Pyhä Henki liittää kastetun Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Samalla jokainen saa tehtävän: mitä meillä on lahjoja tai kykyjä, niillä meidän on palveltava Kristuksen kirkkoa ja lähimmäisiämme.
Meidän haasteemme on etsiä oma tehtävämme ja rohkaista jokaista löytämään omansa. Mikä mahdollisuus meidän seurakunnallemme! Kenenkään ei tarvitse tuntea huonommuutta toisen rinnalla, mutta ei ole myöskään mahdollista tuntea ylemmyyttä, sillä lahjat jakava Henki on kaikilla sama.
5. Kaste merkitsee jokaiselle kristitylle kahta asiaa, lahjaa ja velvoitetta.
Molemmat käyvät selväksi Roomalaiskirjeen luvusta 6, johon on syytä syventyä tarkemmin.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kastamme lapsia, koska...
1. Meillä on Jeesuksen käsky tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä Jeesus on käskenyt apostolien pitää (Matt 28:18-20). Tämän käskyn perusteella kastamme miehiä ja naisia, mustia ja keltaisia, lapsia ja vanhuksia. Jos joku väittää, ettei jotakin ihmisryhmää saa kastaa, hänen täytyy kyetä perustelemaan se Raamatulla. Me kastamme, koska meillä on Herran käsky.
Monet takertuvat siihen, että Mark 16:16 sanotaan: "Joka uskoo ja kastetaan ..." ja vaativat juuri tätä järjestystä. Sama lähetyskäsky on kuitenkin Matteuksella toisessa muodossa: "kastamalla ... ja opettamalla ...". Tästä voimme päätellä, ettei järjestyksellä ole väliä, kunhan molemmat käskyn osat tulevat täytetyiksi.
2. Monet väittävät, ettei pieni lapsi ole syntinen eikä voi uskoa eikä siksi tarvitse kastetta. Kaikki tämä on epäraamatullista.
Ps. 51:7 sanoo näin: Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. Room. 5 mukaan Aadamin rikkomus tuotti kaikille kadotustuomion (5:18). Koko ihmiskunta, myös lapset, on erossa Jumalasta ellei Jumala tee jotain.
Luuk. 1:44 kertoo, miten Johannes Kastajan äiti Elisabet kohtasi Jeesusta sydämensä alla kantavan Marian. Silloin lapsi hypähti äitinsä kohdussa iloisena siitä, että sai tulla lähelle Herraansa. Voisinpa joskus uskoa Herraan yhtä puhtaalla uskolla kuin Johannes Kastaja Pyhän Hengen voimasta äitinsä kohdussa!
3. Raamattu ei siis kiellä kastamasta lapsia. Sen sijaan käytetään useaan kertaan kieltä, joka nimenomaan antaa ymmärtää lapsikasteen olevan kirjoittajille itsestäänselvyys.
3.1. Paavali vertaa 1 Kor 10:2 toisiinsa kastetta ja sitä tapahtumaa, jossa israelilaiset kulkivat meren yli ja pelastuivat näin vihollisistaan. Meren yli kulkivat miehet ja naiset, lapset ja vanhukset - jos Paavali sittenkin tarkoittaa, ettei lapsia saa kastaa, kielenkäyttö on yllättävän varomatonta!
3.2. Apostolien teoissa kerrotaan viidesti, että kastettiin kokonaisia perhekuntia. Antiikin ajan perhekuntaan kuuluivat paitsi vanhemmat ja lapset myös palvelijat ja heidän lapsensa. Niinpä suuriin perhekuntiin saattoi kuulua jopa tuhansia ihmisiä. Jos yhdessä tapauksessa sattuikin niin, ettei koko talossa ollut yhtään lasta, se on epätodennäköistä kaikissa viidessä. Lisäksi Luukaskin syyllistyisi hyvin varomattomaan kielenkäyttöön.
3.3. Todennäköisesti Kol 2:11 viittaa kasteeseen puhuessaan ulkonaisesta ympärileikkaamisesta ja Kristuksen antamasta ympärileikkaamisesta. Kun poikalapset ympärileikattiin aivan pieninä, näyttää tässäkin rinnastus puhuvan lapsikasteen puolesta.
4. Kaste on Room 6 mukaan luonteeltaan lahja, jossa me saamme kohtalonyhteyden Kristukseen. Lahja on eri asia kuin kaupankäynti: Lahjan vastaanottamiseen ei tarvita minkäänlaista kykyä. Kukaan ei odota lapsen kasvavan kyllin isoksi osatakseen kiittää ennen kuin antaa hänelle sylilapsen kokoa olevat potkuhousut. Kasteen laita on samoin: Kunhan kasvamme, koko elämämme on Jumalan kiittämistä.
Emme saa unohtaa sitä, että kaste merkitsee paitsi lahjaa myös velvoitetta elää Kristuksen omana (Room 6). Että kaste on myös velvoite ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei se olisi ennen muuta lahja.
5. Summa: Raamattu käskee ottamaan kaikki ihmiset Jumalan lapsiksi eikä erottele lapsia omaksi ryhmäkseen ja sulje heitä kasteen ulkopuolelle. Päin vastoin useaan kertaan ymmärrämme lapsikasteen olleen kirjoittajille itsestäänselvyys. Jokainen ihminen on omassa varassaan alusta lähtien erossa Jumalasta ja tarvitsee Jumalan armoa. Koko kasteen olemus on lahja ja lahjan voi antaa lapsellekin.
Ja ei kun sotimaan.
Ympärileikkaus kuuluu asiaan myös! Mutta sen pitää olla "sydämen" ympärileikkaus:
Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Room. 2:28-29
"3. Kasteessa saadaan Pyhä Henki ja syntien anteeksiantamus.
Monet takertuvat siihen, että Mark 16:16 sanotaan: "Joka uskoo ja kastetaan ..." ja vaativat juuri tätä järjestystä. Sama lähetyskäsky on kuitenkin Matteuksella toisessa muodossa: "kastamalla ... ja opettamalla ...". Tästä voimme päätellä, ettei järjestyksellä ole väliä, kunhan molemmat käskyn osat tulevat täytetyiksi."
Älkää eksykö, ei kaste pelasta vaan usko Jeesukseen syntien sovittajana.
Kokonaisuutena jakeet;
Matt.28:19. Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani. Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun saakka."
Alkoi toteutua Pietarin saarnatessa jolloin sanan vastaan ottajat, uskoon tulleet (saivat samassa Pyhän Hengen sinetin) 3000 tuhatta kastettiin joille on myös lupaus Pyhän Hengen kasteesta.
Ap.t.10:34-48. Pietarin saarnatessa kuulijat saivat jo Pyhän Hengen kasteen, johon armolahjat liittyy, josta Paavali opettaa 1Kor.12.
- Raamatussa ei kastettu ketään, joka ei tehnyt parannusta.
- Raamatussa ei kasteta lapsia, perhekunta tarkoittaa sukulaisia ja palvelijoita.
- Sana Baptizo tarkoittaa upottamista. Josefus Flavius kutsuu Johannesta Upottajaksi.
- Kaste on hyvän omantunnon saamiseksi (1. Piet. 3:21). Parannuksen tehnyt ristinryövärikin pelastui ilman kastetta, mutta olisi tarvinnut sitä saadakseen Pyhän Hengen täyteyden ja hyvän omantunnon.
- Hätäkaste antaa väärän kuvan siitä, että lapsi menee muutoin helvettiin. Lapset eivät ole syyntakeisia, vaan uskovien pitää tulla lasten kaltaisiksi.
- Lapsikaste antaa väärän kuvan olosta pelastuksessa.
- Vedenripottelun historia on Babyloniassa, kuten myös Marian ja aurinko jumalan palvominen (äiti-lapsi kultti) tai pakanallisen joulun vietto (joka on Nimrodin syntymäpäivä).
Hesekielin kohta "puhtaan veden vihvominen päälle puhdistukseksi saastaisuuksista" (Hes 36:25) kuvaa puhdasta Jumalan sanaa, kuten vesi muuallakin Raamatussa. Kaste ei puhdista synnistä (1. Piet. 3:21) tai muuten esimerkiksi ristinryöväri olisi mennyt kadotukseen ilman kastetta, ne jotka eivät usko menevät kadotukseen (Mark. 16:16).
"Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät PARANNUS, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. " - Apt. 2:38
"Silloin vaelsi hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, KUN he tunnustivat syntinsä." - Matt. 3:5-6
"JOTKA nyt ottivat hänen sanansa vastaan, NE kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua." - Apt. 2:41
Tämän jakeen katolinen kirkko sensuroikin Raamatusta, koska se osoittaa selkeästi, että kaste on tehtävä sen jälkeen kun ihminen tunnustaa syntistä. VIelä Agricolan kaavassa kummien tehtävä tunnustaa lapsen puolesta ennen kastamista. Kuitenkaan, kukaan muu ei voi tehdä uskon ratkaisua puolestasi, vaan se on sinun itsesi tehtävä parannuksen muodossa ja sen jälkeen otetaan kaste hyvän omantunnon saamiseksi ja julkiseksi tunnustautumiseksi, kuten Raamatussa.
"Ja kuin he tiellä vaelsivat, tulivat he veden tykö, ja kamaripalvelia sanoi: katso, tässä on vesi: mikä estää minua kastamasta? Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. Niin hän käski seisahtaa vaunun; ja he astuivat molemmat veteen, Philippus ja kamaripalvelia, ja hän kasti hänen." - Apt. 8:36-38 (Biblia)
David Pawson osoittaa selkeästi, kuinka vain uskovia kastetaan Raamatussa.
http://www.youtube.com/watch?v=spUb6XyDLJ0
Suurimpana syynä pidän ehdottomasti lapsikasteen antamaa väärää kuvaa pelastuksesta, kun uskoo Jumalan olevan olemassa ja on lapsena kastettu. Näin minäkin luulin ja puolustin jopa kristilisiä arvoja, ilman parannusta! Uskoon tultuani Jumala johdatti minut tässä kaste asiassa raamatulliseen kasteeseen ja kun tiedän nyt sen hedelmät, niin se on yhtä
PS. Miksi tuot profetia osastolle keskustelun kasteesta?
No kuule. Siksi, että se sisältyi toiseen aloitukseen ja vielä provosoivalla tavalla, kuten yleensäkin on tapana asiaa käsitellä.
Otsikolla kirkon tuho: aloituksesta:
"Lapsikasteen kirous on tuhonnut monia. Raamatullisen kasteen vaihtaminen lapsikasteeseen ja sen tähden oikean kasteen pois jättäminen on vielä tuhoava monia Jumalan lapsia.
Taivaan portit eivät aukene tottelemattomille.
Ne asiat, mitkä ovat järkkyviä, ovat nyt järkkymässä, että ne, mitkä eivät järky, vahvistuisivat"..
Nimim. Kaikki kasteesta kirjoittaa samassa ketjussa : Seuraaville riveille sopii merkata Raamatun kohdat sylilasten kasteesta.
Profetiaako vain, vai herjausta, pilkkaa , ivailua, vai asiaako sisältävä sivusto. Päätä itse.
Raamatusta. VT. on profetiaa tulevasta, joka UT: ssa täyttyy. UT on profetiaa ikuisesta elämästä, joka iäisyydessä täyttyy.
Kaste VT.ssa on myös profetiaa, joka tulevaisuudessa täytetään.
Kun käsittelet Raamatun asioita olet mukana profetioissa.
Täällä käsitys, että vain Veijosen ja ilmattaren olevinaan profetiat ilkkumiseen ja herjauksineen ovat oikeaa profetiaa. Samoin klisee sanat muihin profetioihin, väärä profeetta, ei eksytä.
Voi teitä teitä, te ulkokultaiset...
Älkää eksykö K.Niemen eksytykseen.
Ingenjörillä oikea opetus Raamatun mukaisesta kasteesta.
Älkää eksykö
Lapsikaste on peräisin Babylonian pakanauskonnosta.
Googleta: Babylonian uskonnon kasteet"
Asiankäsittely alkaa siitä, katsommeko asiaa vapaiden suuntien näkökulmasta, vai esim. luterilaisen kirkon näkökulmasta.
Tosiasiassa kaste on asia, josta ei pitäisi höyrytä, sillä kuten huomaamme, Raamattu antaa vastauksia molemmille näkökulmille. Voimme siis puolustella asiaa raamatulla, sekä lapsi-, että aikuiskasteen osalta.
Kumpikaan ei siten ole eksytystä. Näin emme voi sanoa todellakaan. Pelastuminen on se kaiken a ja o.
Itse olen lapsena saanut kasteen ja olen Herran oma armolahjoineen. Niitä alkoi ilmaantua uskoontuloni jälkeen.
Itse olen sanonut myös Herralle, että jos aikuiskastetta tarvitsen, olen halukas siihen siellä, missä Johannes kastoi eli Jordan- virrassa. Ei ole mahdollisuuksia tullut.
Ap.t. 19:3
Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
Rinnakkaisviitteet
Matt. 3:11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Ap.t. 18:25 Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen.
Mikäli kaste ja aikuiskaste nimen omaan on tie pelastukseen, luulisi vapaiden suuntien sitä harrastavan. Niin luulisi, mutta harrastavat vain kytkykaupalla, että srk. liittyminen pakollista, mikäli haluaa aikuiskasteelle, on liityttävä juuri siihen seurakuntaan.
Pastoreille ei siis olekaan tärkeää kastaa ihmisiä siksi, että taivastenvaltakunta täyttyisi uskovista. Ei. Tai sitten pastorit tietää, että on tarkoitus lähinnä kerätä porukkaa omaan seurakuntaansa pelkästään, eli maksumiehiä lisää.
Tässäpä pari vaihtoehtoa, mistä valita.
Jos olisin pastori ja ymmärrykseni mukaan vain upotuskasteella käyneet pelastuisivat, niin taatusti kastaisin kaikki haluavat. Sanoisinpa vielä, että valitse seurakunta, minne Herra johdattaa. Seurakunta, joka tuntuu sovimmalta juuri sinulle. Sen tietää kun vierailee eri seurakunnissa ja kuuntelee ja katselee meininkiä. Silloin ei tarvitse niin pahasti pettyä, eikä alvariinsa vaihdella srk.
Mutta se k y t k y k a u p p a...
Ei ole pakkoa liittyä mihinkään seurakuntaan. Ainoastaan suosittelee, liittymistä.
Esim. Suomesta menee Luterilaisia uskovien kasteelle Floridaan.
Ja Luterin uskovia pappeja Jordan irralle. Ilman mihinkään liittymispakkoa.
Nyt ei mennyt oikein. Kerrotko, missä seurakunnassa kastetaan upotuskasteella ilman srk. liittymistä? Nyt tietoa, ei luuloa.
Kasteesta ei saa enää selvää "kirjanoppineetkaan", sillä olitpa asiasta mitä mieltä tahansa, aina löytyy raamatusta lause sitä ajatusta puoltamaan. Jokaisellahan meillä on seurakunta missä käymme, jos kysymme paimenilta sitäkin, että miksi kytkykauppa aikuiskasteessa ja lapsikasteessa myös. Olisi vähän lihaa luiden ympärille.
Jos ehdin, voin lähipäivinä kirjoittaa jotain lisää. Mutta nyt kytkykaupasta -
Tarkoitushan on, että ihminen ei jää yksin, vaan löytää kodin. Löytää paikan, jossa tulee ravituksi ja voi kasvaa uskossaan. Seurakunnan hmissuhteet (jotka yleensä muodostuvat palvelun ja erilaisten pienryhmien kautta) ovat voimavara ja myös kasvattava tekijä, samoin palvelua oppii antamaan ja vastaanottamaan. Oppii arvostamaan muita ihmisiä ja näkemään itsensä vain yhtenä laumasta, mutta samalla Jeesukselle tärkeänä.
On erittäin tärkeä, että esim. tällaisen netin rinnalla on live-seurakuntayhteys, silloin asiat saavat aivan erilaisia mittasuhteita ja vertailukohtia. Jossain vaiheessa ajattelin, että ihanaa (ja ihmeellistä!) että tervehenkisiä uskovia on vielä. Niitä tapaa toimivissa seurakunnissa. Se ei tarkoita, että kaikki on ekstraoikein ja hyvin, mutta henki on oikea ja terve.
Yksin armosta. Kirjoitat kauniisti. Juuri siitä on kysymys, uskovien yhteydestä. Mutta sitten on vielä se jokin..... se kytkykauppa. Kuulun luterilaiseen kirkkoon nimellisesti vain. En käytä palveluja ja pienistä tuloista menee olematon maksu vuodessa.
Käyn parissa seurakunnassa, luonnollisesti myös annan rahaa käydessäni ja lisää katson jumalanpalveluksia netistä. Olen fiksoitunut siten, että jotenkin Herra ei halua muutosta elämääni kyselyistäni päätellen. Uskovien kasteelle menisin, mutta heti sanotaan, että liityttävä juuri siihen srk.
Ilman sitoutumista johonkin seurakuntaan meistä tulee helposti kulutuskristittyjä, vertailemme tuotetta, arvostelemme ja arvioimme. Todellinen kristillisyys on siitä kaukana.
Seurakunta muodostuu niistä, jotka sitoutuvat Kristukseen ja toisiinsa. He päättävät jakaa ilot ja surut. Vaikka siinä taatusti on kipukohtia, ne ovat meidän parhaaksemme. Jumalalta tulee apu ja viisaus.
Olen eri mieltä. Valitan. Herran omilla on Pyhä Henki, joka johdattaa. Jokaiselle on Jumalalla myös tehtävä, ainakin tulevaisuudessa. Mikä se on ja miksi, sen vain Herra tietää. En todellakaan lähde omassa lihassa seurakunta seikkailulle. Olen liikaa kuunnellut näiden seikkailijoiden tarinoita. Olen tyytyväinen löytöihini, mitä seurakuntiin tulee, mutta mihinkään sitoumuksiin en rupea, ellei tule Jumalalta kehoitus. Hän on auktoriteetti minulle, ei muut.
Kasteesta ei kannata minusta vääntää kuitenkaan tämän enempää, kunhan jokaisella on raamatullinen näkemys siitä, koska loppujen lopuksi se ei ole pelastuskysymys millä tavalla on kastettu, kunhan on saanut siitä hyvän omantunnon. Minä löysin Raamatusta vain uskovien upotuskasteen ja toimin sen mukaan.
Sen sijaan että aletaan "lyömään kanssapalvelijoita" eriävillä mielipiteillä, niin uudestisyntyneiden uskovien tulisi keskittyä yhdistäviin seikkoihin, joita on paljon enemän. Kaikista suurin lopun ajan eksytys on tämä.
"Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." - Matt. 24:12
Menkää uskovien kawteelle, esim. Jordan virralle. Matka oppaat kyllä opastavat.
Floridan suomalais alueella, Lake Worth Kotikirkossa on moni suomalaisturisti
kastettu Suomen kielellä, uskovien kasteella.
Googleta: Kotikirkko Lake Worth
Ja mitä hurskaat hallejuhah huutajat luulee olevansa, jos suomessa he eivät kasta ilman taloudellista kytkykauppaa palveluksistaan. Hallelujah vaan.
Kiitos kritik. tiedosta, mutta ei taloudellisia mahdollisuuksia. Kirkko on ajautunut ongelmiin raamattuun nähden, mutta hurraa huutoja ei ansaitse vapaat suunnatkaan, huomaan. Keksitään vaikka mitä ja vain talouden takia.
Nostan hattua muutamille lähetysjärjestöille, jotka toimivat vapaaehtoisen avun turvin Jumalan ohjauksessa ja menestyvät. Menestyvät kun kuulevat Herran tahdon ja toimivat sen mukaan.
Lopuksi. Jos jotakin hengellistä palvelua ei suomessa saa ilman kytkykauppaa, sillä täytyy olla perusteet. 1. Se ei ole niin tärkeä asia, että saa pastorit tekemään Jumalan tahdon. 2. Se ei ole Jumalan tahto (upotuskaste) 3. Suomessa ei ole monta raamatullista, Jumalan tahdon täyttävää pastoria. 4. Nekin, jotka voisivat kastaa ilman kytkykauppaa, eivät uskalla tulla esille, ihmispelko.
Aiemmassa kastekeskustelussa joku kertoi, että pappi luvannut kastaa kesällä järvessä. (herännyt pappi)
Kova on hinku kopioida raamattua aikuiskasteen puolesta, mutta kun seuraavan kerran lyötte kyntenne asiaan, jota ette ymmärrä, niin muistakaa ed. teksti.
Otsikolla kirkon tuho: aloituksesta:
"Lapsikasteen kirous on tuhonnut monia. Raamatullisen kasteen vaihtaminen lapsikasteeseen ja sen tähden oikean kasteen pois jättäminen on vielä tuhoava monia Jumalan lapsia.
Taivaan portit eivät aukene tottelemattomille.
Ne asiat, mitkä ovat järkkyviä, ovat nyt järkkymässä, että ne, mitkä eivät järky, vahvistuisivat"..
Profetiaako vain, vai herjausta, pilkkaa , ivailua, vai asiaako sisältävä sivusto. Päätä itse.
"Taivaan portit eivät aukene tottelemattomille." Siispä. Missä kohtaa raamatussa sidotaan kaste ja seurakuntaan liittyminen yhteen? Kaipa se raamatusta löytyy jos pastorit yksimielisesti sitä noudattavat.
Luehan Apt.2:41-47. Mistään sooloilusta ei ollut eikä ole kysymys!
Luehan Raamattu kokonaan, että konaisuus hahmottuu. Lukaise myös aloitus.
Pyhän Hengen kaste on se, joka pelastaa ihmisen. Ihmisen antama kaste on vain Johanneksen kaste. Olkoon millainen tahansa.
Mark. 1:7
Ja hän saarnasi sanoen: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi, jonka kengänpaulaa minä en ole kelvollinen maahan kumartuneena päästämään. >
Rinnakkaisviitteet
Joh. 1:26 Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
Joh. 1:27 Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."
Ap.t. 13:25 Mutta kun Johannes oli juoksunsa päättävä, sanoi hän: 'En minä ole se, joksi minua luulette; mutta katso, minun jälkeeni tulee se, jonka kenkiä minä en ole arvollinen jaloista riisumaan.'
Aloituksessa mainittiin Apt.19. Lue kuitenkin jakeesta 4 eteenpäin jae 5 ja 6. Siinäpä onkin uudestikastaminen!
Kyllä, se kertoo, että uudestikastaminen oli paikallaan
Entäs se kytkykauppa ja kymmenykset, ne hellarien kliseet. Ev. lut pappeja ja rovasteja tunnen armolahjoineen ja varmasti on uskossa ja Pyhän Hengen kasteen saaneita Herralta. Kuinka se on mahdollista? Siten, että hellarien jutut ei ole totta.
Tv. seiskaa katsovat ovat nähneet ainakin luterilaisia pappeja useampiakin puhumassa ja kertomassa armolahjoistaan. Muistaakseni myös rovasti Olavi Peltola kertoo jossakin, että hänelläkin on kielillä puhumisen armolahja, mikäli muistan oikein.
Ei siis vesikasteesta kiinni, onko lapsikaste vai aikuiskaste.
Ei kannata yrittää omilla toimilla taivaaseen, sillä on Herra, joka säät ja ilmat säätää ja aallotkin tainnuttaa.
Yksikään hellaripastori ei sen mukaan ole taivaskelpoinen, sillä he kastavat vain seurakuntaansa maksumiehiksi. Eivät taivasten valtakuntaan, jossa palkinto odottamassa.
Kukaan ei ole sanonut, että kaste olisi lopulta pelastus kysymys, koska ristinryövärikin pelastui. Mutta on eri asia vähätellä raamatullisen kasteen merkitystä. Minä näen kasteen julkisena tunnustautumisena, jota pitää edeltää parannus ((Room. 10:9-10).
Luterilaisessa piirissäkin on myös hyviä pappeja, itse tulin uskoon erään luterilaisen papin rukoiltua kanssani ja hänen kerrotuansa kokemuksensa Jeesuksen kohtaamisesta. Mutta jos katsomme näin yleisesti helluntaalaisia ja luterilaisia, niin kyllä luterilaisessa kirkossa on hyvin vähän todellisia uskovia ja taas helluntaalaisessa kirkossa hyvin vähän nimikristittyjä. Tänä päivänä väittäisin, että katolisessa kirkossa voi olla enmmän pelastuneita uudestisyntyneitä kristittyjä kuin luterilaisessa kirkossa.
Itse näkisin kuitenkin suurimman eron tapahtuvan nimenomaan liberaalien ja konservatiivien välillä; uudestisyntyneiden ja nimikristittyjen välillä. Eikä enää niinkään kirkkokuntien välillä, kun luterilaisetkin ja katolisetkin ovat ottaneet armolahjat vastaan.
Jos sinun kotipaikallasi on hyvä luterilainen kirkko, niin miksi et menisi sinne. Minun paikkakunnallani ei ole ja kävin paikallisen kirkkoherran juttusilla naamatusten antamassa tulikiven katkuisen palautteen asiasta, kun tulin uskoon. Olen itse käynyt pääasiallisesti helluntaikirkossa, mutta myös vapaa-kirkon tapahtumissa sekä luterilaisessakin kirkossa. Tärkeintä on kuitenkin löytää oma seurakunta ja minulle se oli helluntaiseurakunta.
Kuinka sen nyt ottaa. Otsikointi kirkon tuho... profetialöytö.. Sitä vaan, että onko pelastuskysymys vai eikö ole?
Mielestäni on niin paljon väärää tietoa, että ansaitsee tulla oiotuksi sekin asia, ettei johda harhaan.
"Lapsikasteen kirous on tuhonnut monia. Raamatullisen kasteen vaihtaminen lapsikasteeseen ja sen tähden oikean kasteen pois jättäminen on vielä tuhoava monia Jumalan lapsia.
Taivaan portit eivät aukene tottelemattomille.
Ne asiat, mitkä ovat järkkyviä, ovat nyt järkkymässä, että ne, mitkä eivät järky, vahvistuisivat.
Sanassa vahvat ovat pylväitä. Heihin voidaan luottaa. Siipensä taittavat ylpeät ja röyhkeät kirkolliset ja menestysteologiset eksyttäjät. He putoavat maahan ja sinne jäävät."
Ihmiset ovat pettyneitä kirkkoon eivätkä näe, että tämäkin ravistelu koituu kirkon parhaaksi niinkuin pellon kyntö, ennen kylvöä ja sadetta. Saatanan halu on, että provosoidut ja tulet vihaa täyteen. Käy puhdistuslähteellä ja anna vähemmälle veljellesi anteeksi.
"Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." - Matt. 24:12
Monet yrittävät Taivaaseen omin teoin hakemalla täydellistä lakia milloin oikeaoppisesta kasteesta, milloin sapatin pitämisestä tai milloin tietynlaisesta pappeudesta. Tärkeintä on kuitenkin rakkaus.
Olis kiva jos pysyisit asiassa, puhdistuslähteen kansa tai ilman.
Kirjoitat:
" Kukaan ei ole sanonut, että kaste olisi lopulta pelastus kysymys, koska ristinryövärikin pelastui. Mutta on eri asia vähätellä raamatullisen kasteen merkitystä. Minä näen kasteen julkisena tunnustautumisena, jota pitää edeltää parannus ((Room. 10:9-10)."
Vastaus. Ei vai, kuinka sen nyt ottaa.
Tässä kuitenkin se itse asia, johon kaikki perustuu, aloituksesta:
"Lapsikasteen kirous on tuhonnut monia. Raamatullisen kasteen vaihtaminen lapsikasteeseen ja sen tähden oikean kasteen pois jättäminen on vielä tuhoava monia Jumalan lapsia.
Asia: Lapsikasteen kirous on tuhonnut monia.
On Vai?
Aloituksesta.
2. Kastekysymyksen kohdalla on mielenkiintoista avata Vanha testamentti ja lukea sitä rinnakkain UT:n kanssa:
- Hes 36 ennustaa, että kun Jumala tekee lopullisen pelastustekonsa, hän kokoaa kansansa, vihmoo sen päälle puhdasta vettä ja antaa Henkensä ihmisten sydämiin (Hes 36:25-27).
Hesekiel 36 puhuu Israelin kansan paatumuksesta ja uudelleen kokoamista.
...... vihmoo sen päälle puhdasta vettä ja antaa Henkensä ihmisten sydämiin (Hes 36:25-27).
kaikkia maailman ihmisiä ja ihmiset pelastuu.
Eikös se ollut ristiretkien agenda?
Kyllä kastetta pitää edeltää parannus ja sen ottamisen olla oma tahto, Jeesuksen seuraamiseksi.
Harhaoppia. Kasteella et pelastu edelleenkään.
Ei kun lukemaan oikeaa oppia.
" Ahdistusta lisää vielä Apostolien tekojen kuvaus siitä, kuinka nämä Johannes Kastajan opetuslapset saivat Pyhän Hengen näkyvällä tavalla ja puhuivat kielillä. Hengen saaminen ja ulkonainen merkki näyttävät kuuluvan yhteen. Meidän on huomattava, että kyseessä oli Johannes Kastajan opetuslapset, ei kristityt.
Raamattu sanoo myös mahdollisimman selkeästi, että "se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa" (Room 8:9). Paavali opettaa: "Me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi" (1 Kor 12:13). Jos siis uskon Jeesukseen olen Kristuksen ruumiin jäsen ja olen saanut henkikasteen! Jeesus itse myös vakuutti, että Isä lähettää hänen nimessään opetuslapsille Pyhän Hengen (Joh 14:26). Juuri Pyhässä Hengessä hän on läsnä jokaisen uskovan elämässä ja on meidän kanssamme joka päivä (Matt 28:20). Ei voi olla mahdollista, että Jeesus asuu Pyhässä Hengessä lupauksensa mukaan uskovassa ja kuitenkaan tämä ei muka olisi saanut henkikastetta, jos hänellä ei ole Efeson opetuslasten kaltaista erikoista kokemusta. Uudessa testamentissa jumalallinen lupaus - siis myös Jeesuksen lupaus Pyhästä Hengestä on aina armollisesti suotu lahja eikä neuvotteluteitse saavutettu tulos (Bruner)."
Onko liian vaikeaa?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11533474