Kuinka euron hajoaminen

Euron hajoamista tai yksittäisten valtioiden irtaantumista eurosta on puhuttu jo ties kuinka kauan. Mikäli käy niin huonosti että euro todellakin hajoaisi niin kuinka se käytännöllisesti tapahtuisi ? Kuka ilmoittaa asiasta ? Euron hallittu "alasajo" olisi paras vaihtoehto joten kuinka se tapahtuisi ?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

helposti

Äänestä

Euron ja dollarin "hajoittaminen" ?! Olen tarkoituksen hakuisesti tehnyt että kaikkien maiden valuutat romahtavat, siihen kyllä menee joitakin vuosia ja siirtyminen globaaliin valuuttaan vie vielä kymmeniä vuosia (kulta on ainoa luotettava valuutta tulevaisuudessa), mutta nämä ovat suunnitelmani. Tarkoitukseni olisi myös poistaa kokonaan käteinen raha se korvattaisiin pienillä microsiruilla joihin olisi talletettuna kaikki ihmisen tiedot sairastumisista-/pankkitietoihin. Tarvitsemme myös pienen mutta voimakkaan elittisen johtohallituksen joka ohjaisi suurta mutta typerää kansaa, en vaadi muuta kuin että jokainen tekisi oman osuutensa tässä tulevassa maailmanhallituksessa jossa jokainen voi tuntea olonsa vapaaksi terrorismista ja ihmisten kärsimyksistä.

Äänestä

Olen hieman ihmetellyt julkisessa keskustelussa sitä, että jotkut poliitikot ovat sanoneet että esim. Kypros tai Kreikka olisi pitänyt "päästää irti" eurosta. Siis päästää irti, eihän kyseiset maat ole itse halunneet ainakaan toistaiseksi erota eurosta ja tietääkseni eurossa ei ole mitään valmista mekansimia erottaa jokin valtio pakolla yhteisvaluutasta. Eli hieman on jäänyt minulle ainakin hämärän peittoon mitä nuo poliitikot ovat noilla kommenteillaan tarkoittaneet. Kukaan ei ole konkreettisesti kyllä kertonut miten jokin maa yhtäkkiä erotettaisiin yhteisvaluutasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


käytännössä tapahtuu kirjoitti:

Euron hajoamista tai yksittäisten valtioiden irtaantumista eurosta on puhuttu jo ties kuinka kauan. Mikäli käy niin huonosti että euro todellakin hajoaisi niin kuinka se käytännöllisesti tapahtuisi ? Kuka ilmoittaa asiasta ? Euron hallittu "alasajo" olisi paras vaihtoehto joten kuinka se tapahtuisi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu