Suomi ei ole menettänyt euroakaan

Suomen Pankkiin on virrannut kreikkalaisia euroja säkkikaupalla.

Suomen Pankki tuloutti valtiolle viime vuodelta 227 miljoonaa euroa.
Se on yli 40 miljoonaa enemmän kuin 2011.

Tänä vuonna Suomen Pankki tulee tulouttamaan valtion kassaan noin 360 miljoonaa euroa. Voittoa on kertynyt talletuksista ja Euroopan unionin keskuspankin (EKP) maksamista koroista.

– EKP ei ole omista lainoistaan kärsinyt yhtään tappiota. Suomalaisille veronmaksajille ei ole tullut minkäänlaisia menetyksiä Kreikan kriisin vuoksi.

– Siinä mielessä veronmaksajat voivat huokaista helpotuksesta, että tappiot ovat menneet enimmäkseen yksityisille sijoittajille. Veronmaksajat ovat saaneet rahansa, hän lisää.

Mikäli Kreikka pysyy mukana eurojärjestelmässä, on Jaakko Kianderin mukaan hyvin luultavaa, ettei veronmaksajille tappiota tulekaan.

Edellä mainittu Suomen Pankin valtiolle tuloutettava 360 miljoonaa euroa koostuu pääosin Kreikan valtion maksamista lainojen lyhennyksistä ja koroista. Kreikka on siis maksanut jokaisen lyhennyksensä ja korot sovitulla tavalla. Yhtään Suomen myöntämää takausta ei ole lauennut.

Suomen Pankki on tehnyt huomattavia korkovoittoja sijoittamalla Kreikan velkakirjoihin.

Suomen Pankki voitonjako valtiolle on kasvanut niinä vuosina, kun euro on ollut Suomen valuuttana. Kymmenen ensimmäisen eurovuoden aikana keskuspankki tuloutti valtiolle noin 1,7 miljardia euroa.

Yksityiset sijoittajat menettivät

– Suomen Pankilla on ollut saatavia Kreikasta ja Kreikan valtio on hoitanut ne asianmukaisesti. Oletan, että asiat ovat kulkeneet siten, että Euroopan keskuspankki (EKP) on ostanut Kreikan lainoja. Niiden arvo on sen jälkeen noussut. Niitä on myyty pois. EKP on saanut myyntivoittoa, jota on jaettu muun muassa Suomelle, Kinader sanoo.

– Silloin, kun Kreikan talouskriisi oli pahimmillaan Kreikan lainojen markkina-arvot menivät todella alas. Velkajärjestelyt elvyttivät niiden arvoa, hän lisää.

Yksityisten sijoittajien rahat ovat Kianderin mukaan menneet aika lailla Kankkulan kaivoon. Yksityiset sijoittajat menettivät 75 prosenttia sijoittamistaan rahoista.

– Kokonaan eri juttu on, mikäli Kreikka romahtaa täydellisesti ja lähtee eurosta pois, Jaakko Kiander sanoo.
25153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

itse vakuudet ja mikäli Kreikka ei maksa lainojaan saa Suomi itse maksamansa vakuudet takaisin, mitä tapahtuu jos Kreikka maksaakin?

Äänestä
  • niinpä, jos-ja-jos, sitä-tai-tätä.

    Fakta on kuitenkin tämä tilanne.

    Äänestä

  • tilanne on fakta kirjoitti:

    niinpä, jos-ja-jos, sitä-tai-tätä.

    Fakta on kuitenkin tämä tilanne.

    Kokoomus otti suomalaisilta veronmaksajilta rahat että Saksan pankkiirit saivat riskiluotoilleen luvatut tuotot ja pääomansa takaisin. Tossa on se koko fakta.

    Äänestä

  • Fakta on että kirjoitti:

    Kokoomus otti suomalaisilta veronmaksajilta rahat että Saksan pankkiirit saivat riskiluotoilleen luvatut tuotot ja pääomansa takaisin. Tossa on se koko fakta.

    etkö ymmärrä luettua tekstiä vai oletko vain typerä jankkaaja?

    Kokoomus ei päätä Eu-tuesta.
    Kokoomus ei ole ottanut veronmaksajilta yhtään mitään.
    Hallitus ei ole ottanut veronmaksajien rahoja
    Saksa on maksanut monin kerroin enemmän kuin Suomi ikinä.

    Ottaisit selvää edes ihan alkeista

    Äänestä

mantereella veroja laskea? Pakkoruotsin kun poistaisi olisi varaa laskea prosentilla arvonlisäveroa.

Äänestä

Missäs ne euron vakausmekanismeihin laitetut miljardit eurot on? Suomenko ei tarvinnut maksaa mitään yhdenkään maan kohdalla?

Äänestä
  • Kuulostaa niin hyvältä , että houkutellaan
    Ruotsi euroon mukaan , ja tervetuloa Norja myös .

    Äänestä

  • ALOITTAJAN TARINA kirjoitti:

    Kuulostaa niin hyvältä , että houkutellaan
    Ruotsi euroon mukaan , ja tervetuloa Norja myös .

    miks meidän pitäisi houkutella jotain maita mukaan?

    Suomi tekee omat ratkaisut, ja muut maat omat

    Äänestä

  • niin, sinne ei ole laitettu mitään miljardeja Suomen kassasta.

    Kannattaisi ottaa selvää,miten vakausjärjestelmä toimii

    Äänestä

  • miks ihmeessä kirjoitti:

    miks meidän pitäisi houkutella jotain maita mukaan?

    Suomi tekee omat ratkaisut, ja muut maat omat

    Ruotsi ja Norja mukaan , koska euro
    on menestystarina vailla vertaa !

    <

    <

    <

    T : hammaskalusto

    Äänestä

Taas yksi kokkareiden manipulointi yritys?

Äänestä

että alv tippuu lähiaikoina kyseisen asian johdosta tai montako sataa kilometriä uutta asfalttia laitetaan kun lama on ilmeisaesti Kokoomuksen fantastisten toimien takia ohi?

Äänestä
  • Suomessa on jo Pohjoismaiden alhaisin arvonlisävero.

    Äänestä

Euron arvo on kohta liatun paperin arvo!
Huonoa pyllynpyyhkimiseenkin!
Painokoneet käy kuumana!

Äänestä

Sarjassamme kokoomuksen P.askanjauhamista.

Manipulointi sekä valehtelu on näiden pääteema nähtävästi.

Äänestä
  • niin ja persut vaan haluaa maalata maailmaloppua sekä romahdusta,
    mitä ei vieläkään ole tullut.

    Ottaako päähän?

    Äänestä

Siis ei mitään faktaa , vaan oletuksia , kuten kirjoituksestasikin ilmenee , " oletan että asiat ovat kulkeneet siten"
Laita sitten uudelleen aloitus , kun sinulla on laittaa virallista tietoa saamistamme "voitoista"

Äänestä

Suomi on mukana kansainvälisessä velka sidonnaisuudessa, jolloin voidaan todellakin sanoa että kansainväliseen vertailuun nähden olemme olleet kohtalaisen pienellä valtiomme kokonaissijoituksella mukana Kreikan tuloksettomassa ja täysin turhassa pelastamis operaatiossa.

Ja mitä tulee avausesityksen väitteeseen että Suomi ei ole menettänyt euroakaan, niin silloin asiaa selitetään aivan tavalliselle veronmaksajalle, mutta tuollainen virkamies tyyli selittelyineen on perusteeton, sillä kansakuntamme todellinen varallisuus on paljolti juuri varakkaiden sijoittajien hallussa.

Ja kun kerran Jaakko Kianderin loppu kantaattina on esitetty " Kokonaan eri juttu on, mikäli Kreikka romahtaa täydellisesti ja lähtee eurosta pois" Niin sellainen on väistämätön tilanne, joten tilanteen harkinta tulee ottaa laskelmoidusti esitetyn perusteella, ja silloin tulemme Suomen Kansallistietäjän aiemmin esittämään realitilannetta koskevaan ennustukseen, jossa totesin että Kreikka on varmaankin ensimmäinen joka joutuu kansallisen edun nimissä jättämään valtionvelkansa maksamatta, ja sama koskee varmuudella useimpia EU:n alaisuudessa olevia valtioita, ja tämän tapahduttua ei myöskään Saksan valtioneuvosto suostu enää eräyttämään ainuttakaan velkansa lyhennystä, ja tämähän tulee täräyttämään koko vanhan maailmanjärjestyksen rahaliiton konkurssiin. Vai mitä.

Äänestä
  • niin, "mikäli" romahtaa täydellisesti ja lähtee eurosta".

    MIkä sen todennäköisyys on, halutaanko että Kreikka romahtaa,ei varmaan.
    Pankit ja EU pitää Kreikan pystyssä ja EU:ssa "vaikka väkisin".

    Mutta kannattaako aina vaan maalata sitä pahinta uhkaa,
    mitä jos kaikki menee ihan hyvin?
    Olisiko se sinulle paha pettymys

    Äänestä

  • kaikki meneekin ok? kirjoitti:

    niin, "mikäli" romahtaa täydellisesti ja lähtee eurosta".

    MIkä sen todennäköisyys on, halutaanko että Kreikka romahtaa,ei varmaan.
    Pankit ja EU pitää Kreikan pystyssä ja EU:ssa "vaikka väkisin".

    Mutta kannattaako aina vaan maalata sitä pahinta uhkaa,
    mitä jos kaikki menee ihan hyvin?
    Olisiko se sinulle paha pettymys

    Ymmärrätkö lainkaan että EU:n totaalinen konkurssi on määriteltävissä tilikirjanpidollisten tietojen kautta varmuudella jo tapahtuneeksi. Vaikka onhan se totta että EKP on jo muutaman vuoden ajan yrittänyt "vaikka väkisin" pitää konkurssi kypsää EU hallintoa voimassa, koska valtioiden eroaminen keskushallinnosta tarkoittaa reaalitodellisuudessa ettei kukaan tule maksamaan erääntynyttä valtionvelkaa takaisin. Joten kyseessä on samalla myös EKP vanhan rahaliiton konkurssi, kuten olen aiemmin selvittänyt.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    niin, samalla tavalla kirjanpidollisesti konkurissa on USA ja Japani.
    Sekä monia muita maita.

    Japanin velan osuus BKT on luokkaa 250%,
    USA;n velka on 14.000 miljardia.

    siinä on Kreikan ja EU velat nappikauppaa

    Mutta eivät vaan ole kaatuneet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei euroakaan kirjoitti:

Suomen Pankkiin on virrannut kreikkalaisia euroja säkkikaupalla.

Suomen Pankki tuloutti valtiolle viime vuodelta 227 miljoonaa euroa.
Se on yli 40 miljoonaa enemmän kuin 2011.

Tänä vuonna Suomen Pankki tulee tulouttamaan valtion kassaan noin 360 miljoonaa euroa. Voittoa on kertynyt talletuksista ja Euroopan unionin keskuspankin (EKP) maksamista koroista.

– EKP ei ole omista lainoistaan kärsinyt yhtään tappiota. Suomalaisille veronmaksajille ei ole tullut minkäänlaisia menetyksiä Kreikan kriisin vuoksi.

– Siinä mielessä veronmaksajat voivat huokaista helpotuksesta, että tappiot ovat menneet enimmäkseen yksityisille sijoittajille. Veronmaksajat ovat saaneet rahansa, hän lisää.

Mikäli Kreikka pysyy mukana eurojärjestelmässä, on Jaakko Kianderin mukaan hyvin luultavaa, ettei veronmaksajille tappiota tulekaan.

Edellä mainittu Suomen Pankin valtiolle tuloutettava 360 miljoonaa euroa koostuu pääosin Kreikan valtion maksamista lainojen lyhennyksistä ja koroista. Kreikka on siis maksanut jokaisen lyhennyksensä ja korot sovitulla tavalla. Yhtään Suomen myöntämää takausta ei ole lauennut.

Suomen Pankki on tehnyt huomattavia korkovoittoja sijoittamalla Kreikan velkakirjoihin.

Suomen Pankki voitonjako valtiolle on kasvanut niinä vuosina, kun euro on ollut Suomen valuuttana. Kymmenen ensimmäisen eurovuoden aikana keskuspankki tuloutti valtiolle noin 1,7 miljardia euroa.

Yksityiset sijoittajat menettivät

– Suomen Pankilla on ollut saatavia Kreikasta ja Kreikan valtio on hoitanut ne asianmukaisesti. Oletan, että asiat ovat kulkeneet siten, että Euroopan keskuspankki (EKP) on ostanut Kreikan lainoja. Niiden arvo on sen jälkeen noussut. Niitä on myyty pois. EKP on saanut myyntivoittoa, jota on jaettu muun muassa Suomelle, Kinader sanoo.

– Silloin, kun Kreikan talouskriisi oli pahimmillaan Kreikan lainojen markkina-arvot menivät todella alas. Velkajärjestelyt elvyttivät niiden arvoa, hän lisää.

Yksityisten sijoittajien rahat ovat Kianderin mukaan menneet aika lailla Kankkulan kaivoon. Yksityiset sijoittajat menettivät 75 prosenttia sijoittamistaan rahoista.

– Kokonaan eri juttu on, mikäli Kreikka romahtaa täydellisesti ja lähtee eurosta pois, Jaakko Kiander sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu