Keskustelua keskustelusta

Sain siis jälleen kerran mahdollisuuden ilmaista itseäni selkeämmin. Eli: toivoin oikeastaan keskustelua tällaisen palstan todellisesta luonteesta oman kirkkomme kannalta, en itsestäänselvyyksinä pidettyjen seikkojen kertausta nettipalstojen tai tämän palstan nykyisistä asioidenhaaroista. Hyvin tiedän - toivottavasti me kaikki - mikä palstan tarkoitus on, ja että emme voi tietää, kenen kanssa olemme tekemisissä.

Juuri tässä tullaan kuitenkin keskustelun tarpeeseen. Ensinnäkin juuri koska emme kaikkia kirjoittajia tunne, törmäämme siihen tosiasiaan, että käsite "palstan tarkoitus" on täysin subjektiivinen. Se on tässä anonyymiuden paratiisissa vielä subjektiivisempi kuin vaikkapa lehtien yleisönosastoilla. Toiselle se saattaakin olla leikkimielistä sanailua, mutta toiselle osa ehkä vakavaakin elämän etsintää.

Anonyymius (joka mielestäni on kristilliseltä kannalta kauhistuttava ilmiö)on ehkä se ongelma, joka oikeastaan on itseäni vaivannut, huolimatta siitä, että se kuuluu pelin henkeen. Sensuuria tai muuta autoritääristä toimintaa en tarkoittanut enkä kannata, mutta koska selkeästi mukana on (huolimatta siitä, "tiedämmekö" sitä vai emme) aktiivisia ja asiansa tuntevia Kirkon jäseniä, kyselen kristityn henk. koht. vastuun perään. Siis käytännössä sitä, että jokainen meistä silloin tällöin katsoo peiliin kysyy kysymyksen: onko tämä todella tapa ilmaista kristillistä rakkautta kaikkia kohtaan? Olenko todella halukas kantamaan vastuuni siitä mitä sanon, vaikka sen nimettömänä teenkin?

Eli jos nyt ei taas periortodoksisen tavan mukaan kavahdeta sanoja pastoraalinen ja missionäärinen ja ymmärretä niitä liian juhlallisesti, joudutaan toteamaan, että nämä aspektit ovat täälläkin olemassa. Jos vieraan kansan keskelle menevä munkki vain rakastavalla olemuksellaan tekee lähetystyötä, miksi ei todellisista ihmisistä välittävä nettikeskustelija? Tai toisin päin: jos miekalla tai ruoalla houkutteleva lähetystyöntekijä saakin ympärillään aikaan vain reaktion Kristusta vastaan, eikö sitten nettikeskustelija ylimielisyydellään tai muulla asenteellisuudellan?

Ehkä yritän esittää toivomusta siitä, ettei keskustelu ortodoksisuudesta tarkoita vain toisuskoisten tölvimistä tai vilpittömiin kysymyksiin vastaamisen muuttamista henkilökohtaisuuksiin meneväksi näennäisteologiseksi nokitteluksi. Ja tämä tietenkin koskee vain meitä, jotka pidämme itseämme aktiivisina ja Kirkon perinettä tuntevina ihmisinä.

Kiitän jo etu- ja takakäteen tästä keskustelusta.

"Mutta jos joku kipinän saa vaikkapa kirkkoon liittymiselle tai asioiden kriittisellekin tutkimiselle täältä palstalta, on se tehnyt enemmän kuin voisi toivoakaan."

Vähän yli vuoden täällä roikuskelleena voin sanoa, että eipä tullut pelkästään kipinää vaan potku tai ainakin tönäisy. Olihan takana kylläkin omaa ährystelymietintää jo pitkältä ajalta, mutta tämä palsta on ollut todella tärkeä.

Koskaan ei ole ollut ylivoimaisen vaikeaa erottaa "tositekijöitä" joukosta, on saanut niin käytännön tietoa kuin kirjallisuusvinkkejäkin. Joskus olen kaivannut leiskuvampaakin keskustelua, mutta nykyään taidan jo kokea senkin osaksi ilmiötä "tuputtamattomuus". Eli asioita ei tungeta kurkusta alas, ja jos tietoa kaipaat, niin oma aktiivinen panos vaaditaan.

Joskus keskustelut jotenkin vain häviävät tyhjyyteen, esim. kerran oli lupaavasti alkanut teema katumuksen sakramentista, joka herätti nähtävästi aika monen kiinnostusta, mutta lopahti.

Kunnon opillista keskustelua ja/tai väittelyä olisi kiintoisaa seurata, mutta ei tietenkään tasolla "ikonienpussaajat joutavat tiedättehän minne" - onneksi Johannes on ihan kiitettävästi heidät pitänyt ruodussa.

Joskus on pitänyt nipistää itseään että hei tämä on vain nettipalsta: on näet tullut tunne, että vastaaja oikeasti välittää. Mutta nyt luettuani tämän ketjun viimeisen (Teemun) jutun en voi kuin todeta: täällähän siis oikeasti on ihmisiä, jotka välittävät.

Siksi, koska minulla ei ole yhtään ystävää, elämäni on merkityksetöntä, turhamaisuuttani minä olen täällä, itsetehostuksen tarve on suuri ...