Onko verenseisauttamisen taito

Tietäjän lukko

syntiä, vaikka sillä pelastetaan ihmishenkiä?

Kävin talon pihalla, jonka isäntä oli ollut tietäjä. Talon ovella on kuolemasta lähtien ollut luuta ovea vasten. Kukaan ei ole saanut luutaa pois ovelta. Mitä luulette kuka toimii talon vahtina?

15

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainahan taloon voi kutsua papin ja pyytää kodin siunauksen.

      Oman mummini mummi oli ollut ns. verenseisauttaja mutta myös pyhäkoulunopettaja ja heidät oli tiedetty hyvinä ihmisinä kylillä.Mummini kertoi koska oli oman mumminsa kasvattama ja eli isovanhempiensa kanssa että taloon oli yöllä tuotu jalkansa satuttanut mies.Saapasta jalasta vedettäessä oli verta tulvinut kunnolla.Oma mummini oli katsellut salaa ovenraosta kun hänen mummi oli mennut miehen luokse ja sanonut jotain tekemättä mitään ja verenvuoto oli loppunut siihen paikkaan.Mummini kertoi ettei olllut saanut selvää mitä mumminsa oli puhunut.Sanoi ettei ollut ymmärtänyt sitä puhetta.Muistelen että kun oma mummini vielä eli ja kertoi tätä meille muille niin hän sanoi että se oli muistuttanut rukousta mutta ettei ollut kuitenkaan mitään mitä hän olisi kuullut aiemmin.

      Vaihtoehtolääkinnässähän nämä vanhankansan verenseisauttajat ovat tunnettu ilmiö eivätkä mitään uutta.On puhuttu ns. verenseisautusloruista.Olavi Räsänen ja Tuula Vaskilampi ovat tämän alan ammattilaisia joiden kirjallisuutta kannattaa lukea jos asiasta haluaa tietoa.

      Tiedetään myös ihmisiä jotka näkevät ns. enneunia jotka jotensakkin toteutuvat sitten jossainvaiheessa elämää kuin dejavu kokemus.Tuo ominaisuus saattaa perityä pitkin sukupolvia.Mummini oli sellainen muistan kun hän yhdenkin automatkan aikana kertoi asiasta minulle ja äidilleni ja omille lapsilleni.Hän kertoi ettei niitä tarvitse pelätä.Mummini itse oli nuorena leskeksi jäänyt 5 lapsen maatilan emäntä ei niin uskonnollinen ainakaan harjoittavasti mutta tiukka vanhanajan matriarkka joka ei pahemmin hömpötyksiin muuten uskonut eikä sellaisia toteuttanut.Joten en usko että aivan suunsa lämpimiksi puhui tuollaisia.

      Tieteessä on keskusteltu jopa tästä dejavu kokemuksesta että se olisi aivojen sähkömagneettisen toiminnan tulosta.

      Eihän ihmiskunta tiedä lopultakaan paljoa maailmankaikkeudesta tieteen puolella meillä on vain nämä omat todentamamme totuudet minkä varassa elämme ja toimimme.Varmasti on olemassa paljon tutkimattomia polkuja ja tietämättömiä mekanismejaja ilmiöitä.

      Turha varmaan pohtia tuollaista isäntää.Aina voi sen kodinsiunauksen pyytää ja rukoilla.On olemassa mieleltään järkkyneitä myös joille tälläiset jutut toimii ruokkijoina omille ehkä vääristyneille mielikuville.Maalaisjärjellä siis.

      • art vandelay

        sinulta ei tieto ihan äkkiä lopu, olet saanut tietämisen ja pätemisen armolahjan

      • art vandelay kirjoitti:

        sinulta ei tieto ihan äkkiä lopu, olet saanut tietämisen ja pätemisen armolahjan

        Jos jaksaisit lopettaa sen paskanpuhumisen pikku ironisen vittuilun muille.Onko sulla joku itsetunto ongelma.Jätä helvetissä lukematta tämän nimimerkin viestit vai pitääkö sinun mieliksesi keskustella ilman rekisteröimätöntä nikkiä?Olen sitäkin harjoittanut täällä ja nauranut väärällään kun niihin on tullut plussia.Naurettavaa touhua täällä tuokin vainoaminen.

        Minä keskustelen asioista en pyri tietämään enkä pätemään.Mahdatko itse ymmärtää miksi keskustelupalstat ovat olemassa.

        Mitä helvetin uhkia sinä tälläisellä palstalla kuvittelet itsellesi olevan?Taitaa olla niin että sulla on joku ongelma itsetuntosi ja muidenkin asioiden kanssa ettet vain itse haluaisi päteä ja sinua jurppii jos joku muukin kommentoi.Sinunkin kommenttisi ovat aina ihan perseestä.Olevinaan ironisia mutta niin helvetin katkeria.Tuskin se on muiden vika jos sinun elämänasenteessasi asuu tuollaiset tunteet jotka näkyy teksteissäsikin.

      • art vandelay
        epitimia kirjoitti:

        tämän palstan nimeksi voitaisiin muuttaa "epitimia sanoo miten asiat on"

      • c'est comme ça?

        Toki minäkin sanoisin tähän déjà-vu -asiaan, että toki näin on, joskus sellaisia sattuu.
        Tieteestä ja varsinkin aivotutkimuksesta kirjoittaminen taas on aika spesiaalia, eikä siitä tule mitään pelkkien mielipiteiden perusteella. Ja yhtä vaikea on pelkän oman mielipiteenmudostuksen kautta ottaa kantaa esimerkiksi geenitutkimukseen ja perinnöllisyyteen.
        Ehdotan, että jätetään viisastelu asiaa oikeasti tunteville.
        C'est ma vision de la chose.

      • art vandelay kirjoitti:

        tämän palstan nimeksi voitaisiin muuttaa "epitimia sanoo miten asiat on"

        Sinä pikku haisunäätä et tiedäkkään kenen kanssa olet jutellut ja plussaillut minä olennimittäinkirjoittanut ilman rekistöröityäkin nimimerkkiä täällä.

        Jokaisella on perustuslaillinen oikeus keskustella ja sanoa mielipiteensä.Jos se ei jotain pikku nihilistiä miellytä niin eipä ole meidän keskustelijoiden ongelma.

        Taidat olla vain niitä trolleja jotka nauttii huomiosta ja toisten tahallisesta ärsyttämisestä.

        Pääset lokeroon juntti onneksi olkoon.Juuri tälläisten ihmisten takia kuin sinä ortodoksisissa yhteisöissä on todella epämukavaa.

      • c'est comme ça? kirjoitti:

        Toki minäkin sanoisin tähän déjà-vu -asiaan, että toki näin on, joskus sellaisia sattuu.
        Tieteestä ja varsinkin aivotutkimuksesta kirjoittaminen taas on aika spesiaalia, eikä siitä tule mitään pelkkien mielipiteiden perusteella. Ja yhtä vaikea on pelkän oman mielipiteenmudostuksen kautta ottaa kantaa esimerkiksi geenitutkimukseen ja perinnöllisyyteen.
        Ehdotan, että jätetään viisastelu asiaa oikeasti tunteville.
        C'est ma vision de la chose.

        Mistä tiedät ettei palstalla ole asiantuntijaa?Et voi tietää mitenkään monikin tutkija voi kirjoitella vapaasti vapaa-ajallaan näkemyksiään tai jotain perusfaktaa.

        Aina voi viitata keskustelussa johonkin tieteelliseen tutkimukseen.

        http://www.tiede.fi/artikkeli/476/oudosti_tuttua_miksi_

        http://escan2012.sciencesconf.org/resource/page?id=35

        http://www.kantti.net/sarjat/terveyssosiologian-peruskurssi/artikkelit/a4
        Sosiologin tarina - kokemuksia kahdesta maailmasta

        Tuula Vaskilampi
        Terveyssosiologian professori
        Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos
        Kuopion yliopisto
        Omalla kohdallani tämä etnologian vaikutus personalisoitui Olavi Räsäseen. Vihdoinkin kohtasin Jyväskylän yliopistossa tutkijan joka oli kiinnostunut ja tutkinut terveyttä kulttuurisena ilmiönä. Olimme tutkineet vastakkaisia ilmiötä kansanlääkinnässä. Kun olin tutkinut kuppareita niin, Olavi verenseisauttajia; kun olin tarkoituksellisesti rajannut tutkittavani parantajat henkiparantajien ulkopuolelle, niin hän oli vastaavasti tutkinut moderneja henkiparantajia.

      • art vandelay
        epitimia kirjoitti:

        Sinä pikku haisunäätä et tiedäkkään kenen kanssa olet jutellut ja plussaillut minä olennimittäinkirjoittanut ilman rekistöröityäkin nimimerkkiä täällä.

        Jokaisella on perustuslaillinen oikeus keskustella ja sanoa mielipiteensä.Jos se ei jotain pikku nihilistiä miellytä niin eipä ole meidän keskustelijoiden ongelma.

        Taidat olla vain niitä trolleja jotka nauttii huomiosta ja toisten tahallisesta ärsyttämisestä.

        Pääset lokeroon juntti onneksi olkoon.Juuri tälläisten ihmisten takia kuin sinä ortodoksisissa yhteisöissä on todella epämukavaa.

        ihmisrakkautesi tekee vaikutuksen, olet rauhan kanava

      • olet perkele
        art vandelay kirjoitti:

        ihmisrakkautesi tekee vaikutuksen, olet rauhan kanava

        Kuten myös.

        3Moos. 24:20 ruhje ruhjeesta, silmä silmästä, hammas hampaasta; saman vamman, jonka hän on toiselle tuottanut, saakoon hän itsekin.

      • trallalalalalalaaa
        art vandelay kirjoitti:

        ihmisrakkautesi tekee vaikutuksen, olet rauhan kanava

        Edellinen - Vituttaa niin ankarasti
        www.pakkotoisto.com/.../20381-vituttaa-niin-ankarast...‎Translate this page
        25 posts
        Viimeinen Viimeinen. Siirry sivulle: 01.07.2005, 21:25. Art Vandalay. vittu tätä suomi24:n uutta sähköpostia saatana!! 01.07.2005, 22:35. njietro. Quote: ...

        Kappas, persereikäteologi vauhdissa...
        art vandelay 8.4.2013 14:41
        Näin on näreet
        Art Vandelay 10.2.2013 17:41
        Suhteet / Työpaikkaromanssit
        aloitus oli riidanhaasto, riitelyn ...
        art vandelay 13.1.2013 22:12
        Pikku Pimppa Maailma on merkilline...
        art vandelay 13.1.2013 11:24

        It-tradenomi jatkokoulutus eri alalta
        ArtVandalay 14.5.2008 22:47

        Pieni mutta..
        En ole siis menossa opiskelemaan liiketalouden tradenomiksi vaan tietojenkäsittelyn. Toki olen pyrkimässä suoraan oikikseen ensi keväänä, mutta pakko tässä välissä on alkaa jotain jo iänkin takia lukea.

        Et ole tainnut päästä mutta palstalla on joku joka on päässyt :D

      • art vandelay
        trallalalalalalaaa kirjoitti:

        okei "epis", anna anteeksi tyhmät kommenttini, olet liian älykäs kiistakummpaniksi

      • art vandelay
        art vandelay kirjoitti:

        okei "epis", anna anteeksi tyhmät kommenttini, olet liian älykäs kiistakummpaniksi

        1.)Kyllä olen trolli. = nettislangissa henkilö tai keskusteluviesti, jonka tarkoituksena on provosoida ja häiritä muita keskustelijoita
        2.) Tykkään muuten vain vastailla tyhmyyksiä ja huonoja vitsejä muiden keskusteluihin. (Piilotrolli)
        3.) Parannan ahdistustani kirjoittamalla keskusteluihin mitä mieleeni juolahtaa.(spämmäri)

      • Rukoileva ortodoksi

        Art vandelay on tiedetysti palstan kenties tyhjänpäiväisin kirjoittaja, jonka pikkuviestit kannattaa jättää lähinnä huomiotta, sillä niissä ei poikkeuksetta ole mitään sisältöä.

    • Yx ortodoksi

      Ei ole. Kaikki parantaminen on Jumalalta. Syntiä sen sijaan on , jos väärinkäyttää tällaisia lahjoja saadakseen itselleen etuja. Historian tunnetuin verenseisauttaja oli ehkä "pyhä mies" siperialainen Grigori Rasputin, joka pääsi Venäjän hoviin auttamaan vernvuototaudista kärsinyttä perintöruhtinas Alekseita. Hän käytti taitojaan omaksi hyödykseen eikä Jumalan kunniaksi. Siksi hänellä oli hirveä loppu, mutta Rasputinin hengiltä saaminen oli tosi vaikeaa. HänEen ei tepsinyt myrkky. eikä luoti. Viimein hän hukkui Neva-jokeen.

    • star 3

      Ilmestyskirja 22:15 (33/38 -käänös)
      Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat...
      Noituus on noituutta, oli se sitten valkoista tai mustaa magiaa,
      oleellista on voiman alkuperä, ei se, mihin sitä käytetään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      72
      10238
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      79
      7014
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      28
      6987
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      101
      6245
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      99
      6009
    6. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5354
    7. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      81
      5081
    8. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      37
      4873
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      53
      4580
    10. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      83
      4577
    Aihe