Tarkoittaako tämä verottajan lausuma, sitä että yrittäjäkin voi "palkata" lukuisia eri ihmisiä erilaisiin töihin, ilman että tarvitsee tilittää mitään palkan sivukuluja, kunhan pitää huolen ettei maksa sille yhdelle työntekijälle yli 1500 euroa vuodessa?
"Sellainen vuosiraja on olemassa maksajan puolella, ettei ei ole pakko pidättää veroa summasta joka jää alle 1 500 euron vuodessa.
Summa on silti veronalainen saajalleen, joka sen kiltisti veroilmoituksellaan ilmoittaa, ja maksaja puolestaan ilmoittaa verottajalle maksamansa palkat.
Jos näin menettelette, summaan kohdistuvaa veroa ei ole vielä lainkaan hoidettu ns. ennakonpidätyksellä, jolloin se tulee maksettavaksesi ns. jäännösverona.
Jäännösveron välttämiseksi monet laskevat tällaiset satunnaiset sivutulot mukaan päätulon veroprosenttiinsa, ja niin vero kertyy oikeamman määräisenä tasaisesti pitkin vuotta."
Tai siis tuossahan on kyse pelkästä tuloverosta?
Pitääkö alle 1500 euron vuosipalkasta tilittää/pidättää kuitenkin jotain muita palkan sivukuluja?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä saan eräästä hommasta 800 e/vuosi ja siitä tämä työnantaja maksaa kaikki sivukulut. Eli kait pitää.