Hyvän Paimenen ääni tunnetaan siitä, että siinä ihminen julistetaan syntiseksi ja tuomion alaiseksi mutta samalla Jumalan rakkauden kohteeksi, jonka hän haluaa pelastaa ilman ihmisen omaa ansiota Poikansa Kristuksen kuoleman tähden. Hyvän Paimenen äänessä kuuluu laki ja evankeliumi. Tämän evankeliumin kuullessamme ei meillä ole muuta mahdollisuutta pelastua kuin juosta Isän Jumalamme luokse joka mielellään ottaa vastaan sanan ja Henkensä kautta luomansa lapset
Ne jotka etsivät pelastusta jostain uskonnosta, omien ponnistustensa kautta, lahkosta tai kirkosta pettyvät pahasti.
Se johtaa aivan toisen isän luokse.
Ne jotka etsivät pelastusta jostain uskonnosta, omien ponnistustensa kautta, lahkosta tai kirkosta pettyvät pahasti.
Se johtaa aivan toisen isän luokse.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Aloitus ja teksti olisi aivan Jess! Mutta loppukannaottoon on tullut astianmakuisuutta, näin kertoilee monen srk. toimintaa seuranneena eräs matkaaja, joka ei ole kirjoilla kenenkään kirkon jäsenluettelossa.
No en varmana ole minäkään missään kirjoilla, paitsi taivaan kirjoissa ja kansissa.
"Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä.
Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat:
Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan.
Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen:" (Lk 15:1-3)
Jeesus vastaa fariseusten syytökseen vertauksella,
joka muodostuu kolmesta kertomuksesta, joissa
Lampaiden paimenelta
on kadoksissa yksi sadasta lampaasta
Perheen äidiltä
on kadoksissa yksi kymmenestä rahasta
Perheen isältä
on kadoksissa yksi kahdesta pojasta.
Kuka on tuo huolimaton, joka on kadottanut jotakin.
Jeesus ilmaisee sen fariseuksille hyvin hienovaraisesti:
Jos jollakin teistä on sata lammasta
ja hän kadottaa yhden niistä ...
Fariseusten syytös Jeesusta kohtaan,
on hetkessä kääntynyt heitä itseään vastaan.
He ovat huonoja paimenia,
jotka ovat kadottaneet lampaansa.
Eivätkä he tee mitään etsiäkseen nuo kadonneet.
Ja kun Hyvä Paimen etsii ne, he nurisevat.
Heidän itse olisi pitänyt etsiä nuo kadonneet lampaat,
joiden kanssa seurustelusta he Jeesusta syyttivät.
Mutta fariseukset eivät halunneet olla
missään tekemisissä noiden hylkiöiden kanssa.
Tuo pohjasakka ei ollut fariseuksille minkään arvoista,
mutta Jeesus vertaa sitä hopearahaan.
Jos fariseuksilla olisi ollut Äidin huolehtiva sydän,
he olisivat lakaisseet likakerrokset maalattiaan
hautautuneen hopearahan päältä.
Mutta fariseuksia kiinnosti vain itsensä kiillottaminen
ja itseensä kohdistuvat puhdistusrituaalit.
Kun Jeesuksen vastaus eli vertaus on päätösosassaan,
joutuvat fariseukset kasvokkain kylmän totuuden kanssa.
Nuorempi veli, jonka vaellus on alta kaiken arvostelun,
sai ottaa vastaan Isän Rakkauden.
Vanhempi veli ei tuohon Rakkauteen suostu.
Hän asui Isänsä tykönä, omisti kaiken,
teki otsa hiessä ja kurtussa työtä isänsä pelloilla.
Mutta oli edelleen kuollut. Kuollut Isän Rakkaudelle.
Isän Rakkaus ympäröi veljekset.
Mutta vanhemman veljen kivikovaan sydämeen,
tuo Rakkaus ei päässyt murtautumaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10216054
Kyllä Jumala osaa valita omansa ja rikkaat Hän lähettää tyhjänä pois.
Ne jotka eivät mitään ole kuten Eenokki kelpaavat Jumalalle vaikka eivät ainakaan ennen ole kelvanneet kanssaihmisille kuin pilkattavaksi ja tuomittavaksi.
Jumalan valinta ei kysy ylioppilastutkintoa.
Eenokki vain nyt tekee ensin parannuksen, pyytää ensiksi anteeksi Jumalalta, sitten, joita on syvästi loukannut esim. Mohikaanilta, Jaikalilta ja Tomumajaltakin ja on muitakin, alkaa sitten opettamaan jos saa Herralta siihen armon.
Kyllä se on hyvä käydä levolle kun on PUHDAS PÄÄNALUNEN mihin pään painaa. Eenokilla ei ole puhdasta päänalusta.
Tuhlaaja pojan paluu,
Sitä jaksetaan jauhaa ja siitä väännetään mitä eriskummallisempia versioita, mutta tyystin unohdetaan tai paremminkin ohitetaan että toinen pojista oli jatkuvasti kotona.
Hän kuului perheeseen ja hänestä Jeesus lausui,: "kaikki mikä on minun on myös sinun...",
Eikä siinä tarvittu mitään sovituksia, ei teurastuksia muutoin kuin juhlintaa/ ruokailua varten.
Mutta tämä ei sovi pakanakristillisyyden kaapuun.
Pitää olla uhreja,pitää olla teurastuksia ja pitää olla sovituksia,että muka vasta sitten on perheen jäsen.
Nuo kuuluvat menneisyyden taikuuksiin ja menneisyyden uhrimenoihin, mutta ei Jumalan lapseuteen.
Tuo vertaus päättyy tavalla, joka jättää avoimeksi sen,
tuliko vanhempi veli enää koskaan sisälle isänsä kotiin,
vai jäikö ulos loppuelämäkseen
hyljäten isänsä ja kaiken, mikä oli isän - pikkuveli mukaanlukien.
Hyvä että jaksat kirjoittaa maltillisesti. Edes loppuosassa et ryhdy sättimään helluntailaisia, vaikka mielipiteesi tuntien tiedämme, että sisällytät heidät tuohon "ponnistuksiin" ja "lahkoon"?
Sinänsä kaunis kirjoitus josta olen täysin samaa mieltä, paitsi että suurin osa helluntailaisista on tullut uskoon aidosti eli täysin Jumalan armotekona, koska muulla tavalla ei uskoon tulla, ja sitten vielä yksi kohta on hämärästi, ehkä virheellisesti sanottu;
>joka mielellään ottaa vastaan sanan ja Henkensä kautta luomansa lapset<
Emme ole Jumalan lapsia kun tulemme Hänen luokseen. Vasta siinä kun tulemme ja Hän meidät ottaa vastaan meistä tulee Hänen lapsiaan. Jumala vanhurskauttaa syntisen - ja siinä vaiheessa ihminen todellakin on ainoastaan syntinen, täysin pimeä ja sataprosenttisesti Jumalasta erossa, kadotettu. Vasta vanhurskauttamisen myötä hänestä tulee pyhä ja lapsi, kelvollinen Jeesuksen tähden.
Vanhurskautus on pelastuksen "juridinen" puoli, jossa asemamme muuttuu, ja uudestisyntyminen on olemuksellinen puoli, jossa jotakin sisimmässämme muuttuu: meihin tulee Pyhä Henki, joka todistaa että olemme Hänen lapsiaan. Vanhurskautus ja uudestisyntyminen ovat saman tapahtuman eri ulottuvuuksia, kumpikin tapahtuu samassa hetkessä eli siinä kun suostumme tulemaan Jumalan luokse ja Hän antaa syntimme Jeesuksen sovintoveren kautta anteeksi: Jeesuksen veri pesee, ottaa syntitaakan pois.
Sanoin että EHKÄ virheellisesti sanottu, koska... toki... jos kyseessä on tuhlaajalapsi, siis henkilö joka on joskus pelastuksen kokenut ja sitten lähtenyt omille teilleen... hän on jo kerran syntynyt Jumalan lapseksi, saanut lapsioikeuden... nyt Jumala uudelleen ottaa hänet vastaan ja palauttaa lapsen asemaan. Hänen ei enää tarvitse syntyä uudesti, koska se on tapahtunut, mutta tulla palautetuksi entiseen asemaansa. Niin että Pyhä Henki palaa hänen sydämeensä, sisimpäänsä.
Uskon uudistuminen parannuksenteon kautta on ihana ja suurenmoinen Jumalan armoteko.
Jumala herättää tuhlaajalapsen kaipauksen mutta hänen itsensä on tultava, niin kuin hän kerran ennenkin, pelastuksen kokiessaan ja uudestisyntyessään, tuli.
Jotkut ovat rakkauden ja armon ikävässään tulleet aivan juosten!
En maininnut helluntailaisia vaan yleisesti tarkoitan yksilöitä joiden uskon käsityksen kaipaavat korjausta.
Eihän sillä mitään voita jos armottomuudella ja kovuudella pyrkii viemään asiansa läpi.
Tuskin me puhtaasti olemme tulleet uskoon en itsestänikään ole varma, tulin kyllä uskoon, mutta kuinka paljon tuli ihmista mukana siitä en ole varma?
Kuitenkin "puhdistaja" Pyhä Henki muuttaa, uudistaa, poistaa virheellisiä käsityksiä, tehden sitä jatkuvasti koska ihminen on sellainen "linttajalka" että usein yksinäni mietin, miksi Jumala rakastaa meitä niin kovasti?
Sitä mietin vielä useimmin, miksi on niin vähän uskovaisia maailmassa?
Vastaus on että siinä kyllä näen Jumalan rakkauden suuruuden,kun Jumala rakastaa niin pientä uskollista joukkoa.
Jumala rakastaa meitä kyyneliä silmistään pyyhkien jos tämä kuvaus on kohdallaan siitä mitä Jumalan rakkaudesta pienin osin tunnen?
Ihminen on erehtyväinen. Hyvä että olet armottomuuden ja kovuuden suhteen muuttanut kantaasi, kun muistaisin sinun olleen aiemmin sillä kannalla että on vain oikein "uudestikastajia" kohtaan käyttää heistä mahdollisimman karkeaa ja ihmisarvoa halventavaa kieltä, ja että jos joku helluntailainen sitten älähtää ja sanoo jotain takaisin, niin se on vain merkki että totuudelliset sanasi ovat pistäneet heidän omaantuntoon...
>Jumala rakastaa meitä kyyneliä silmistään pyyhkien jos tämä kuvaus on kohdallaan siitä mitä Jumalan rakkaudesta pienin osin tunnen?<
Se on kauniisti sanottu. Näiden sanojen äärellä olen hiljaa ja vain ihmettelen Jumalan suurta rakkautta minäkin...
Pystyt minut hyväksymään veljenä Kristuksessa tai et, mutta mielestäni tuossa on jotain samaa kokemusta uskovina, niin eri tavalla kuin muuten ajattelemmekin... Jumala ei rakasta siksi että olisimme Hänen rakkautensa arvoisia, vaan meillä on arvo siksi että Hän rakastaa.
Ihminen on tärkeä vain siksi koska Jumala - käsittämättömässä rakkaudessaan - näkee hänet arvokkaana. Pelastus ei ole ihmisen ansioista vaan Jeesuksen ansiosta.
Tuhlaajapoika-kertomuksen tulemisessa on kolme vaihetta: MENI ITSEENSÄ (suostui näkemään ja myöntämään oman syyllisyytensä että on erkaantunut Jumalasta, poikennut pois ja joutunut ulkopuolelle), PÄÄTTI PALATA ISÄN LUO (päätös parannuksen tekemisestä) ja sitten asian toteutus: HÄN PALASI ISÄN LUO. Silloin isä riemuiten otti lapsensa vastaan ja palautti lapsioikeuden!
Kaksi ensimmäistä askelta jäävät hyödyttömiksi - tulee ihminen sitten uudestisyntymättömänä eli ensimmäistä kertaa, tai uudestisyntyneenä mutta syntien tähden lapsioikeutensa menettäneenä - ilman kolmatta, ratkaisevaa askelta. Itseensä meneminen ja hyvät päätökset eivät auta, ne eivät vielä tuo ihmistä Jumalan yhteyteen, ellei hän myös toteuta päätöstään:
Konkreettisesti nöyrry pyytämään anteeksi, ota Jeesusta uudestaan vastaan elämänsä Herraksi ja sitoudu jälleen Häneen. Se on ihmisen valinta ja päätös jota Jumala ei tee Hänen puolestaan.
teapot: Se on ihmisen valinta ja päätös jota Jumala ei tee Hänen puolestaan. ....
Jos uudestaan ottaa vastaan Jeesuksen elämänsä Herraksi niin eikö paremmin ole kyse katumuksesta ja uskosta joka syntien tunnustamisen kautta avaa tien Jumalan luokse?
Jumalahan se on joka sanansa ja sakramenttien kautta päättää ottaako katuvan lapsensa takaisin yhteyteensä joka on rikkonut Hänen pyhän tahtonsa.
Sanalla ja sakramenteilla on voima, se on Jeesuksen veren voimaa, Hänen läsnäoloaan ja vierellä kulkemista, vaikka emme raukat sitä oikein tahdo ymmärtää saati uskoa.
>päättää ottaako katuvan lapsensa takaisin yhteyteensä joka on rikkonut Hänen pyhän tahtonsa<
Tämä on hyvin sanottu. Siinä on semmoista tervehdyttävää vaikutusta mikä palauttaa kukkoilevan ja itsestään jotakin luulevan ihmisen takaisin ruotuun, hiljentäen sydäntä pyhään vakavuuteen Jumalan suuren rakkauden äärellä, että pelastus ei tosiaankaan ole ihmisen otettavissa ja päätettävissä, niin että ihminen omalla ottamisellaan ja päättämisellään voisi itsensä pelastaa. Jumala on se joka ottaa ja antaa.
Mutta samalla pitää muistaa, että JUMALA ANTAA pelastuksen JOKAISELLE joka Hänen tykönsä syntisenä Jeesukseen turvaten tulee; ja että Jumala ottaa takaisin yhteyteensä JOKAISEN pois poikenneen ja katuvan. Jos emme voi siihen luottaa niin huono on meidän apumme horjuvalle, omassatunnossa yliherkälle ja sairaalle Jumalan lapselle, joka luulee ettei hänelle armo enää kuulu, pelkää tehneensä Pyhän Hengen pilkan tai kulkeneensa etsikkoaikansa ohi ja niin jääneensä auttamatta ulkopuolelle. Ainoa apumme on sitten sanoa: "Niin, ehkä pelastus ei sinulle enää kuulukaan, ehkä kuuluu, mistäpä sitä tietää".
Kiitos Jumalalle että Hänen sanansa perusteella voimme rohkaista horjuvaa tekemään parannusta ja niin JEESUKSEN TYÖHÖN LUOTTAEN ottamaan vastaan ja uskomaan täyden sovituksen Jeesuksen nimessä ja veressä. Ilman epäilyn häivääkään. Ei ihmisen ottamisen ja päättämisen tähden, vaan Jumalan armon tähden, koska Hän mielellään armahtaa ihmistä.
Enempää ei nyt ehdi tähän sanoa. Valoisaa juhannuksen aikaa ja Herran apua ja johdatusta kaikkeen.
Niin, olen kohdistanut kovat sanani sellaisille jotka nimiä mainitsematta yhä julistavat oikeata oppia vastaan esim. lapsenkastetta.
Siinä on se paha puoli että sen "ottavat vastaan" myös ne jotka eivät ole harhaoppiin syyllistyneitä. Ovat ehkä tietämättömiä jostain opinkohdista, joka sinänsä ei vie harhaan onhan meillä uudistuva armo ja syntien anteeksisaaminen ja hyvä Jumala taivaassa joka tekee meissä Henkensä kautta töitä ja kyllähän sitä meissä riittääkin.
Olisiko parempi johdattaa niitä arkoja sielunhoitajien tykö? Minä ainakin tiedän yhden luotettavan, Jeesuksen.
ps. Älä teapot ja muut ihmisten tyttäret matkiko miehiä, tarkoitan kyllä pukeutumistakin, mutta sitä kyykkimistä veneen perälaidalla,tyhjä pullo kourassa, ettei virta veisi mennessään.
Eenokki istuu taistelussaan joka on ihmismielipiteitten sotaa, niin mielipiteen juoksuhaudassa.
Korsu, missä hän majailee, on ns. perhekuntakaste, jossa tulkitaan uskovien kaste lapsikasteessa ja auta armias, kuinka sitkeä ihmisopin taistelija Eenokki on.
Perhekunta muuttuu sylivauvaksi ja siinä vesien ääressä elämiseksi.
Siinä ei sylivauvan uskoa kysytä, vaan mennään kummien luo.
Siinä monen kohdalla uskomattomat kuummit tulevat Eenokin opissa pyhiksi Jumalantien osoittajiksi jne.
Voi sitä harhaa, mitä alkuseurakunnan jälkeen on kristikuntaan pesiytynyt ja sitä sokeutta, mitä harha on saanut aikaiseksi.
Yksi eritoten kova harhaopettaja, jonka alttareilla kumarrellaan kovasti ja opeista pidetään kiinni, tappoi ja hukutti 50000 henkeä Anabaptistia, ts. Herran omaa.
ja Eenokki vain pitää murhaajan verisiä oppeja käsissä ja jatkaa saarnaa, että tämä on oikeaa.
Koskakohan Herra saa Pyhän Henkensä kautta avata silmäsi verikastealtaasi äärellä, jossa kelluu surmattujen ruumiit, huutaen Herran puoleen, "koska maksat veremme hinnan".
Eenokki, sinulla taisteluhaudassasi on veri käsissäsi, mutta ei Kristuksen veri, vaan hän omansa morsiamen veri.
Olen minäkin paikoitellen ehkä käyttänyt kovaakin kieltä niistä, jotka lapsikasteen harhaa opettavat ja ovat evankelisluterilaisen kirkon mukana eksyttämässä ihmisiä uskonnollisuuteen ja haureuteen, jossa sisäisen muutoksen sijasta luotetaan sakramenttimagiaan ja että kirkko huolehtii sielun pelastuksesta, vaikka ei henkilöllä itsellään uskoa olisikaan.
Katson että minulla on oikeus, jossain tapauksessa ehkä velvollisuuskin varoittaa ihmisiä kirkon harhoista ja eksytyksestä, kun olen sitä asiaa läheltä seurannut ja Herran edessä itkenyt ja rukoillut. Tällainen puhe varmaankin suututtaa sinua ja saattaisi olla viisaampaa että olisin tässä yhteydessä jättänyt nämä mainitsematta ja keskittynyt vain tuhlaajapoikavertaukseen, mutta tulkoon nyt kuitenkin sanotuksi.
Yritän keskittyä asioihin enkä henkilökohtaiseen solvaamiseen, enkä varsinkaan sano saatanan lapsiksi ja ole kieltämässä pelastusta niiltä, jotka ajattelevat joistain opinkohdista ehkä tärkeistäkin toisin kuin minä.
Sinä ajattelet että minä olen pielessä kastenäkemykseni kanssa, minä ajattelen että sinä olet pielessä kastenäkemyksesi kanssa. Voisiko kuitenkin olla niin, että olemme veljiä Herrassa ja vilpittömästi toivomme niin omalla kohdalla kuin toisenkin puolesta, että Jumala syvemmin johdattaisi totuutensa tuntemiseen?
>Siinä on se paha puoli että sen "ottavat vastaan" myös ne jotka eivät ole harhaoppiin syyllistyneitä. Ovat ehkä tietämättömiä jostain opinkohdista, joka sinänsä ei vie harhaan onhan meillä uudistuva armo ja syntien anteeksisaaminen ja hyvä Jumala taivaassa joka tekee meissä Henkensä kautta töitä ja kyllähän sitä meissä riittääkin.<
Tässä olen TÄYSIN samaa mieltä kanssasi.
Kirjoituksesi loppuosaa en ymmärrä. Enkä tiedä mitä se rakentaisi jos sanoisin sinulle:
>Älä eenokki ja muut ihmisten tyttäret matkiko miehiä, tarkoitan kyllä pukeutumistakin, mutta sitä kyykkimistä veneen perälaidalla, tyhjä pullo kourassa, ettei virta veisi mennessään.<
En siis tiedä mitä lauseella eli loppukaneetilla tarkoitit, mutta itsehän sen tiedät... rakas veljeni Eenokki... joten mieti jos ehkä lauseessa on jotakin sellaista, mikä olisi itseesi sovitettavissa... Armossa eteenpäin.!
Loppulause on osaltaan raamatullista vaikka harvoin ihmisten tyttäret pulloon lorauttavat. Olen kaverilta kuullut että pakon sanelemana lentokoneessa.
Hätä ei lue lakia vaikka poliisi kyllä hätäilee.
Homokirkosta en halua kuulle sen enempää.
En näe teepottia harhaoppisena vaan kyllä sellaisena joka haluaa mennä taivaaseen Jeesuksen kautta ja Hänen taluttamanaan.
Minäkin olen sellainen hoiperteleva kenkkakoipi joka kyllä tunnen Jeesuksen ja kyllä Herra tuntee "kenkkakoivenkin". On tärkeätä että näemme että me emme ole mitään ei Jumala rakasta meitä että me muka ymmärtäisimme ja tiedostaisimme jotain.
Taivaan Isä tuntee meidät omakseen vain poikansa Jeesuksen kautta.
Enhän minä tiedä puhunko sivistyneesti kuitenkaan en ole tuntenut omantunnon syytöksiä käytökseni johdosta. Mietin kyllä joka päivä olenko ollut loukkaukseksi joillekin?
Saattaa olla että myöhemmin sitten näkee missä kohden opittava puhumaan ja käyttäytymään Jeesuksen tavalla.
Eteenpäin ei sivuille vilkuillen että näkeeköhän muut kuinka hurskas taivaaseen tallustaa.
Jeesuksen vertauksen kolmannessa osiossa eräällä miehellä oli kaksi poikaa.
Ruumiillisesta syntymästään saakka pojat olivat itsestään selvästi olleet
erottamaton osa tuota perhettä. Isänsä lapsia ja perillisiä.
Heti seuraava virke onkin sitten jo kauhistuttava Jeesuksen ajan kuulijoille.
Nuorempi poika vaatii perheen omaisuudesta sitä osaa,
joka hänelle olisi lankeava, kun isä kuolee.
Kuulija odottaa kuumeisesti, että isä laittaa pojan ruotuun.
Mutta seuraakin entistä suurempi järkytys. Hän jakoi heille elämisensä.
Alta aikayksikön poika realisoi omaisuutensa, ja lähtee muille maille.
Nuorempi veljeksistä ja hänen mukanaan kolmannes
maasta, karjasta, rakennuksista, viljasta jne oli leikatti irti perheen elämisestä.
Nälänhätä oli tulossa, mutta poika ei sitä aavistanut.
Hän tuhlasi kaiken omaisuutensa elämäntavallaan.
Hänen elämäntapansa oli holtitonta, jotain sellaista holtittomuutta,
ettei se antanut mitään mahdollisuutta
hänen elämisensä pelastamiseen lähestyvän nälänhädän keskellä.
Pian hän paimentaa sikoja toisen palveluksessa.
Mutta sianruokaakaan hän ei saa syödäkseen.
Poika on kuolemassa nälkään. Ja muistelee isän palvelijoiden osaa.
Hän oli onnistunut puhumaan itselleen Isän omaisuuden.
Nyt hän aivoittelee puheen, jolla heltiäisi paikka palvelijoiden joukossa.
Jokainen kuulija ymmärsi, ettei se voisi onnistua.
Yksikään arvonsa tunteva patriarkka ei tuollaista poikaa huolisi kotitantereelle.
Eikä hän edes pääisi kotipihalleen asti.
Hänet kivitettäisiin kuoliaaksi jo lähestyessään kotipaikkakuntaansa.
Mutta kun poika on vielä kaukana, juoksee isä kylän läpi poikansa luo,
ja pelastaa poikansa kyläläisten kivitykseltä.
Poika alkaa sopertaa valmistamiaan lauseita.
Mutta isä katkaisee pojan puheen,
ennenkuin tämä ehtii lainkaan kertoa
ratkaisuehdotustaan nälkäkuolemansa estämiseksi.
Täysin ehdoitta isä käskee puettaa pojan puhtaisiin vaatteisiin,
laittaa sormuksen sormeen.
Tämä kadonnut ja ikäänkuin kuollut poika oli jälleen
yhtä elävä perheenjäsen kuin syntyessään tähän maailmaan.
Uskon/hengellisyyden ehtoihin sisällytetään kristillisyydessä aina tuo pakanuuden perinne.
Syyllisyys, uhrimenot sekä sovitus,kun sitä vastoin selvin asia on,: me olemme Jumalan lapsia,Jumalan perhettä tällaisina.
Perheeseen kuulu aina erilaisia ihmisiä, sillä homogeenisyys/tasalaatuisuus ei tänne sovi,eikä tänne kuulu.
Vanhimman veljen asema sekä tilanne kierrätetään aina pakanuuden perimän kautta, eikä voida hyväksyä että hän oli ja on perheen jäsen.
Siinä ei tarvita mitään koukeroita,uhrimenojen sivujuonia,vaan yksinkertaisesti hyväksyä tosiasia,hän kuului perheeseen ja se on siinä.
Kristillisyyden on sitä vaikea hyväksyä, koska ihmistä on vuosisatoja sekä syyllistetty, syytetty että juoksutettu erilaisten liturgioitten kautta ja vasta sitten usko avautuu.
Jeesus myöskin sanoi,"tehkää kaikki kansat minun oppilapsikseni..."
Ihmiset kuuluivat siinäkin perheeseen, Jumalan perheeseen, mutta heidän tuli istua koulun penkille oppimaan, sillä muutoin tuuli vie.