Olenko uskoton?

Kysypä itseltäsi että tulisiko sinulle hyvä olo jos noin tekisit.Luulen että moraalinen krapula joka jäytää kuin syöpä.Samalla rakkaus suhde mieheesi tulisi muuttumaan,Ihminen on kokonaisuus,ei sitä voi osaa antaa itsestään noin vaan kevyesti pois,en minä ainakaan.Onhan tässä maailmassa paljon yksinäisiä,leskiä ym.jotka elävät onnellista elämää ilman toista puolisoa.

Minä olen sitä mieltä että ei missään nimessä pidä uhrata omaa elämäänsä tällä saralla jos löydät luotettavan kumppanin. Kyllä naapurit ja kylänmiehet mielestään tietävät asiasi paremmin, mutta eivät olekaan asemassasi.
Sinusta tulee parempi hoitaja, kun ajjattelet välillä omiakin tarpeitasi.
Kun miehesi hoito ei kärsi suhteestasi, ei asiassa ole muuta kuin hyviä puolia.
Itselläni on suhde toiseen omaishoitajaan, saamme siitä henkisesti ja fyysisesti paljon. auttaa jaksamaan. Tapaamme vapaillamme, yritämme saada vapaat yhtä aikaa.
Kumpikin tietää että toinen haluaa olla mahdollisimman hyvä hoitaja puolisolleen.
Tämä ei ole keneltäkään pois.
Kaikki ei käy kaikille, mutta jos jokin asia auttaa selviytymään omaishoitajan raskaasta arjesta, sitä ei pidä kieltää siksi että itse on erilainen.
Onhan yksinäisiä jotka eivät ole kovin seksuaalisia, heidän ei pidä tuomita sellaisia jotka haluavat elää niin täysillä kun olosuhteet sallivat.

Jos hyvän ja luotettavan kumppanin löydät,anna palaa vaan.Saat voimia jaksaa eteenpäin,kun elät omaa elämää.Raskas omaishoitajuus vaatii niin paljon luopumista,omista tarpeistaan.Et ole ainoa joka harrastaa tätä,aika monella omaishoitajalla on tarpeitaan tyytdyttävä kaverii rinnalla,ja toimii!

Nämä ovat vaikeita asioita, joihin ei ole yksiselitteistä vastausta. Itse elin keskusteluketjun aloittajan kanssa samanlaisessa elämäntilanteessa yli 20 vuotta. Mieheni sairastuessa olin vielä nuori, alle nelikymppinen ja kaipasin kovasti syliä, läheisyyttä, kosketusta, seksiä.

Rakastin miestäni kovasti - rakastan vieläkin, vaikka hänen kuolemastaan on jo vuosia. Silti minäkin harkitsin parikymmentä vuotta sitten ihan vakavissani etsiä vaikkapa kulissiavioliitossa olevan miehen, jonka kanssa voisimme auttaa toinen toistamme. Tilaisuuksia olisi ollut, mutta en sittenkään kyennyt pettämään miestäni, joka oli aina ollut minulle uskollinen ja hyvä aviomies.

Vuodet ovat armahtaneet ja nyt elän ihan tyytyväisenä vanhan naisen seksitöntä elämää, jossa on omat hyvät puolensa siinäkin. Enää kaipaa seksiä, enkä missään tapauksessa halua miestä elämääni, mutta silti joskus mietin olisiko kuitenkin silloin aikoinaan pitänyt olla itsekkäämpi ja etsiä luotettava seksikumppani.

En missään tapauksessa halua tuomita niitä, jotka valitsevat toisin. Jokainen joutuu tekemään päätöksen omalta kohdaltaan itse. Omaishoitaja joutuu muutenkin luopumaan paljosta, eikä seksitön elämä ole seksiin tottuneelle helppoa.

En voisi olla uskoton ja pettää rakasta aviopuolisoani jolle olen ollut kaikki kaikessa ja joka on ollut ainoa mies minulle.En tulisi helppoa elämää tavoitellen onnelliseksi vaan uskottomuus olisi sydämen tuskana ja se jos mikä olisi elämäni tuhoavaa.
Lupasin rakastaa miestäni niin hyvinä että huonoina päivinä aina kuolemaan asti.

Jokainen avioliitto, jokainen omaishoitotilanne on omanlaisensa. Myös ihmiset ovat erilaisia.
Kunhan tekee mitä on tehtävä, eikä laiminlyö hoidettavaansa, en ole ensimmäisenä tuomisemassa ketään.
Ei omaishoitajallakaan ole kuin tämä yksi ainokainen elämä, uusintakierrosta ei saa.
Joku sanoo että hoidettavalla se vasta vaikeaa on, tietenkin, kaikkein vaikeinta, mutta ei saa olla syy pakottaa hoitaja kieltäytymään elämästä. Hän tekee jo paljon kun huolehtii, kaikista ei edes ole siihenkään.

Elämää on monenlaista,en näe uskottomuutta elämänä vaan tuhovana itseä ja toista,ennenkaikkea omaa minuutta rasittavana.
Itse haen pienista asioista iloa ja onhan se onnellisuus sydämessä muistojen kanssa vaikka ulkonaiset olosuhteet ovat muuttuneet.En halua hajoittaa minuuttani uskottomuudella ja onko se varmaa että se vieras suhde tulee kastämään,tulisi vain surua lisää.Paljonkin on asioita joista voi hakea iloa elämään ja kun kun kunnioittaa itseään niin arvostaa myös ehyttä elämää.

Mie en aio jäädä riutumaan tähän muistoon,sitten kun miehestäni aika jättää,tai on jo jättänyt,koska eihän hän enää tunnista minua,eikä muista yhteistä aikaa.Meillä oli niin hyvä ja onnellinen avioliitto,ainutkertainen,ja hyvin vaikea ja surullinen loppu,aivan järkyttävä,ja olen parhaani mukaan auttanut.
Minä en näe uskottomuutta tuhovana,mitä se tuhoaisi enään?Kaikkihan on jo piloilla,perhe hajonnut,avioliittoa ei ole,kaiken tuonhan alzheimer vei,jopa 5 vuotta tyttäreni kasvusta jäi näkemättä..Minä näen että se rakentaa,ja antaa minun olla elävä olento vielä,Nainen.Enkä minä kunniota itseäni vähemmän sen takia,ja tiedän ettei myöskään mieheni,näistä asioista puhuttu jo aikoja sitten.Päinvastoin auttaa jaksamaan,kun saa hellyyttä ja huolenpitoa,eheydyn.Olen hoitanut miestäni,terveyteni,tytärtäni,elämääni uhraten,se on siinä sanon minä!
Kaikkeni annoin,ja mitä sain ....surua ja tuskaa.Uskottomuus ,se on muuten luterilainen keksintö,enkä kuulu kirkkoon,
Avioon en mene koskaan enään,mutta Naiseudestani nautin,ja aion nauttia.
Kivittäköön se jolla varaa kivittää!

Kiitos ristiina rehellisestä ja viisaasta kirjoituksestasi.
En olisi paremmin osannut ilmaista asiaa.
Ei minunkaan itsekunnioitukseni ole kärsinyt, olen saanut voimia olla hyvä hoitaja.
Minuuteni hajosi enemmän näiden vuosien aikana kun puolisoni muuttui vieraaksi, ensin lapseksi, sitten täydellisen avuttomaksi. Tietysti rakastan vieläkin, mutta ei minulla ole enää aviomiestä ollut hyvin pitkään aikaan.

tuon on hyvä nimim.elävän leski,sitähän se on,sitä on nyt jo leski...

Tässä kun nyt Juhannuksena muistelen menneitä,olin kyllä niin rikki tässä välillä.Sitä kadottaa itsensä,kun tuo muistisairas muuttuu jatkuvasti.Se hajottaa niin sitä rakkautta.Minulla meni pitkään että opin,että mennyttä vaan muistelen,mieheni ei ole mieheni enään.Kyllä se satutti kun yritti vaikkapa silittää toista niin nyrkistä tuli.Tällainen sairaus rikkoo parisuhdetta,tunteet menee sekasin,välillä ei osaa kuin vihata kaikkea ja kaikkia.
Ihminen nyt vaan niin funtattu että tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen toiselle,kuka enemmän kuka vähemmän.
Nyt vietän "yksin" juhannusta,kauniita yhteisiä hetkiä muistellen,eihän ne katoa,ne muistot minulta,vaikka siirtyy eteenpäin.
Rakkaus ja välittäminen on niin ihana asia,olla arvostettu ja toinen huomioi ja antaa ja ottaa.Alzhemer vei sen minulta,ja lomallani aion olla Nainen.
Tyttäreni sanoin "Miksi heität äiti elämäsi hukkaan,hoitamalla iskää vaikka se jo hävint! Viisas tytär,ja pysäytti minut.

Aivan yllätys että ristiinalla on noin alhainen mielipide että voi olla uskoton,huh,huh. Meitä on paljon jotka kaikesta huolimatta kunnioittavat itseään ja toista olemalla uskollisia.Jokainenhan se poimii marjat mitä on kylvänyt.Olen pitänyt ristiina toisenlaisena mutta tuo oli vain pintakiiltoa minkä olen nähnyt.

hups,hyppäs,vastaukseni oli omaishoitsulle,mut nyt herra Alazheimerin kanssa juhannuskahville puutarhaan ;)

En minäkään ymmärrä miksi ristiina puolustaa uskottomuutta.Tiedän ihmisiä jotka ovat menneet jo vammaisen kanssa avioon ja kunnioitan heidän jaksamistaan.Ei mielestäni ole onnellisuus siinä että petämme puolisoamme.Kun elämänlanka katkee sitten elämämme on avoimena edessä,itse en takertuisi muistoihin.Nyt kun puolisoni on elävä ajattelen tämä on tätä aikaa.

No minä en mennyt vammasen kanssa naimisiin,en ajatellut että hänestä tulee aggressiivinen ,minun kimppuuni käyvä hirviö,en ajatellut että koskaan joutuisi tällaisia asioita edes pohtimaan.En voinut edes uneksia että mieheni unohtaisi minut,lapsemme ja kaiken mitä olemme kokeneet.Puhumattakaan että hän vihaa lastamme,minua,kissaamme....En tiennyt sitäkään,että joudun pelossa elämään,valvomaan öisin,vartioimaan tyttäreni huonetta,piilottamaan veitsiä ja kaikkea kättä pidempää.En uskonut että saisin koskaan nyrkistä,mustelmia,katkenneita luita,tai että hänet sidottaisiin kuin pahin murhamies kiinni ettei hajota kaikkea ja kaikkia ympäriltään..En valinnut sellaista elämää,se tuli talooni,kuin hirviö,ja pyyhkäsi kaiken pois,mieheni ei ole mieheni enää,hän on poissa.
Rakkaudellla kaiken kestin,vai mikähän se oli,kait niin vaan kuuluu tehdä.
Jos en mie saa kaiken tämän jälkeen kaivata läheisyyttä,uskoa siihen että olen vielä edes ihminen,kun itsetunto ja minuus hävinnyt masennukseen,kuka sitten saa?
Pitääkö olla marttyyri,kaiken kestää ja kärsii,koska joku sääntö niin sanoo?
Jos jostakin saa hellyyttä,niin otan kyllä vastaan,ei se tarkoita että hylkään miestäni tai muistojani.
Minusta minä olen sen arvoinen,että joku voisi pidellä minuakin,kaiken pelon,tuskan ja surun jälkeen.
Helppoa on iskeä toista selkään,kun et ole elänyt meidän kodissa.
Vieläkin herään kylmä hiki valuen öisin,että joko se kauhu taas alkaa.
Sitä odotellessa,toivon että minä saan taas olla minä,Nainen.

Olin aika nuori ja voimissani kun mieheni sairastui.
En kadu sitä että huolehdin hänestä 16,5 vuotta. Kadun sitä kuinka unohdin itseni ja omat tarpeeni. Monesti itkin itseni uneen, kaipasin lämpöä ja syliä.
Nyt olen vapaa tekemään mitä haluan, menemään ja tulemaan jopa ottamaan uuden kumppanin. Valitettavasti on myöhäistä, raskas hoitotyö vei terveyteni ja ikääkin alkaa olla. Mieheni oli minua aika paljon vanhempi.
Kannustan kaikkia omaishoitajia elämään, ottamaan kaiken mitä elämä antaa vaikeista olosuhteista huolimatta, omaishoito rajoittaa niin paljon ettei kovin paljon aikaa itselle jääkään.
Ei puoliiso ole enää se mikä silloin papin aamen edessä. Jos hoitaminen kestää vähän aikaa, muutamia kuukausia tai parikin vuotta, voi sen jaksaa, mutta jopa vusikymmenten piina on liikaa vaadittu keneltä hyvänsä. Pitäisi arvostaa sitä että yleensä hoitaa puolisoaan, moni hylkää heti kun toinen sairastuu. Ihmiset ovat julmia, asetetaan kohtuuttomia vaatimuksia ihmisen harteille joka hoitaa hyvin puolisonsa. Ei omaishoito poista ihmisestä ihmisen tarpeita, vaikka niin kai pitäisi joidenkin mielestä olla.

Ristiina,miksi et laita miestäsi jatkuvaan laitoshoitoon ja sen tulisit varmasti saamaan.Samalla elämäsi selkiytyisi ja pelko jossa elät jäisi pois.Et kai ole ihminen joka alitajuisesti nauttii kuitenkin marttyyrin osasta,heitäkin tunnen.Hakemalla hakevat vaikeuksia,kun yksi vaikea avioliitto päättyy haetaan toinen samanlainen.Eräskin jolla oli väkivaltainen mies etsi toisen samanlaisen kun ei osannut yksin olla.Kaikella tällä kärsimyksellä mikä sinulla on puolustelet uskottomuutta.Vaihda elämäsi suuntaa ja älä kerää sädekehää itsellesi noilla kärsimyksillä.

Ketään nyt ei voi omistaa,ei edes puolisoaan.!Jokainen nauttikoon elämämästään haluamallaan tavalla,jos haluaa irtosuhdetta ja tulee onneliseksi ,siitä vaan!
En ole marttyyri eikä sädekehää ole ollut ;))Taistellut tommosia juttuja vastaan.Heti mieheni sairauden alussa aloin rakentaa omaa elämää,vapaita järjestin sun muuta.En kärsi riippuvuudesta.Surusta vain...
Mieheni väkivaltaisuus nyt ehkä vähän eri asia kuin ns.terveen,tuottanut lääkäreille suuria vaikeuksia löytää lääkettä edes siihen,jos hän olisi terveenä ollut väkivaltainen ,ei kyllä minun luonteella olisi saatu pysymään siinä suhteessa.
Tuskin haen lisää väkivaltaa,herregud,kyllä tämä omaishoitajuus ja alzheimer piisaa kerran kokeneena.
Laitospaikka ei niin vaan saa,toistasataa jonossa,kallistakin,intervallia sain,se jo luksusta,pääsen kulkemaan,ja ensi kuussa matkalle,että se siitä kärsimyksestä ;)
Nauttikaa elämästä,sitä eletään vaan kerran,jos hyvä ystävän löydätte,antakaa palaa.

Eiks terveydenhoitojärjestelmä tee mitään, kun alzheimerit käy omaishoitajan päälle :(. Että pitää siis öisin vahtia, ettei puoliso puukota yhteistä lasta kuoliaaksi. Järki hoi ja äly!!!

Ei ole normaali-elämää pelätä puukotusta,Kyllä terveydenhoito tekee mutta se on omaisesta kiini miten asiat hoituu.En ollenkaan uskoo että laitospaikka ei tule tuollaisella jota omaiset saa pelätä,on se tullut helpoimmillekin potilaille.Mitä minä minä ymmärrän ristiina ei tosissaankaan halua tuota vakavasti sairasta laittaa hoitolai-tokseen.Näen että hän pitää oikeutenaan olla uskoton kun mies on peto.
Elämä ei ole elämää elää pelon ja kauhun vallassa.Jos tuo toteutuu kohdallani haen puolisolleni jatkuvan laitospaikan.

No hehehh,ei mieheni tällä hetkellä peto ;).Nyt istuu ja tuijottelee eteensä ja hyvä kun osaa syödä ja kävellä..
Kerroin minkälaista elämää ollaan vietetty,vaihtelevaa tämä on.Huomisesta ei tiedä.Onhan niitä laitospaikkoja,vuodeosastolla,ja sinne en häntä laita niin kauan kun osaa kävellä,se vuodeosasto tainnutti hänet jo,kun joutui olemaan 4 viikkoa sänkypotilaana.Siellä kovin rattoisaa viettä aikaa vanhusten seassa seiniä tuijotellen.Kotona hän saa käydä ulkona joka päivä.Tänäänkin istui monta tuntia ja luulen että nautti.Eilen potki ja heitti palloa tyttären kanssa .
Kyllä kaikki kovasti koittaneet auttaa,ja tukevat.Viimeksi geriatri sanoi ,että koklataan päivä kerrallaan.Mieheni oli mun suuri rakkaus.Mutta olen jo luovuttanut.
Heh,kiitos naurusta,en pidä sitä minään oikeutena että saisin olla uskoton, koska mieheni ,alzheimer teki hänestä välillä petoa,ja olenko sanonut että olen jo uskoton,sanoin vaan että minä sallin sen,itselleni ja muille.
Nyt vietämme "normaalia" elämää.;)
Ja mie uuden harrastuksen parissa,moottoripyöräily,siinä tuulettaa aivojaan,ja mieli kirkastuu,ja oppii näkemään asioita eri tavalla.

Ps.seksi ja kumppanuus on upea asia,varsinkin tässä iässä !Ajatelkaa ,kaikki se odottaa minua,tämän kurjan jakson jälkeen.Mun taivas siellä häämöttää,kohta.
Aikansa kutakin.

Onks siellä jo uus rakastaja siis odottamassa. Parempi olis reilusti ottaa ero, jolloin ukko saa laitospaikan, ja jatkaa elämää. Seksisuhteessa on aina rakastumisen vaara, eikä se sovi ollenkaan puolison omaishoitajalle. Jää potilas äkkiä oman onnensa nojaan.

Noista auttajista sanoisin, että ne kyllä tukevat "päivä kerrallaan" selviytymistä teoriassa, kunhan ei tarvii ottaa sitä velttoa vihannesta yhteiskunnan kontolle kalliisti hoidettavaksi. Meillä on vaativa ja KOKO AJAN valittava potilas, joka ei liiku enää itse, hurraa. Kummasti vaan "vielä pärjätään kotona" :(.

Ei mulla ole rakstajaa,mutta jospa joku vielä rakastaa minua.En mie vihaa miestäni,enkä aio kipata mihinkään ennenkuin olen valmis,ja saan hänellä hyvää hoitoa.Olen hoitanut niin hyvin kun osaan,en aina hyvin,kun väsynyt on.
Saan tukea,puhelisoiton päässä on apu,jos mieheni romahtaa.
Hyvät jatkot kaikille,nyt pitää järestää juhlat tyttärelle,siivota ja leipoa,isä ei voi olla mukana,mutta on hän sydämessä,kun tytär pääsee ripille,sekin vähän surullista,mutta kait siihenkin tottuu,istun yksin siellä kirkossa.
Jakselkaa mutta älkää antako katkeruuden asettua taloksi,se syö ihmistä!
Elämä on ihanaa,aina välillä,kesä ja kärpäset

Ristiina,nuo ovat vain sinun haavekuviasi että taivas aukee kun miehesi kuolee ja saat uuden kumppanin.Aina tässä elämässä on jotakin mikä ei siitä taivasta tee,nuo ovat niitä nuoruuden haavakuvia jotka eivät minulle kuulu yli puoli vuosisataa eläneelle.Jos mieheisi on todella noin hirmu ja vihaa sinua,lastanne ja kissaa ja saat pelätä.Ei ole mitään mieltä pitää häntä kotona,Hoitoon hän varmasti pääsee.
Sanoisin se tuki on yhtä tyhjän kanssa.Eihän tukijoilla ole kuin rahankiilto silmissä ettei tarvitse maksaa kallista laitoshoitoa.Tarvitseeko odottaa että jotakin peruuttamatonta tapahtuu ennekuin viet hänet hoitoon.
Olen myös alsheimerin hoitaja ja yksin käyn kaikki mitä ennen kävimme yhdessä,miks en kävisi?Itseni ainakin harmittaa ympäristön säälittely.Tämä on minun osani tällä hetkellä ja on asioita joista voi iloita vaikka elämä myllertää ympärillä.
Kun tulee tilanteet etten enää pärjää fyysisesti enkä psyykkisesti laitan jatkuvaan hoitoon.Jos pärjään hoidan mieheni vuodepotilaanakin ja jopa saattohoidonkin kotona.Eikä tuo tilanne kovin kaukanakaan ole. pS.tuli muutama kirjoitusvirhe!

Voi herranpieksut sentään,en elä missään haaveissa!!.Mieheni ei NYT ole muuta kuin täysi zombie.Pidän kotona kotona koska NYT hän on helppo hoidettava.Tällä hetkellä hän ei riehu,kerroin mitä meillä on OLLUT,tässä 5 vuoden aikana,täysi tuho ja koen että nyt mullakin oikeus elämään,niinkuin aloittajalla.
Minä saan kyllä hyvää tukea koko ajan,geriatri,muistihoitaja,kuntoutusosasto ja psykologi ovat minun tukena,soiton päässä jos hätä!Ei heillä mitään kiiltoa silmissä,vaan koittavat auttaa meitä.Mieheni ollut hyvin vaikea hoidettava,nyt hän on helppo,kääntyy sinne minne kääntää.Pidän kotona koska nyt sujuu,tällä hetkellä.
Tuskin meillä enää mitään tapahtuu,mies fyysisesti ihan loppu jo!
Ihan kuin etsisin uutta miestä,no en etsi,yksi piisaa,mutta jotain vipinäää voisi vielä olla,ilman papin aamenta.
Kyllä elämä muuttuu sitten kun alzheimer on hoitanut loppuun tuon miehen.Vankeus on loppu silloin,ja saa taas happea.
Koitin vain sanoa,että minusta jokaiselle oikeus hakea niitä onnenmurusia,vaikka hommata rakastaja jos haluaa.Taivas on täällä,ei se odota siellä tikapuitten päässä.!!
Hoitoon laittokin on taloudellinen kysymys,lama on,ei ole töitä,ja tehostetussa hoidossa joudun maksumieheksi minäkin.Mutta turha huolehtia,ettenkö pärjäis,olen fyysisesti ja psyykkisesti vahva,välillä vaan notkutaan.
Aloittajalle,ota elämästä vielä ilo irti!

On mukava nähdä, että olet lopultakin ymmärtänyt hakea ja saanut viranomaistukea miehesi hoitamiseen, Ristiina ja tytär. Olin sinusta yhteen aikaan todella huolissani, kun viesteistäsi näkyi selvästi että olit itsekin uupumuksesta aivan romahtamassa. Tytärkin alkoi jo voida huonosti.

Nyt asianne ovat selkeästi paremmin, olet saanut miehesi intervallihoitoon ja hänelle on löytynyt alzheimeriin usein liittyvän väkivaltaisuuden ja levottomuuden poistava lääkitys. Ikävää ja raskasta toki on sekin, että rakkaasta puolisosta on tullut elävä zombie, mutta parempi sekin kuin elää jatkuvan väkivaltaisuuden uhan alla.

Olen iloinen puolestasi, että uskallat ja jaksat kerätä voimia ilon ja onnen murusista, joita tarvitset jaksaaksesi. Haaveita saa ja pitääkin olla! Älä pahoita mieltäsi sinua tuomitsevista kannanotoista. Me kaikki olemme yksilöitä ja muodostamme mielipiteemme omista lähtökohdistamme.

Voimia sinulle ja kaikille muillekin samankaltaisessa omaihoitajatilanteessa eläville.

Sinulle aloittaja jos et kokisi uskottomuutta vääräksi ethän tuollaista tulisi kyselemäänkään.Tiedät kai omassatunnossasi että olet avionrikkoja jos noin teet.Tulee aika että olet vapaa ja ota sitten iloiten vastaan mitä elämä sinulle antaa.Nyt on tuo aika,se on jokaisella omaishoitajalla,kaikki sen käyvät läpi monet kysymytsetkin.

Ei voi edes puhua uskottomuudesta jos on ainoastaan paperilla olemassa puoliso.
En sano että heti jos kumppani sairastuu pitää suin päin hyökätä rakastajan syliin.
Mutta valitettavast hoitosuhde voi kestää niin kauan että omakin elämä on ohi kun pääsee vapaaksi. Jotenkin teennäisen säälittävää ja ulkokultaista sanoa kuinka itselle vieraan ihmisen tulee elää, tuntematta heidän taustojaan.
Mikä sopii itselle ei oikeuta tuomitsemaan toisin eläviä.

>Tulee aika että olet vapaa ja ota sitten iloiten vastaan mitä elämä sinulle antaa.

Olen huvittuneena seurannut tätä sivua,aivankuin mies olisi ainoa elämässä oleva ilon lähde ja seksi lisäksi.Minusta tuo on kovin kapea-alainen mielipide.On näköjään mielipiteitä puolesta ja vastaan.Jos saan sanoa oman näkemykseni:En menisi mieheni eläessä toisen kanssa sänkyyn,jotain siinä hajoaa vaikka oma puoliso olisi kuinka sairas.

Aloittaja nyt kysyi mielipidettä kun on haluja vielä!

Kyllä nainen niiden halujen kanssa pärjää ellei ole nymfomaani.Onhan paljon naisia jotka ovat eläneet ja elävät yksin ja voivat hyvin.

Ei ihminen tarvitse olla mikään nymfomaani jos haluaa.Normaali vietti ja kaunis tapa olla yhdessä.Nymfomaani on vähän eri juttu kun normaali rakastelu.
Nainen parhaassa iässä,mikä ettei ja monella se jatkuu pitkälle eläämään..

Miksi pitää kieltäytyä ja kärvistellä? Jalostaako se?
Normaalit tarpeet eivät ole nymfomaniaa, tietenkin pärjää ilman seksiä, mutta miksi kieltäytyminen on niin tärkeää.
Eivät kaikki halua seksiä, sekin on jokaisen oma asia.
Hellyys ja rakastelu on kaunista kun arvostaa toistaan.

Täällä taas yksi joka ei puolusta uskottomuutta,kyllä niin monet kärsimytkset on sen vuoksi kärsitty ku toinen pettää.En puolusta vaikka toinen olisi sairas,ajttelen vastaavati kun se tapahtuu itselleni/itsellesi.

No jos mie oisin samassa tilanteessa,kyllä soisin miehelleni vähän muuta kuin vaipanvaihtoa miulle )).Sillai muuten sovittiin joskus ukkoni kans,että jos sairastutaan,toinen eläköön elämänsä,kuhan katsoo toisen perään että hoito pelittää.

Älkää pettäkö kun puoliso kun puoliso on vielä lihaa,luuta,ja verta.Pettäjän tie,salaisuus on raskas taakka kannettavaksi.Puolisoni ei minua koskaan pettänyt,enkä minä petä häntä.On elämällä onnenhippusia annettavana vieläkin vaikka on sairas,ne vaan täytyy nokkia pieni murunen sieltä ja täältä.Työtä se teettää mutta kyllä työ on vaivan arvoinen.

Kyllä me tarvitsemme läheisiä ja tukijoita mutta on aivan eri asia tehdä aviorikosta,minulle se on aivan ensimmäisellä sijalla,eikä tuo rakkaus ole kadonnut vaan lisääntyyy yhä enemmän kun näen että rakkaani matka ei enää kovin pitkä ole.

Ihan täältä sivusta, en ole omaishoitaja, mutta tunnen läheisesti yhden.
Luin koko ketjun, mielipiteitä on puolesta ja vastaan.
Olenkohan oikeassa kun ajattelen näin, onnellisen avioliiton kokeneet naiset eivät ymmärrä sellaisia joilla ei ole mennyt kovin hyvin. Ovat lilluneet kuin haaleassa vedessä, mies on pehmentänyt elämää joka on sujunut leppoisasti. Ei kukaan valitse tarkoituksella huonoa osaa, elämä on vain sellaista sattuman kauppaa. On helppoa tuomita, vaikeampi ymmärtää erilaisuutta. Varmaan vaikeaa kun puoliso sairastuu. Niin se on kaikille Rakkautta ja välittämistä on monta lajia, ei yksi ainoa tapa ole se oikea.

miksi petin,
miksi petin.
Tämä on pahempaa kuin
toinen olisi pettänyt
se satuttaa kipeästi
miksi petin rakkaani
Älkää pettäkö
älkää tahratko avioliittoa,
saanko olla enää onnellinen koskaan.

Älä petä jos siltä tuntuu.
En tunne edes pettäneeni kun kahdeksan vuoden omaishoidon aikana löysin olkapään johon nojata. Sain tukea ja hellyyttä, myös seksiä. Omaishoito loppui, jaksoin tehdä sen mallikkaasti loppuun asti. Ystävä on edelleen elämässäni mukana.
En dramatisoi täysin luonnollista asiaa.
Kukaan ei koskaan kannusta omaishoitajaakin elämään, uhrautuminen näkyy olevan ainoa hyväksyttävä elämäntapa. Kaikista ei tule omaishoitajaa millään, ovat liian itsekkäitä.

Läheisyys ja hellyys kuuluvat elämään sitä ei kai kukaan kiellä mutta avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat huoruutta.

Tämä aloitus on saanut paljon kommentteja, siitä huomaa kuinka tärkeä tämä vaiettu asia on. Kiitos aloittajalle. Olen saanut voimaa jatkaa luettuani ketjua.
Olen taistellut saman asian kanssa.

Vai että ihan huoraks "yks joka luki nämä" vielä nimittelee,no jaa ;)
Onneksi en usko moisiin nimittelyihin,kaikki on niin suhteellista.Uskovaiset aina ensimmäisenä kivittämässä.Kelläpä siihen varaa ?
Minä jatkan hyvillä mielin,onnellinen avioliitto takana,se kääritään pakettiin ja siirryn nauttimaan elämästäni,minä olen vasta 47v,Nainen parhaassa iässä. ;)

Se on Krisiina sinun elämäsi mutta älä toki loukkaannu jos joku toisin näkee aloittajan asian.Täytyy antaa vapaus toisenlaisillekin mielipiteille ja noiden mielipiteiden takana on paljonkin maailmassa ihmisiä.Kaikkea hyvää sinulle ja voimia hoitaa puolisoasi.

Mie nyt en lokkaannu,mutta tuo huoraaminen-sana jo aikansa elänyt!.Ketään ei voi omistaa ,edes avioliitossa.Elää oman normien mukaan,vapaasta tahdosta.
Puolustin ja perustelin omia näkemyksiä,ja ne on ja pysyy.En ole uskovainen,joten en joudu ikuiseen tuleen,en ole tilivelvollinen kellekkään enää.
Kiitollinen olen,siitä että mulla oli hyvä avioliitto.Viisas mieskin,ja salliva.Hän suri enemmän minun kohtaloa,kuin omaansa,kun sai tietä että hänellä alzheimer.Hän tiesi mitä se on,koska oli ollut äitinsä omaishoitaja,jolla kans alzheimer.
Siitä olen iloinen,että mieheni sanoi että olen vapaa.Sain itse valita mitä haluan,jäädä vai lähteä.Muistan kun hän sanoi,kun ei kroppa enää toiminut,että nauti sie ...
ja kyl mie aion,eikä se tuhoa yhtikäs mitään.
Seksuaalisuus on vaikea asia monelle,minulle se ei ole ollut ikinä,eikä tule olemaan.Kelle se tärkeä kelle ei,mutta nuo pettämiset sun muut jutut,särähtää pahasti ,kun ei ole näkemässä,mitä tässä on käyty läpi.

Onhan ihmisillä erilaisia mielipiteitä.Miksi Kristiina osoitat uskovaisia että heillä on vastaavia mielipiteitä mitä aloittaja kysyy.Olen paljon maailmaa nähnyt ja ollut paljon erilaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa tekemisissä.Olen tutustunut ateisteihin myös,ne mielipiteet mitä heillä ovat,ne on aivan vastaavia kuin mitä täällä on kirjoiteltu.

Paras ikä mitä minulla on ollut naisena se oli 17-42v.Sen jälkeen huomasin jo muutoksia itsessäni.Tällä hetkellä yli puolivuosisataa eläneenä olen onnellinen,se onni on enemmän henkistä kuin fyysistä jota en enää tavoittelekaan.Olen omaishoitsu ja energiani kyllä kuluu sairaan ihmisen kanssa.Mitä aikaa jää haluan lukea taikka olla vaan.Ihmisten kanssa seurustelukin tuntuu joskus työläältä kaiken tämän hässäkän keskellä.En pidä ihmisestä joka tulee vieraaksi ja kelloa katsomatta puhuu,puhuu ja istuu kuin tatti.

Heh "maailmankiertäjä" ,no eikös uskovaisilla nämä säännöt "älä tee huorin" jne edelleen,jonka kautta määrittävät koko avioliittokäsitteen?Itse olen ateisti,mutta uskokoot jokainen mihin haluaa.Buddistit on järkeviä,he ajattelevat että taivas on tässä ja nyt,ei missään tuonpuoleisessa.Helvettikin on tässä,olen elänyt senkin.
Mun taivas,on silloin kun istun moottoripyörän päällä,siivet selkään saan,kaikki paha katoaa.Jokainen kilometri,tuoksu on minun rukous,ja kaikki mikä on hyvää,otan vastaan,oli se sitten ihminen tai muu kokemu,sisäinen maailmani on osa luontoa,olen sinut.
Kaipuu ,hellyyden ja rakastamisen, täyttyy,ja tiedän että se on joskus jossain,odottaen.Upeeta olla Nainen,tässä iässä.Hehkua ja elää.
Sitten jaksan taas,24/7 hoitaa,yötäpäivää....mutta toivo elää,öisinkin.

Tunnen ateisteja jotka eivät hyväksy uskottomuutta jos sinä Krisrtiina hyväksyt se on sinun asiasi eihän kukaan voi muuttaa toisen mielipiteitä.Minulla on ystävinä ateisteja ja eri kirkkokuntiin kuuluvia myös.Niinkuin sanoin olen paljon maailmaa nähnyt,elämänympyräni ovat melko laajat.

Juu niin mullakin,muslimeja,juutalaisia,helluntalaisia,jehovan todistajia,ateisteja,kommunisteja ja mullakin laajat ympyrät ja toimiva ajatusmaailma!
Ja kaikki saa ajatella ja tehdä miten haluaa,minusta se vapaus kun ei tarvitse järjestöjä määräämään miten ajattelen ja elän!

Kristiina,tipahdin tähän kuin kärpänen katosta.Etkö itse huomaa miten tiukkapipoinen itse olet.Tottakai jokaisella on oikeus sanoa mitä hyväksyy ja mitä ei ja kuka ketäkin määrää,en ymmärrä tarkoitustasi olenkaan.Selailin näitä viestejä ja se mitä sinä hyväksyt sehän on sinun asiasi mutta meitä ihmisiä on monenlaisia joka junaan ja joka lähtöön.

"onhan meitä",tämähän keskustelu aiheesta,mielipiteitä yhtä paljon kun kirjoittajia.
"ristiina tiukkapipoinen" ,päivän paras ;)

ristiina ei hyväksy sitä että jotkut ihmiset ajattelevat avioliiton uskollisuudesta toisin kuin hän.Ehkäpä tuossa kinassa on mielipiteistä kysymys ensi sijalla.
Lopettakaa jo.

Ehkäpä elämä muokkaa,muuttaa minua.Vaikea sairaus asettaa koko elämän päälaelleen,kaikki lähtee uudestaan 0-pisteestä,sen läpi peilaan kaikki arvot ja elämäni.Ihmisenä menetin kaiken,rakkauden ,upean puolison,taloudellisen turvan...kun hän oli terve,minun ei ollut mitään tarvetta edes miettiä näitä asioita.Elin vaan,ja olin onnellinen.Joka aamu herään,ja aina tämä paska läsnä,että pitää kärsiä ennenkuin loppuu.
En ole sanonut etten hyväksy uskollisuutta,mutta miksi ei voisi katsella vähän eri kantilta asioita,jos puoliso ei ymmärrä enää yhtään mitään.Vastustan sitä että minun pitäisi ruveta marttyyriks ja luopua kaikesta,minähän menetin jo kaiken,menetin perheen, ja avioelämän,en haluaisi enempää heittää pois.
Hassua että tyttäreni,15 v,ymmärtää näitä asioita,olemme hänenkin kanssaan puhuneet.Hän jopa kannustanut äitiä,elämään ja menemään.Tyttäreni tosi vahva,mie paljon heikompi.
Olkaa uskollisia,mikäs sen parempaa,jos on asiat hyvin.Elämällä vaan tuppaa olemaan yllätyksiä,jospa minä olen osani saanut jo.
Minä sain vaan vahvistuksen näistä jutuista,ensi kuussa lomalle,ja kaikki on sallittua ja tervetullutta.En jaksa enää olla elävän leski.

Niin minäkin olen menettänyt kaiken.puolisoni dementoituu alshaimerinkouriss hurjaa vauhtia.En tunne martyyriksi silti itseäni olen puolisoni hoitaja niin kauan kuin jaksan.Seuraan päivä päivältä miten ajatusmaailma hänellä muuttuu,surua siinä tuntee ja ajattelen näin tämä on jo luopumisen aikaa,Se aika ei tule kuin äkkipysäys,siien olen osannut jo varustautua.Elämä on muokannut minuakin ainakin toisarvoiset asiat on jo jääneet sivuun.Ajattelen näin että kaikilla meillä on oma kärsimyksemme ja surumme,terveilläkin.Ensi kuussa lähden kalastamaan pariksi viikoksi.Se on onnea!

"miä hoitaja" miekin luvannut sekä maistraatissa että kirkossa ,suuren väkijoukon edessä ikuista rakkautta ;)) mies vaan hävisi alzheimermaailmaan ...olenko sanonut etten rakastais ,)

Ihan sama missä lupauksen antaa, alttarilla, tai vain sovitaan yhdessä.
Kaikki ei aina käy odotusten mukaan. Itse en tajua miksi joku roikkuu kiinni puolisossa joka ei edes tunne häntä, eikä ymmärrä kuka hoitaa, potilaalle pääasia että tulee hyvin hoidettua.
Loppuvaiheen alzheimerpotilas ei kaipaa muuta kuin ammattitaitoisen hyvän hoidon.
Paranemisesta ei ole toivoa, tilanne vain pahenee, kunnes kuolema armahtaa.

Kiitos H-alz !

Kiintoisa ja mielipiteitä jakava keskusteluketju vaikeasta aiheesta, joka koskettaa monia. Näkökulmiakin on yhtä monta kuin mielipiteitä.

Kiistaton tosiasia kuitenkin on, että ihminen on seksuaalinen olento, siitä ei päästä mihinkään.

Seksuaalisuus on yhtä luonnollinen osa elämää kuin vaikkapa lämpö tai ravinto. Seksuaalinen halu/tarve ja aktiivisuus kuitenkin vaihtelevat, sillä ihmiset ovat yksilöitä. Toisille seksi ei ole tärkeää, toisille on ja kolmansille se on suorastaan pakkomielle. Puhutaan frigideistä (seksuaalisesti kylmistä) ja toisaalta nymfomaaneista (seksiriippuvaisista), joihin ääripäihin monet joutuvat hakemaan hoitoa.

Seksin puutetta ei korvaa mikään. Itsetyydytys tai seksilelut voivat tuoda seksin puutteesta kärsivälle hetken helpotuksen, mutta itse ongelmaa ne eivät riitä poistamaan. Seksi kun on parisuhteessa parhaimmillaan muutakin kuin orgasmitavotteinen akti. Sitä on ehkä vaikea ymmärtää, jos oma seksielämä on laimeata tai epätyydyttävää.

Elä itse, itseäsi ja toista arvostaen ja anna toistenkin elää! Siinä minun mottoni.

Onneksi olen itse jo niin vanha, ettei sokeri enää sula suussa :-)

Rakkaus on pitkämielinen,
rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi,ei kerskaa,ei pöyhkeile,
ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa,
ei käyttäydy sopimattomasti
ei etsi omaansa,
ei katkeroidu
ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Kaikki se peittää
kaikki se uskoo,
kaikki se toivoo,
kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä.

Voiko tuon enää kauniimmin sanoa.Rakkaani on minun kunnes kuolema meidät eroittaa.Olen vaikeasi sairaan puolisoni omaishoitaja.

nnella ei ole lauluja, onnella ei ole ajatuksia, onnella ei ole mitään.
Töytäise onneasi että se särkyy, sillä onni on paha.
Onni tulee hiljaa aamun huminana nukkuvissa pensaissa,
onni liukuu pakoon pilvikuvina sinisen syvyyden yli,
onni on sydänpäivän helteessä uinuva keto
tai rannaton meren lakeus auringonsäteiden alla.
Onni on voimaton, hän nukkuu ja hengittää eikä tiedä mistään.
Tunnetko tuskan? Hän on väkevä ja suuri, hän on salaa pusertanut kätensä nyrkkiin.
Tunnetko tuskan? Hän hymyää toivon hymyä itkenein silmin.
Tuska antaa meille kaiken tarvitsemamme – hän antaa meille avaimet kuoleman maahan,
hän työntää meidät portista sisään, kun epäröimme vielä.
Tuska kastaa lapset ja valvoo äitien keralla
ja takoo kaikki kultaiset vihkisormukset.
Tuska hallitsee kaikkea, hän silittää ajattelijan otsaa,
hän kietoo korun himoitun naisen kaulaan,
hän seisoo ovella miehen tullessa rakastetun luota.
Mitä vielä tuska antaa lemmikeilleen?
En tiedä enää.
Hän antaa helmiä ja kukkia, hän antaa lauluja ja unia,
hän antaa tuhat suudelmaa, jotka kaikki ovat tyhjiä
hän antaa ainoan suudelman, joka on tosi.
Hän antaa meille ihmeelliset sielumme ja kummalliset halumme,
hän antaa meille ylintä elämässä:
rakkauden, yksinäisyyden ja kuoleman kasvot.

- Edith Södergran -

Kirjoitit kauniin runon ristiina.Kirjoitan toisen runon onnesta joka tuli mieleen.Joka on Hilkka-Helinä Lappalaisen ajatuksia.
Onnella on sata laulua
auringosta kesästä ja hopeisesta purosta
jonka varrella loistavat kultaise rentukat.
Sata laulua hiljaisesta illasta
puiden varjosta maaliskuun hangella ja lempeästä tähdestä koivun luona.
Jos aurinko ja tähdet sammuvat ja tulee talvi eikä iloinen nauru soi,
silloinkin onnella on sata laulua kaikesta siitä,mikä oli.
Niimpä niin,onnella sata laulua vieläkin enemmän.
Jokaisella omansa,jotka auttavat kestämään kun elämä muuten tuntuu raskaalta ja vaikealta.

Jos löydät ymmärtävän ja hyvän kumppanin, ehkä jonkun jolla on itselläkin sama ongelma sairastavan puolisonsa kanssa, miksi ette voisi helliä ja lohduttaa toisianne?
On ihailtavaa hoivata kumppaniaan rakkaudella, luopua monista elämään kuuluvista mielihyvää tuovista asioista. Miksi pitäisi luopua kaikesta?

Tee niinkuin sydämesi sanoo, älä kysy keneltäkään, älä uskoudu kellekään, älä anele muiden ymmärtämystä vaan elä, elä ainoaa elämääsi. Kaikkea hyvää sinulle!

Jos ei tunne uhrautuvansa liikaa ja rakkautta riittää niin hyvinhän silloin menee. Tai ei hyvin kun on sairautta, mutta olosuhteisiin nähden.
Valitettavast on liittoja jotka eivät ole olleet onnellisia, joskus voi jopa taloudellisista syistä joutua hoitamaan vastoin tahtoaan. Se ei ole kummankaan etu.

En ymmärrä lausetta..Jos ei tunne uhrautuvansa liikaa.....Eiköhän monikin joudu uhrautumaan,äiti lastensa puolesta,omainen sairaan rakkaansa puolesta.Jo työelämäkin on nykyään uhrautumista,ainakin sairaanhoito-ala kun saa tehdä töitä voimien ylirajoilla.Sairauskin kuuluu elämään,emmehän me ole raudasta valmistettuja.Voimme sairastua,sinä ja minä.Onko se elämän helppouskaan aina onnea.Onnellisuus on ihmisen sisäinen olotila.

Ai ääliö, jos lasketaan se ikä minkä täällä olet kertoillut, ja lisätään siihen 17vuotta jonka verramn olet ihan tässä samassa ketjussa kertonut miehesi sinua olevan vanhempi niin eikö n. 67v. ole aika lailla oikea miehesi ikä??:))

Otapa ja mene reissuillesi, mitäpä täällä uhoaa ja toisten mieltä pahoittaa, ja teetä niin että puute loppuu....:)

Se vaan totta että yli kuusikymppisellä ei enää kunnolla seiso.

Ja onhan näitä nähty julkisuudessakin, huomattavasti nuorempi nainen joutunut miehnsä omaishoitajaksi.Ollaan realisteja. Mitä muuta voi suurelta ikäerolta odottaa?

Olen mies ja omaishoitaja. Laitan ruuat, pesen pyykit, siivoan, hoidan ulkotyöt ym. Kuuteen vuoteen ei ole ollut seksiä vaimon sairauden vuoksi. Aion hoitaa niin kauan kuin suinkin jaksan. Olen minäkin harkinnut vieraissa käyntiä, mutta tuntuu olevan liian korkea kynnys. Minäkin rakastan vaimoani yli kaiken. Ymmärrän kuitenkin, että tällaisissa tilanteissa vieraissa käynti voisi olla ratkaisu seksiongelmiin. Kuitenkin korkean ikäni vuoksi voi olla vaikea saada tilapäistä kumppania.
Suosittelen sinulle suunnitelmasi toteuttamista ja toivon sinulle voimia työssäsi. Tiedän miten raskasta hoitaminen on.

Ikäero ja ikäero,eiköhän kaikki suhteellista.Tuttavat olivat puoli vuotta naimisissa,pieni vauva,ja mies kuoli vakavaan sairauteen,nuorena.Mistäpä sitä tietää naimisiinmennessä tuleeko sairaus 40 vuotiaan vai 60.Alzheimer tullut 38 vuotiaallekkin,se meni parissa vuodessa.
Kyllä minä tiedän mieheni ikä,64 v,ja mie 47 ,laske siitä siiten kun niin äällööttää ;)
Olen täällä just niin paljon kun haluan,koita vaan kestää.;)Mutta koita sinä olla olematta niin vihamielinen ja katkera.
Voi siuta ,miten tietämätön olet,monet harrastaa seksiä vielä 80 v...;)))

ps.mieheni kanssa oltu 25 v yhdessä ja naimisissa kohta 17 v. Enpä ajatellut 22 vuotiaana,että hän saisi alzheimerin.

Alle prossan mahdollisuus sairastua alle 65 v vuotiaana alzheimeriin,ihan tilastoitu tieto.Eli harvinaista on.,syöpää saa suuremmalla todennäköisyydellä.

Laitapa linkki tuohon .Itse asiasta tietävänä , tiedän kuinka paljon laitoksiin nykypäivänä tulee jopa alle kuusikymppisiä alzhaimer, sekä myös muita muistisairaita. Myös muistilääkkeiden käyttö on räjähdysmäisesti kasvanut viime vuosina. Siis heitä, jotka vielä selviytyvät lääkkeiden voimin kotioloissa esim.kotipalvelun turvin, on jopa alle kuusikymppisissä paljon.

Alzhaimer ei ole ainoa muistisairaus, sekä myös monet aivovammat aiheuttavat muistin heikkenemistä , sekä huumeiden-ja alkoholin, sekä seka käyttö.Puhumattakaan päähän kohdistuneista iskuista, kaatumisista ym. Kaatumisriski myöskin iän myötä lisääntyy...

14000 ihmistä Suomessa sairastuu joka vuosi joko aivoinfarktiin-tai aivoverenvuotoon, ja näissä joukossa todella nuoriakin, joista yli puolelle jää pysyvä aivovamma mm. muistia heikentämään. N.puolet kuntoutuu.

Siinä sulle faktaa muistisairaista!

Mulle piisaa ihan oma fakta täällä kotona.Saat tulla tutustumaan käytännön työhön jos haluat ;)

Mitä noilla tiedoilla on väliä,se mikä on elämässä vastaan tullut ja siitä lähtökohdasta meidän täytyy alkaa. Itse olen 16v nuorempi miestäni,meillä on ollut rikas ja hyvä elämä.sairaudet iski 80vuotiaana.Olen muutaman vuoden hoitanut häntä.En jätä häntä enkä etsi muita koska rakastan puolisoani.Juuri tänään itkin"älä vielä jätä minua,älä vielä lähde pois".Sairaanakin hän on minun oma rakas puolisoni.

Just niin!Nyt lähen mopoileen,vielä vuorokausi vapaata omaishoitajuudesta.Oli hieno päivä tänään,tyttö pääsi ripille,ei siinä mieti tilastoja.Nuorelle tytölle toivoo vaan onnea ja terveyttä.Huomenna juhlitaan isän kanssa puutarhassa,kakkua syöden ja kuoharia juoden.!

Omat hankalat päätökset tehneenä sanoisin sinulle Ristiina että tapahtuipa mitä tahansa, niin se on sinun elämäsi. Kukaan muu ei voi oikeasti tietää tai tuntea sitä niinkuin sinä eikä kenelläkään ole oikeutta tuomita valintojasi niin kauan kun et varsinaisesti satuta ketään.

Oletko miettinyt koskaan pettämistä käsitteenä? Mitä se sinulle merkitsee ja minkälaisista asioista sinä loukkaantuisit? Jos kertoisit miehellesi hyvästä ystävästä jonka seurassa viihdyt, loukkaantuisiko hän? Jos jossain vaiheessa päätät etsiä sen lämpimän sylin muualta niin kukaan ei sano että siitä pitäisi valehdella.Ihan kaikkia yksityiskohtia ei vaan välttämättä tarvitsisi kertoa?

Saat varmaan paljon ajattelemisen aiheita näistä vastauksista mutta ihmisten ollessa erilaisia ja eri tilanteissa ei kukaan kuitenkaan voi elää elämääsi puolestasi. Sinä päätät, omista asioistasi, ja toivottavasti olet vielä onnellinenkin. Voimia ja jaksamista sekä ennenkaikkea iloa ja nautintoa! Joku joskus sanoi että vanhoina emme kadu asioita mitä teimme vaan asioita jotka jätimme tekemättä.

Kaikki mietitty miehen kanssa vallmiiksi,silloin kun hän ymmärsi vielä.Saman olisin miehelleni suonut.En tunne oikeestaan petämistä käsitteenä,sehän jokaisen arvomaailman mukaan menevä sääntö.Aina olen ajatellut niin,että ketään ei omaista täällä,ja jokainen pari luo ne omat sääntönsä,mitkä ei edes muille kuulu.Mie menen hyvillä mielin ,sinne minne mieli tekee.Kaikkeni annoin,hoitaessani,siitä mulla ei tule olemaan koskaan paha mieli.
Kyllä mie nautinkin....ja aion muistella