Operaatio Barbarossan tavoitteiksi oli vaatimattomasti määritetty linja Arkangel-Volga-Astrakan. Suppeampi alkutavoite oli Ukraina-Moskova.-Leningrad.
Hitlerin yleisohjelman mukaan oli vallatulle alueelle muodostettva Ukrainan valtio, Baltian valtioliitto, erillinen Valko-Venäjä ja Suomi oli laajennettava Suur-Suomeksi. Hitler puhui alkuvuodesta 1941 Vienanmereen ulottuvasta Suomesta, johon Pohjois-Venäjä liitettäisiin. Führer oli siis Suomen suhteen varsin antelias. Mikäs, eihän hän omistaan luopunut.
Heinrichsin käytyä Saksassa tammikuun lopussa -41, myös Suomen sotilasjohto alkoi kaavailla yhtenä vaihtoehtona hyökkäystä itään. Kaikki riippui kuitenkin Saksanja NL:n suhteiden kehittymisestä ja siitä tulisiko sota. Ainakin Talvisodassa menetetyt alueet olisi siinä tapauksessa saatava takaisin.
Varjostavia tekijöitä olivat Saksan katkeruus Suomen vuosien 1936-39 kylmäkiskoisesta Saksan-politiikasta ja ennen kaikkea Saksan MR sopimuksella tapahtuneesta Suomen luovutuksesta NL:n etupiiriin.
Nyt lupailtiin eri tahoilla Suomen saavan korvauksen menetyksistään.
Hitlerin yleisohjelman mukaan oli vallatulle alueelle muodostettva Ukrainan valtio, Baltian valtioliitto, erillinen Valko-Venäjä ja Suomi oli laajennettava Suur-Suomeksi. Hitler puhui alkuvuodesta 1941 Vienanmereen ulottuvasta Suomesta, johon Pohjois-Venäjä liitettäisiin. Führer oli siis Suomen suhteen varsin antelias. Mikäs, eihän hän omistaan luopunut.
Heinrichsin käytyä Saksassa tammikuun lopussa -41, myös Suomen sotilasjohto alkoi kaavailla yhtenä vaihtoehtona hyökkäystä itään. Kaikki riippui kuitenkin Saksanja NL:n suhteiden kehittymisestä ja siitä tulisiko sota. Ainakin Talvisodassa menetetyt alueet olisi siinä tapauksessa saatava takaisin.
Varjostavia tekijöitä olivat Saksan katkeruus Suomen vuosien 1936-39 kylmäkiskoisesta Saksan-politiikasta ja ennen kaikkea Saksan MR sopimuksella tapahtuneesta Suomen luovutuksesta NL:n etupiiriin.
Nyt lupailtiin eri tahoilla Suomen saavan korvauksen menetyksistään.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Suur-Suomi ei ollut Suomessa mikään outo asia. Varsinaisten heimojärjestöjen lisäksi Suur-Suomi aatetta ylläpitivät monet muut järjestöt. Poliittisista puolueista sitä ajoi IKL ja pienet kansallissosialistiset ryhmät.
Käsitteeseen luettiin yleisimmin Itä-Karjala, Inkeri ja Kuolan niemimaa. Utopioissa käsiteltiin myös Viron, Inkerin, Länsi-Pohjan ja Ruijan kuulumista Suur-Suomen piiriin.
Presidentti Ryti tilasi jo 25.4. 41 Pääesikunnalta Itä-Karjalan karttoja. Samaan aikaan Ryti pani alulle hankkeen, jonka tarkoituksena oli tieteellisesti perustella Itä-Karjalan kuulumista Suomelle. Hän antoi tutkimustehtävän maantieteen professori Väinö Auerille. Toukokuussa mukaan tuli historioitsija Eino Jutikkala.
Tutkimuksen tarkoitus oli todistaa Itä-Karjalan ja Kuolan kuuluminen Suomeen ja toisaalta , ettei se kuulunut Norjalle tai Saksalle, eikä tietenkään jatkossa NL:lle.
Pahasti vedit taas mutkat suoriksi. Missä on lähde , että "Ryti pani alulle hankkeen, jonka tarkoituksena oli tieteellisesti perustella Itä-Karjalan kuulumista Suomelle." Kartta-hankkeen tarkoitus oli paljon vaatimattomampi.
Suursuomi ajatusta ehkä kannatettiin marginaalisessa IKL:ssä. Puolueen kieltämistä ajettiin hallituksen taholta 1930-luvun lopussa, mutta eipä puolueen kahdeksalla kansanedustajalla paljoa merkitystä ollut. Paljon suurempi uhka yhteiskunnalle tuli äärivasemmalta.
Et näy tietävän mitään aiheesta. Karttojen pyytäminen oli eri asia, kuin tieteellinen perustelu.
Hyvä lähde on esimerkiksi Ohto Mannisen "Suur-Suomen ääriviivat". Se on tutkimus, joten se on propagandaosaamisesi ulkopuolelta.Asiasta on lisäksi lähes jokaisessa ajankohtaa käsittelevässä tutkimuksessa mm. Jalanti, Jokipii ja Polvinen.
"Suursuomi ajatusta ehkä kannatettiin marginaalisessa IKL:ssä."
Ei mitään ehkä, vaan ihan ohjelmassa.
Suur-Suomesta puhuivat mm. AKS, Karjalan Kansallisliitto, Inkerin Liitto, Vapaussodan Rintamamiesten Liitto ja Heimosoturien liitto.
Kerro nyt missä kohtaa Manninen muka väittää että "Ryti pani alulle hankkeen, jonka tarkoituksena oli tieteellisesti perustella Itä-Karjalan kuulumista Suomelle." Tarkka sitaatti kaivattaisiin eikä mitään löpertelyä. Karttahankkeen tarkoitus oli paljon vaatimatttomampi.
Niin IKL oli 8 kansanedustajaa 200sta ja puolue oli 1939 lakkautusyrityksen alla, koska sitä pidettiin äärioikeistolaisena. IKL oli siis pahasti eristyksissä. Olikos noissa mainitsemissasi järjestöissä paljonkin jäseniä maailmansodan alussa. Todellinen uhka Suomen normaalille yhteiskunnalle oli vain äärivasemmalla.
Oletkin näköjään hankkinut asiantuntemattomuutesi oikeiston riveissä. Tietääkseni siellä ei kuitenkaan ole kieltoa perehtyä historiaan.
Manninen käsittelee Itä-Karjalan hanketta mm. "ääriviivojen" ss. 49-51 sekä myöhemmin useasti.
IKL:ää en ole missään väittänyt suurpuolueeksi. IKL kelpasi kyllä hallitukseenkin pari kertaa.
AKS:llä oli noin 4 000 jäsentä ja suuri kannatus ylioppilasnuorisossa. Noissa järjestöissä oli kymmeniä tuhansia jäseniä. Suurin oli Vapaussoturit, jossa oli ainakin 20 000 jäsentä.
Järjestöt eivät kuyitenkaan ratkoneet poliittisia kysymyksiä, vaikka niissä hääräsivätkin.
"Todellinen uhka Suomen normaalille yhteiskunnalle oli vain äärivasemmalla."
Tuo on taas kokonaan toinen asia. Hallitus kyllä uskalsi lopulta panna SNSeuran kuriin.
Eipä löytynyt sitä kohtaa, missä Manninen muka väittää että "Ryti pani alulle hankkeen, jonka tarkoituksena oli tieteellisesti perustella Itä-Karjalan kuulumista Suomelle.
Kerro nyt missä hallituksissa IKL on on ollut Rangnellin hallituksen lisäksi. Silloin poikkeusoloissa otettiin mahdollisimman laajan yksimielisyyden takaamiseksi. Todellisuudessa Suomen punamultahallitus oli kieltämässä IKL:n juuri ennen toista maailmansotaa.
Sama tilanne oli myös noiden mainitsemiesi järjestöjen kohdalla. Kannatuspiikki ja toiminnan kultavuodet olivat armottomasti takana päin. AKS oli tunnetusti menettänyt teränsä talvisodan alkaessa.
Suomi oli siirtynyt yhteiskunnallisesti punamulta-aikaan ja todellinen uhka järjestäytyneelle yhteiskunnalle tuli äärivasemmalta, koska se toimi NL:n tuella.
"Eipä löytynyt sitä kohtaa, missä Manninen muka väittää että "Ryti pani alulle hankkeen, jonka tarkoituksena oli tieteellisesti perustella Itä-Karjalan kuulumista Suomelle."
Ihanko totta? Kyllä se minun kappaleessani on ss. 49-51 ja monessa kohtaa myöhemminkin..
Väittelet näköjään itsesi kansa. Nyt on kyse jatkosodan Suur-Suomi-hankkeista, ei järjestöjen jäsenmääristä tai IKL:n merkityksestä hallituksessa.
Käsitellään lähinnä vuosia 1941-43 ja nimenomaan hallituksen hankkeita. Ymmärrätkö?
Ei siinä sivuilla 49-51 niin sanota.
Ei taida löytyä niitä kehuttuja IKL hallituksiakaan.
Itsehän aloit meuhkaamaan niistä järjestöistä. Kovasti pieneksi jäi.
Jatkosodan Suur-Suomi hanke on enemmän ja vähemmän myytti. Armeija toki hakeutui Itä-Karjalassa hyväksikatsotulle puolustuslinjalle. Jopa Itä-Karjalan osalta puuttui kuitenkin aito kannatus alueliitokseen. Suomen eduskunta ei olisi hyväksynyt alueliitosta. Mitään hallituksen Suur-Suomi hanketta ei ollut.
Kyllä vain sanotaan. Luehan s.49 toisen kappaleen alusta:Rytin kiinnostus ilmeni siten, että hän pani alulle hankkeen, jonka tarkoituksena oli tieteellisesti perustella saksalaisille Itä-Karjalan kuuluminen Suomeen. (jne.)
"Ei taida löytyä niitä kehuttuja IKL hallituksiakaan."
Kuka sellaista on väittänyt? Muistelin IKL:n olleen mukana jo Talvisodan hallituksessa, mutta ei se ollut. Taisi olla vain Rangellin hallituksessa.
Entä sitten? Ei tässä ole kysekään IKL:n historiasta tai sitä lähellä olevista järjestöistä. Otin ne vain esimerkkeinä Suur-Suomi-hankkeita omaavista organisaatioista.
"Jatkosodan Suur-Suomi hanke on enemmän ja vähemmän myytti."
Sitähän tässä juuri pyritään selvittämään. Ainakaan sinula ei ole siniharmaata haisua asiasta.
Ei löydy millään mielikuvitusväitettäsi Rytistä.
Niin,IKL:n avulla yritettiin tässä vähän osoitella. Pieleen meni.
Ihan yhtä todellisia mitä neuvostohaaveet maailmanvallankumouksesta.
Et taida lainkaan tuntea asiaa? Siitä on Mannisen lisäksi lähes jokaisessa ajankohtaa käsittelevässä tutkimuksessa mm. Jalanti, Jokipii ja Polvinen.
Ulkomaalaisista mm. Upton ja Krosby.
Kyllä minä sinut tunnen. Olit huonetoveri Kellokoskessa.
Saksa salasi huolella suunnitelmansa. Keskeisiksi liittolaisiksi kaavaillut Suomi ja Romaniakin poidettiin sotasuunnitelmista tietämättöminä. Suomessa oli huhti-toukokuussa laajalti käsitys, ettei sotaa tule. Sitä vakuuttivat Saksan erikoislähettiläät. Vielä 7.5. ulkoministeri Witting selitti eduskuntaryhmien puheenjohtajille, ettei konfliktista ollut tietoa.
Eräs enteilevä oli Saksan taholta 17.5. tullut pyyntö Suomen rajaongelmien selvittämisestä.Vastaukseen sisällytettiin mm. kenraali Airon laatimat viisi rajavaihtoehtoa. Kaukaisin raja kulki Äänisjärven takaa, mutta Kuola ei niihin sisältynyt. Airo piti aluetta sotilaallisesti vaarallisena. Hän ei myöskään puuttunut Viron tai Inkerin alueisiin.
Selvittämättä onjäänyt, kuka oikein asiaa tiedusteli.
Valehtelet! Sinulla ei ole kaikkia Korkkareita hyllyssäsi! Valehtelet! Tex Willer ampui myös vasemmalla! Valehtelet, kun sulla ei ole virallista valvojaa jeesuksen syntymässä. Valehtelet, kun et äänittänyt tai kuvannut dioille sitä! Minä olen Klenkka ja mulla on kaikki sota-arkistot kotonani. Varastin ne ollessani Isosaaren saunakoskettelijavääpeli!
Saksalle tuli kiire perehdyttää suomalaiset suunnitelmiinsa ja saada yhteistoiminta käyntiin.Salaaminen tuli muistaa koko ajan.
Heinrichsin johtama sotilasvaltuuskunta neuvotteli Saksan sotilasjohdon kanssa Salzburgissa toukokuun loppupuolella. Tällöin saatiin mm. tieto Saksan tarkoituksesta siirtää 8.6. alkaen Suomeen kaksi divisioonaa.
Jatkoneuvottelu tapahtui Helsingissa 3.-5.6.,jolloin mm. sovittiin meri- ja ilmavoimien tukemisesta sekä yhden armeijakunnan alistamisesta saksalaisille.Sotilasjohto oli valmis yhteistoimintaaan, mutta toteutus riippui valtionjohdon päätöksistä.Missään asiassa ei kuitenkaan kieltäydytty Saksan esityksistä. Rajoissa pitäydyttiin vuoteen 1939.
Samoihin aikoihin lähettiläs Kivimäki selvitti rajatoivomuksia Berliinissä pitäytyen myös kuitenkin 1939 rajoissa. Suomen ongelmia lisäsi Saksan disinformaatio NL:n kanssa muka käytävistä neuvotteluista. Lopulta Moskova kiisti ne ärtyneesti.
Pelkistetysti voidaan sanoa, että Saksa viimeisteli hyökkäysvalmisteluja ja Suomi mietti, miten sotatilanteessa pitäisi puolustautua. Se voisi tapahtua myös hyökkäämällä, vaikka asiaa ei oikein tohdittu ääneen lausua. Vielä.
Tiedettiin, että ratkaisu- sota vai rauha - tapahtuisi kesäkuun puolivälissä.
Hitler lupasi Suomelle lisäksi puolet Ruotsista ja Kongon!
Totinen tosi!
Jossain vaiheessa kyllä jotkut Suomessa vaativat myös Länsipohjaa Suomelle.
Kongo taas oli tullut vitsinä esiin Saksan jaellessa siirtomaita aseveljilleen.
Mannerheimin asenteet ovat mielenkiintoiset. Hän oli Talvisodan jälkeen ehdotomasti Suomen vahva mies, jonka yli ei poliittisia ratkaisuja tehty. Sotilasasioihin puuttumista hän ei sietänyt edes presidentiltä.
Maski uskoi Saksan voittoon, mutta ei Venäjän tuhoon valtiona. Toukokuun -41 neuvotteluissa hän toi mielipiteenään esiin, että naapurina olisi aina suurvalta Venäjä.
Leningradiin hän ei halunnut hyökätä, koska venäläiset eivät antaisi sitä koskaan anteeksi.
Hän katsoi myös, että Kuola ja Itä.-Karjala eivät kuuluineet Suomeen, eikä niitä kyettäisi pitämään.
Kuitenkin hän pian johti hyökkäystä Itä-Karjalaan.
Mannerheimin epäilyistä huolimatta sotilasjohto piti kanavat auki. Heinrichs suhtautui erittäin myönteisesti kesäkuun neuvotteluissa saksalaisten esityksiin. Hän lausui mm. ilonsa siitä, että oli tullut hetki, "jolloin Suomen kansa kaikiksi ajoiksi voisi vapautua pervihollisensa painostuksesta.
Kaikki riippui kuitenkin poliittisen johdon päätöksistä.
Niistä teki selkoa ulkoministeri Witting, joka eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa 13.6 varoitti "nylkemästä nahkaa ennen karhun kaatamista". Kahden saksalaisen divisioonan tulo kyllä nähtiin lännessä Saksan puolelle asettumisena. Viljantuonti lännestä katkeaisi ja sitä olisi saatava Saksalta. Muuten jäätäisiin NL:n armoille.
Virallisia rajatoivomuksia ei haluttu esittää.
Suomi esitti Saksan ulkoministeriölle 31.5. tietyn "toivomuslistan.
Se sisälsi takuupyynnön Suomen itsenäisyyden säilyttämisesta NL:n hyökätessä, riittävän elintarviketuonnin, Tarton rauhan rajat ja tietyn tinkimisvarna Kannaksella, kunhan korvausta saadaan muualta.
Suomen odottaesa vastausta toivomuksiinsa, Saksan valmistelut etenivät. Suomi aloiti osittaisen liikekannallepanon 10.6.
Koska lkp:n jatkamista epäröitiin, ryhtyi maahan saapunut kenraali Erfurth pyytämään Saksan vastausta Suomen toivomuksiin ja siihen, oliko sodan alkamista pidettävä varmana.
Hitler ilmoitutti 16.6. aamulla, että sodan syttymistä on pidettävä VAKAVASTI laskettavana. Tämä johti Suomen liikekannallepanoon seuraavana päivänä.
Suomen tilanne vaikeutui Englannin ilmoittaessa, että viljalaivoja ei päästettäisi perille.Sitoutuminen Saksaan oli aina tiukemmin ainoa vaihtoehto. Viljaa oli vain kuukaudeksi.
Professori Jalmari Jaakkola valmisti Rytin tilaaman "tieteellisen muistion" kiireesti jo kesäkuussa -41. Se oli vain 40-sivuinen ja keskittyi todistamaan Itä-Karjalan ja Kuolan kaikinpuoleista kuulumista Suomeen.
Jaakkola ratkaisi suuren kysymyksen yksinkertaisesti:
1. Itä-Karjala ja Kuola oli luovutettava Suomelle.
2. Oli suoritteva väestön vaihto. Venäläiset pois ja suomensukuisia tilalle.
3. Suomi järjestää myös Venäjälle avoimen liikenteen Itämereltä Vienanmerlle
Jaakkolan käsikirjoitus luovutettiin Rytille ilmeisesti 12.6. Se lähetettiin Saksaan, jossa se käännettiin kiireesti ja lähetettiin ulkoministeriölle.
Huomattakoon, että kyseessä oli siis yksityinen tutkimus, jonka takana kuitenkin oli presidentti.
"Huomattakoon, että kyseessä oli siis yksityinen tutkimus, jonka takana kuitenkin oli presidentti. "
Pötyä. Kuvittelet, että inttämisen kautta pöty alkaisi elää omaa elämäänsä. Petyt.
tiedosta, Jos pystyt, niin kumoa se.
Kesäkuun puolivälissä Suomi oli käytännössä sitoutunut Saksan puolelle, mutta pyrki säilyttämään teoreettisen puolueettomuutensa ja välttämään joutumista sodan aloittajaksi.
Suur-Suomi puheita oli, mutta ei virallisia päätöksiä.
Presidentti Ryti piti mielenkiintoisen tilaisuuden neljän eduskuntaryhmän puheenjohtajille 21.6., siis päivää ennen sodan syttymistä. Tällöin Tanner esitti, ettei hyökkäyssotaan pitäisi ryhtyä. Hän kysyi myöskin, oliko Saksan kanssa tehty sopimuksia. Ryti vakuutti, ettei ole muuta kuin kauttakulkusopimus. Neuvotteluja Saksan johtajien kanssa kyllä oli käyty.
Ryti piti laajan katsauksen ja selvitti, mihin Suomen toivomuksiin Saksa oli suostunut. NIihin kuului mm. alueellinen takuu ja 1939 rajat, viljan toimitus, nikkelin myynti sekä eräitä muita asioita.
Ryti ei joko tiennyt sodan alkavan seuraavana päivänä tai ei sitten uskonut tietoon.
Esimerkiksi Turtola ei Ryti-elämäkerrassaan käsittele asiaa lainkaan.
Sotilasjohto sai ilmeisesti jo 15.6. tietoonsa hyökkäyspäivän.
Illalla 21.6. varoitettiin joukkoja olemaan valmiudessa seuraavana aamuna.
Nimi vaan oli väärä( suur-suomi ), parempi nimi olisi ollut Suomen liittotasavalta.
Tämä liittotasavallan osavaltiota olisi olleet, Suomi, Karjala, Viro, Vepsä, Inkeri, Kuola, Ahvenanmaa, Lappi ja Ruija.
Pääkaupunki Pietari, jonka väestö olisi pääosin vaihdettu kansallisesti sopivampaan.
tekstiä eivät päästelleet kuin hurjimmat AKS-läiset. Tosin heillä Suomi ulottui Uraliin.
Jaakkolan muistiossa oli Suur-Suomesta siirrettävä muualle 660 000 venäläistä.
Tilalle tulisi Venäjän suomensukuisia noin 285 000. Lisäksi suomalaisia uudisasukkaita.
Leningradiin Jaakkola ei puutu, mutta Hitlerin suunnitelmahan oli tappaaa asukkaat nälkään ja tuhota kaupunki, Tosin tilalle kaavailtiin puolen miljoonan asukkaan ( keitä?) vapaakaupunkia.
Väestönvaihdon ongelmat oli varmuuden vuoksi jätetty kokonaan käsittelemättä.
Oli varmasti Itä-Karjalan asukkaiden onni, ettei Suur-Suomea syntynyt.
No empä tiedä, oliko se itä-karjalan asukkaiden etu, sillä 1918 oli Itä-karjalan väestöstä karjalaisia noin 95 %, tänä päivänä karjalaisten osuus on laskentavasta riippuen 7 - 13 %:tia, eli aika railakkaasti on väestöä vaihdettu, ehkä jopa tuhottu.
Onko minkään kansan etu, että se tuhotaan tai poistetaan kartalta.
Eduskunnankeskustellessa illalla 25.6. asettuivat maalaisliitto, kokoomus ja IKL selvästi Moskovan rauhassa meneettyjen alueiden takaisinvaltauksen kannalle. IKL:n edustaja vaati "Suur-Suomi ajatuksen" toteuttamista. Myös maalaisliitossa oli vahvaa sen suuntaista ajattelua mm. Juho NIukkanen.
Tosiasiassahan Saksan kanssa oli selvät välipuheet, vaikka virallista sotilassopimusta ei solmittukaan. Sellaista tosin Saksan puolelta M:lle tyrkytettiin, mutta hän kieltäytyi ottamasta paperia käteensä.
Melkoisen kajahduksen aiheutti sitten "miekantuppipäiväkäsky" 10.7. Sen katsottiin olevan selvä ilmoitus Itä-Karjalan valtauksesta ja Suur-Suomen luomisesta. Näin varsinkin Ruotsin vasemmistolehdissä. Mannerheim koetti selittää asiaa vain joukkojen innostamiseksi. Se jäi viralliseksi selitykseksi.
Tosiasiahan oli, että M. oli antanut Karjalan Armeijalle 29.6. tehtävän hyökätä tavoitteina Syväri ja Aunus.
Kannakselle hyökättiin, kun saksalaisia piti odottaa. Heille tuli ensimmäinen vastoinkäyminen elokuussa Baltiassa,.
Oltiinko siis luomassa Suur-Suomea? Sitä saattoi päätellä ainakin Suomen propagandan sävyistä.
melko yksimielinen myös sisäpiirin ulkopuolella.
Tannerin tultua ministeriksi hän suhtautui epäillen suuriin suunnitelmiin. Hän ennusti kriittistä hetkeä, kun olisi päätettävä uusista rajoista.
Ennen sotaa ja vielä sodan aikanakin Suomessa esiintyi pelkoa, että Saksa liittäisi Suomen itseensä tai ainakin tuhoaisi demokraattisen järjestelmän.
Tällaisia ajatuksia kannattivat pari pientä natsiryhmää. Niiden voimana oli Saksan käyttö eräänlaisena selkänojana.
Yksi harvoista diktatuuria kannattavista upseereista oli entinen tsaarin armeijan upseeri everstiluutnantti J.C. Fabritius. Hän kääntyi ennen sotaa mm Rudolf Hessin puoleen. Asiasta ei tullut sen enempää.
Ryti rauhoitti 21.6. eduskuntaryhmien edistajille pitämässään katsauksessa mielialoja. Hän vakuutti Saksan vetävän sodan jälkeen joukkonsa pois ja että he eivät tule sekaantumaan Suomen sisäisiin asioihin.
Hienrichs varoitti vakavasti saksalaisia quisling-tyyppisestä toiminnasta.
Jonkin verran Suomessa pelättiin kansallissosialismin leviämistä. Jopa presidentti Ryti oli siitä hieman huolissan.
Hitler kiirehti Rytille 19.7. 41 lähettämässään kirjeessä suhteiden katkaisemista Englantiin. Asiasta keskustellessaan Ryti teki lähettiläs Blücherille selväksi, ettei Syuomen sisäisiin asioihin pitänyt puutua. Sitä ei ollut tehtykään.
Suomen johto arvioi maan joutuvan sodan jälkeen jonkinlaiseen Saksan johtamaan talousliittoon.
Saksan tietotoimisto julisti heinäkuun lopulla, ettei Suomen sisäisiin oloihin tulla puuttumaan. Maa laajentuisi sodan jälkeen ja siitä tulisi Skandinavian johtava valtio.
Vaikuttaa siltä, että Hitelör kaavaili sodan jälkeistä Suomea Saksan itsenäiseksi sivustasuojaksi.
Historialehdessä oli joitakin aikoja sitten, esitelty joku Hitlerin suunnitelma voitetun sodan jälkeiselle ajalle. Hitler oli yleensä varsin haluton puhumaan suunnitelmistaan sodan jälkeisestä Euroopasta ainakaan julkisesti.
En viitsi nyt lähteä lehteä etsimään, muistelen että sen kaavailun mukaan ylimpänäolisi ollut Suur-Germaania, jossa olisi ollut mukana mm. Norja!, toinen ryhmä olisi ollut itsenäiset vasallivaltiot mm. Suomi ja kolmantena orjavaltiot pääosin Itä-Eurooppa.
Kokemukseni mukaan Historia lehti on hyvin tarkka jutuistaan, joten tuollainen suunnitelma on varmasti ollut, mutta voi olla että on ollut myös muita kaavailuja.
monenlaisia kaavailuja. Periaatteessa hän suhtautui Suomeen hyvin myönteisesti aina eroon asti.
Tuo "itsenäinen sivustasuoja" on Ohto Mannisen arvio aika tarkan tutkimuksen jälkeen.
Heimopiireissä elpyi jo keväällä -41 ajatus Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen. Siitä kiinnostui myös presidentti Ryti.
Armeija käynnisti kesäkuun puolivälissä vallattavalle alueelle tarvittavan sotilashallinnon suunnittelun ja henkilöstön varaukset.
Itä-Karjalan liittämistä Suomeen pidettiin selvänä. Keskustelua kätyiin Virosta, Inkeristä ja Kuolasta
Inkerin asiaa ajavat pääsivät jopa Göringin puheille ja tämä lupasi alueen Suomelle. Hövelinä miehenä Göring lupasi antaa Vironkin.
Muut saksalaiset olivat eri mieltä. Saksa ottaisi Baltian ja Inkerin. Leningrad hävitettäisiin..
Suomen laajentumisesta haaveilevat ja Inkerin ynnä Viron kohtaloista huolestuneet piirit kävivät jo heinäkuussa pääministeruii Rangellin puheilla, mutta rohkaisua he eivät saaneet.
Vaikea ongelma oli Leningrad sekä sen ja Inkerinmaan venäläinen väestö. Rangell arvioi elokuun puolivälissä Saksan ottavan Leningradin ja Suomen rajan siirtyvän Nevalle ja Ääniselle.
Inkerin asiain hoitokunta esitti 4.9. 41 koko Inkerin liittämistä Suomeen. Ryti ja Witting olivat vastaan. He katsoivat Suomen alueen lopuvan Nevaan eli vain Pohjois-Inkerin olevan Suomen intressissä.
Myös Viron kohtaloa arvailtiin. Sakslaiset eivät halunneet sitä käsiteltävän. Heidän uskottiin haluavan saksalaistaa Viron ja siirtää asukkaat pois.
Saksa lupasi kuitenkin olla ryhtymättä mihinkään perusluonteisiin toimiin Virossa neuvottelematta siitä ensin Suomen kanssa.
Mannerheim näkyy ainakin lokakuuhun -41 uskoneen Saksan voittoon. Siitä eteenpäin löytyy epäuskoisia lausuntoja, Mm. marraskuun puolivälissä hän totesi tykistökenraali Nenoselle Saksan häviävän sodan.Samaan aikaan hän lupasi hallitukselle olla ryhtymättä uusiin hyökkäyksiin.
Itä-Karjalan miehitysvalmisteluja pohjustettiin muistiolla jo 16.6. 41. Siis ennen sodan syttymistä.
Heimopataljoonien perustamisesta annettiin käsky 23.6. Sillä pyritiin antamaan hyökkäykselle vapaustaistelun väriä.
Hallintoa suunniteltiin juhannuksesta alkaen Kajaanissa. Mukana olivat mm. jääkärieverstiluutnantit Eero Kuussaari ja Ragnar Nordström sekä insinööriluutnantti Reino Castren. Joukko kasvoi innokkalilla AKS-miehillä.
Myös hallitus alkoi pohtia asiaa. Ylipäällikkö otti kuitenkin johdon käsiinsä antamalla 15.7. käskyn väliaikaisesta sotilashallinnosta ja määräämällä everstiluutnantti, vuorineuvos V. A.Kotilaisen toiminnan johtoon.
Nyt tarvitsi vain vallata Itä-Karjala.
Itä-Karjalan suomalaistaminen oli alun alkaen sotilashallinnon tavoite.
Oli osoitettava väestölle, että alue jäisi Suomen yhteyteen ja sitä kehitettäisiin.
Vieras aines oli puhdistettava eli venäläiset siirrettävä muualle.
Ulkovalloille oli osoitettava Suomen kyky hallita aluetta hyvin.
Väestössä oli herätettävä tahto liittyä Suomeen.
Koko Aunuksen, Vienan ja Kuolan alueella laskettiin olevan 762 400 asukasta, joista 149 000 suomensukuista.Todellisuudessa väkiluku oli pienempi, sillä NL evakuoi väestön pääosan.
Alueelle suunniteltiin siirrettäviksi monenlaisia väestöryhmiä, myös suomalaisia siirtolaisia. Näiden maansaantia pohtimaan asetettiin toimikunta 20.9. Etusijalla olisivat rintamamiehet.
Kenraali Talvela ajoi alueen asuttamista "maanpuolustustalonpojilla".
Päämajassa myönnettiin Kuolan ja Itä-Karjalan liittäminen Suomeen taloudellisesti raskaaksi taakaksi. Sen arveltiin tarvitsevan erikoishallintoa10-15 vuotta.
Eräs asia oli paikannimien suomalaistaminen. Mannerheim asetti kuitenkin sille jarruja. Tosin eräitä nimiä oli jo ehditty suomalaistaa.
Mannerheimin miekantuppipäiväkäskyssään ilmoittamat tavoitteet olivat varsin epätarkkoja. Myöhemminkään ei tarkkoja rajoja määritetty, vaan puhuttiin "kestävän rauhan" turvaavista rajoista. Iskulauseeksi tuli "lyhyt raja, pitkä rauha".
Periaatteessa Päämaja halusi rajat työnnettäväksi kauas kolmelta kannakselta. Oli saatava etumaastoa suoja-alueeksi.
Kuolan Suomeen liittämiseen Mannerheim suhtautui epäillen, joskin kenraalit Hanell ja Airo olivat toisella kannalla.
Päiväkäsky ei aiheuttanut hallituksessa erityisiä protesteja. Välejä Marskiin ei haluttu kiristää. Toisekseen hallituksen sisärengaskin kaavaili Itä-Karjalan liittämistä Suomeen, Päiväkäskyn arvosteleminen lehdissä kyllä kiellettiin.
Ulkoministeriö joutui selittelemään päiväkäskyä ulkovaltojen edustajille. Marskin selitettiin tulkinneen kansan mielipidettä ja rohkaisseen sotilaitaan, mutta kyse ei ollut hallituksen poliitisesta julistuksesta.Tanner vastusti jyrkästi ja johdonmukaisesti Itä-Karjalan liittämistä Suomeen.
Virallisesti Suomi pyrki 1939 rajoihin, kuitenkin niin että Kannaksella rajasta voitiin neuvotella, kunhan kompensaatiota saataisiin itärajalta.
Erikoista on USA:n apulaisulkoministeri Sumner Wellesin kannanotto. Hän piti päiväkäskyä valtiomiestekona, koska siinä sanouduttiin irti Saksan sodanpäämääristä. Sumnerin mielipide ei kuitenkaan saanut kannatusta ja erityisesti Englanti arvosteli Mannerheimia.
Todista nyt jo miten tämä tapahtui: "Toisekseen hallituksen sisärengaskin kaavaili Itä-Karjalan liittämistä Suomeen." Eipä ole mitään konkreettista.
Sisärengashan vain kaavaili. Tulemme näkemään, mitä tapahtui. Nyt ollaan heinäkuussa -41. Itä-Karjala oli valtaamatta.
propagandassa puhuttiin peittelemätä Suur-Suomesta, eikä sensuuri siihen puuttunut.
Vain Tanner varoitti 3.7. liiasta kansalliskiihkosta. Hän sanoutui pian irti ylipäällikön päiväkäskystä todeten, ettei Suomella ollut suunnitelmia aluevaltauksista. Tosin se oli Mannerheimin johdolla koko ajan käynnissä.
Virallinen linja oli "sotilaspoliittisesti siedettävä uusi raja". Itä-Karjalan välttämättömyyttä Suomelle ryhdyttiin painottamaan.
Ryti totesi 3.8.,että Itä-Karjlaan voitaisin myös perustaa itsenäinen valtio.
Sensuuri kielsi käsittelemästä tarkkoja rajoja, mutta Itä-Katrjalaa yleisesti käsitteleviä kirjoituksia ei kielletty.
Vaikeaa se olisi ollutkin, sillä syyskuussa joukot etenivät voittoisasti Itä-Karjalaan.
"Virallinen linja oli "sotilaspoliittisesti siedettävä uusi raja""
Myös Suomella oli tuolla suunnalla niitä kuuluisia "legitiimejä turvallisuusintressejä".
ne olivat pikkuvaltion haaveita, niin eihän niitä kyetty itse toteuttamaan. Se oli Saksan varassa.
Saksan hyökkäys sujui aluksi niin hyvin, että sodan uskottiin loppuvan lyhyeen.
Mutta jo elokuussa alkoi esiintyä muitakin näkemyksiä.
OKW:n kenraali Warlimont kävi elokuussa Rovaniemellä ja ilmoitti sodan jatkuvan talven yli. Asia oli tehtävä selväksi myös suomalaisille. Kenraali Hanell varoitti saksalaisia jo 15.8. ettei Suomi pystyisi enää syyskuun jälkeen laajempiin sotatoimiin,
Suomalaisia painostettiin silti hyökkäämään Leningradiin ja jatkamaan hyökkäystä Syvärin yli saksalaisia vastaan. Mannerheim kieltäytyi molemmista, tosin kohteliaasti ehtoja asettaen. Edes kenraali Jodlin käynti ja suostuttelu ei auttanut.
Mannerheimin luontainen varovaisuus alkoi saada tilaa hänen suunnitelmissaan. Osansa oin varmaan ollut suurilla tappioilla ja kieltäytymisillä sekä kotirintaman vaikeuksilla. Sodan venyminen söi myös Mannerheimin siihen asti lähes käsittämättömän suurta arvovaltaa.
Suur-Suomi haaveiden tueksi lähinnä Saksan suuntaan laadittiin parikin "tieteellistä" julkaisua.
"Pääministerin julkaisuna" pidetyn teoksen kirjoittajat olivat professorit Auer ja dos
Jutikkala. Myös professori Kustaa Vilkuna oli kirjoittaja, vaikka hän ei jostain syystä ole työllään ylpeillyt. Kirjan nimeksi tuli "Finlands Lebesraum". Se painettiin marraskuussa -41. Koko painos lähetettiin Saksaan, sillä teoksen propaganda ylitti hengeltään hallituksen virallisen linjan.
Presidentti Rytin pyynnöstä prof. Jaakkola oli laatinut kirjoituksen Suomen idänkysymyksestä. Erinäisten vaiheiden jälkeen teksti laajennettiin ja painettiin lopulta nimellä "Die Ostfrage Finlands". Sekin oli tarjkoitettu Saksan markkinoille. Myös tässä teoksessa katsotiin Kuolan kuuluvan Suomelle. Se käännettiin myös suomeksi.
Teokset kertoivat selvää kieltään, vaikka virallisiksi ohjelmiksi niitä ei tunnustettu. Niiden tarkoitus oli tukea Suomen laajentumispyrkimyksiä, jos sellaiset tulisivat ajankohtaisiksi. Ja siltähän vielä syksyllä -41 näytti.
...."Die Ostfrage Finlands". ....
Tuollainen teksti muistuttaa kyllä kovasti Saksan kieltä mutta on virheellinen. Eli koko juttu lienee keksitty sillä kyllä Saksassa olisi saksankieli hallittu.
puuttua yksi kirjain. Teoksen nimi on siis Die Ostfrage Finnlands".
Kirjan takapiruna oli itse presidentti Ryti, joten se vastasi paljolti hänen näkemyksiään rajakysymyksistä. Rytin mielstä Syväri olisi luonnollinen raja, mutta se eteen tarvittaisiin lujasti varustettu suojavyöhyke.
Kannaksella rajana olsi Neva, mutta Leningrad ei silloin saisi jäädä suurkaupungiksi. Kuola kuuluisi Suomelle eli pohjoisrajana oli Jäämeri.
Ryti oli tässä vaiheessa ( syksyllä -41) mitä selkeimmin Suur-Suomen kannalla.
Sotaväsymystä esiintyi kansassa ensi kerran jo elokuun alussa. Sota ei loppunutkaan, vaan taistelut olivat kovia ja tappioita tuli.
Erikoinen episodi oli USA:n 18.8. tekemä rauhanvälitysyritys, jossa lupailtiin NL:n suostuvan alueluovutuksiin. NL on kieltänyt jyrkästi moiset kuvittelut, eikä Suomikaan tarttunut asiaan.
Eduskunnan puhemies Väinö Hakkila ( sdp) väitti 25.8. että jopa 80 % työväestöstä oli Itä-Karjalan Suomeen liittämisen kannalla.Sdp päätti kuitenkin 5.9. ettei Leningradiin tulisi hyökätä.Muurmannin rata oli katkaistava, jotta osa miehiä voitaisiin kotiuttaa. Itä-Karjalan pysyvä valtaus olisi kuitenkin vaarallinen.
Sota olisi lopetettava tilaisuuden tullen, mutta yhteisymmärryksessä Saksan kanssa,koska siitä oltiin myös taloudellisesti riippuvaisia.
Tanner piti 14.9. puheen, jossa hän totesi oman etenemisen pysäytettävän jollekin järjelliselle rajalle. Se määritettäisiin lopullisesti vasta rauhanteossa.
Hitlerin kantahan oli aina ratkaiseva. Suomen rajahaaveille tuli häneltä selvä kannatus 27.11. 41 ulkoministeri Wittingin vierailulla. Hitlerin mielestä Suomen rajan tuli ulottua Vienenmeresttä Syvärille. Lisäksi Hitler ilmoitti selvästi Saksan suostuvan siihen, että Suomi saa Kuolan.
Lupaukset olivat houkuttimia Suomen saamiseksi mukaan vuoden -42 sotatoimiin.
Suomi eikuitenkaan ryhtynyt aktiiviseksi, pikemmin päinvastoin. Marski oli menttänyt uskonsa Saksan voittoon.
Witting oli paljon varovaisempi. Hän totesi vain Suomen menevän vanhojen rajojensa yli, mutta ei sen tarkemmin.
Ei eduskuntaa ollut kokonaan syrjäytetty, vaikka se melkoisessa pimennossa pidettiinkin.Eduskuntaryhmien edustajiin turvauduttiin mm. valmisteltaessa vastausta Englannin noottiin, jossa se vaati hyökkäyksen pysäyttämistä ja joukkojen vetämistä 1939 rajalle,
Täysistunnossa 29.11. 41 vahvistettiin eräs sotatoimien tulos eli palautettiin 1939 rajat.
Muuten sodan rasitus tuntui aina raskaampana. Tappiot kasvoivat ja joukoissa oli kieltäytymisiä.
Ylipäällikkö lupasi neuvottelussa hallituksen kanssa 28.11., että etenemistä ei jatkettaisi neuvottelematta hallituksen kanssa ja armeijaa lomautettaisiin mahdollisuuksien mukaan.
Todellisuudessahan Mm. oli jo 6.11. käskenyt pysäyttää hyökkäyksen Karhumäen valtaukseen. Se tapahtui 6.12.
Itä-Karjalan Suomen liittämistä vastusti selvimmin Tanner, joskaan puolue ei ollut aivan yksimielinen,
Hallituksen virallisena kantana oli, että rajat määrättäisiin sodan päätyttyä.
Jos Saksa olisi voittanut niin Suomi olisi voinut ottaa ihan sen alueen mitä Saksa olisi antanut ottaa. Mitään Venäjän valtiota ei olisi ollut jonka kanssa olisi tarvinnuttai voinut sopia uusista rajoista.
N-liiton alueen kansoistahan piti tulla Saksan tahdottomia orjia ja kaikki alueen luonnonvarat tulla Saksan hallintaan.
Tuohan se lähtötilanne oli.
Mannerheim oli kuitenkin koko ajan sitä mieltä, että Venäjä jossain muodossa jää jäljelle. Hän menetti uskonsa Saksan voittoon viimeistään joulukuussa -41. Se selittää hänen aika ristiriitaiset toimensa sodan aikana.
Mannerheimilta ei mm. löydy lausuntoa, jossa hän kannattaisi Itä-Karjalan tai Inkerin liittämistä Suomeen. Toisaalta hän salli sotilashallinnon suomalaistamistoimet Itä-Karjalassa ja laajat linnoitustyöt.
Haaveille tuli sitten tyly loppu.
Vielä kesällä -43 Suomen poliittinen johto toivoi voivansa aloittaa rauhankeskustelut 1939 rajojen perusteella. Tarkistuksia tehtäisiin Kannaksella ja korvauksia saataisiin itärajan takaa. Kuolasta oli sentään luovuttu.
Kun NL:n rauhanehdot sitten selvisivät, loppui keskustelu Suur-Suomesta.
Haaavettahan se oli ollut ja haaveeksi jäi.
Viimeisetkin intomielet käsittivät asian oikean laidan kesällä 1944.