Onko konfassa vilkasta?

Tai onko hiipunut viime vuodesta.
Sää on kuitenkin kohtalaisen hyvä.

Juhannuskonferenssissa on tavoitteema kai 30000 kävijää, mutta siihen on helppo päästä pienelläkin porukalla.

Keuruulla on käytössä laskentamalli, jossa jokainen sisääntulo muutaman päivän aikana lasketaan uudeksi kävijäksi, vaikka olisi käynyt vain teltalla mutkan, joten jollekin voi kerääntyä jopa kymmeniä käyntejä.

Ehkä se todellinen kävijämäärä on noin kymenesosa tuosta eli 3000 tai korkeintaan 6000.

Evl-kirkon "suur"-juhla Kuopion kirkkopäivät käytti samaa laskentamallia ja löytyi yli 30000 kävijää, mutta lipputuloja kertyi vain sen verran kuin kävijöitä olisi ollut vain noin 3000.

En ymmärrä miksi pitää kävijämäärät reippaasti suurentaa?

67

398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysympä vain.

      No, miksi sinä siitä huoltakannat? Onko kävijämäärät joku kirjoitusaihe, mitä missäkin kirkkojen juhlilla käy, ja käykö joku kaksi tahi kolmekertaa?

      Minä en ole tuolla Isossakirjassakaan käynyt 10 vuoteen, mutta ei pätkääkään kiinnosta se, käykö 3 tai 30 000. Se ei ole olennaista, vaan Kristuksen evankeliumi täällä, tässä ja nyt on olennaista.

      Kyllä me panetella osataan jokainen, mutta pitääkö sitä kielensyntiä oikein tarkoitushakuisesti kylvää?

      Eli jos on kristitty, niin tehtäväkuva on annettu, niin olisiko siinä sitten se päämäärä?

      • Epärehellisyys toisia kohtaan ei ole hyvästä, eikä se koske pelkästään helluntailaisia.

        Väärät tiedot vääristävät ihmisten mielikuvaa tilaisuuden suuruudesta, kun sanotaan olevan jokin toiseksi suurin, vaikka ollaan oikeasti ehkä kymmenenneksi suurin.
        Viranomaiset ja muut palvelut palvelut kuten, sairaalat, liikennöinti, kauppa, ravintolat ym. tarvitsevat myös tarkempia tietoja, jotta voivat mitoittaa toimintansa oikein.

      • toteampa nyt vain.
        Pe.ku kirjoitti:

        Epärehellisyys toisia kohtaan ei ole hyvästä, eikä se koske pelkästään helluntailaisia.

        Väärät tiedot vääristävät ihmisten mielikuvaa tilaisuuden suuruudesta, kun sanotaan olevan jokin toiseksi suurin, vaikka ollaan oikeasti ehkä kymmenenneksi suurin.
        Viranomaiset ja muut palvelut palvelut kuten, sairaalat, liikennöinti, kauppa, ravintolat ym. tarvitsevat myös tarkempia tietoja, jotta voivat mitoittaa toimintansa oikein.

        Eikös noissa kaikenkarvaisissa eri kirkkojen tilaisuuksissa haeta se lappu, jolla mennään tilaisuuteen. Joka on pidempään on se yksi lappu ja joka käy päivittäin on se päivittäinen lappu. Mikä siinä on ongelmaa.

        Kun menet junaan, ostat lipun. Poistut junasta, et ole enää matkustaja.
        Tulet seuravanapäivänä taas junaan, ja vaikka sattuis olemaan sama runko ja henkilökunta, olet uusi matkustaja.
        Tai lasketaan asemalta nousevien määrä noin, lukuna tahi lasketaan toisella kertaa rungossa oleva matkustajamäärä. Ei kannata tehdä ongelmia, missä niitä ei ole.

        Eli kokonaismäärä ja tai päivittäismäärä, juhlilla. Mielestäni eestaas lasketaa ei ole missään, vaan ehkä mitä on osallistumislaput jaettu, siinä se käyjien määrä on.

        Ja mitä tuolla konffassa laskevat päitä, niin itseään ja järjestelyään varten sen tekevät. Ja myös tieto on viranomaistietoa tänäpäivänä.

        Eiköhän ne julkisesti ilmoitettu määrä täsmää viranomaisten tietojen perusteella.
        Viranomaiset on hirveän tarkkoja tänään ihmismassojen määristä, koska moni toiminta pyörii sen mukaan. Tarve järjestysmiehiin jne. Myös tilaisuutta varmasti rasittaa vakuutukset. Ainakin junamatkustajalla on lipun mukainen vakuutus.
        Liputon on ilman vakuutusta. Vakuutuksen maksaa myös lipun kautta -Vr.
        Eiköhän se samaa ole tuolla juhlapaikoilla.

      • toteampa nyt vain. kirjoitti:

        Tuo oli ihan päätön vertaus.

        Ihan kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen.

      • näinse on.
        Pe.ku kirjoitti:

        Tuo oli ihan päätön vertaus.

        Ihan kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen.

        Sinä laskit kävijämääriä ja meinaat omaa liikennelaskentaa ainoaksi ja oikeaksi tavaksi. Esitin, että laskentatapoja on toisia ja laskentaa edeltää oikeellisuus tämän järjestelmän takia, koska tilaisuuden järjestäjä on vastuullinen viranomaisiin päin, kaiken pelastuslain ja muun takia. Että kilistelepä niitä omia vaskejasi nyt, meinään kulkunen oli pekulla äänessä. Olen valtiolla koulutettu pelastuslain ja järjestelmien hoitoon, sekä tehnyt pelastussuunnitelmia viranomaisille. Asiat perustuu tilastoihin ja lain asetuksiin.

      • näin se on
        näinse on. kirjoitti:

        Kuuntele

        Pelastuslaki (379/2011 16 §) edellyttää, että tilaisuuden järjestäjän on laadittava pelastussuunnitelma yleisötilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin, joihin osallistuvien ihmisten suuren määrän tai muun erityisen syyn vuoksi sisältyy merkittävä henkilö- tai paloturvallisuusriski. Asetus pelastustoimesta (407/2011 3 §) tarkentaa, että Pelastuslain 16 § tarkoitettu yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma on laadittava yleisötilaisuuteen tai tapahtumaan, jossa:

        arvioidaan olevan läsnä samanaikaisesti vähintään 200 henkilöä;
        käytetään avotulta, ilotulitteita tai muita pyroteknisiä tuotteita taikka erikoistehosteina palo- ja räjähdysvaarallisia kemikaaleja;
        tapahtumapaikan poistumisjärjestelyt poikkeavat tavanomaisesta; tai
        tapahtuman luonne aiheuttaa erityistä vaaraa ihmisille.

        Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma voidaan sisällyttää osaksi tapahtuman kokonaisvaltaista turvallisuussuunnitelmaa, jossa käsitellään myös muita turvallisuusasioita, kuten järjestyksenvalvontaa ja liikennejärjestelyitä. Pelastussuunnitelma on toimitettava viimeistään 14 vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista tiedoksi alueen pelastusviranomaiselle. Pelastussuunnitelma toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen pel.tapahtumat(at)hel.fi.

        Pelastussuunnitelmassa on selvitettävä ja arvioitava tilaisuuden vaarat ja riskit. Niiden perusteella määritellään tilaisuuden turvallisuusjärjestelyt sekä tilaisuuden toteuttamisesta vastaavalle henkilöstölle ja tilaisuuteen osallistuvalle yleisölle annettavat ohjeet onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi.

      • näinse on. kirjoitti:

        Sinä laskit kävijämääriä ja meinaat omaa liikennelaskentaa ainoaksi ja oikeaksi tavaksi. Esitin, että laskentatapoja on toisia ja laskentaa edeltää oikeellisuus tämän järjestelmän takia, koska tilaisuuden järjestäjä on vastuullinen viranomaisiin päin, kaiken pelastuslain ja muun takia. Että kilistelepä niitä omia vaskejasi nyt, meinään kulkunen oli pekulla äänessä. Olen valtiolla koulutettu pelastuslain ja järjestelmien hoitoon, sekä tehnyt pelastussuunnitelmia viranomaisille. Asiat perustuu tilastoihin ja lain asetuksiin.

        "meinaat omaa liikennelaskentaa ainoaksi"

        En maininnut mitään liikennelaskennasta.

        Kirjoittelet eri asioista kuin on kyse.

        Olen itsekin ollut osaltani tekemässä pelastussuunnitelmia ja harjoittelemassa niiden toimivuutta.
        Pelastusuunnitelma on vain yksi osa ja minkä yleisömäärän järjestäjä on ilmoittanut pelastusuunnitelmaan.
        Ei ainakaan 30000, kuten julkisuuteen annettu tieto on, sillä se vaatisi järjestäjältä paljon enemmän kuin todelliset pienemmät luvut.

      • matikka peetu
        toteampa nyt vain. kirjoitti:

        Eikös noissa kaikenkarvaisissa eri kirkkojen tilaisuuksissa haeta se lappu, jolla mennään tilaisuuteen. Joka on pidempään on se yksi lappu ja joka käy päivittäin on se päivittäinen lappu. Mikä siinä on ongelmaa.

        Kun menet junaan, ostat lipun. Poistut junasta, et ole enää matkustaja.
        Tulet seuravanapäivänä taas junaan, ja vaikka sattuis olemaan sama runko ja henkilökunta, olet uusi matkustaja.
        Tai lasketaan asemalta nousevien määrä noin, lukuna tahi lasketaan toisella kertaa rungossa oleva matkustajamäärä. Ei kannata tehdä ongelmia, missä niitä ei ole.

        Eli kokonaismäärä ja tai päivittäismäärä, juhlilla. Mielestäni eestaas lasketaa ei ole missään, vaan ehkä mitä on osallistumislaput jaettu, siinä se käyjien määrä on.

        Ja mitä tuolla konffassa laskevat päitä, niin itseään ja järjestelyään varten sen tekevät. Ja myös tieto on viranomaistietoa tänäpäivänä.

        Eiköhän ne julkisesti ilmoitettu määrä täsmää viranomaisten tietojen perusteella.
        Viranomaiset on hirveän tarkkoja tänään ihmismassojen määristä, koska moni toiminta pyörii sen mukaan. Tarve järjestysmiehiin jne. Myös tilaisuutta varmasti rasittaa vakuutukset. Ainakin junamatkustajalla on lipun mukainen vakuutus.
        Liputon on ilman vakuutusta. Vakuutuksen maksaa myös lipun kautta -Vr.
        Eiköhän se samaa ole tuolla juhlapaikoilla.

        toteampa nyt vain. Helluntailaisten matematiikkaa kaikki tyynni.

    • hau, hau

      Pekua tuntuu kiinnostavan Helluntaiherätyksen asiat, mutta häneltä
      puuttuu rohkeutta tulla mukaan.
      Onneksi räksyttävä koira ei pure.

    • hellari....

      En ole käynyt kymmeneen vuoteen, mutta sen verran olen ollut suurtapahtumissa, että kyllä seillä varmaan ainakin noin 8000 - 10 000 on parahimmillaan paikalla. Miten paljon suurtelttaan kerralla mahtunee: varmaan tuhansia? Monet käyvät vain yhtenä päivänä. Nykyään monet seuraavat netin välityksellä..

      • Olettaisin että siellä on käytössä edelleen se 6000-paikkainen suurteltta.

      • oletellaan
        Pe.ku kirjoitti:

        Olettaisin että siellä on käytössä edelleen se 6000-paikkainen suurteltta.

        Olettaisin, että Peku on taas väärässä!

      • Mohikaani_27 ei kirj
        oletellaan kirjoitti:

        Olettaisin, että Peku on taas väärässä!

        * Ei ainakaan tiedä tilannetta , tänäänkin oli " Kaikki saa laulaa Herralle" tilaisuudessa n.25 000, lasten teltassa vanhemmat lapsineen, ainakin 5000 . Olin itsekkin laulamassa Herralle !

        * paloharjoitukset oli toissa päivänä, ja samoin paloturvallisuus tarkastus, ja kaikki OK ! Pe.ku voisi vähän avartua mieleltään , kun kerran niin kovin nämä hengelliset juhlat kiinnostaa ? Mikä lie hänen motiivi ?

      • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

        ""Kaikki saa laulaa Herralle" tilaisuudessa n.25 000"

        Ei siellä ole noin suurta telttaa ja olethan sanonut Suomenkin olevan 3000 km pitkä.

      • Mohikaani_27 ei kirj
        Pe.ku kirjoitti:

        ""Kaikki saa laulaa Herralle" tilaisuudessa n.25 000"

        Ei siellä ole noin suurta telttaa ja olethan sanonut Suomenkin olevan 3000 km pitkä.

        * Oliko se sitten se 5000 km josta 8 vuotta sitten puhuit, vaiko itämerikö se olikin ? En muista tarkasti, olitkohan se sinä ollenkaan, tasit sittenkin olla, en oo varma !

      • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

        * Oliko se sitten se 5000 km josta 8 vuotta sitten puhuit, vaiko itämerikö se olikin ? En muista tarkasti, olitkohan se sinä ollenkaan, tasit sittenkin olla, en oo varma !

        ""Kaikki saa laulaa Herralle" tilaisuudessa n.25 000"

        Ymmärrätkö että jos tuossa pääteltassa olisi ollut 25000 ihmistä, niin sen pitäisi olla 2 kertaa suurempi kuin Hartwal-areena?

      • Pe.ku kirjoitti:

        ""Kaikki saa laulaa Herralle" tilaisuudessa n.25 000"

        Ymmärrätkö että jos tuossa pääteltassa olisi ollut 25000 ihmistä, niin sen pitäisi olla 2 kertaa suurempi kuin Hartwal-areena?

        * Niihän se onkin ! Iso teltta on ISO, tuu kattomaan, jos et usko !

        * Siihen on yhdistetty kaksi ISOA telttaa yhteen, niin saatiin todella iso ! Sinne mahtuisi kolme lätkä kaukaloa !

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Niihän se onkin ! Iso teltta on ISO, tuu kattomaan, jos et usko !

        * Siihen on yhdistetty kaksi ISOA telttaa yhteen, niin saatiin todella iso ! Sinne mahtuisi kolme lätkä kaukaloa !

        Valehtelet koko ajan.

        Järjestäjän mukaan kaksi suurinta telttaa yhdistämällä saadaan tilat jopa kymmenelle tuhanelle.

    • eräs tositarina

      Minä kävin nuorena. Olin psykoosissa johtuen helluntaiuskosta, en vain tajunnut sitä itse. Minulla oli seuranani eräs uskostaosaton mies joka hauskuutti minua vetämällä kärrynpyöriä parkkipaikalla.
      Olin avioitunut kaksi viikkoa aiemmin erittäin väkivaltaisen miehen kanssa jolla oli uskovaisen maine. Olimme käyneet nuorten aikuisten illoissa ja kertoneet hääpäivämme.
      Siellä sattui olemaan näitä helluntailaisia nuoria aikuisia jotka yhdessä erään julistajan kanssa selvittivät mieheni puhelinnumeron ja ilmoittivat että minä olen toisen miehen kanssa liikenteessä.
      Siihen kaatui se avioliitto. Hyvä niin.
      Kotona tuli turpaan mutta se oli hyvin tavallista.
      Tämä julistaja joka miehelleni soitti ei puhunut kanssani sanaakaan konffanssa.
      Olin kuitenkin kuuntelemassa hänen puhettaan eräässä teltassa. En muista puheesta mitään.

      • ......

      • k.kiusaantunut
        ...... kirjoitti:

        niinpä k.kiusaantunut kertoi tarinaansa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9882825

        Miehelläni oli tuohon aikaan skitsofrenian oireita mm.äänien kuulemista.
        Asia vaivasi niin paljon että tein tuon aloituksen.
        Enään oireita ei hänellä ole, joten ne selittyvät sillä että hän joi tuohon aikaan paljon alkoholia.
        Ja vaikka hänellä olisikin skitsofrenia en häntä hylkäisi.

      • yksi elämäntarina
        k.kiusaantunut kirjoitti:

        Miehelläni oli tuohon aikaan skitsofrenian oireita mm.äänien kuulemista.
        Asia vaivasi niin paljon että tein tuon aloituksen.
        Enään oireita ei hänellä ole, joten ne selittyvät sillä että hän joi tuohon aikaan paljon alkoholia.
        Ja vaikka hänellä olisikin skitsofrenia en häntä hylkäisi.

        Ei pidäkään hylätä. Matka vain on raskas monella, kun mies sairastaa.
        Eräs tuttuni on diakoni, jo eläkkeellä. Olen tuntenyt hänet jo vuodesta 1965.
        Kun hän naisena löysi miehen, joka oli jo alkoholin kanssa aviossa, niin varoitin häntä, että nyt, siis ennen avioliittoa, kannattaa miettiä, että onko turvallista mennä yhteen.
        Nainen, ilmeisesti äitivaiston ajamana, ajatteli, että pelastan ja parannan tämän miehen. Mutta eihän se onnistu.
        Koko pitkän aviolittovuosikymmenten jälkeen, mies kuoli alkoholistina, väkivaltaisena miehenä, joka pakotti diankonivaimonsa hakemaan alkosta viinaa, annostelemaan sitä hänelle jne. Se oli väkivaltainen liittosuhde. Nyt mies on kuollut, mutta tämän sisaren hän vammautti sisältä ihmisraunioksi.
        Se on surullista, kun sellainen valittava ääninen puhelu tulee. Pelkää kaikkea, ei osaa luottaa siihen, että se asia, missä hän olettaa olevan ongelmia, ettei niitä ole.
        Hän näissä ongelmissa rasittaa sukunsa, veljensä, kanssaihmisensä jne.

        Miksi? Koska se oma luulo nuorena, että voi tehdä ihmeitä, ei toiminut.
        Se tie johti hänet haavojensa kautta mielenvankilaan, josta on vaikea löytää ulos.
        Hän sitoo itsensä myös sinne ja vaatisi erittäin pitkän ja hoitavan terapeuttisen rinnallakulun, ennekuin hän pääsisi vapaaksi.

        Mutta, siihen ei ole mahdollisuutta, ja toivottavasti joku löytäisi niin vahvan henkilön, joka voisi valaa hänelle Kristuksen kautta sen uuden perustuksen.

        Ehkä se on toivetta, sillä ikääkin on jo paljon ja tukka harmaantunut, sekä ongelmakenttä laaja.

        Toivon, että kukaan ei lähde samalle tielle, että jokin äitivaisto ajaa väärään liittosuhteeseen. Ihminen ei voi pelastaa ketään, se on Jumalan työ.

    • hellarinuori

      Hyvät juhlat on Keuruulla.

    • laulut soi

      MTV3 uutisankkuri juontaa konserttia...En muista miehen nimeä..

      • Se on kai Keijo Leppänen joka sai kerran raivarin poikansa lätkämatsissa.
        Poliisitkin ehdittiin soittaa paikalle.

        Tuomarivirhehän se oli ja niitä sattuu, mutta se ei oikeuta räyhäämään, eikä varsinkaan pienten lasten pelissä.

      • loppu kesä..
        Pe.ku kirjoitti:

        Se on kai Keijo Leppänen joka sai kerran raivarin poikansa lätkämatsissa.
        Poliisitkin ehdittiin soittaa paikalle.

        Tuomarivirhehän se oli ja niitä sattuu, mutta se ei oikeuta räyhäämään, eikä varsinkaan pienten lasten pelissä.

        " Se on kai Keijo Leppänen joka sai kerran raivarin poikansa lätkämatsissa "

        KAI !! , et ole edes varma , oletko mies vai hiiri.? Lopeta se pa..kan jauhaminen. Ja mene ulos lenkille ja pysy siellä

      • 18+3
        Pe.ku kirjoitti:

        Se on kai Keijo Leppänen joka sai kerran raivarin poikansa lätkämatsissa.
        Poliisitkin ehdittiin soittaa paikalle.

        Tuomarivirhehän se oli ja niitä sattuu, mutta se ei oikeuta räyhäämään, eikä varsinkaan pienten lasten pelissä.

        Pientähän se Keijo aiheesta suuttuminen on, siihen verrattuna, mitä sinä olet aiheuttanut lähipiirissäsi. Saithan puoli vuotta vankeuttakin ja monta kymmentä tuhatta euroa sakkoja uhkauksistasi ja häirinnästä. Muistanko oikein?

    • Paljo

      Paljon oli väkeä. Kannatti käydä.

    • minä uskon

      " En ymmärrä miksi pitää kävijämäärät reippaasti suurentaa? "
      En ymmärrä miksi jauhat tätä samaa asiaa, a gaen. Jo toisessa viestissä tätä paatostasi paasaat. on se tuo ateistin elämä niin tylsää, että..
      Jos se sinua noin paljon kiinostaa, niin mene, ensi juhannuksena sinne, ja lyö leima jokaiselle , ketä tulee ekakerran, niin silloin voit tietää montako UUTTA ihmistä siellä käy.
      Juhlat on ainakin olleet hyvät, eilinen päivä puheiden osalta paras.

      Sitä jäin tossa päivällä mietimään, missä ovat ne vanhat lähetys saarnaajat , kuten Lasse Heimonen, hyvä laulaja myös ? Kuka muistaa koska on ollut PUHUMASSA konfassa.
      Tai Markku Ollikainen, missä hän on ? Ennen oli Japanissa. Niilo Mäenpää oli rukoilemassa, mutta ei puhumassa. Ja paljon muita..

      Kuuntelin aamun R-tunnnin, puhe oli melkein kuin kopio oman seurakuntani nuoriso pastorilta..Eli luettu jstk.
      Muistan Mauri Vikstenin R- tunnit,niitä ois kuunnellut vaikka kuinka kauan, tai Veikko Mannisen, perillä he jo molemmat.

      • Nyt on joissain uutisissa kävijätavoite nostettu neljäänkymmeneen tuhanteen kun vetonaulana on emerituspiispa Eero Huovinen luterilaisesta kirkosta sekä kaunis sää.

        Helpoiten tavoitteeseen pääsee kun laittaa soimaan letkajenkan ja eikun menoksi porttia ympäri :).

      • Katse Jeesukseen

        Me kävimme Helluntaikansan juhannusjuhlilla Jämijärvellä nuorten porukalla ja nautimme Sanasta. Oikein raitis sanoma joka nousee Jumalan Sanasta. Siellä ei tunnuttu katsovan ihmisiin vaan Jeesukseen.

      • Katse Jeesukseen kirjoitti:

        Me kävimme Helluntaikansan juhannusjuhlilla Jämijärvellä nuorten porukalla ja nautimme Sanasta. Oikein raitis sanoma joka nousee Jumalan Sanasta. Siellä ei tunnuttu katsovan ihmisiin vaan Jeesukseen.

        Sinne ei kai ole levinnyt Ison Kirjan pisneshumu kahdenkympin telttapaikkoineen?

      • ontuvainen

        Minäkin ikävoiden muistelen Maurin ja Veikon rauhallista ja syvällistä raamatunopetusta. Julistus oli elävää ja sydän sai vahvistusta armosta. Nuo veljet puhuivat Jumalan opettamilla sanoilla.

        PS. Mauri Viksténin ja Veikko Mannisen r-tunteja ja kokonaisia r-tuntisarjoja voi yhä kuunnella osoitteessa www.saarna.net (jos oikein osoitteen muistan). Kannattaa kuunnella ja taltioida puheet, sillä tulee aika, jolloin ne ehkä poistetaan.

      • ontuvainen
        ontuvainen kirjoitti:

        Ainakin alla olevasta linkistä löytyy vielä Mauri Viksténin r-tunteja.

        http://www.saarna.net/puhuja.php?id=MauriViksten

      • silläsiisti
        Pe.ku kirjoitti:

        Sinne ei kai ole levinnyt Ison Kirjan pisneshumu kahdenkympin telttapaikkoineen?

        Mitäs vikaa niissä " kahdenkympin telttapaikkoineen? " On ?
        Juhla-alueen siivominnekin on jo melkoinen homma, jätettä syntyy, ja sitä leviää maastoon, ei voi mitään ! Vaikka on hyvät toimivat jätehuollot ?

      • eräretkeilijä
        silläsiisti kirjoitti:

        Mitäs vikaa niissä " kahdenkympin telttapaikkoineen? " On ?
        Juhla-alueen siivominnekin on jo melkoinen homma, jätettä syntyy, ja sitä leviää maastoon, ei voi mitään ! Vaikka on hyvät toimivat jätehuollot ?

        Joo, olisihan se kivaa jos kaikki olisi ilmaista, mutta jostain vapaaehtoisorganisaatioiden on ne rahat tempaistava.

        Ilmaisia telttapaikkoja löytyy sitten vaikkapa Metsähallituksen ylläpitämistä kansallispuistoista.

      • Mertiörannassa ollut

        Lasse Heimonen oli Mertiörannassa 2013 juhannuksena!

      • Totuutta, ei juoruja
        Mertiörannassa ollut kirjoitti:

        Lasse Heimonen oli Mertiörannassa 2013 juhannuksena!

        Lasse Heimonen ei ole ominut repivää henkeä, vaan toimii sulavasti kummassakin ryhmittymässä. Vast`ikään, 20.6., saimme nauttia hänen lauluistaan Kaikki saa Herralle laulaa -risteilyllä, joka ei ollut Helluntaikansan järjestämä tapahtuma.

      • helluntaikansalainen
        Totuutta, ei juoruja kirjoitti:

        Lasse Heimonen ei ole ominut repivää henkeä, vaan toimii sulavasti kummassakin ryhmittymässä. Vast`ikään, 20.6., saimme nauttia hänen lauluistaan Kaikki saa Herralle laulaa -risteilyllä, joka ei ollut Helluntaikansan järjestämä tapahtuma.

        Lasse Heimonen on valittu 2012 Helluntaikansa ry:n vuosikokouksessa Helluntaikansa ry:hallitukseen edesmenneen Veikko Mannisen tilalle,tämä valinta tehtiin Voikkaalla,ja olin itse paikalla.Heimoset olivat Jämijärven Mertiörannassa,juttelinkin heidän kanssaan pariin otteeseen.Tulin kotia sieltä talkoolaisena ,olin siellä juhlia laittelemassa tällä kuulla noin kymmenenä päivänä.

      • hymyä huuleen
        Pe.ku kirjoitti:

        Nyt on joissain uutisissa kävijätavoite nostettu neljäänkymmeneen tuhanteen kun vetonaulana on emerituspiispa Eero Huovinen luterilaisesta kirkosta sekä kaunis sää.

        Helpoiten tavoitteeseen pääsee kun laittaa soimaan letkajenkan ja eikun menoksi porttia ympäri :).

        " ja eikun menoksi porttia ympäri :). "

        Pieni liikunta ei ole pahitteeksi..

      • Hyvä mies on
        helluntaikansalainen kirjoitti:

        Lasse Heimonen on valittu 2012 Helluntaikansa ry:n vuosikokouksessa Helluntaikansa ry:hallitukseen edesmenneen Veikko Mannisen tilalle,tämä valinta tehtiin Voikkaalla,ja olin itse paikalla.Heimoset olivat Jämijärven Mertiörannassa,juttelinkin heidän kanssaan pariin otteeseen.Tulin kotia sieltä talkoolaisena ,olin siellä juhlia laittelemassa tällä kuulla noin kymmenenä päivänä.

        Lasse Heimonen osaa käyttäytyä, olkoon minkä puljun hallistuksessa tahansa.

    • Laskija

      Ne, jotka eivät yövy paikalla, käyvät juhlissa vain yhtenä päivänä. Sellaisia konffa- ja suurjuhlakävijöitä on paljon. Lähes jokainen portista alueella astuva on siis ns. uusi tulija, joka täytyy ottaa mukaan kävijämäärään. Koko juhlien ajan paikalla pysyvät lasketaan kerran, sisään tullessa. Harvemmat ravaavat kylillä kesken juhlien ollen laskennassa useampaan kertaan.

      Joka Juhannus Pekulla tätä samaa ihmettelyä, miksi ihmeessä oppi ei mene päähän?

      • Mohikaani_27 ei kirj

        * No, se eestaas laskuoppi on vain P.kulla !

    • todistajien pilvi

      Mitenhän paljon katsojia on netin kautta?

      Täälläkin on yksi katsoja.

      • Mohikaani_27 ei kirj

        * Miljoonia, koska se näkyy koko maailmaan !

      • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

        * Miljoonia, koska se näkyy koko maailmaan !

        Ei maailmalla katsella suomen kielisiä netti-ohjelmia.

      • Mohikaani_27 ei kirj
        Pe.ku kirjoitti:

        Ei maailmalla katsella suomen kielisiä netti-ohjelmia.

        * ookko käyny kodeissa kattelemassa ?

    • * Pe.ku on sellainen outo kirjoittaja, vaikka puhuu sitä ja tätä helluntaiseurakunnista/kirkosta, itse ei koskaan edes vaivaudu käymään näissä, urkkii ja kyttää, mutta ei uskalla itse edes siellä naamaansa näyttää ?

      * Facebuukilla on samanlaisia urkkijoita, ne luuhaa siellä kaikki mahdolliset, mutta eivät koskaan puhu itsestään yhtään mitään. He ovat nettiluusereita.

    • ku.pe

      Kävin konfassa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Yllätyin väenpaljoudesta. Konferenssialue oli kuin pikkukaupunki infrastruktuureineen. Oli ruokahuoltoa, oma paloasema, ambulanssi, lääkäriasema, kauppoja, useampia telttoja joissa eri teemoihin liittyviä tilaisuuksia. Kuuluin nuorena helluntaiseurakuntaan ja nykyisin vapaakirkkoon. Vapaakirkkoon liityin muuttamisen vuoksi, koen että uudella paikkakunnalla oleva vapaakirkko on minulle hyvä koti. Jos olisin jäänyt edelliselle paikkakunnalle, olisin helluntaiseurakunnan jäsen. Eipä näillä eroa paljon ole! Oli hieno kokemus kydä konfassa, näki paljon tuttuja yhdellä kertaa.

    • ~~tähkäpää~~

      Hyvät oli juhlat ja paljon oli väkeä ainakin eilen.

      Siunaavaa oli kunnella mm. Nina Åströmin laulua ja hänen lyhyet spiikkinsä laulujen välissä tulivat niin vilpittömästä, nöyrästä ja aidosta sydämestä, että tuo kaikki oli ihan käsin kosketeltavissa.

      Levynsä - Anna sade, Jumala - on ylittänyt kultalevyn rajan, eli pidetty on kovasti ja usea nuori totesi siinä kuunnellessaan, että käy ostamassa nyt tuon levynsä.

      Pohojammaalaaset pääsevät jälleen kuuntelemaan häntä livenä Lapualla ensi viikonloppuna.

    • mittaamattomasti.

      Kävijämäärä on uskomattoman suuri.
      Ensin tässä ajassa olevat kävijät. Uskovien suojelusenkelit, nekin on mukana.
      Myös taivaalliset avustusporukat.

      Sitten on pimeydenkin enkelit, jotka häärivät siellä sun täällä eksyttääkseen ihmisiä, jne.

      Eli kaikkea ei pysty laskemaankaan.

      • Aivan niin.

        En tullut ajatelleeksi ketä kaikkia he lukuihinsa ottavat.
        Manan majoilla on paljon potentiaalista kävijäkuntaa :).

    • mitaoikein

      onhan siellä nyt pakko olla väkeä, jos suuri teltta on täynnä usein ja sinne mahtuu jotain 10 000

      • "sinne mahtuu jotain 10 000 "

        No niin ja Mohikaani sanoi, että pelkästään "Kaikki saa laulaa Herralle"-tilaisuudessa oli jo noin 25 000.

        Niin ne luvut vaihtelee monilla helluntailasilla.

        10000 sinne oikeasti enimmillään mahtuu ja järjestäjät laskee kävijämäärät yhteen vaikka kyse olisi eri kerroilla ihan samoista kävijöistä.

        Media on saanut järjestäjiltä väärän käsityksen että siellä olisi noin 30000 eri kävijää.

      • voi ressua
        Pe.ku kirjoitti:

        "sinne mahtuu jotain 10 000 "

        No niin ja Mohikaani sanoi, että pelkästään "Kaikki saa laulaa Herralle"-tilaisuudessa oli jo noin 25 000.

        Niin ne luvut vaihtelee monilla helluntailasilla.

        10000 sinne oikeasti enimmillään mahtuu ja järjestäjät laskee kävijämäärät yhteen vaikka kyse olisi eri kerroilla ihan samoista kävijöistä.

        Media on saanut järjestäjiltä väärän käsityksen että siellä olisi noin 30000 eri kävijää.

        Pekun päivä on taas pelastettu, kun sai purkaa tuskaansa tällä
        palstalla.
        Varmaan helpottaa vähäksi aikaa. Huomenna uutta rienaa kehiin.

      • Laskija

        Kuten sanottu, läheskään kaikki konferenssissa kävijät eivät istu yhtä aikaa juhlateltassa. Juhlapäiviä on ke-su ja monet ovat vain ns. päiväkävijöitä eli 30-35000 kävijää ei ole temppu eikä mikään monipäiväisessä kesätapahumassa.

    • kaikki on tyhjää

      O se joidenkin elämä vaikeeta.

      Kun ei kelpaa Jumala, ei Jumalan palvelijat ei mikään kelpaa kun oma ego on niin suuri, etä sinne vois linja-auton ajaa !

      Kun on niin valtava se ateismin hulluus ja kaikki sen lapslaumat määräämässä tahtia, on se vaikeeta.

      ja siihen rinanlle sitten tietenkin toinen samanlainen höyrypää, siinä sitä on lähipiirillä työsarkaa ja sossulla rahanreikää.

    • ku.pe

      Eikös se niin mene, että mitä enemmän ihmisiä koolla, sitä enemmän harhassa ollaan? Se on se piskuinen lauma jossakin, joka vaeltaa Jumalan Hengen johdossa. Pe.ku, katsoo tätä asiaa siis väärältä kantilta. Jos luotamme vain ihmismassoihin, menemme harhaan.

      Lopun aikana laittomuus pääsee valtaan ja useimpien rakkaus kylmenee. Yhä kutistuva uskovien joukko on merkki luopumuksesta, ja luopumus on lopunaikojen merkki. Luopumus ei ole merkki siitä, että tuo alati pienenevä joukko olisi harhassa.

      Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, olin konfassa ja väkeä oli paljon! Oli hienoa. Tulevaisuudessa uskovien määrä pienenee jatkuvasti. Pyhä pyhittyy ja saastainen saastuu. Ero maailman ja uskovien välillä kasvaa niin paljon, että tulee vainot uskon tähden. Vainojen vuoksi useat lähtevät pois seurakunnista, ja jäljelle jäävätkin painuvat maan alle. Jeesus on kuitenkin luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.

    • SelityksiaKuullut

      Helluntalaisten konfferensin lauantain "kohokohta" kokouksen "pääpuheen" teksti kohta oli ymmärtääkseni asiayhteydestä irroitettua selostusta?
      Puhuja luki ,( vai kuulinko väärin ? )aluksi alkaen ( tässä RK-38 ) Joh."...ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"..."

      Mutta jätti lukematta juuri aikeisemmassa lauseessa kirjoitetun erittäin tärkeän teksti yhteyden Joh."...Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;..."

      Puhuja painotti ymmärtääkseni "pelkkää uskoa "? Raamattu ilmoittaa "uskon kuuliaisuudesta Hänen Nimeänsä kohtaan". Room. "..Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, ..... Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,.."

      Jeesus Kristus sanoi niistä jotka Häntä rakastavat (Joh.) ".. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt..."

      Raamattu osoittaa että "Kristuksen opin "perustuksiin" kuuluu myös parannuksen teko (Hepr.)".. parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta..."

      Apostolit julistivat että uskokaa evankeliumi, tehkää parannus, antakaa kastaa itsenne vedessä, ottakaa vastaan Pyhä Henki. Tätä apostolit nimittivät "armosta pelastumiseksi".

    • Juhannuskonferenssin kävijöitä ei laskettu.

      Järjestäjä Iso kirja ry:n johtaja ilmoittaa omiksi arveluikseen noin 30000.

      Ilmeisesti toivottua kävijämäärää ei saatu millään laskumenetelmällä ja laskemisesta luovuttiin.

      Itse arvelen kävijöitä olleen noin 5400 kun samaa kävijää ei lasketa kuin kerran.

      • Se siitä!

        Taitaa Peku olla taas väärässä!
        Siihenhän täällä on saatu tottua.

    • Vanhoillislestadiolaisten suvipäiville on jo etuajassa saapunut 15 000 ihmistä ja kävijöitä odotellaan yhteensä 80 000.

      Jos suviseurojen kävijämäärä laskettaisiin samalla menetelmällä kuin helluntailaisten konfassa niin heillä kävijöitä olisi lähes miljoona.

      • Tätä toivomme

        Toivomme, että menet Peku ensi kesänä LASKEMAAN Keuruun juhlakansan määrän. Pääset jatkuvasta riepottamisesta ja itsesi ja muiden kiusaamisesta. Teltat ja muut asuinpaikat voit myös laskea, jos 5000:een osaat jankata.

    • Saas nähä mitä lukuja järjestäjä tällä kertaa repäisee kävijämääräksi?

    • on nähty

      Kyllä sulla peku on kurja, kun piti tämä viimekesän saasta aloituksesi tänne vielä KAIVAA !
      Mene ihmeessä paikanpäälle katsomaan jos noin paljon kiinostaa !
      JOS USKALLAT ! Luultavasti et uskalla , koska puhut paskaa vain takanapäin.Kuten vellihousut tekevät.

    • Perinteisillä helluntailaisilla on omat Suur-juhlansa Mertiörannassa.

      http://www.helluntaikansa.fi/juhannusjuhlat.htm

      Ei siellä tarvitse Keuruun tapaan houkutella kalliilla rock-konsertilla, josta pitää vielä maksaa.
      Pelkän nettilähetyksen katsominenkin maksaa 20 euroa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      889
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      623
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      533
    9. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      502
    Aihe