Eheytysjärjestö lopetti anteeksipyydellen

finito.

15

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arto T

      Eli taustalla on exodus järjestön kahtiajako, jossa on syntynyt erilaisia näkemyksiä toimintatavoista ja näkökulmista.

      - Chambers katsoo myös, että seurakunnat ovat hävinneet kulttuuritaistelun seksuaalipolitiikassa. Siksi painopiste on seurakuntien missionaalisessa lähestymistavassa, jossa ovet ovat avoinna kaikille. Edelleenkin pidetään kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen ja homoseksi on syntiä, mutta lähestymistapa on uusi.

      • Eheydy homoksi!

        Osaatpa kiemurrella ja lukea noita juttuja rivien reunoja pitkin.

        Chambers pyytää anteeksi sitä, että on väkisin tuputtanut uskovaisille homoille eheytystä pelottelemalla ja henkisesti ahdistelemalla. Sinä Arto T harrastat täällä juuri samaa, vaikka et olekaan julkisesti minkään ehetysorganisaation kätyriksi paljastunut. Sen takia voisit itsekin tehdä johtopäätökset, pyytää anteeksi kiistatta aiheuttamaasi ahdistusta ja kadota palstalta.


    • Arto T

      -Tuossahan lainasin suoraan ko. uutista ja aloittajan laittamaa linkkiä, en siis lukenut mitään rivien välistä. Minusta niiden pitäisi pyytää anteeksi jotka antavat ihmisille väärää tietoa kristinuskosta, koska itse saavat siitä palkaksi ihmisten kiitollisuuden. Minun sanomani on se että ne mukavat valheet joita te haluatte kuulla eivät ole totta, mutta ajattele itse jos jo yksikin soraääni puhkaisee kuplan, niin kuinka heikolla pohjalla silloin ollaan. Ei teidän ahdistuksenne tule yhden uskovaisen mielipiteestä, vaan siitä että jollakin tasolla te pohjimmiltanne tiedätte että minä olen oikeassa ja minun puheeni on muistutus siitä että mukavat valheet eivät sittenkään ole totta.

      - lainaus aloittajan linkittämästä uutisesta

      Puonti kertoo alkuvuonna kysyneensä Chambersista Facebookissa ja saaneensa vastauksen, että tämä pitää yhä homoseksuaalista seksiä syntinä.

      - Exodus sulkee nyt ovensa, mutta jos kuvittelee, että monimuotoinen ex-gay-liike kuolee tämän seurauksensa, se on harhaluulo. Nyt on kuitenkin kyse vain painopisteen muuttumisesta erilaisessa kulttuuritilanteessa. Enemmänkin tämä on missiologinen ja teologinen kysymys: Miten asiaa markkinoidaan. Eli nyt halutaan sanoa, että varsinaisena painopisteenä ei ole seksuaalisuuden muutos vaan Kristuksen kaltaiseksi muuttuminen, ja jos seksuaalisuus muuttuu niin mikäs siinä. Kyse on lähestymistavan muutoksesta ja teologisesta uudelleenarvioinnista.

      - Chambers katsoo myös, että seurakunnat ovat hävinneet kulttuuritaistelun seksuaalipolitiikassa. Siksi painopiste on seurakuntien missionaalisessa lähestymistavassa, jossa ovet ovat avoinna kaikille. Edelleenkin pidetään kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen ja homoseksi on syntiä, mutta lähestymistapa on uusi.

    • Eheydy homoksi

      Niin, hän mahdolisesti pitää homoseksiä syntinä, mutta painottaa anteeksipyyntökirjelmässään totaalisesti erilaista synnin käsittelyä kuin Sinä:

      " Our beliefs do not center on “sin” because “sin” isn’t at the center of our faith. "

      Tämä lienee keskeinen ajatus myös Jeesuksella, joka Sinulla, Arto on päässyt pahasti unohtumaan.

      Lisäksi en nyt tässä rupea jälleen kinaamaan siitä, onko homoseksi syntiä vai ei, enkä pidä herr Chambersia uskonnollisena auktoriteettinäni. Erityisen vähän annan painoa kommenteille, joita Ari Puonti on antanut tulkitessaan eheytysliikkeen kriisiin liittyvää viestintää.

    • Voih :(

      Ikävää, että tuollaiset hienot järjestöt lopettavat toimintansa. :(

      Ihmisparkoja huijataan ja manipuloidaan luonnottomaan ja epäbiologiseen toimintaan ihan tuosta vaan, sääliksi käy...

      • Vielä lisäksi

        Haluaisin vielä sanoa, että tuo on vain oma mielipiteeni, enkä tarkoita loukata sillä ketään.

        Pyydän anteeksi, mikäli loukkasin sinua :(


      • Voih tosiaan

        Niin juuri, homoja yritetään manipuloida heille täysin luonnottomaan heteroseksuaalisuuteen. Eihän sellaisessa ole järjen häivää.


      • Tuota noin
        Voih tosiaan kirjoitti:

        Niin juuri, homoja yritetään manipuloida heille täysin luonnottomaan heteroseksuaalisuuteen. Eihän sellaisessa ole järjen häivää.

        Homoudella ei ole biologista perustaa -> monet pitävät sitä siksi luonnottomana.

        Eri asia sitten on, että onko luonnottomuus paha asia.


    • Lahkot lyttyyn

      Jeesus kulki 13 miehen porukassa, eheyttäkää suomalaiset homot samanlaisiksi.

      Jos tuo eheyttämisenergian käyttäisi uskovien mielenterveyden vaalimiseen, niin olisipa maailma paljon parempi paikka elää.

      • Mnjaa

        Kyllähän ateistitkin johonkin uskovat, nimittäin siihen, että jumalolentoja ei ole.

        Ei ole teidän uskonne yhtään sen korkemmalla kuin kristittyjenkään. On se jännä miten ateistit eivät tätä tapaa tajuta.


    • gfghnkpåo,o

      Toinen odottaa sellaista tulevaksi, jota ei tule. Toinen ei odota sellaista, jota ei tule, vaan tekee jotakin muuta. Kumpi heistä on fiksumpi?

      • Jästipäät

        Tuo lauseesi on ihan yhtä valiidi kuin sanoisi "Toinen uskoo siihen, joka on olemassa. Toinen taas ei usko siihen, joka on olemassa. Kumpi heistä on fiksumpi?"

        Usko ei väkisin pahemmin fiksuuteen vaikuta, mutta suvaitsevaisuuteen näyttäisi vaikuttavan. Ateistit tuntuvat suvaitsevan vain niitä, jotka ovat samaa mieltä heidän kanssaan.


    • "Homoudella ei ole biologista perustaa -> monet pitävät sitä siksi luonnottomana."

      Homoseksuaalista käyttäytymistä on havaittu noin 1500 eläinlajilla. 500 lajilla se on hyvin dokumentoitua. Homoseksuaalisuutta esiintyy eläinkunnassa etenkin sosiaalisten eläinten, kuten vesilintujen ja -nisäkkäiden, apinoiden ja ihmisapinoiden keskuudessa. Yleisintä se on Australiassa elävillä mustajoutsenilla, joiden pariskunnista noin neljännes on keskenään samaa sukupuolta, useimmat koiraspareja.

      Mitä siis tässä yhteydessä tarkoittaa luonnottomuus?

      • Huo h

        Sitä, että eivät eläimetkään normaalisti väkisin käyttäydy =P

        Jaaaa lisääntymisintoiset eläimet eivät väkisin havaitse sukupuolta, toisin kuin me ihmiset, ettei se ole ihan sama juttu.


      • Homologi
        Huo h kirjoitti:

        Sitä, että eivät eläimetkään normaalisti väkisin käyttäydy =P

        Jaaaa lisääntymisintoiset eläimet eivät väkisin havaitse sukupuolta, toisin kuin me ihmiset, ettei se ole ihan sama juttu.

        Et tainnut huomata, että esimerkeissä ei ollut kyse vain satunnaisesta mäiskimisestä vaan parisuhteesta, joka on periaatteessa verrattavissa ihmisen käyttäytymiseen. Lisäksi eläimet kyllä yleensä tunnistavat sukupuolen, niillä on siihen enemmän aistimuksia kuin meillä. Esimerkiksi lähiympäristön ehkä homoin laji on naurulokki, mutta harjaantumattoman ihmisen on vaikea erottaa, milloin tästä on kyse, koska lajin sukupuolet ovat hyvin samannäköisiä.

        Joillakin lajeilla on toki aivan lajityypillsitä ja ihmisestä poikkeavaa homoseksuaalisuutta, kuten erään albatrossilajin "lesbous", joka ilmeisesti antaa poikasille paremman turvan kehittyä. Jotain vähän tätä vastaavaa on tosin tavattu eräällä etelämeren saarella ihmisilläkin, jossa perheen yksi poika kasvatetaan tytöksi kodista huolehtimaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      188
      4820
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3690
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2582
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2257
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1588
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1328
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1171
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1152
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      40
      1125
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1021
    Aihe