Usko ja liikutukset

Ehkä siinä on kyse jossain määrin Eino Leinon kuvaamasta: Jumalten keinusta.
Itse ajattelen niin, että uskoa tukeva tunne-elämä on tarpeen, mutta sen vahvuudessa on eroja eikä ihmisiä pidä verrata toisiinsa. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi hylätä tunnetta kelvottomana. Tunteellisuus tai tunteettomuus ei ole pelastuksen perusta, yksin Jeesus Kristus.

Kun Lukijat oli pitkälti toista sataa vuotta joutuneet hillitsaemään itseään
ja varsin vartijan kanssa , jo vuodesta 1728 ->, saanata ei saanut jos
vartija oli paikalla (siis seurapaikalla ) vaan lakonista lukua , Näihin oli
sittemmin LLL:n kouluttanut tyttöjänsäkin , Tarkasti ottaen hän kirjoitti
sanat mukaan , mutta jos vartijaa ei ollut he saarnasivat myös jopa
voimallisia saarnoja .

Näitä pidettiin yleisesti juuri sivukylillä , ja pidettiin vielä paljon sen jälkeen
kun LLL:n oli kuollut ja haudattu , hänen hatauksessa oli n.4000 saattajaa

Härnösadissa oli vähän tilanne toinen kun paikka oli keskeinen , ja mukana
oli EVL kirkon piispa , hän oli lukenut , vähän enemmän kuin LLL:n
eikä tiettävästi ollut sillai Jeesukseen uskova , Tämä sama piispa sittemin
lopetutti , nais saarnaajat/saarnaamisen , joskus 1890 mennessä .

Se oli Raattama:lle kova paikka , olihan hänen toinen vaimo , yksi puhuja .

Onko siis niin , että usko ilman liikutuksia on armon varkautta joka ei kestä
kuolemassa .? Ei varmasti ole , kuinka joku voi varastaa Armoa kun
Jumala antaa sitä Lahjaksi niin paljon kuin ihminen haluaa saada. ja hän
anoessaan on Jumalan Lapsi , niin hän myös saa .

Liikutuksesta puheen ollen, joukkokokouksissa liikutukset tulevat esimerkillä; Jos on pikkuvauvoja koolla enemmän, ja yksi rupee"liikuttumaan"eli itkemään, niin ei aikaakaan, kuin koko vauvakatras on itkuliikutuksen vallassa. Tää on sitä joukkohurmosta.

Mutta jos yksin rukoilee ja saa vastauksia, se liikutus on Jumalasta eikä naapurin vollotuksesta. Kumpi sitten liene oikeasta Jumalasta, yksin vai"syntisen"saarnamiehen posmotus,itsetuntonsa nostamisesta. Kysyn vaan?

ePaimen kysyy: "Onko siis niin, että usko ilman liikutuksia on armonvarkautta, joka ei kestä kuoleman edessä?"

Liikutukset ovat korkeita hengellisiä tunteita, jotka pursuavat äkillisestä kiitollisuudesta ja rakkaudesta Jumalaa kohtaan. Aidot liikutukset lähtevät siitä, kun hengellisesti sidottu ja vangittu pääsee vapaasti uskomaan Kristuksen armoon. Kun kuolemaantuomittu pääsee yhtäkkiä vapaaksi. Kun hän hengessään näkee Isän Jumalan armolliset kasvot.

Liikutukset eivät ole elävän uskon edellytys vaan seuraus. Kaikilla ei ole yhtä suuria liikutuksia. Suurimmat liikutukset esiintyvät yleensä muutenkin tunteellisilla ihmisillä. Liikutusten puuttuminen ei tarkoita armonvarkautta. Oikeastaan liikutuksilla ja armonvarkaudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Sanon vielä tämän, ettei jää kenellekään epäselvää. Liikutukset eivät ole todellakaan sama asia kuin Lutherin saarnassaan selittämä Pyhän Hengen voide, eli totinen tieto Jumalasta. Liikutukset eivät siis ole öljy lampussa.

Liikutukset on joidenkin ihmisten saama armolahja. Hurmokseen joutyuminen on yksi tapa kiittää Jumalaa hänen armostaan, - harvojen herkkua.

Liikutukset tulevat surusta ja ilosta. Surusta, että on joutunut pinteeseen, ilosta, että on päässyt siitä pois. Myöskin siitä, että läheinen on kuollut ja siitä, että läheinen on syntynyt. Näillä ei ole hurmoksen kanssa mitään tekemistä.

Hurmos on niitä henkimaailman luomia. Hyvä hurmos on kiitoksestaJumalalle.
Paha hurmos on vihasta pahalta hengeltä, jota hurmosta täälläkin joku tavoittelee.