PÄIVÄN SANA

Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne. Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.
Job 16:4–5

Vilpittömän taitamattomat lohduttelijat voivat tajuamattaan vahvistaa tuskaa. Eivät he sitä itse näe, koska ovat hyvällä asialla. Heillä saattaa olla paljon kerrottavaa, mutta vain vähän ymmärrystä olla hiljaa, kuunnella ja rukoilla. Lohduttaminen ei ole puhumista, vaan se on tarjolla olemista. Paljot sanat saa unohtaa, kauniiksi muokatut lohdutuslauseet samoin. Surevaa ei tule peittää niihin, vaan ottaa syliin. Niin, että tämä voi jäädä toisen varaan, joka on hetken vahva hänen puolestaan. Lohduttaminen ei vaadi myöskään tiettyä luonteenpiirrettä, vaan se kysyy uskallusta läheisyyteen. Sanoille on kyllä oma aikansa, Jumalan sanan lohdutukselle myös. Niitä tulee vain jakaa viisaasti sen mukaan, miten ne kyetään ottamaan vastaan. Ensin on surun aika, sitten lohdutuksen.
Vähäsarja

Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.
1 Kor. 15:10

Mitä syvemmin itsensä tuntee, sitä epätodennäköisempää on taivaaseen pääseminen – kun järjellä asiaa arvioi. Armon olemassaoloon voi kyllä vielä uskoa. Mutta se kuuluu aivan toisenlaisille ihmisille, niille hurskaille. – Tällaiset tuntemukset voivat olla kipeitä ja terveitä, vaikka samalla melko pintapuolisia. Ihmisten yhteisen syntisyyden syvyydestä ymmärrämme parhaimmillaankin vain aavistuksen. Mutta jo sen pohjalta tiedämme, että meidän ei pidä mitata armoa sen mukaan, mitä näemme, tai päätellä armon kuulumista itsellemme siltä pohjalta, mitä luulemme olevamme. Armo ei ole palkinto vaan lahja. Jumala ei etsi meistä kelvollisuutta taivaaseen, vaan hän avaa taivaan Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen tähden. Mitä syntisemmiksi itsemme tunnemme, sitä nopeammin ja vakavammin meidän pitää vain hakeutua Ylösnousseen seuraan. Hän tietää, mitä me olemme ja antaa silti meille armonsa ja anteeksiantamuksensa.

Raamattuopiston rehtori Vähäsarjalta tekstit. Unohtui kirjata.

Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Ps. 103:1–2

Olen ylistänyt Jumalaani täydestä sydämestä silloin, kun siihen ei ole kukaan käskenyt tai ohjannut. Olen ylistänyt armosta, vaikka olen näin surkea kristitty. Olen kokenut varjeluksen vaaran hetkellä, joka on nostattanut ylistyksen huulille: Herra auttoi, Herra varjeli, hän puuttui vastaansanomattomasti elämääni. Jokaisessa hetkessä, jolloin ylistys on noussut sydämeen tai huulille, ovat silmissä olleet kyyneleet. Syvimmät ylistyksen sävelet nousevat keskellä hätää ja vaivaa, synnintuntoa ja ahdistusta. En oikein muunlaisesta ylistyksestä mitään ymmärrä. Olen seurannut järjestettyjä ylistyshetkiä, mutta sydän on jäänyt kylmäksi ja vieraaksi. Tiedän ja uskon että tulevinakin päivinä, ahdistuksen aikojen saapuessa ja kyynelten noustessa kipeinä silmiini, antaa Jumala ylistyksen sävelien soida sielussani. Hädässä hän osoittautuu jälleen Jumalakseni, synneissäni sovittajakseni ja ahdistuksessa kipeyteni kantajaksi.
Vähäsarja

Toinen sana päivääsi.

Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

2. Tim. 4:1-2 (KR33/38)

Sinä olit turvapaikka heikolle, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana, suoja rankkasateessa, varjo helteen tullen.
Jes. 25:4

Turvaan juostaan silloin, kun on hätä. Maanantaivaivat tulevat ja menevät, mutta aito hätä järkyttää perustuksia ja nostattaa kauhun tunteet pintaan. Silloin ymmärtää, että jos nyt ei saa ulkopuolista apua, seuraa jotakin peruuttamatonta. Jokainen, joka hakeutuu Jeesuksen sovintoveren suojaan maailman kauhuja, löytää hätäänsä avun. Heikko saa turvapaikan ja kurja pakopaikan, enää ei tarvitse pelätä. Myrskyn yllättämä nostetaan suojaan rankkasateelta ja erämaan kuivuuden näännyttämä saa virvoittua varjossa helteeltä. – Nämä Raamatun kielikuvat ovat kauniita ja runollisia tekstejä, mutta myös tosia ja tulessa koeteltuja. Ne ovat osoittautuneet kullan arvoiseksi kaikille, jotka lupausten varaan ovat jättäytyneet. Jumalan sanan voima on siinä, että muista kielikuvista poiketen ne ovat aina myös Jumalan puhetta. Hän on elävä ja voimakas yhä tänään.
SRO

Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa. Näin sanokoot ne, jotka Herra on pelastanut, jotka hän on tuonut ahdingosta vapauteen.
Ps. 107:1–2

Elämä on niin hämmentävää, että ei ole helppoa uskoa Jumalan hyvyyteen. Huulet yhtyvät lauluun: ”Herraa hyvää kiittäkää”, mutta sydämen luottamusta rakkauteen, joka peittää alleen kaiken sen mikä painaa ja tekee murheelliseksi, on vaikea tavoittaa. Synti ja elämän karu todellisuus sumentavat näön. Tarvitsemme siksi Pyhän Hengen apua. Tarvitsemme evankeliumin toistuvaa kuulemista ja sydämen vakuuttumista aina uudelleen siitä, että armo on totta ja se kuuluu myös minulle. Tätä Herramme tahtookin vakuuttamalla vakuuttaa. Luther opettaa: ”Hän tahtoo menetellä kanssasi niin, että sydämesi kerrankin saisi halun, rakkauden ja luottamuksen häneen, että pakenisit hänen luokseen ja pitäytyisit häneen samalla tavalla kuin tähän saakka olet vauhkona paennut häntä. Siksi hän tahtoo tehdä sinut uudelleen rohkeaksi ja häneen luottavaksi ja houkuttelee sinua ystävällisesti puoleensa.”

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.
Ps. 23:4

Pimeässä laaksossa, jossa luottamusta koetellaan, Kristuksen seuraajaa rohkaisee lahjaksi saatu usko. Se ohjaa luottamaan näkemättä ja toivomaan tuntematta. Usko tarttuu siihen lupaukseen, että Jumalan lapselta ei hiuskaan taitu Taivaallisen Isän sallimatta. Siltä ei aina näytä, siltä ei aina tunnu, mutta silti tiedämme, että Jumala ei valehtele. Kun hän näin sanoo, me suostumme uskomaan näkymättömiä. Herramme johtaessa meitä omiin laaksoihimme, olkaamme rohkeat ja pankaamme toivomme vastoin kaikkea kokemaamme häneen. Älkäämme kääntäkö hänelle selkäämme siksi, että emme vielä kykene ymmärtämään hänen teitään, saati ylistämään niitä kohdallamme. Kerran kaikki avautuu ymmärrettäväksi ja ylistys täyttää mielen.
SRO

Hän, joka oli sanonut heille: – Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. Mutta he eivät tahtoneet kuulla. Niinpä Herran sana on oleva heille vain tätä: ”Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!” Ja niin he kulkiessaan kompastuvat ja loukkaantuvat, tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.
Jes. 28:12–13

Jos kristinuskosta tulee maailmanparantamisen ideologiaa, käy juuri niin kuin Jesaja kuvaa. Uskosta tulee tekemistä, tosiasioiden latelemista ja muutoksen vaatimusta. Uskon lepo jää sivuun ja peittyy monen touhun alle. Kaikki hyvä, mitä kristinusko on tähän maailmaan ja ihmisten elämään tuonut, on noussut uskon ydinsanomasta. Ensin on löytynyt Jumalan armo Kristuksessa. Siitä syntynyt ilo on laittanut liikkeelle viemään sanomaa toisille. Samasta ilosta on noussut auttamisen halu ja itsensä alttiiksi laittamisen mieli. Maailmanparantaminen voi tuoda hetken mielihyvää ja kansan suosiota. Pysyvä muutos tapahtuu kuitenkin sydänten tasolla. Sen saa aikaan evankeliumi Jeesuksesta. Evankeliumin joutuessa marginaaliin, loppuu kärsivien rakastaminenkin. Itsekkyys astuu tilalle, ja sen hedelmän me hyvin tunnemme.

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.
Hepr. 13:8

Vapahtaja on aina sama ja muuttumaton, Raamattu on sama, ja armonvälineet ovat samat. Jumalan pelastusteot ovat vakaat ja pysyvät. Jumalan teoissa ja tahdossa mikään ei ole muuttunut. Vain me ihmiset olemme vieraantuneet entistä kauemmaksi Tekijästämme, ja Raamattuun perustuva usko on yhä harvinaisempaa. Vastoin monien käsitystä uskossa eläminen ei ole elämänilon puristumista ei-sanaan, se ei ole käskyjen ja kieltojen alla vaeltamista, vaan Jumalan lupauksiin suostumista. Jumalan sanaa seurattaessa päällimmäiseksi jää aina armon evankeliumi. Jeesus tuli ihmiseksi siksi, että hän voisi olla elämämme ilo, lohdutus ja rauha. Siksi hän otti vaatimattoman muodon, kuoli ja nousi kuolleista. Hän tahtoo meidän elävän anteeksiantamuksen vapaissa tuulissa, joissa on ikuisen elämän lupaus. Tunteaksemme Paimenemme sydämen äänen paremmin, luemme Raamatun sanaa, juurrumme sen opetuksiin ja annamme sen raikkaiden tuulien virvoittaa sieluamme.

Ruut vastasi: ”Sinä olet minulle kovin hyvä. Olet lohduttanut minua ja puhunut lempeästi minulle, vaikka en edes kelpaisi sinun palvelusväkesi joukkoon.”
Ruut 2:13

Valta kuulemma turmelee sitä varmemmin, mitä enemmän sitä on suotu. Oikea vallankäyttö onkin vaikea laji. Pitäisi toimia samaan aikaan oikeudenmukaisesti, lujasti, lempeästi ja tasapuolisesti. Jeesuksen opetuksissa totuus ja rakkaus kulkevat aina käsikkäin. Ei ole toista ilman toista. Ne ovat myös vallankäytön terve perusta. Totuudesta ei saa tinkiä, sillä vain totuuden näkeminen ja myöntäminen avaa tien hyvään muutokseen. Totuus ilman rakkautta tekee vallankäytöstä kovaa ja rikkovaa. Valtaa käytettäessä aikansa on lujuudella ja periksiantamattomuudella, oma aikansa taas lempeydellä ja ymmärtämisellä. Kovan totuuden julistaminen ei ole rohkeuden ja viisauden merkki. Totuuden sanominen rakkaudessa sen sijaan on. Se vaatii nöyrää henkeä. Armon lempeä jakaminen totuudesta tinkimättä on kaikkein suurinta. Se kantaa myös kauneimman hedelmän Jumalan valtakuntaan.

Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Matt. 5:4

Jumalamme on särjettyjen sydänten Jumala. Murheellisten Jumala. Hengessään köyhien Jumala. Toivonsa menettäneiden ja kärsivien Jumala. On siksi outoa, että ihmiset pakenevat kiihkeästi hänen apuaan ja armoaan. Mikä saa heidät näkemään Jumalan niin pelottavana, että häntä on pakko paeta kaikin keinoin? Kierretään kaukaa kirkot ja rukoushuoneet, turrutetaan ajatukset muulla kuin tärkeimmällä, käännetään selkä, kun hän kutsuu hyvällä tai elämän ristin välityksellä. – Toivottavasti pakenemisen syynä emme ole me, Herramme nimeä kantavat kristityt. Toivottavasti emme ole kenellekään pahennukseksi, niin että estämme näkemästä armollista Jumalaa.

Jumala tahtoo olla kaikkien murheellisten lohduttaja ja taivaaseen viejä. Sellainen Herra Jeesus on sydämeltään. Voi meitä uskovia, jos me sanoillamme, teoillamme tai asenteellamme viestimme jotain muuta.

Tämä sana on varma ja vastaanottamisenarvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.
1 Tim. 1:15–16

Missä ovat syntiset tänä päivänä? Onko heitä enää olemassakaan? Vai onko vain erilaisia ihmisiä, jotka itse valitsevat tiensä ja joiden valitsema tie on heille se paras? Onko tarvetta löytää Jumalan armo, onko janoa päästä Jeesuksen haavojen suojaan? Onko tarvetta saada synnit anteeksi? Löytyykö kaiken uskonnollisen hälinän keskeltä anteeksiantamuksen tuomaa omantunnon lepoa ja rauhaa? Missä on ilo siitä, että saadaan olla armosta Jumalan lapsia, ilman ehtoja tai jälkimaksuja? Että saadaan heikkoinakin elää rikasta kristityn elämää. Löytyykö ehdottoman evankeliumin kalliopohja, joka kestää kaikkien opintuulten tuiverruksissa? – Onko siis syntisiä enää? Onko evankeliumi syntisille, köyhille ja sairaille vielä tarjolla ja voimassa? Kelpaako se kenellekään? Elänkö itse siitä?

Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.
Ps. 9:11

Miten luottamus syntyy? Se syntyy kokemuksesta. Joku osoittautuu sanojensa mittaiseksi. Tekee, mitä lupaa, on, mikä sanoo olevansa, toimii niin kuin on oikein. Jumala on aina ja kaikissa tilanteissa luotettava. Hän ei petä eikä jätä. Hän ei hylkää ketään, joka etsii häneltä apua. Hän rakastaa ja antaa anteeksi. Hän on Jumalamme hyvinä päivinä ja hän on Jumalamme pahoina päivinä. Hän on aina sanojensa mittainen. Hänen lupauksiinsa nojaava ei pety, koska Jumala ei lupaa turhia. Luottamus syvenee siitä kokemuksesta, että meistä pidetään huolta, vaikka hetken näyttäisikin huonolta ja tuntisimme olevamme yksin. Joka tuntee Jumalan, tietää, ettei hän jätä omaansa eikä kiellä tältä lohdutustaan. Jumala ei käännä selkäänsä kenellekään, ei sille kaikkein syntisimmällekään.

Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi, hän ei väisty viereltäsi. Päivällä ei aurinko vahingoita sinua eikä kuunvalo yöllä. Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi.
Ps. 121:5–7

Koko elämän ja ikuisuuden kestävä vakuutus. Ei siis huono tarjous. Niin kuin tavallisissa vakuutuksissa, myös tässä luvataan turvaa vahingon tapahduttua. Mutta vielä enemmän: tämä vakuutus myös tutkii vahinkojen laadun etukäteen ja määrittelee, mitkä niistä voivat vakuutuksen haltijaa kohdata, mitkä eivät. Jokaisen vahingon on tuotettava lopulta jotakin hyvää, ei riitä, että vahinko vain tapahtuu. Vakuutuksessa on vielä pykälä, että suurin korvaus jaetaan sitten, kun aika päättyy. Ihmeellisintä on se, että vakuutuksen antaja on itse maksanut vakuutuksen etukäteen puolestamme kokonaan ja kattavasti. Meidän ei tarvitse korvata siitä mitään, riittää, kun ilmoittaudumme sen haltijaksi. Ilmoittautumisenkin vakuutuksen antaja on tehnyt niin helpoksi, että sitä ei varsinaisesti tarvitse edes tehdä itse, vaan suostua vain siihen, että vakuutus on jo otettu. Olisiko hyvä sopimus sinullekin, mitä luulet?

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.
Ps. 23:1–2

Mitä aikamme ihminen muuta niin kaipaisi kuin lepoa ja virvoitusta? Työelämän paineet ovat kasvaneet mahdottomiksi ja toisaalta ne, jotka eivät löydä töitä, turhautuvat toimettomuuteen. Lieveilmiöinä tästä kaikesta muhii sydänten kapina, ja epäoikeudenmukaisuutta korjataan yhä useammin äärimmäisin keinoin. Jos tahdomme löytää sielullemme levon, on ensin etsittävä Jumalaa ja hänen tahtoaan. Sen myötä alkaa muukin elämä avautua. Vihreille niityille ja vilvoittaville vesille kuljetaan portin kautta, jonka nimi on Jeesus. Sen kautta kulkiessa voivat raskaatkin asiat saada levollisemman sävyn, kiireinen ihminen saattaa löytää aikaa tärkeimmille asioille ja väsynyt voi virvoittua Jumalan lupauksista, ehtoollisen lääkkeestä ja kristittyjen yhteydestä. Ehkä antamisen ja tasaamisen mielikin palaa, ja heikommista aletaan pitää huolta niin kuin kristittyjen sopii.

Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. Osoita Siionille laupeutesi ja rakenna jälleen Jerusalemin muurit!
Ps. 51:19–20

Siionin muurit vain vahvistuvat, kun muurin vartijat haavoittuvat. Kun kristitystä tulee heikko ja Herraa tarvitseva, hän on entistä väkevämpi heikkoudessaan ja aiempaa terveempi uskossaan. Heikkous on Herran käsissä suuri voima. Jeesus itse asettuu hauraan taistelijansa suojaksi, ja näin muurit kestävät ja vartija jaksaa vielä taistella. Karl Heinrich von Bogatzky kirjoitti satoja vuosia sitten:

”Oleellista on, että me emme epäile Jumalan voimaa, jos vihollinen joko meissä tai lähimmäisessämme näyttää olevan vaikeasti karkotettavissa. Minä olen heikko, mutta Kristus on väkevä; Minä olen köyhä, hän on rikas; minä sairas, hän lääkäri; minä olen syntinen, hän syntisten Vapahtaja. Me sovimme sen tähden kovin hyvin yhteen.”

Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun. Sinun sanaasi, Jumala, minä ylistän, sinuun minä luotan, en pelkää mitään.
Ps. 56:4–5

Usko ei aina loista ulospäin, mutta sen tunnistaa siitä, että se etsii Jeesusta, se odottaa häntä ja hakeutuu lakkaamatta hänen luokseen. Usko ei lakkaa toivomasta eikä se lopeta pyytämästä silloinkaan, kun näyttää, ettei edes Jeesus kuule sen huokaamia rukouksia. Usko kääntyy Jeesuksen puoleen ja odottaa apua, vaikka sisimmässä vallitsee hiljaisuus ja ympärillä on hengellinen erämaa. Jeesuksen lahjoittama usko odottaa siksi uskollisesti, koska se tietää, että kaipaus tulee saamaan täyttymyksensä. Matkaa tehtäessä voi pelko saada otteeseensa Jeesuksen omankin. Pelon karkottajana ei ole tehokkaampaa kuin Jumalan lupaus ten sana, Raamattu. Sana rohkaisee sydämen, nostaa katseen Kristukseen ja vakuuttaa Jumalan olevan auttajana lähellä. Siksi pelko hellittää, ja me voimme ylistää Jumalaamme pimeässäkin.

Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui taivaasta, Jumalan luota.
Ilm. 21:10

Milloin viimeksi olet haikaillut päästä taivaaseen? Kristinuskon alkupäivinä se oli tavallista, ja marttyyriutta jopa etsittiin. Nykyään sinne ei kaipaa kai monikaan, koska uskomme keskittyy niin täysin näkyvään. Elämä on kuitenkin lyhyt, nopeasti ohi, sitten alkaa ikuisuus. Taivaan kuuluisi olla siksi elävänä mielessämme. Koettelemuksetkin pitäisi nähdä kuolemisen harjoituksina, jotka valmistavat astumaan rajan yli. Jospa saisimme Jumalalta viisaan sydämen ja oppisimme elämään taivas mielessämme niin kuin kristityn tulee ja kuolemaan ajallaan niin kuin kristitylle sopii. Näkisimme kärsimykset ankkureiden nostajina, valmistautumisena lähtöön. Ehkä voimme oppia kiittämään Jumalaa kivuliaista kouluista, jotka muistuttavat elämän rajallisuudesta. Sillä pian taivaassa aukeavat pyhän kaupungin ovet, seuraa jotain aivan muuta, käsittämätöntä, jotain, mitä silmät eivät ole ennen saaneet nähdä.

Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.
Ps. 119:105

Raamatun sanalla on riittävän valon ominaisuus, jota psalminkirjoittaja kuvaa sanalla ”ner”. Ner on kynttilä tai savilamppu, joka on asetettu polun varrelle, että se valaisisi kulkijoiden matkaa. Sen valo näyttää vain muutaman askeleen kerrallaan eteenpäin, mutta aina se valaisee kuitenkin oikeassa paikassa oikeaan suuntaan. Kuva pienestä savilampusta, joka näyttää vaatimattomalta, mutta on täysin välttämätön, sopii muutenkin Jumalan toimintatapoihin maailmassa. Kun hän haluaa puhua meille jotakin erityisen tärkeää, hän kuiskaa sen sydämellemme. Jumalan puhe on kuin hiljainen tuulenhyminä, mutta me tunnistamme Herramme äänen. Kun hän pelastaa maailman, hän tulee pieneksi lapseksi. Kun hän haluaa tulla käsin kosketeltavaksi uskolla omistettavaksi, hän peittoutuu Raamatun yksinkertaiseen sanaan, muutamaan vesipisaraan, tilkkaan viiniä ja palaan leipää.

Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi.
Joh. 2:7–9

Keskeinen ihme ei ollut se, että vesi muuttui viiniksi, vaikka se oli myös sitä. Keskeistä ei ollut sekään, että Jeesus auttoi niitä, jotka olivat joutuneet pulaan. Varsinainen ihme selviää lauseesta, jossa Johannes sanoo, että Jeesus ilmaisi teollaan kirkkautensa. Ihme tehtiin siksi, että opetuslapset uskoisivat Jeesukseen. Johannes sanoo tämän tapahtuman olleen ensimmäisen pitkässä tunnustekojen sarjassa. Suuret kiviruukut olivat muistutus vanhasta liitosta. Siitä Israel oli etsinyt turhaan puhdistusta synneistään. Tehottomat puhdistusvedet muuttuivat uudeksi, jaloksi viiniksi ja sitä tarjottiin häävieraille tulevan hääjuhlan vertauskuvana. Uusi viini oli nyt tarjolla, ruukut olivat ääriä myöten täynnä, suorastaan yli tarpeen. Jokainen janoinen saa juoda anteeksiantamuksen lähteestä niin paljon kuin haluaa. – Ja kerrotaan, että opetuslapset uskoivat Jeesukseen, tunnusteko vahvisti heidän uskoaan.

Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.
Matt. 17:8

Kun näen yksin Jeesuksen, vaimenevat sydämen sadat vaatimukset ja sen tuhannet turhat toiveetkin haihtuvat tuhkana tuuleen. Jeesuksen luota löydän viimein lepopaikan. Omat teot ja tekemättä jättämiset; omat heikkoudet tai kuviteltu vahvuus; oma viisaus tai yksinkertaisuus; oman uskon palavuus tai kylmyys – kaikki muuttuu samantekeväksi, kun saa katsella Herran haavoitettuja käsiä ja lempeää katsetta. Jeesuksen kasvot ovat kärsineen kuninkaan armolliset kasvot. Ne kertovat siitä, että synnit on sovitettu ja rauha Jumalan ja ihmisen välille on tehty. Ne kertovat, että meidät on päästetty vapaiksi ihmisten käskyistä, lain syytöksistä ja synnin sitovasta orjuudesta. Syyttäjät ovat menneet, sitojat ovat poissa. Jäljellä on enää Jeesus yksin. Sydän täyttyy hiljaisesta riemusta.

Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.
Luuk. 21:28

Palatessaan maan päälle Jeesus täyttää lupauksensa uusien taivaiden ja uuden maan luomisesta. Raamattu ennen kaikkea rohkaisee meitä: loppu tulee pian, aivan niin kuin pitääkin, nostakaa päänne ja iloitkaa! Kristitylle maailman ajan loppuminen ei ole murheen vaan täyttymyksen päivä. Ihmeellinen, uusi elämä aukeaa. Meidät puetaan uuteen, taivaalliseen ruumiiseen, rikkoutunut Jumalan kuva ja Jumalan kaltaisuus eheytyvät. Kaikki, mitä olemme koskaan kaivanneet, ja se hyvä, josta emme ole osanneet edes unelmoida, on silloin meidän. Tulkoon siis Herra Jeesus pian takaisin ja ottakoon meidät luokseen! Tulkoon viimeinen tuomio ja selvitkööt tämän maailman sotkut! Mikään ei muutu silloin kuin paremmaksi. Lopunaikoihin on liitetty monenlaisia uhkakuvia, mutta pääasia on aina se, että Jeesuksen omille aukeaa silloin taivas.

Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.
Luuk. 6:37

Joskus, hetken häivähdyksen ajan saattaa oivaltaa, että Jeesus on erilainen. Hänen rakkautensa ja suhtautumisensa minuun on aivan muuta kuin sydän kokemuksineen yrittää väittää. Jeesus ei olekaan ahdasmielinen tuomitsija toisin kuin näkyvän hurskauden vaatijat – suurimpana oma sydän – antavat ymmärtää. Jeesus ei olekaan lainlaatija ja elämänilon sammuttaja, vaan tällaiset toiminnot kuuluvat sen toisen herran ja toisen evankeliumin toimenkuvaan. Jeesus kulki syntisten seurassa ja auttoi heikkoja ja sairaita. Hän ei tuominnut luoksensa tulevaa avunpyytäjää. Hän ei ajanut yhtäkään särjettyä sydäntä luotaan pois. Hän ei ollut koskaan kova elämän lyömälle. Hän on täynnä armoa ja totuutta, syvää ja ehdotonta rakkautta. Hänen viiltävät sanansa osuivat uskonnollisesti ylpeisiin, aseista riisuva rakkautensa heikkoihin ja syntisiin.

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
Room. 7:18

Mitä meille tapahtuu, jos emme tunnusta jatkuvaa syntisyyttämme? Jos emme suostu rukoilemaan Isä meidän -rukouksen sanoin: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi?” – Meistä tulee teeskenteleviä ja silmänsä todellisuudelta ummistavia kristittyjä, jotka uskovat uskovaisuudestaan ja kyvyistään liikoja. Paras koulu oikeaan itsetuntemukseen on elämän rehellinen arki. Korkeakouluna toimii kipeä elämänristi. Luther sanoi kärsimysten pitävän meidät parhaiten lähellä Herraa, sillä ”ilman kärsimystä emme pysy sanassa ja uskossa”. Lutherin mukaan ”meillä on se kallis, jalo lupaus, ettei risti, jonka Jumala meille lähettää, ole paha asia, vaan ihana ja pyhä aarre”. Toistuva syntisyytemme kohtaaminen ja anteeksiantamukseen turvaaminen pitää meidät oikeassa suhteessa Jeesukseen. Samalla se johtaa kohti syvempää lepoa, vapautta ja rauhaa.