Kuka on suosikkisi? Minä kannatan Mr. Gay Finland -kilpailussa hyvinkääläistä Arto Niskalaa. Perusteeni ovat vastaansanomattomat: hän on kilpailijoista lutuisin!
http://mrgayfinland.fi/43
Tänään se ratkeaa!
2
191
Vastaukset 2
- Tänään ratkeaa siis
vihreiden seuraava presidenttiehdokas.
VIhreiden presidenttiehdokasta ei valita, mutta tapahtumalla ja sen saamalla näkyvyydellä on suuri merkitys. Sillä tuetaan ylpeyttä olla avoimesti oma itsensä. Tämä ei nimittäin Suomessakaan ole vielä itsestäänselvyys.
Seksuaalivähemmistöt eivät vieläkään ole tasa-arvoisia lain edessä, vaikka parempaan suuntaan ollaankin menossa, niin meillä kuin monessa muussakin maassa. Yhdysvalloista tuli eilen ilouutinen, kun maan korkein oikeus päätti, että on perustuslain vastaista rajata avioliitto vain miehen ja naisen väliseksi. Hyvä USA! Valitettavasti itäisestä naapurimaastamme tulee paljon järkyttävämpiä uutisia. Venäjän uusi lainsäädäntö lisää homojen syrjintää. Maa on matkalla kohti pimeää keskiaikaa ja noitavainoja.
On kummallista, että Suomessakin on vielä niin ahdasmielisiä tahoja, ettei ihmisten välistä tasa-arvoa pidetä itsestäänselvyytenä, vaan hyväksytään vähemmistöjen syrjintä. Gay Priden kaltaisia tapahtumia tarvitaan niin kauan, kun homot eivät ole tasa-arvoisia lain edessä heteroiden kanssa ja niin kauan kuin yksikin maan asukas suhtautuu arvostellen/syrjien/halveksuen/pilkaten/inhoten homoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471916
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3281363Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.175956Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.272695- 33611
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12611- 257603
- 191563
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20512- 42502
