Ikävä rakasta poikaani

Hyvää huomenta Miukunen

Rohkenen kirjoittaa, että koen täysin tunteesi omanani. Olen mennyt raskaassa ja vaikessa "prosessissa" eteenpäin vai olisiko parempi kuvata sanaa prosessi elämällä. Olen kokenut elämästäni luopumisen tunteen, täyden toivottomuuden ja fyysisen kivun. Poikani kuoli 2008. Paljon on tapahtunut sen jälkeen vaikka kaikki tuntui pysähtyneen ja en kyennyt näkemään sitä, että jokainen aamu ja päivä on uusi ja että eilen on jo eletty. Suru ja ikävä estää tämän täydellisesti. Kirjoitin tälle palstalle aikoinaan nimimerkillä TURVAMIES ja ensimmäinen kirjoitukseni oli MIKÄ ON AUTTANUT SURUSSA? Se ehkä saattaa löytyä jostakin palstan arkistosta jos osaa sitä etsiä. Niinä aikoina palstalle tuli saman elämän kohtalon kokeneita ja sain heiltä paljon voimaa mennä eteenpäin päivä kerralaan. Sain samaistua heidän tunteisiinsa ja kokemuksiinsa. Tällainen vertaistuki helpotti minun suruani ja sain siitä paljon voimaa.

Jokainen taaplaa surunsa oamlla tavallaan mutta jos jotain haluaisin sinulle antaa näin kirjoituksen kautta niin mieti näitä: älä kiellä itseltäsi mitään hyvää ja iloista sillä kaikki se on vasta ainetta suruun ja ikävään. Suru ei näillä eväillä poistu mutta niistä saat voimaa kantaa suruasi ja näin taakka on hieman kevyempi. Älä mistään syytä itseäsi tai esitä sitä jankkaavaa kysymystä MIKSI? Kysymykseen et saa nyt vastausta mutta se selviää aikanaan ihan itsestään. Luota siihen, että elämä tai jonkinlainen yhteys voi jatkua kuolemankin jälkeen. Itse elän ns. jälleen näkemisen tai kokemisen toiveessa. Rakkaasi haluaa sinun voivan hyvin, niin sinäkin tässä tilanteessa haluaisit jos osat olisivat toisinpäin. Ajan myötä suru ikäänkuin laimenee mutta rakkaasi säilyy sydämessäsi aina. Lopuksi vielä se minun monesti toistama lause: Tuleen ei saa jäädä makaamaan vaan on mentävä eteenpäin.

Muisten sinua ja voimia toivottaen.

Turvamies

minä suren n.16v sitten kuolutta poikaani yhä joka ikinen päivä toisena päivänä enempi toisena vähempi.. 4v poika taisteli leukemiaa vastaan koko perhe-elämä meni sekaisin.haluan että hauta on siisti tunteet on syvvällä on pahinta mitä äiti voi kokea menettää oma lapsi...ikävä on kova..muistelen paljon ja joka kuolinpäivä otan hänen kuvansa ja poltan kynttilää vieressä ja kuuntelen pojan mielilauluja mm.oi katsohan lintua oksalla puun..kyyneleeni virtaavat mulla..vien haudalle keltaisia kukkia poika rakasti keltaisia nimenomaa...aina mietin minkä ikäinen nyt ois ja millainenhan pojasta ois tullut..poika tuli mulle kertomaan että mitä rakkaus on ja äiti pitää elää niillä eväillä jotka meille on annettu ja nauttiA pienistä asioista.pieni valkoinen arkku laskettiin hautaan...surutyöni alkoi 1,5v myöh.vasta ja poika kulkee sydämessäni mukana ei surun ja ikävän koskaan tarvi loppua.

Kiitos turvamies.

Minun 19v. poikani teki itsemurhan. Vaikea hyväksyä.