Soini hylkäsi Brysselin ja IKEA-kalustetun kämpän

Soini siis ilmoitti valitsevansa kotoisen perhe-elämän eikä Brysselissä kieppuvan EU-parlamentaarikon virkaa.
http://yle.fi/uutiset/soini_ei_lahde_ehdolle_eurovaaleissa/6711010

IKEA.n kalusteilla kalustettu EU-edustajan poikamieskämppä ei Soinia viehättänyt.

Tulossa ja taustalla oleva oleva pääministeripaikan kamppailu jää siis lähimmän 2 vuoden keskeiseksi aktiviteetiksi.
794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuten jälleen voitte huomata että Suomen Kansallistietäjä Raakkunalla ja
PS. Puheenjohtaja Timo Soinilla on aivan sama kanta asiaan, että Brysseliin ei kannata enää lähteä, vaikka Kokoomus ja muutkin puolueiden edustajat ovat kovastikkin patistelleet osallistumista.

Äänestä

Timppa teki juuri niin kuin minäkin olisin tehnyt!

Äänestä

raakkuna oot ihan fiksu hemmo vaikka ootkin egoisti..eli ittees täynnä

Äänestä
  • Raakkuna on saanut paljonkin "narsisseja" vastustajiltaan, mutta en silti totea olevani narsisti, vaan pyrin toteuttamaan ihanteellista (Kansan koti) politiikkaa.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Raakkuna on saanut paljonkin "narsisseja" vastustajiltaan, mutta en silti totea olevani narsisti, vaan pyrin toteuttamaan ihanteellista (Kansan koti) politiikkaa.

    Korjaus: Sillä "Narsismi" tarkoittaa ihmisen vääränlaista itseihailua (Narkissos) ja puolestaan vääränlainen "Egoismi" tarkoittaa itsekkyyttä. Voisi todeta tässä yhteydessä että aivan kaikessa elämään liittyvissä asioissa on todettavissa myös vääränlainen virheellinen toteuttamisen mahdollisuus. Sillä ihminen toteuttaa kaikkein parhaiten omaa (Egon) kehitysmahdollisuuttaan osallistumalla yhteiskunta elämän kehittämiseen (Politiikkaan) lainmukaisesti koko yhteisöä hyödyttävällä tavalla.

    Äänestä

Nuo Ikean kalusteet on kyllä hintaansa nähden ihan älyttömän käteviä ja kestäviä ja hyvännäköisiä. Kokoamisen ja ruuvaamisen vaiva on jonkinmoinen, mutta itse kalusteista mikään kaappi, sänky tai lipasto tms. ole koskaan pettänyt.

Töihin katseltiin käytettyjä konttorikalusteita pariin huoneeseen, pöytiä ja kaappeja.
Yllättäen upouudet kalusteet Ikeasta haettuna tulivat +-10% sisään samoiksi, kuin hakea jostakin kalustejobbarin kosteasta kellarivarastosta vanhoja keltaantuneita kalusteita.

Osta vaan sinäkin Soini sinne Iivisniemen kotiisi pari IKEA:n lipastoa, ja vaateteline ja kahvikuppisarja.
Pääset sillä perheinesi täysin fiilinkeihin että millaista olisi ollut Brysselin EU-dustajahotellissa yksinänsä talvi-iltoina asuminen.

Äänestä

Eiköhän laiteta kansalaiskeräys pystyyn, ja kerätään Soinille 200 € lahjakortti, jolla voi käydä hakemassa Ikean valikoimista ihan mitä haluaa Espoon kotiinsa.
http://www.ikea.com/fi/fi/

Laitan heti 10€ peliin, jos joku saa jonnekin tilin auki.

Puolueen kautta rahat junaillaan, laillisena vaalirahana.

Ei pitäisi silloin olla kellään mitään nokan koputtamista Timpan huonekalulahjakortin suhteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Suomi voitti! kirjoitti:

Soini siis ilmoitti valitsevansa kotoisen perhe-elämän eikä Brysselissä kieppuvan EU-parlamentaarikon virkaa.
http://yle.fi/uutiset/soini_ei_lahde_ehdolle_eurovaaleissa/6711010

IKEA.n kalusteilla kalustettu EU-edustajan poikamieskämppä ei Soinia viehättänyt.

Tulossa ja taustalla oleva oleva pääministeripaikan kamppailu jää siis lähimmän 2 vuoden keskeiseksi aktiviteetiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu