Voittosaatossa Kristuksessa/Tapio Nousiainen

1 Kol.3:4-11

Kristillisyydessä yhtä hyvin kuin puoluepolitiikassakin näyttää olevan oikeisto, keskusta ja vasemmisto.

Monta kertaa johtuu ajattelemaan johtuisiko tämä ihmisen rakenteesta?

Yksi on rakenteeltaan vanhoillinen ja varovainen.
Hän on konservatiivi eli oikeistolainen.

Toinen on tasainen, sovitteleva ja maltillinen.
Hän on keskustalainen.

Kolmas on rämäpäinen ja jyrkkä mielipiteiltään.
Hän on selvä vasemmistolainen.
Hän haluaa murskata ja romuttaa.

Hengellisessä elämässä voi havaita samanlaisia piirteitä.

Kentän oikeassa laidassa on perinnäissääntöihin ja rituaaleihin pitäytyvä korkeakirkollisuus, jota esiintyy kaikissa kirkoissa ja hengellisissä liikkeissä.
Suuresti erehdymme, jos luulemme sen kuuluvan vain laitoskirkkojen luonnekuvaan.
Jyrkimmässäkin vapaassa suunnassa esiintyy ryhmiä, jotka ihannoivat ryhmänsä perinnäissääntöjä, rituaaleja ja seremonioita. He ovat taipuvaisia järkiuskoon.
Ylenpalttisessa konservatismissaan heistä tulee helposti kirjainuskovaisia, jotka unohtavat Raamatun sanat 2Kor.3:6: "sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."

Vasemmassa laidassa pvat jyrkät ja radikaalit kristityt. Usein he ovat jyrkkyydessään tuomiohenkisiä, ahtaan dogmaattisia ja taipuvaisia sielullisuuteen.
Kovaääniset kokoukset ja hengen ilmiöt katsotaan hengellisyyden mittapuuksi, laupeus ja rakkaus unohtuvat. Monesti eletään jonkinlaisessa kurikomppaniassa, jossa ei ole tietoa Hengen vapaudesta.

Mutta Jumalan tahto on, että kaikki Jumalan lapset olisivat keskustassa.
Emme saisi olla Paavalin puolta, eikä Apollon puolta, vaan Kristuksen puolta.
Sillä Kristus on hengellisen elämän ja kentän keskipisteessä.
Eikä Hän ole vain keskellä, vaan Hän on itse keskipiste, kulmakivi, perusta.

Siellä missä Kristus on, siellä on myös Pyhä Henki. Keskustassa ei kumarreta kuvia, eikä palvota rituaaleja. Siellä ei äänen voimalla yritetä korvata hengellisyyttä.
Keskellä palvellaan Kristusta, joka yksin palvonnan ansaitsee.
Keskellä toimii Pyhä Henki virvoittavalla voimallaan.

Mutta kristitty, joka on kentän keskustassa, saa kaksinverroin korvilleen lyöntejä.
Iskuja sataa sekä oikealta, että vasemmalta. Vasemmalla tai oikealla on helpompaa, koska siellä saa iskuja vain joko oikealta tai vasemmalta.

Keskustassa ei kuitenkaan ole varaa jakaa lyöntejä ympärilleen, sillä siellä on Kristus. Kristuksen rakkaus ei salli lyöntejä. Pyhä Henki on arka kyyhkynen. Hän ei viihdy riidan keskellä. Keskustassa ei suvaita lihallisuutta ja tuomion henkeä.
Raamattu kehoittaa keskustalaisia Efes.4:30-31:"Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
Kaikki katkeruus, huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä."

Keskustassa on paha olla, jos ajattelemme vanhaa luontoamme. Se pannaan siellä ahtaalle. Oikealta saamme kuulla olevamme hurmahenkisiä. Vasemmalta meitä moititaan hengettömiksi, suolattomaksi ja kahdenpuolen ontuviksi.

Mutta sisällinen ihmisemme viihtyy keskustassa, sillä Kristus on keskellä.
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Keskitien siunaus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu