Kun etelätuuli alkoi puhaltaa, luulivat he pääsevänsä tarkoituksensa perille.” (Apt. 27:13)
Apostolien teot kertoo, miten Paavalia kuljettavan laivan miehistö luuli pääsevänsä perille, mutta toisin kävi. Merenkulussa ei riitä, että luulee jotakin. Merellä täytyy tietää, muuten käy huonosti. Näin on myös hengellisessä elämässä, kun seilaamme tällä elämän karikkoisella merellä. Merenkulussa ja kristityn vaelluksessa on paljon yhteistä.
Vietän monesti lomiani merellä ja meri onkin niillä reissuilla opettanut paljon. Merenkulussa tärkeitä asioita on kolme: täytyy tietää, mikä on oma sijainti, täytyy tietää, mikä on oikea kompassisuunta ja täytyy tietää, missä ovat karit.
Otan usein mukaani merelle ystäviä, jotka eivät ole koskaan ennen olleet merellä. Joskus joku ensikertalainen saattaa sanoa: ”Täällähän voi mennä minne vain. Eihän täällä ole kareja ollenkaan.”
Silloin joudun vastaamaan: ”Tuolla vasemmalla on 50 metrin päässä vedenalainen kari, viistosti edessä oikealla on vaarallinen karikko, taaksemme jäi kari, jonka ohitimme 10 metrin päästä ja pian edessä on useita vedenalaisia kareja. Täällä on kareja kaikkialla, vaikka niitä ei näe. Ne ovat veden pinnan alapuolella.”
Myös ”elämän merellä” on paljon vaarallisia kareja, vaikka meri saattaa näyttää kokemattomasta kovin turvalliselta. Siksi näilläkin vesillä täytyy tietää, mikä on oma sijainta ja missä ovat karit. Näistä kareista täytyy myös puhua, jotta meille ei käy kuten Paavalin laivan miehistölle: he vain luulivat pääsevänsä perille.
Kun Paavali opetti seurakuntia, hän käytti paljon aikaa ns. ohjaavaan opetukseen. Hän opetti seurakuntaa karikoista sekä miten niiden keskellä voi seilata turvallisesti ja päästä perille.
Karit
Elämän merellä on paljon erilaisia kareja: lihallisuus, paatumus, maailmanmielisyys, erilaiset eksytykset, epäusko, rahan himo jne. Meidän tulee tuntea nuo karit ja oppia väistämään niitä.
”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” (1 Joh. 2:15)
Paavalin ohjatessa Korinton seurakuntaa oikealle tielle hänen kirjeensä kertoivat karulla tavalla, miten lihallinen ja sokea tuo seurakunta vielä oli. Lähes kaikki oli siellä sallittua. Yksi piti jopa isänsä vaimoa. Paavali ohjasi tuota seurakuntaa raittiuteen ja oikealle tielle, jotta se pääsisi myös perille.
Katkeruuden karikot
Aina välillä kohtaan uskovia, jotka ovat täynnä kritiikkiä kaikkea ja kaikkia kohtaan. Heidän on vaikeata osallistua seurakuntansa kokouksiin ja toisinaan mikään muukaan seurakunta ei ole kyllin hyvä heille. Joskus syynä tähän kovaan ja arvostelevaan asenteeseen on katkeruus. Moni istuu katkeruuden karikossa ja haukkuu sieltä jokaista ohikulkijaa. Oma vene on säpäleinä kivillä, mutta ihminen ei itse ymmärrä olevansa vaarassa hukkua.
Jos sinä olet ajanut katkeruuden karikkoon, älä jää sinne. Ammu vaikka ”hätäraketti”. Huuda avuksesi Herraa, ota yhteyttä seurakuntaan ja pyydä esirukousta. Tee mitä tahansa, mutta älä jää sinne yksin, sillä karille ajanut ei pääse perille.
Yksi hyvä keino välttää katkeruuden karikot on se, että otat kaiken Jumalan kädestä. Kaikki vastoinkäymisetkin ovat kuitenkin Jumalan sallimia ja kaiken hän kääntää lopulta meidän parhaaksemme, kun vain luotamme Häneen. ”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.”
(Tapani Suonto)
Apostolien teot kertoo, miten Paavalia kuljettavan laivan miehistö luuli pääsevänsä perille, mutta toisin kävi. Merenkulussa ei riitä, että luulee jotakin. Merellä täytyy tietää, muuten käy huonosti. Näin on myös hengellisessä elämässä, kun seilaamme tällä elämän karikkoisella merellä. Merenkulussa ja kristityn vaelluksessa on paljon yhteistä.
Vietän monesti lomiani merellä ja meri onkin niillä reissuilla opettanut paljon. Merenkulussa tärkeitä asioita on kolme: täytyy tietää, mikä on oma sijainti, täytyy tietää, mikä on oikea kompassisuunta ja täytyy tietää, missä ovat karit.
Otan usein mukaani merelle ystäviä, jotka eivät ole koskaan ennen olleet merellä. Joskus joku ensikertalainen saattaa sanoa: ”Täällähän voi mennä minne vain. Eihän täällä ole kareja ollenkaan.”
Silloin joudun vastaamaan: ”Tuolla vasemmalla on 50 metrin päässä vedenalainen kari, viistosti edessä oikealla on vaarallinen karikko, taaksemme jäi kari, jonka ohitimme 10 metrin päästä ja pian edessä on useita vedenalaisia kareja. Täällä on kareja kaikkialla, vaikka niitä ei näe. Ne ovat veden pinnan alapuolella.”
Myös ”elämän merellä” on paljon vaarallisia kareja, vaikka meri saattaa näyttää kokemattomasta kovin turvalliselta. Siksi näilläkin vesillä täytyy tietää, mikä on oma sijainta ja missä ovat karit. Näistä kareista täytyy myös puhua, jotta meille ei käy kuten Paavalin laivan miehistölle: he vain luulivat pääsevänsä perille.
Kun Paavali opetti seurakuntia, hän käytti paljon aikaa ns. ohjaavaan opetukseen. Hän opetti seurakuntaa karikoista sekä miten niiden keskellä voi seilata turvallisesti ja päästä perille.
Karit
Elämän merellä on paljon erilaisia kareja: lihallisuus, paatumus, maailmanmielisyys, erilaiset eksytykset, epäusko, rahan himo jne. Meidän tulee tuntea nuo karit ja oppia väistämään niitä.
”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” (1 Joh. 2:15)
Paavalin ohjatessa Korinton seurakuntaa oikealle tielle hänen kirjeensä kertoivat karulla tavalla, miten lihallinen ja sokea tuo seurakunta vielä oli. Lähes kaikki oli siellä sallittua. Yksi piti jopa isänsä vaimoa. Paavali ohjasi tuota seurakuntaa raittiuteen ja oikealle tielle, jotta se pääsisi myös perille.
Katkeruuden karikot
Aina välillä kohtaan uskovia, jotka ovat täynnä kritiikkiä kaikkea ja kaikkia kohtaan. Heidän on vaikeata osallistua seurakuntansa kokouksiin ja toisinaan mikään muukaan seurakunta ei ole kyllin hyvä heille. Joskus syynä tähän kovaan ja arvostelevaan asenteeseen on katkeruus. Moni istuu katkeruuden karikossa ja haukkuu sieltä jokaista ohikulkijaa. Oma vene on säpäleinä kivillä, mutta ihminen ei itse ymmärrä olevansa vaarassa hukkua.
Jos sinä olet ajanut katkeruuden karikkoon, älä jää sinne. Ammu vaikka ”hätäraketti”. Huuda avuksesi Herraa, ota yhteyttä seurakuntaan ja pyydä esirukousta. Tee mitä tahansa, mutta älä jää sinne yksin, sillä karille ajanut ei pääse perille.
Yksi hyvä keino välttää katkeruuden karikot on se, että otat kaiken Jumalan kädestä. Kaikki vastoinkäymisetkin ovat kuitenkin Jumalan sallimia ja kaiken hän kääntää lopulta meidän parhaaksemme, kun vain luotamme Häneen. ”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.”
(Tapani Suonto)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ollut aiemminkin palstalla, mutta koskaan ei lue turhaan. Tässä vai pieni osa kokonaisuudesta tosin.
Voiko parempaa opastusta enää keksiä?
"Jos sinä olet ajanut katkeruuden karikkoon, älä jää sinne. Ammu vaikka ”hätäraketti”. Huuda avuksesi Herraa, ota yhteyttä seurakuntaan ja pyydä esirukousta. Tee mitä tahansa, mutta älä jää sinne yksin, sillä karille ajanut ei pääse perille."
Oikeaa asiaa opettaa. Harvemmin kuulee aiheesta puhuttavankaan.
"Eksytyksen karikot
Yksi tämän ajan erikoinen eksytys on uskomus, että eksytystä ei ole olemassakaan. Kaikki on hyvää ja kaikki on Jumalasta. Mutta mitä Raamattu sanoo: ”Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.” (1 Tim. 4:11)
”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” Raamattu sanoo, että lopunajassa tulee olemaan voimakkaita eksytyksiä, joita jopa vilpittömien uskovien on vaikea tunnistaa. Ne ovat salakavalia kareja"
Paavalilla erikoinen elämä, eikä karikoita puuttunut. Oikeastaan vasta alkoivat kun tuli uskoon.
Pakko nostaa tämä esille, sillä on olemassa eräs Suonto fani. Nimi alkaa D- kirjaimella. Hän ei antaisi kenenkään lukea Suonnon opetuksiakaan. On niin mustasukkainen, tämä D. Raamatunopettaja ei sellaisista faneista välitä, vaan laittaa tekstejään nettiin meidän iloksemme.