Miten voisin helpottaa äitini viimeisiä aikoja? Hän sairastaa haimasyöpää ja elämänhalut olisivat vielä kovat. Millasista asioista haluaisit itse keskustella, jos olisit pian poissa? Itse olen ollut "normaali minä", mutta mitä äitini kenties toivoisi minun ottavan puheeksi?
Poismenossa
mistä keskustella
3125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Äidilläsi on syövistä se kai kaikkein huonoennusteisin ja lähtölaskenta on alkanut, mikäli ei voida leikata ja poistaa kasvainta.
Tätini menehtyi vuosi sitten ja kävin hänen luonaan viikottain vuodeosastolla katsomassa. Oikeastaan tutustuimme viimeisten kuukausien aikana ja siinä mielessä se oli laatuaikaa.
Kyllä tädillänikin olisi ollut vielä halu jatkaa, matkustella ja seurata lastenlasten elämää.
Puhuimme kaikesta, lapsuudesta ja elämämme historiasta. Tietenkin pyrin olemaan justuissa hänen ehdoillaan. Puhuin sairaudesta ja kuolemasta silloin kun hän itse otti asian esille. Meitä lohdutti tieto, että tapaamme sitten Taivaan kodissa, kun minäkin saan päiväni täällä täyteen.
Tietenkin riippuu siitä jaksaako äiti vielä olla kotona ja jos vointi on hyvä niin voi vielä liikkua ja käydä aktiviteeteissa. Tädilläni oli koko ajan ruokahaluttomuus ja varmaan kuoli sitten ravinnonpuutteeseen.
Sinä tunnet äitisi parhaiten ja tehkää yhdessä asioita, joista hän itse pitää. Paras kysyä mitä itse haluaa tehdä.
ET MITENKÄN
Kyllä sitä voi muistella menneitä. SItä aikaa kun hän oli nuori että millaista se elämä oli silloin. Löytää sieltä jotain kauniita hetkiä.