KUN ELÄMÄSTÄ TUNTUU KATOAVAN KAIKKI TARKOITUS
Tartun ensin otsikossamme jälkimmäiseen puoliskoon ja siinä sanaan ”tuntuu”. Vaikka kuinka väittäisimme, ettei se, miltä meistä tuntuu saisi meitä hallita, niin emme voi sille mitään, että tunteemme kuitenkin pyrkivät hallitsemaan ja ohjamaan ratkaisevalla tavalla asenteitamme ja käyttäytymistämme. Valitettavasti todellisuus on meille liian usein vain sitä, miltä meistä itsestämme tuntuu eikä sitä, mitä se on käytännössä.
Miten tunnemme ja koemme asiat ja oman todellisuuteemme, siten teemme päätöksiä ja sellaiseksi tulkitsemme elämämme ja nimenomana sen tarkoituksen. Siksi jos tunnemme, että elämästämme on kadonnut sen tarkoitus, silloin myös uskomme niin tapahtuneen ja olemme ajautumassa koko olemassaoloamme syvästi koskevaan kriisiin.
Käteeni tarttui tätä esitystäni valmistaessa erään itsemurhan tehneen nuoren jäämistöstä kirjastoni hyllylle tullut kirja. Se on Viktor E. Franklin kirja Ihmisyyden rajalla, Keuruu 1981. Siinä Frankl juutalaisena lääkärinä ja psykiatrina kertoo Natsi-Saksan keskitysleirikokemuksistaan.
Frankl pitää tarkoituksen löytämistä elämämme tärkeimpänä asiana. Hän tuntee kyllä edeltäjänsä Sigmund Freudin väitteen, jonka tämä esitti kirjeessään prinsessa Bonapartelle: ”Heti, kun ihminen alkaa kysellä elämän tarkoitusta tai arvoa, hän on sairas.” Frankl itse on sen sijaan sitä mieltä, että ihminen pyrkii aina etsimään ja löytämään tarkoituksen. Se on ihmisen perustavaa laatua oleva huolenaihe (Viktor E. Frankl, Elämän tarkoitusta etsimässä, Keuruu 1980, 27).
”Jos ihminen on löytänyt etsimänsä tarkoituksen, hän on valmis kärsimään, uhraamaan tai jopa tarpeen vaatiessa luopuman elämästään tuon tarkoituksen hyväksi. Vastaavasti. Ellei tarkoitusta ole, ihminen on taipuvainen päättämään elämänsä, ja hän on valmis tekemään sen siitäkin huolimatta, että kaikki hänen tarpeensa ovat näennäisesti tyydytetyt.” ”Eräässä USA:n yliopistossa haasteltiin 60 itsemurhayrityksen tehnyttä opiskelijaa, ja 85 % heistä sanoi syynä olleen sen, että elämä tuntui tarkoituksettomalta. Mikä tärkeintä, 93 % näistä elämän näennäisestä tarkoituksettomuudesta kärsivistä opiskelijoista oli sosiaalisesti aktiivisia, pärjäsi hyvin akateemisesti ja oli hyvissä väleissä perheensä kanssa” (18).
Ihminen ei elä pelkästä hyvinvoinnista! Hyvinvointiyhteiskunta on tarjonnut suurelle osalle kansaa keinot, mutta nyt ihmiset eivät näe päämäärää, tarkoitusta elämälle. (95). ”On vain yksi todella vakava ongelma ja se on: Onko elämä elämisen arvoista – vai ei…?” (Albert Camus, 22). ”Ihminen, joka pitää elämäänsä tarkoituksettomana, ei ole ainoastaan onneton vaan tuskin edes elinkykyinen” (Albert Einstein, 33). Franklin psykoterapeuttista teoriaa onkin arvioitu sanomalla, että ehdoton usko ehdottomaan tarkoitukseen on hänen viestinsä (39).
(Peltola)
Tartun ensin otsikossamme jälkimmäiseen puoliskoon ja siinä sanaan ”tuntuu”. Vaikka kuinka väittäisimme, ettei se, miltä meistä tuntuu saisi meitä hallita, niin emme voi sille mitään, että tunteemme kuitenkin pyrkivät hallitsemaan ja ohjamaan ratkaisevalla tavalla asenteitamme ja käyttäytymistämme. Valitettavasti todellisuus on meille liian usein vain sitä, miltä meistä itsestämme tuntuu eikä sitä, mitä se on käytännössä.
Miten tunnemme ja koemme asiat ja oman todellisuuteemme, siten teemme päätöksiä ja sellaiseksi tulkitsemme elämämme ja nimenomana sen tarkoituksen. Siksi jos tunnemme, että elämästämme on kadonnut sen tarkoitus, silloin myös uskomme niin tapahtuneen ja olemme ajautumassa koko olemassaoloamme syvästi koskevaan kriisiin.
Käteeni tarttui tätä esitystäni valmistaessa erään itsemurhan tehneen nuoren jäämistöstä kirjastoni hyllylle tullut kirja. Se on Viktor E. Franklin kirja Ihmisyyden rajalla, Keuruu 1981. Siinä Frankl juutalaisena lääkärinä ja psykiatrina kertoo Natsi-Saksan keskitysleirikokemuksistaan.
Frankl pitää tarkoituksen löytämistä elämämme tärkeimpänä asiana. Hän tuntee kyllä edeltäjänsä Sigmund Freudin väitteen, jonka tämä esitti kirjeessään prinsessa Bonapartelle: ”Heti, kun ihminen alkaa kysellä elämän tarkoitusta tai arvoa, hän on sairas.” Frankl itse on sen sijaan sitä mieltä, että ihminen pyrkii aina etsimään ja löytämään tarkoituksen. Se on ihmisen perustavaa laatua oleva huolenaihe (Viktor E. Frankl, Elämän tarkoitusta etsimässä, Keuruu 1980, 27).
”Jos ihminen on löytänyt etsimänsä tarkoituksen, hän on valmis kärsimään, uhraamaan tai jopa tarpeen vaatiessa luopuman elämästään tuon tarkoituksen hyväksi. Vastaavasti. Ellei tarkoitusta ole, ihminen on taipuvainen päättämään elämänsä, ja hän on valmis tekemään sen siitäkin huolimatta, että kaikki hänen tarpeensa ovat näennäisesti tyydytetyt.” ”Eräässä USA:n yliopistossa haasteltiin 60 itsemurhayrityksen tehnyttä opiskelijaa, ja 85 % heistä sanoi syynä olleen sen, että elämä tuntui tarkoituksettomalta. Mikä tärkeintä, 93 % näistä elämän näennäisestä tarkoituksettomuudesta kärsivistä opiskelijoista oli sosiaalisesti aktiivisia, pärjäsi hyvin akateemisesti ja oli hyvissä väleissä perheensä kanssa” (18).
Ihminen ei elä pelkästä hyvinvoinnista! Hyvinvointiyhteiskunta on tarjonnut suurelle osalle kansaa keinot, mutta nyt ihmiset eivät näe päämäärää, tarkoitusta elämälle. (95). ”On vain yksi todella vakava ongelma ja se on: Onko elämä elämisen arvoista – vai ei…?” (Albert Camus, 22). ”Ihminen, joka pitää elämäänsä tarkoituksettomana, ei ole ainoastaan onneton vaan tuskin edes elinkykyinen” (Albert Einstein, 33). Franklin psykoterapeuttista teoriaa onkin arvioitu sanomalla, että ehdoton usko ehdottomaan tarkoitukseen on hänen viestinsä (39).
(Peltola)
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Ihminen ei elä pelkästä hyvinvoinnista! Hyvinvointiyhteiskunta on tarjonnut suurelle osalle kansaa keinot, mutta nyt ihmiset eivät näe päämäärää."
Sielunhoitajankin näkemys on samanlainen.
Väittäkää omista sieluistanne.
Käyttäjätuki saanut ...
Peltola puhuu asiaa.
Frankl sanoo mielestäni jotain erittäin tärkeää elämän tarkoituksesta kirjoittaessaan, ettei ihminen muutu inhimilliseksi ja aidoksi huolehtimalla itsensä toteuttamisesta vaan unohtamalla itsensä, antamalla itseään ja suuntautumalla ulospäin.” ”Juuri onnen tavoitteleminen tekee onnellisuuden mahdottomaksi. Mitä enemmän se on päämäärä, sitä vaikeampi sitä on tavoittaa” (34).
Nimenomaan keskistysleirikokemustensa pohjalta hän väittää, että on pelottavaa, jos turhaudumme elämäämme ja jos järjettömältä tuntuva kärsimys tai kuolema masentaa niin, että menetämme kyvyn nähdä omien kokemustemme keskellä olemassaolomme tarkoitus ja jos emme halua enää kantaa elämästämme vastuuta. ”Se, jolla on miksi elämälleen, pystyy kestämään melkein mitä tahansa miten” (Ihmisyyden rajalla, Nietzsche, 9).
”Jokaisella on oma erityinen työnsä tai tehtävänsä elämässä, jokaisen on tehtävä tehtävänsä. Häntä ei voida korvata toiselle eikä mikään muu elämä voi korvata hänen elämäänsä. Siksi jokaisen elämäntehtävä on ainutkertainen samoin kuin asianomaisen mahdollisuus suorittaa se” (100).
Keskistysleirien mielettömyys todennäköisesti paljasti ainakin niistä selviytyneille, että lopulta ihmisellä ei ole mitään muuta kuin oma paljas olemassaolonsa ja ruumiinsa. Siksi on vain yksi suuri peruskysymys: Miten pystymme pitämään kaikissa elämämme tilanteissa juuri omaa elämäämme ja olemassaoloamme mielekkäänä ja säilyttämisen arvoisena (7). Juuri oma elämäni on parasta, mitä elämä on meille antanut ja lopulta se on ainoa, mitä meille on annettu!
Keskistysleirillä kohtalokkainta oli nimenomaan tämän oman elämän elämisen halun sammuminen: Se merkitsi aina antautumista ympäristölle, olosuhteille, toisille ihmisille ja niiden orjaksi suostumista ja siksi lopullista tuhoa. Tosin juuri tätä tuhoamista varten monet leirit olikin rakennettu.. ”Voi häntä, joka ei enää löytänyt mitään järkeä elämästään, ei päämäärää, ei tarkoitusta eikä sen tähden mitään, minkä tähden jatkaa edelleen. Hän oli pian mennyttä: Minulla ei ole enää mitään odotettavaa elämältä? Mitä siihen saattoi vastata?” (17)
Sitten hän vastaa omalla tavallaan: ”Tarvittiin perusteellista muutosta asennoitumiseemme. Meidän oli opetettava itsellemme ja masentuneille, ettei sillä, mitä me odotimme elämältä itse asiassa ollut merkitystä, vaan päinvastoin sillä, mitä elämä odotti meiltä. Meidän oli lopetettava elämän tarkoituksen kyseleminen ja sen sijaan pidettävä itseämme niinä, joilta elämä kyseli – päivän jokaisena hetkenä. Meidän vastauksemme eivät saa koostua puheista ja mietiskelyistämme, vaan todellisesta toiminnasta ja oikeasta käyttäytymisestä. Perimmältään elämä merkitsee vastuun ottamista oikean vastauksen löytämiseksi sen antamiin ongelmiin ja niiden tehtävien suorittamista, jotka se jatkuvasti jokaiselle yksilölle antaa. Nämä tehtävät ja niiden mukana myös elämän tarkoitus vaihtelevat eri ihmisillä. Siksi on mahdotonta määritellä elämän tarkoitus yleisesti. Kysymyksiin elämän tarkoituksesta ei koskaan voida vastata ylimalkaisilla määritelmillä. ’Elämä’ ei ole mitään epämääräistä, vaan jotain hyvin todellista ja konkreettista. Niistä muodostuu ihmisen kohtalo, joka on jokaisen yksilön kohdalla erilainen ja ainutlaatuinen.” (74).
Toki ihminen on sidoksissa olosuhteisiinsa. Mutta hän on kuitenkin vapaa valitsemaan suhtautumistapansa eri olosuhteissa, eikä hän näin ollen ole täydellisesti olosuhteiden armoilla. Ihminen voi päättää, miten suhtautua tilanteeseen ja jopa valita asenteensa omiin tunteisiinsa. Ihmiselle onkin ominaista, että hän voi suuntautua harkiten päämääriinsä lähtökohtinaan arvot ja tarkoitukset, jotka toimivat syinä ja motiiveina. .
tämä ketju vielä unohtui.