Ja kirkko vaikeni TV1 klo 21:30

Tänään ylellä näytetään dokumentti katolisen kirkon pedofiiliskandaalista ja eronneen paavin suhteesta siihen.

Suosittelen erityisesti niille uskoville, joiden mielestä kristinuskon seksuaalietiikka johtaa aina siihen parhaaseen lopputulokseen.
72355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Kristinuskon seksuaalietiikka johtaa parhaaseen lopputulokseen vain jos elää etiikan mukaisesti.

Kristilliseen seksuaalietiikkaan eivät kuulu mustasukkaisuus, sukupuolitaudit, irtosuhteista aiheutuneet ongelmat kuten ahdistus, masennus, hyväksikäyttö, itsekkyys jne. Nämä voi välttää vain uskollisessa sitoutuneessa parisuhteessa, avioliitossa. Jumala on seksin ainoa todellinen asiantuntija, jonka ohjeita kannattaa noudattaa, ellei sitten halua ongelmia elämäänsä.
Jokainen voi itse valita.

Äänestä
  • "Jumala on seksin ainoa todellinen asiantuntija, jonka ohjeita kannattaa noudattaa, ellei sitten halua ongelmia elämäänsä."

    Heh heh. "isä" jolla oli poika, itsensä kolmasosa, jonka siitti joku pyhä henki, kolmasosa sekin, eikä vaimosta tietoakaan:)

    Äänestä

  • Paavalin mukaan avioliitto on olemassa "huoruuden välttämiseksi".

    Äänestä

Kristinuskoa on monenlaista. Vai yksi kirkko voi olla oikea. Jo hyvin varhain tapahtui luopuminen ainoasta oikeasta kirkosta, jota apostolit johtivat Kristuksen jälkeen. Olen löytänyt palautetun Jeesuksen Krisuksen kirkon.
www.morminit,fi

Äänestä
  • Korjaus: www.mormonit.fi

    Äänestä

  • Mormonismi ei ole kristinuskoa. Eikö tämä ole käsitelty jo niin moneen kertaan ettei pitäisi olla kenellekään epäselvää?

    Äänestä

  • voieitaas kirjoitti:

    Mormonismi ei ole kristinuskoa. Eikö tämä ole käsitelty jo niin moneen kertaan ettei pitäisi olla kenellekään epäselvää?

    Mormonismi on Aabrahamilaisiin uskontoihin luettava uskonto.
    Se perustuu selkeästi Raamattuun ja oppiin Jeesuksesta.
    Mormoneille Jeesus on Kristus.

    Eikö Kristukseen uskominen ole kristinuskoa?

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Mormonismi on Aabrahamilaisiin uskontoihin luettava uskonto.
    Se perustuu selkeästi Raamattuun ja oppiin Jeesuksesta.
    Mormoneille Jeesus on Kristus.

    Eikö Kristukseen uskominen ole kristinuskoa?

    Kristinuskon perusta on kolmiyhteisessä Jumalassa; Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä, syntien tähden ristille naulitussa ja ylösnousseessa Jumalan Pojassa. Usko joka ei tunnusta em raamatullista totuutta on uskontoa, jolla ei ole kristinuskon kanssa mitään tekemistä. Tuliko nyt selväksi?

    Kuitenkin mormonismi on Raamatun kertomuksiin ja Jeesuksen Kristuksen palvomiseen perustuva uskonto.
    Onhan noita tulkintoja Raamatusta kymmenissä tuhansissa lahkoissa erilaisia. Tuo nyt on vain yksi tulkinta.
    Et sinä ole mikään päättämään mikä tulkinta on oikein. Sinunkin tulkintasi on joidenkin mukaan väärä. Kaikki tulkitsijat ovat mielestään oikeassa ja toiset väärässä.
    Siihenhän Raamattuun perustuvien uskontojen suosio perustuukin, voit poimia itse ne lauseet joilla todistat tulkintasi oikeuden. Toisaalta joku toinen valitsee samasta kirjasta toiset lauseet joilla todistaa sinun tulkintasi vääräksi.
    Se on sitä rusinat pullasta- uskovaisuutta jota mm. sinäkin näyt harrastavan.
    Tuliko sinulle selväksi?

    Äänestä

  • voieitaas kirjoitti:

    Mormonismi ei ole kristinuskoa. Eikö tämä ole käsitelty jo niin moneen kertaan ettei pitäisi olla kenellekään epäselvää?

    Vaikka kuinka monta kertaa annettaisiin virheellistä informaatiota, niin se ei muutu oikeaksi. Mormononismissa on kysymys Jeesuksen Kristuksen kirkon palautuksesta pitkän luopumuksen ajan jälkeen. Tuo suuri luopumus oli kirkon luopumusta, joka on muuta kuin yksilöiden luopumus. Kirkko luopui apostolisesta johdosta ja suostui Rooman valtion johdettavaksi.

    Äänestä

  • voieitaas kirjoitti:

    Kristinuskon perusta on kolmiyhteisessä Jumalassa; Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä, syntien tähden ristille naulitussa ja ylösnousseessa Jumalan Pojassa. Usko joka ei tunnusta em raamatullista totuutta on uskontoa, jolla ei ole kristinuskon kanssa mitään tekemistä. Tuliko nyt selväksi?

    Mahdatko tajuta tuon tarinan järjettömyyttä? isä, poika ja pyhä henki??? Ja kaikki sitten yhtä ja samaa olentoa? Tuota voi jo sanoa jakautuneeksi persoonallisuudeksi.

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407

    Äänestä

  • voieitaas kirjoitti:

    Kristinuskon perusta on kolmiyhteisessä Jumalassa; Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä, syntien tähden ristille naulitussa ja ylösnousseessa Jumalan Pojassa. Usko joka ei tunnusta em raamatullista totuutta on uskontoa, jolla ei ole kristinuskon kanssa mitään tekemistä. Tuliko nyt selväksi?

    Kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa. Se on ihmisten keksimä oppi. Raamatun mukaaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme erillistä olentoa. Tästä on selkeitä kohtia jokaisessa evankeliumissa. Mm. nämä kohdat osoittavat erillisyyden:
    Matt. 3:16

    Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]

    Mark. 1:10

    Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]

    Luuk. 3:22

    ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt." [Matt. 3:17 ]

    Joh. 1:32

    Johannes todisti: "Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. [Matt. 3:16]

    Erityisesti Luukkaassa He kolme ovat selvästi erillisä: Jeesus on vedessä, kyyhkynen laskeutuu ja taivaasta kuuluu ääni.

    Äänestä

  • Etsivä löytää kirjoitti:

    Korjaus: www.mormonit.fi

    Kuvitteletko oikeasti käännyttäväsi täällä ketään?

    Niinkö? Vastavuoroisesti ei-kristittynä ja ei-mormonina heitän pallon takaisin:

    "Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika." (Joh. 3:13)

    "Hänen alkuperänsä on muinaisuudessa, iankaikkisissa ajoissa." (Miika 5:1)

    "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin." (Joh. 8:58)

    "Minä ja Isä olemme yhtä." (Joh. 10:30)

    "Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? " (Joh. 14:10-11)

    "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." (Jes. 9:5)

    "Herran Henki puhuu minun kauttani, hänen sanansa on minun kielelläni." (2. Sam. 23:2)

    "Ei Jumala anna Henkeään määrämitalla." (Joh. 3:34)

    "Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi. Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla." (Room. 8:9-11)

    Tai vastaavasti: erityisesti Johanneksen evankeliumissa kaikki kolme ovat yhtä. Yhden jumaluuden kolme eri puolta tai tapaa ilmetä.

    Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. Suom. ev.lut, kirkko Athanasiuksen uskontunnustus.

    Äänestä

  • Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kehoitetaan pedofiliaan?
    Mikä tekee papista ja/tai pedofilistä kristityn?

    Turhaan kai näitä on täällä takoa, kun ei mene jakeluun niin ei mene.

    Äänestä

  • antaa olla kirjoitti:

    Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kehoitetaan pedofiliaan?

    "Mikä tekee papista ja/tai pedofilistä kristityn?"

    Se että uskoo kristinuskon jumalaan.

    Äänestä

  • antaa olla kirjoitti:

    Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kehoitetaan pedofiliaan?
    Mikä tekee papista ja/tai pedofilistä kristityn?

    Turhaan kai näitä on täällä takoa, kun ei mene jakeluun niin ei mene.

    "Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kehoitetaan pedofiliaan?"

    "17:11: ”Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta,"

    No pelkästään veristen poikalasten pippeleiden imemisellä on jo hyvin pitkä historia takanaan. Jossa ei yhdisty pelkästää sadistisuus. Mutta myös turhan tuskan tuottaminen.

    "Mikä tekee papista ja/tai pedofilistä kristityn?"

    Ei ole mitenkään uutta, että itseään uudesti syntyneeksi tilureelaava pappi olisi lapsiinsekaantuja.

    Äänestä

  • Eihän tuossa mitään uutta ole. Pelkästää Irlannissa tutkijat arvioivat tapahtuneen noin 15000 - 17000 hyväksikäyttötapausta, joita kaikkia kirkko aina pimitti systemaattisesti viimeiseen asti. Tärkeintä oli kirkon maineen suojelu, lasten kohtelusta yksikään kirkon työntekijä ei piitannut tippaakaan.

    Vasta kun asiat vuotivat tiedotusvälineille ja viranaomaisille, joutui kirkko pakon edessä tutkimaan asioita ja myöntämään että jotain sellaista lievää on kenties ehkä joskus mahdollisesti saattanut tapahtua. Ilman viranomaisten ja tiedotusvälineiden tiukkaa painostusta kirkko ei olisi koskaan myöntänyt mitään oma-aloitteisesti, aivan kuten se edelleenkään ei myönnä.

    Hollannissa asioita tutkinut komitea totesi 10000 - 20000 alaikäisen joutuneen hyväksikäytetyksi katolisen kirkon eri instituutioissa. Ja sama systemaattinen pimityskäytäntö kaikissa tapauksissa sielläkin, tietenkin. Olihan Vatikaani jo 1960-luvulla jakanut kaikkialle salaisen kirjallisen ohjeen siitä, miten tapaukset pimitetään.

    http://www.cbsnews.com/htdocs/pdf/Criminales.pdf

    Äänestä

  • atac kirjoitti:

    "Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kehoitetaan pedofiliaan?"

    "17:11: ”Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta,"

    No pelkästään veristen poikalasten pippeleiden imemisellä on jo hyvin pitkä historia takanaan. Jossa ei yhdisty pelkästää sadistisuus. Mutta myös turhan tuskan tuottaminen.

    "Mikä tekee papista ja/tai pedofilistä kristityn?"

    Ei ole mitenkään uutta, että itseään uudesti syntyneeksi tilureelaava pappi olisi lapsiinsekaantuja.

    Parempi olisi ettet ottaisi asiaan -josta et selvästi mitään ymmärrä- kantaa ollenkaan. Teet perusvirheen jo siinä, että sotket juutalaisuuden ja kristinuskon keskenään.

    "Ei ole mitenkään uutta, että itseään uudesti syntyneeksi tilureelaava pappi olisi lapsiinsekaantuja."

    Se ei ole mitään uutta, että haluat uskoa illuusioihisi. Uudestisyntynyt kristitty EI OLE pedofiili. Jos niin väittät, valehtelet.

    Äänestä

  • voivoi.. kirjoitti:

    "Uudestisyntynyt kristitty EI OLE pedofiili."

    Oletko sinä kahdesti äitisi synnytyskanavan kautta kulkenut?

    "Parempi olisi ettet ottaisi asiaan -josta et selvästi mitään ymmärrä- kantaa ollenkaan. Teet perusvirheen jo siinä, että sotket juutalaisuuden ja kristinuskon keskenään."

    Tiesitkö, että on olemassa uskonryhmä nimeltään Messiaaniset juutalaiset, jotka uskovat Jeesukseen, mutta seuraavat yhä vanhan testamentinkin käskyjä kuuliaisesti. Myös ympärileikkausasiassa. Eli itse en tätä sekasotkua ole edes luonut. sen tekivät uskonnolliset puolestani.

    "Useimmat messiaaniset seurakunnat noudattavat perinteistä juutalaista synagogapalveluksen mallia (riittiä) esineistöineen, rukouksineen ja Tooran lukuineen, poikalapsille suoritetaan ympärileikkaus ja juutalaiset juhlapäivät vietetään perinteiden mukaisesti." - Wiki

    "Se ei ole mitään uutta, että haluat uskoa illuusioihisi. Uudestisyntynyt kristitty EI OLE pedofiili. Jos niin väittät, valehtelet."

    Kannattaa katsoa, mitä ei todellinen skotti tarkoittaa.

    Äänestä

  • zyrt kirjoitti:

    "Uudestisyntynyt kristitty EI OLE pedofiili."

    Oletko sinä kahdesti äitisi synnytyskanavan kautta kulkenut?

    "Oletko sinä kahdesti äitisi synnytyskanavan kautta kulkenut?"

    Oletko sinä Nikodemus?

    Johanneksen evankeliumi:
    3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" >> Jakeen lisätiedot
    3:7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

    Äänestä

  • antaa olla kirjoitti:

    Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kehoitetaan pedofiliaan?
    Mikä tekee papista ja/tai pedofilistä kristityn?

    Turhaan kai näitä on täällä takoa, kun ei mene jakeluun niin ei mene.

    ''Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kehoitetaan pedofiliaan?''
    Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kielletään pedofilia?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ''Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kehoitetaan pedofiliaan?''
    Missä kohtaa kristittyjen käsikirjassa Raamatussa kielletään pedofilia?

    Sorrut omaan nokkeluuteesi, koska et tunne raamattua.

    Luukkaan evankeliumi:
    17:2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.

    Äänestä

  • Ohjelmassahan sanottiin että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö uskonno piirissa on dokumentoitu jo 1700 vuotta sitten. Pitkä historia ja perinne, mutta niitähän uskovaiset kovbasti arvostavat, mm. ikivanhaa uskonnollista pippelinsilpomisrituaalia.

    Äänestä

  • zyrt kirjoitti:

    "Uudestisyntynyt kristitty EI OLE pedofiili."

    Oletko sinä kahdesti äitisi synnytyskanavan kautta kulkenut?

    Uudestisyntynyt kristitty EI OLE pedofiili."

    Oletko sinä kahdesti äitisi synnytyskanavan kautta kulkenut? "

    Jos ei ymmärretä edes tätä ei keskustelussa ole mitään järkeä.
    Niin kuin todettu ei ateisti ymmärrä raamatusta eikä kristinuskosta yhtikäs mitään.

    Äänestä

  • Pimeyden ytimessä kirjoitti:

    Eihän tuossa mitään uutta ole. Pelkästää Irlannissa tutkijat arvioivat tapahtuneen noin 15000 - 17000 hyväksikäyttötapausta, joita kaikkia kirkko aina pimitti systemaattisesti viimeiseen asti. Tärkeintä oli kirkon maineen suojelu, lasten kohtelusta yksikään kirkon työntekijä ei piitannut tippaakaan.

    Vasta kun asiat vuotivat tiedotusvälineille ja viranaomaisille, joutui kirkko pakon edessä tutkimaan asioita ja myöntämään että jotain sellaista lievää on kenties ehkä joskus mahdollisesti saattanut tapahtua. Ilman viranomaisten ja tiedotusvälineiden tiukkaa painostusta kirkko ei olisi koskaan myöntänyt mitään oma-aloitteisesti, aivan kuten se edelleenkään ei myönnä.

    Hollannissa asioita tutkinut komitea totesi 10000 - 20000 alaikäisen joutuneen hyväksikäytetyksi katolisen kirkon eri instituutioissa. Ja sama systemaattinen pimityskäytäntö kaikissa tapauksissa sielläkin, tietenkin. Olihan Vatikaani jo 1960-luvulla jakanut kaikkialle salaisen kirjallisen ohjeen siitä, miten tapaukset pimitetään.

    http://www.cbsnews.com/htdocs/pdf/Criminales.pdf

    Eihän tuossa mitään uutta ole. Pelkästää Irlannissa tutkijat arvioivat tapahtuneen noin 15000 - 17000 hyväksikäyttötapausta, joita kaikkia kirkko aina pimitti systemaattisesti viimeiseen asti. Tärkeintä oli kirkon maineen suojelu, lasten kohtelusta yksikään kirkon työntekijä ei piitannut tippaakaan. "

    Ja montako hyväksikäyttöä ko. massa on samassa ajassa tapahtunut kaikkiaan joita ei kukaan tiedä, aika halvatun monta sanon minä.
    Turha jonkin ateistin täällä on jeesustella omaa hyvyyttään hävetkää sanon minä.
    Hyi hitto mitä porukkaa...

    Äänestä

  • Jälleen kerran kirjoitti:

    Uudestisyntynyt kristitty EI OLE pedofiili."

    Oletko sinä kahdesti äitisi synnytyskanavan kautta kulkenut? "

    Jos ei ymmärretä edes tätä ei keskustelussa ole mitään järkeä.
    Niin kuin todettu ei ateisti ymmärrä raamatusta eikä kristinuskosta yhtikäs mitään.

    "Niin kuin todettu ei ateisti ymmärrä raamatusta eikä kristinuskosta yhtikäs mitään."

    Kristinuskoisten kesken on asiasta hyvin ristiriitaisia näkemyksiä. Miksi te ette ole yksimielisiä omasta uskonnostanne?

    Äänestä

  • En uskossa kirjoitti:

    Eihän tuossa mitään uutta ole. Pelkästää Irlannissa tutkijat arvioivat tapahtuneen noin 15000 - 17000 hyväksikäyttötapausta, joita kaikkia kirkko aina pimitti systemaattisesti viimeiseen asti. Tärkeintä oli kirkon maineen suojelu, lasten kohtelusta yksikään kirkon työntekijä ei piitannut tippaakaan. "

    Ja montako hyväksikäyttöä ko. massa on samassa ajassa tapahtunut kaikkiaan joita ei kukaan tiedä, aika halvatun monta sanon minä.
    Turha jonkin ateistin täällä on jeesustella omaa hyvyyttään hävetkää sanon minä.
    Hyi hitto mitä porukkaa...

    Häpeä itse halveksuttava pedofilian puolustaja. Koko pointtihan tässä on se, että Vatikaani TIESI.

    Äänestä

Toivottavasti dokumentissa mainitaan pedofiilien uhreiksi joutuneiden lasten sukupuoli. Olisi kohtuullista, että tietäisimme, että onko tässä kyse ensisijaisesti homoseksuaalisuuden harjoittamisesta eli siitä, että pikkupoikia on käytetty hyväksi. Sen jälkeen voidaan tarkastella kristinuskon osuutta asiassa.

Äänestä
  • Ai niinkuin ettei Markku Koivisto (nimi muutettu) voi olla kristitty koska Markku Koivisto (nimi muutettu) tykkää ottaa mieheltä suihin?

    Kyllä Markku Koivisto on kristitty. Vai väitätkö ettei ole?

    Äänestä

  • Mahdatko sinä sami koskaan tajuta pedofiilin ja homoseksuaalin eroa. Epäilen.

    Äänestä

  • Sami. Mikä merkitys sinulle on sillä ovatko pedofiilien uhrit tyttöjä vai poikia?

    Äänestä

  • 213rfg kirjoitti:

    Ai niinkuin ettei Markku Koivisto (nimi muutettu) voi olla kristitty koska Markku Koivisto (nimi muutettu) tykkää ottaa mieheltä suihin?

    Kyllä Markku Koivisto on kristitty. Vai väitätkö ettei ole?

    Väitän ettei Koivisto ole kristitty. Kristitty elää niin kuin opettaa, ja Koivisto ei elä.
    Uudestisyntyneellä kristitylläkin voi olla taipumusta homoseksuaalisuuteen, mutta sen harjoittaminen on Raamatun mukaan paitsi rikkomus Jumalaa vastaan myös harjoittajalle itselleen vahingollista.

    Äänestä

  • zyrt kirjoitti:

    Mahdatko sinä sami koskaan tajuta pedofiilin ja homoseksuaalin eroa. Epäilen.

    Tarkoitatko, että homo ei voi olla pedofili, eikä pedofili homo?

    "Mahdatko sinä sami koskaan tajuta pedofiilin ja homoseksuaalin eroa."

    Samansukupuolisten seksi on homoseksuaalisuuden harjoittamista.
    Ei se, että toinen osapuoli tai molemmat ovat alaikäisiä, muuta asiaa miksikään.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Sami. Mikä merkitys sinulle on sillä ovatko pedofiilien uhrit tyttöjä vai poikia?

    Onko sinulle merkitystä sillä kummasta sukupuolesta olet kiinnostunut?

    ”Sami. Mikä merkitys sinulle on sillä ovatko pedofiilien uhrit tyttöjä vai poikia?”

    Pointtini oli se, että olisiko tällaisen dokumentin tarkoitus leimata kristityt pedofiileiksi vai paheksua taustalla olevia homoja, jotka kristinuskon varjolla käyttävät pikkupoikia hyväkseen.

    Olisi syytä pitää homoseksuaalisuus ja kristinusko erossa toisistaan. Niin olisi selvempää, ketkä tässä käyttävät lapsia hyväkseen.

    Äänestä

  • "Toivottavasti dokumentissa mainitaan pedofiilien uhreiksi joutuneiden lasten sukupuoli."

    Mitä perkelee välii sillä sukupuolella on? Niijuu,hihhulien logiikalla ei se nii paha ole kunhan ei vaan homostele.

    " Olisi kohtuullista, että tietäisimme, että onko tässä kyse ensisijaisesti homoseksuaalisuuden harjoittamisesta eli siitä, että pikkupoikia on käytetty hyväksi. Sen jälkeen voidaan tarkastella kristinuskon osuutta asiassa. "

    Mitä ihmet tää tarkottaa?

    Äänestä

  • .l.l. kirjoitti:

    Väitän ettei Koivisto ole kristitty. Kristitty elää niin kuin opettaa, ja Koivisto ei elä.
    Uudestisyntyneellä kristitylläkin voi olla taipumusta homoseksuaalisuuteen, mutta sen harjoittaminen on Raamatun mukaan paitsi rikkomus Jumalaa vastaan myös harjoittajalle itselleen vahingollista.

    Kivienheittelynne alkoikin vasta siinä vaiheessa kun helluntailaisväen suurin poptähti Koivisto jäi kiinni. Toivottavasti sinä et jää. Sami sentään viisaasti pysyy hiljaa entisen suosikkimarttyyrinsa kohdalla. Vaikeahan hänen olisikaan mitään enää sanoa näyttämättä totaaliselta idiootilta.

    Äänestä

  • .l.l kirjoitti:

    Tarkoitatko, että homo ei voi olla pedofili, eikä pedofili homo?

    Enhän minä sellaista väittänyt vaan sitä, että pedofiili ei ole sama asia kuin homo.

    Tarkoitatko sinä, että hetero ei voi olla pedofiili?

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    "Mahdatko sinä sami koskaan tajuta pedofiilin ja homoseksuaalin eroa."

    Samansukupuolisten seksi on homoseksuaalisuuden harjoittamista.
    Ei se, että toinen osapuoli tai molemmat ovat alaikäisiä, muuta asiaa miksikään.

    Pedofilia on rikos lasta kohtaan. Seksiä se ei ole lapsen mielestä. Rikollisen mielestä ehkä on.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Sami. Mikä merkitys sinulle on sillä ovatko pedofiilien uhrit tyttöjä vai poikia?”

    Pointtini oli se, että olisiko tällaisen dokumentin tarkoitus leimata kristityt pedofiileiksi vai paheksua taustalla olevia homoja, jotka kristinuskon varjolla käyttävät pikkupoikia hyväkseen.

    Olisi syytä pitää homoseksuaalisuus ja kristinusko erossa toisistaan. Niin olisi selvempää, ketkä tässä käyttävät lapsia hyväkseen.

    Ei kristittyjä muiden mitenkään tarvitse leimata. Ei kyllä muidenkaan uskontojen harjoittajia. Te teette sen ihan itse.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Sami. Mikä merkitys sinulle on sillä ovatko pedofiilien uhrit tyttöjä vai poikia?”

    Pointtini oli se, että olisiko tällaisen dokumentin tarkoitus leimata kristityt pedofiileiksi vai paheksua taustalla olevia homoja, jotka kristinuskon varjolla käyttävät pikkupoikia hyväkseen.

    Olisi syytä pitää homoseksuaalisuus ja kristinusko erossa toisistaan. Niin olisi selvempää, ketkä tässä käyttävät lapsia hyväkseen.

    Pitäisikö meidän luoda myös muita myyttejä ja rajauksia omien tarpeittemme mukaan?

    Olisi syytä pitää inhimillinen ja humaani käytös ja kristinusko erossa toisistaan. Niin olisi selvempää, ketkä ovat pahatekijöitä ja rikollisia.

    Olisi syytä pitää normaali aikuisten välinen seksuaalinen käytös ja kristinusko erossa toisistaan. Niin tietäisimme, ketkä hyväksikäyttävät lapsia.

    Olisi syytä pitää ihmisten välinen seksi ja kristinusko erossa toisistaan. Näin olisi selvempää, ketkä rakastelevat eläinten kanssa.

    Voin Samin iloksi keksiä muitakin olkiukkoja, mikäli tarpeen.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Sami. Mikä merkitys sinulle on sillä ovatko pedofiilien uhrit tyttöjä vai poikia?”

    Pointtini oli se, että olisiko tällaisen dokumentin tarkoitus leimata kristityt pedofiileiksi vai paheksua taustalla olevia homoja, jotka kristinuskon varjolla käyttävät pikkupoikia hyväkseen.

    Olisi syytä pitää homoseksuaalisuus ja kristinusko erossa toisistaan. Niin olisi selvempää, ketkä tässä käyttävät lapsia hyväkseen.

    "Olisi syytä pitää homoseksuaalisuus ja kristinusko erossa toisistaan. Niin olisi selvempää, ketkä tässä käyttävät lapsia hyväkseen."

    Kyse ei ole homoseksuaalista papista, vaan pedofiilista. Miksi kristityt raiskaavat lapsia? Osaatkos vastata?

    Äänestä

  • .l.l kirjoitti:

    Onko sinulle merkitystä sillä kummasta sukupuolesta olet kiinnostunut?

    Samin mielestä hetero pedofiili on ihan OK, mutta homo pedofiili syntinen rikollinen.

    Yhtä rikollisia tosin ovat kaikki pedofiilit, riippumatta siitä kumpaa sukupuolta heidän uhrinsa ovat. Siis uhrit, eivätkä seksikumppanit, koska pedofiileilla ei ole seksikumppaneita vaan ainoastaan uhreja. Mitä asiaa Samin kaltaiset todella vastenmieliset hyypiöt eivät näköjään koskaan tajua.

    Äänestä

  • 23w4rfg kirjoitti:

    Kivienheittelynne alkoikin vasta siinä vaiheessa kun helluntailaisväen suurin poptähti Koivisto jäi kiinni. Toivottavasti sinä et jää. Sami sentään viisaasti pysyy hiljaa entisen suosikkimarttyyrinsa kohdalla. Vaikeahan hänen olisikaan mitään enää sanoa näyttämättä totaaliselta idiootilta.

    Oliko/onko Koivisto helluntailainen?

    Äänestä

  • zyrt kirjoitti:

    Enhän minä sellaista väittänyt vaan sitä, että pedofiili ei ole sama asia kuin homo.

    Tarkoitatko sinä, että hetero ei voi olla pedofiili?

    Heterokin voi olla pedofiili, mutta miksi se on sinulle niin kiusallista jos homo on pedofili?

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Sami. Mikä merkitys sinulle on sillä ovatko pedofiilien uhrit tyttöjä vai poikia?”

    Pointtini oli se, että olisiko tällaisen dokumentin tarkoitus leimata kristityt pedofiileiksi vai paheksua taustalla olevia homoja, jotka kristinuskon varjolla käyttävät pikkupoikia hyväkseen.

    Olisi syytä pitää homoseksuaalisuus ja kristinusko erossa toisistaan. Niin olisi selvempää, ketkä tässä käyttävät lapsia hyväkseen.

    Homoseksuaalisuutta ja kristinuskoa ei voi pitää erossa toisistaan, koska ne vaikuttavat kuuluvan yhteen, lisättynä myös pedofilialla, jolloin näistä asioista muodostuu kolminaisuus.

    Juhannuksena kirjoitinkin siitä, että papiston edustavat lienevät usein seksuaalisesti kieroutuneita.

    Nämä papit, jotka muhinoivat kirkkokuoropoikia, ovat kristittyjä ja vieläpä korkeassa asemassa kirkollisissa instituutioissa. Ei tätä asiaa voi siivota pois toteamalla, että he eivät olleet "tosi kristittyjä", varsinkin kun tapauksia kirkossa, tästä pervouden pesässä, ilmestyy alati lisää.

    Katsoinkin juuri dokumentin ja lisään vielä, että siinä eräs pedofiilipappi käytti poikia hyväkseen, koska halusi eheyttää heidät pois homoseksuaalisuudesta. Pappi kuulemma köyri poikia, jotta heille ei ilmenisi tarvetta toteuttaa homoseksuaalisuuttaan.

    Tämän papin perusteluissa on aivan yhtä vähän järkeä on sinun kirjoituksissasi yleensäkin.

    Äänestä

  • Kovaotteinen femakko kirjoitti:

    Homoseksuaalisuutta ja kristinuskoa ei voi pitää erossa toisistaan, koska ne vaikuttavat kuuluvan yhteen, lisättynä myös pedofilialla, jolloin näistä asioista muodostuu kolminaisuus.

    Juhannuksena kirjoitinkin siitä, että papiston edustavat lienevät usein seksuaalisesti kieroutuneita.

    Nämä papit, jotka muhinoivat kirkkokuoropoikia, ovat kristittyjä ja vieläpä korkeassa asemassa kirkollisissa instituutioissa. Ei tätä asiaa voi siivota pois toteamalla, että he eivät olleet "tosi kristittyjä", varsinkin kun tapauksia kirkossa, tästä pervouden pesässä, ilmestyy alati lisää.

    ”Nämä papit, jotka muhinoivat kirkkokuoropoikia, ovat kristittyjä”

    En minä ainakaan tunnistanut, että dokumentin isä Murphy olisi ollut kristitty. Enneminkin homo, joka sai rauhassa käyttää lapsia/ nuoria seksuaalisesti hyväkseen.

    Ei ollut mikään yllätys, että Murphyn seksuaalinen mielenkiinto kohdistui samaa sukupuolta oleviin. Ikävä kyllä homoseksuaalisuutta ajetaan myös evankelisluterilaiseen kirkkoon kuin käärmettä pyssyyn. On siis odotettavissa, että poikien hyväksikäyttö yleistyy myös kansankirkossa.
    Mikähän siinä on, että pedofiilejä kiinnostaa yleensä vain pojat?

    ”Katsoinkin juuri dokumentin ja lisään vielä, että siinä eräs pedofiilipappi käytti poikia hyväkseen, koska halusi eheyttää heidät pois homoseksuaalisuudesta. Pappi kuulemma köyri poikia, jotta heille ei ilmenisi tarvetta toteuttaa homoseksuaalisuuttaan.”

    Ei sinunkaan tasosi keskustelussa ole kovin hääppöinen.
    Yritätkö väittää, että Aslan ry eheyttää homoja heteroiksi samalla menetelmällä kuin isä Murphy?

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Sami. Mikä merkitys sinulle on sillä ovatko pedofiilien uhrit tyttöjä vai poikia?”

    Pointtini oli se, että olisiko tällaisen dokumentin tarkoitus leimata kristityt pedofiileiksi vai paheksua taustalla olevia homoja, jotka kristinuskon varjolla käyttävät pikkupoikia hyväkseen.

    Olisi syytä pitää homoseksuaalisuus ja kristinusko erossa toisistaan. Niin olisi selvempää, ketkä tässä käyttävät lapsia hyväkseen.

    Kyllä siinä mainittiin myös papin suorittama 12v tytön raiskaus. Mutta jos katolinen pappi käyttää hyväkseen pikkupoikia, niin jotenkin maagisesti papin kristinusko katoaa samalla? Luuletko oikeasti näin?

    Äänestä

  • kaislikossa suhisee kirjoitti:

    "Toivottavasti dokumentissa mainitaan pedofiilien uhreiksi joutuneiden lasten sukupuoli."

    Mitä perkelee välii sillä sukupuolella on? Niijuu,hihhulien logiikalla ei se nii paha ole kunhan ei vaan homostele.

    " Olisi kohtuullista, että tietäisimme, että onko tässä kyse ensisijaisesti homoseksuaalisuuden harjoittamisesta eli siitä, että pikkupoikia on käytetty hyväksi. Sen jälkeen voidaan tarkastella kristinuskon osuutta asiassa. "

    Mitä ihmet tää tarkottaa?

    ”Mitä perkelee välii sillä sukupuolella on? Niijuu,hihhulien logiikalla ei se nii paha ole kunhan ei vaan homostele.”

    Sen verran väliä, että oliko ohjelmassa kyse uskonnollisesta ilmiöstä vai homoseksuaalisuudesta? Mielestäni tässä ei ollut kyse kristillisen elämäntavan tuottamasta ilmiöstä, vaan homoseksuaalisuuden harjoittamisesta.

    Minulla ei ole aikomustakaan puolustaa tässä kirkkoa; oli pöyristyttävää kirkon taholta jättää uhrit oman onnensa nojaan. Kirkko ja kirkon homopedofiilit eivät osoittaneet minkäänlaista kristillisyyttä. Pääasia oli ollut, että kirkon maine ei tahraudu. Eroaisin välittömästi tuollaisesta kirkosta, jos olisin jäsenenä. Kauheeta kaapumeininkiä ja tötteröt päässä kävelyä…

    Äänestä

  • Jeebustelija kirjoitti:

    Kyllä siinä mainittiin myös papin suorittama 12v tytön raiskaus. Mutta jos katolinen pappi käyttää hyväkseen pikkupoikia, niin jotenkin maagisesti papin kristinusko katoaa samalla? Luuletko oikeasti näin?

    ”Kyllä siinä mainittiin myös papin suorittama 12v tytön raiskaus.”

    Tytön raiskaus mainittiin yleisellä tasolla. Annettiin ymmärtää, että noin oli tapana tehdä; laittaa ehtoollisleipä vaginaan ja raiskata.

    Yksikään nainen ei esiintynyt ohjelmassa hyväksikäytettynä, vaan kaikki esiintyjät olivat miehiä. Tyttöjäkin näytettiin taustalla ikään kuin heitäkin olisi ollut käytetty hyväksi, mutta mahdollinen hyväksikäyttö jäi katsojan itsensä pääteltäväksi. Enkä nyt varsinaisesti ymmärrä, miksi tähän pitäisi hakea jokin tasa-arvoulottuvuus tai miksi pitäisi rypistellä irti siitä, että kyse on saman sukupuolisten seksuaalisesta kanssakäymisestä.

    Seta ja homojen oikeuksia sokeasti ajavat ovat yhtä surkeita kuin katollinen kirkko. He eivät myönnä mitään, vaan pyrkivät laittamaan kaiken kristittyjen syyksi. Todella röyhkeää…. Ihan hävettää teidän puolesta.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Nämä papit, jotka muhinoivat kirkkokuoropoikia, ovat kristittyjä”

    En minä ainakaan tunnistanut, että dokumentin isä Murphy olisi ollut kristitty. Enneminkin homo, joka sai rauhassa käyttää lapsia/ nuoria seksuaalisesti hyväkseen.

    Ei ollut mikään yllätys, että Murphyn seksuaalinen mielenkiinto kohdistui samaa sukupuolta oleviin. Ikävä kyllä homoseksuaalisuutta ajetaan myös evankelisluterilaiseen kirkkoon kuin käärmettä pyssyyn. On siis odotettavissa, että poikien hyväksikäyttö yleistyy myös kansankirkossa.
    Mikähän siinä on, että pedofiilejä kiinnostaa yleensä vain pojat?

    ”Katsoinkin juuri dokumentin ja lisään vielä, että siinä eräs pedofiilipappi käytti poikia hyväkseen, koska halusi eheyttää heidät pois homoseksuaalisuudesta. Pappi kuulemma köyri poikia, jotta heille ei ilmenisi tarvetta toteuttaa homoseksuaalisuuttaan.”

    Ei sinunkaan tasosi keskustelussa ole kovin hääppöinen.
    Yritätkö väittää, että Aslan ry eheyttää homoja heteroiksi samalla menetelmällä kuin isä Murphy?

    En hyökännyt Aslan ry:tä vastaan. Mistä se tuli mieleesi? Itselleni ei tullut kyseinen järjestö mieleen. Toivotaan, että järjestöstä ei kuitenkaan ilmene mitään aiempia edesottamuksia pimeämpää.

    Kuten kuitenkin totesin juhannuksenakin: Niillä joilla on ongelmia seksuaalisuuden kanssa, ovat ihmeen halukkaita säätelemään ja hallitsemaan muiden seksuaalisuutta. Tätä seksuaalisuuden säätelemistä ja hallitsemista ovat niin lasten hyväksikäyttö, pro-life-vouhkaaminen kuin homojen vainoaminenkin.

    Ja vastaavasti: Niillä joilla ei ole ongelmia seksuaalisuuden kanssa, kykenevät hyväksymään muidenkin ihmisten seksuaalisuuden, laillisuuden rajoissa tietenkin.

    ”Ja vastaavasti: Niillä joilla ei ole ongelmia seksuaalisuuden kanssa, kykenevät hyväksymään muidenkin ihmisten seksuaalisuuden, laillisuuden rajoissa tietenkin.”

    Tarkoitat lienee homoseksuaaleja; he eivät tarvitse eheytymistä, joten he hyväksyvät myös sellaisia, jotka pitävät avioliittoa miehen ja naisen välisenä – tai sitten eivät.

    Mitä seksuaalisuuteen ja ihmisyyteen tulee, niin ongelmia riittää ihan jokaisella. Niilläkin, jotka eivät myönnä tai jotka yrittävät vierittää ongelmansa muiden niskaan. En häpeä myöntää, että syntisenä ihmisenä minulla on ongelmia kaikilla ihmisyyden osa-alueilla. Ihmettelen, jos muilla ei ole. Toki sekin on hyväksyttävä, että joku on täydellinen. Onneksi se en ole minä. Kenties sinä…

    ”En hyökännyt Aslan ry:tä vastaan. Mistä se tuli mieleesi?”

    Toit esille, että eheytyminen tarkoittaa homoseksuaalista kanssakäymistä. Aslan järjestää eheytymistapahtumia, joten mielestäsi niissä sitten on eheytymisen vuoksi harrastettava homoseksiä. Niitä kristittyjäkin kun on siellä niin paljon paikalla. Laajensin vain omaa näkemystäsi homojen eheytymishoidoista.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Kyllä siinä mainittiin myös papin suorittama 12v tytön raiskaus.”

    Tytön raiskaus mainittiin yleisellä tasolla. Annettiin ymmärtää, että noin oli tapana tehdä; laittaa ehtoollisleipä vaginaan ja raiskata.

    Yksikään nainen ei esiintynyt ohjelmassa hyväksikäytettynä, vaan kaikki esiintyjät olivat miehiä. Tyttöjäkin näytettiin taustalla ikään kuin heitäkin olisi ollut käytetty hyväksi, mutta mahdollinen hyväksikäyttö jäi katsojan itsensä pääteltäväksi. Enkä nyt varsinaisesti ymmärrä, miksi tähän pitäisi hakea jokin tasa-arvoulottuvuus tai miksi pitäisi rypistellä irti siitä, että kyse on saman sukupuolisten seksuaalisesta kanssakäymisestä.

    Seta ja homojen oikeuksia sokeasti ajavat ovat yhtä surkeita kuin katollinen kirkko. He eivät myönnä mitään, vaan pyrkivät laittamaan kaiken kristittyjen syyksi. Todella röyhkeää…. Ihan hävettää teidän puolesta.

    "Seta ja homojen oikeuksia sokeasti ajavat ovat yhtä surkeita kuin katollinen kirkko. He eivät myönnä mitään, vaan pyrkivät laittamaan kaiken kristittyjen syyksi."

    Eli nytkö sitten katolilaiset eivät olekkaan mielestäsi Kritittyjä?

    "Todella röyhkeää…. Ihan hävettää teidän puolesta."

    "Ikävä kyllä homoseksuaalisuutta ajetaan myös evankelisluterilaiseen kirkkoon kuin käärmettä pyssyyn. On siis odotettavissa, että poikien hyväksikäyttö yleistyy myös kansankirkossa.
    Mikähän siinä on, että pedofiilejä kiinnostaa yleensä vain pojat?"

    By the way. Jos olisit katsonut dokkarin tarkaan, siellä oli mainitoja jo 300-luvulta periytyvistä kirjoituksista lapsen hyväksikäytöistä. Ja jos kerta vatikaani on mielestäsi homojen vallassa. Miki se sitten on avoimesti homoja ja homoavioliittoja vastaan?

    Ainakin aikaisemmin hehekuitit heitä Kristillisyyden puolustajian tasa-arvoista avioliittoa vastaan. Mikä nyt kelkkasi käänsi heitä vastaan?

    Ja muuten. Ei liene yllätys, että Suomessakin näitä peittelyitä varmasti tulee esille. Joten kannattaa varautua. Ei tiedä milloin täälläkin muuten pedofiilipommi pamahtaa kristittyjen käsiin.

    Ja mitä poikiin tulee. Olisiko tämä papeilta laskelmoitua touhua siinä, ettei pojat voi edes vahginossa tulla raskaiksi.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”Mitä perkelee välii sillä sukupuolella on? Niijuu,hihhulien logiikalla ei se nii paha ole kunhan ei vaan homostele.”

    Sen verran väliä, että oliko ohjelmassa kyse uskonnollisesta ilmiöstä vai homoseksuaalisuudesta? Mielestäni tässä ei ollut kyse kristillisen elämäntavan tuottamasta ilmiöstä, vaan homoseksuaalisuuden harjoittamisesta.

    Minulla ei ole aikomustakaan puolustaa tässä kirkkoa; oli pöyristyttävää kirkon taholta jättää uhrit oman onnensa nojaan. Kirkko ja kirkon homopedofiilit eivät osoittaneet minkäänlaista kristillisyyttä. Pääasia oli ollut, että kirkon maine ei tahraudu. Eroaisin välittömästi tuollaisesta kirkosta, jos olisin jäsenenä. Kauheeta kaapumeininkiä ja tötteröt päässä kävelyä…

    "Sen verran väliä, että oliko ohjelmassa kyse uskonnollisesta ilmiöstä vai homoseksuaalisuudesta? Mielestäni tässä ei ollut kyse kristillisen elämäntavan tuottamasta ilmiöstä, vaan homoseksuaalisuuden harjoittamisesta. "

    Väitätkö että homot hakeutuvat pappisvirkoihin saadakseen täyttää perverssionsa?

    Mutulla voisin heittää että monella näistä pervoista olisi normaali sukupuolivietti mikäli toimenkuva olisi vaikka levyseppä-hitsaaja tai bussikuski.

    Äänestä

  • zyrt kirjoitti:

    Pedofilia on rikos lasta kohtaan. Seksiä se ei ole lapsen mielestä. Rikollisen mielestä ehkä on.

    Entä kun jopa 12 vuotiaan ovat yhdynnässä keskenään, onko se heidän mielestään seksiä, jos ei niin mitä se on?

    Äänestä

  • Miksi puolustat? kirjoitti:

    Heterokin voi olla pedofiili, mutta miksi se on sinulle niin kiusallista jos homo on pedofili?

    Ei se ole minulle kiusallista jos homo on pedolfiili, mutta eihän siitä nyt ollutkaan kyse, vaan Samin väitteestä: "Toivottavasti dokumentissa mainitaan pedofiilien uhreiksi joutuneiden lasten sukupuoli. Olisi kohtuullista, että tietäisimme, että onko tässä kyse ensisijaisesti homoseksuaalisuuden harjoittamisesta eli siitä, että pikkupoikia on käytetty hyväksi."

    Sami siis ajattelee, että poikia raiskaava pedofiili on sama asia kuin homoseksuaali.

    Lapsiin kohdistuva väkivalta on aina väärin ja väkivalta muutenkin, kohdistuu se kehen tahansa.

    Äänestä

  • .ll. kirjoitti:

    Entä kun jopa 12 vuotiaan ovat yhdynnässä keskenään, onko se heidän mielestään seksiä, jos ei niin mitä se on?

    Kysehän oli raiskauksesta, ei lasten keskinäisestä vapaaehtoisesta toiminnasta.

    Äänestä

  • Dokumentin ideana oli osoittaa kuinka Vatikaani ja katolilainen kirkko on omaa asemaansa ja valtaansa käyttäen suojellut pedofiilejä.

    Tässä eräs linkki erääseen tutkimukseen koskien homoseksuaalisuutta ja pedofiliaa:

    http://link.springer.com/article/10.1007/BF01542377#page-1

    Tiivistelmästä: "The possibility emerges that homosexuality and homosexual pedophilia may be mutually exclusive and that the adult heterosexual male constitutes a greater risk to underage child than does the adult homosexual male".

    Äänestä

  • zyrt kirjoitti:

    Ei se ole minulle kiusallista jos homo on pedolfiili, mutta eihän siitä nyt ollutkaan kyse, vaan Samin väitteestä: "Toivottavasti dokumentissa mainitaan pedofiilien uhreiksi joutuneiden lasten sukupuoli. Olisi kohtuullista, että tietäisimme, että onko tässä kyse ensisijaisesti homoseksuaalisuuden harjoittamisesta eli siitä, että pikkupoikia on käytetty hyväksi."

    Sami siis ajattelee, että poikia raiskaava pedofiili on sama asia kuin homoseksuaali.

    Lapsiin kohdistuva väkivalta on aina väärin ja väkivalta muutenkin, kohdistuu se kehen tahansa.

    "Sami siis ajattelee, että poikia raiskaava pedofiili on sama asia kuin homoseksuaali."

    Mikäs se on jos ei homoseksuaali? Olen ymmärtänyt, että homoseksuaali on kiinnostunut seksuaalisesti samasta sukupuolesta kuin mitä itse edustaa.
    Kumpi meistä on ymmärtänyt jotain väärin?

    Äänestä

  • zyrt kirjoitti:

    Kysehän oli raiskauksesta, ei lasten keskinäisestä vapaaehtoisesta toiminnasta.

    Tarkoitatko, ettei alaikäinen voi raiskata, vaan HALUAA AINA seksiä, jos vain molemmat ovat alaikäisiä?

    On olemassa paljon tapauksia joissa toista osapuolta on painostettu seksiin vastentahtoisesti. Alaikäisyys ei poista sitä tosiasiaa, että on tapahtunut rikos.

    Äänestä

  • ,...... kirjoitti:

    En tarkoittanut. Kommentoin vain kirjoitustasi jossa puhuit kahden alaikäisen yhdynnästä. Et siinä puhunut mitään raiskauksesta.

    Äänestä

  • Haastateltiinhan siinä dokumentissa ainakin yhtä pappia joka eli homoseksuaalisessa suhteessa aikuisen miehen kanssa, ei siis oltu käsitelty henkilönä joka hyväksikäytti lapsia. Tämä pappi puhui lasten puolesta, mutta oli hänenkin kädet mukamas aika pitkälti sidotut vaikenemisen lain takia. Kyllä kirkko tiesi hänen homoseksuaalisuudestaan eli ei häntä ainakaan pihalle sen vuoksi oltu noista piireistä potkittu. Onko hän uskovaisten mielestä kuitenkin vähemmän kristitty kuin vaikka heteropappi, joka ei puhu raiskattujen puolesta? Uskovaiset on oksettavaa porukkaa.

    Äänestä

Tämän tyyppisiä ohjelmia on ollut telkussa aikaisemminkin. Onko tämä Suomen ensi-ilta vai uusinta. Trailerin perusteella vaikutti, että en ainakaan minä olisi nähnyt tätä dokkaria aikaisemmin.

Paljon taitaa olla asiaa, kun on niin pitkäkin, oliko se 1,5 tuntia

Äänestä

Ja suosittu TIMO SOINI arvostaa ehdoitta katolista kirkkoa... miten joku voi äänestää järjestelmällisen pedofilian kirkossaan hyväksyvää Soinia, en voi ymmärtää ??? Soinin pitäis kyllä miettiä kirkkoasiansa uusiksi, jos mielii jatkaa...

Äänestä
  • "Ja suosittu TIMO SOINI arvostaa ehdoitta katolista kirkkoa... miten joku voi äänestää järjestelmällisen pedofilian kirkossaan hyväksyvää Soinia, en voi ymmärtää ??? "

    Ei voi ymmärtää sitäkään että kuvittelet Soinin asian hyväksyvän, mutta logiikallasi eduskuntaan ja politiikkaan ei voisi äänestää ketään uskovaista kirkkokuntaan katsomatta.

    "Soinin pitäis kyllä miettiä kirkkoasiansa uusiksi, jos mielii jatkaa..."

    Lopettaa hihhulointi kokonaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jeebustelija kirjoitti:

Tänään ylellä näytetään dokumentti katolisen kirkon pedofiiliskandaalista ja eronneen paavin suhteesta siihen.

Suosittelen erityisesti niille uskoville, joiden mielestä kristinuskon seksuaalietiikka johtaa aina siihen parhaaseen lopputulokseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu