Kun ei ollut tälläistä yleistä-palstaa moottoripyörä-sektiossa, niin pistän tänne.
Eli kysymys kaikille motoristeille, mopoilijoille, skootteristeille sekä muille moottorin sisältävän kakspyöräisen omistajille.
Mikä hemmetti siinä vehkeessä on niin hienoa? Mitä hyötyä siitä yleensäkkään on.
Hajotatte ensin ihmisten kuulon helevetin moisella pärinällä, ja levittelette bensan käryä ympäri kaupunkia. Eihän sillä vehkeellä saa edes kuljetettua mitään vähän isompaa tavaraa. Enkä minä sitä, auto on ihan yhtä turha vekotin. Mutta mielestäni mopo/moottoripyörä/skootteri on paljon turhempi ja epämukavampi hieman pitemmällä matkalla.
Onhan se varmaan kivaa ajaa kahtasataa jollain pikatiellä, mutta täytyykö tulla kaupunkiin. Vaaraksi liikenteelle kaikki. Erityisesti mopot, joita nuoret virittää niin, että varmasti kuuluu ja kulkee.
Kaikki sais heittää kaatopaikalle ja pois, hommatkaa polkupyörä jos ei ole autoon varaa. Enkä ole mikään viherpiipertäjä, minulla on auto, jota käytän lähinnä jos käyn jossain kauempana kotikaupungista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Born to be wild (paitsi himassa).
Mitäpä tuota sen enempää selittelemään.
Yhdet kerää postimerkkejä ja toiset kyttää puskassa pikkulintuja.
Jokainen tyylillään.
Tänään rankassa sadekuurossa ajelin autolla kotiinpäin ja muuan motoristi seisoskeli bussipysäkin katoksessa odottamassa suotuisampaa keliä. Kaipa siinä on jokin perverssi viehätys kun on säiden armoilla.
Vanha kunnon avautuminen :D
Mitä Järkeä on avaruuslennoissa?.......
Mitä järkeä on Laivojen kuljetella materiaalia edes takas ristiin rastiin Maapallolla?....
Mitä järkeä on lennellä lentokoneilla paikasta paikkaan edes takas?....
Mitä järkeä on yleensäkään missään?......