Ennen maailmanloppua Jeesus hakee omansa pois. Sitten on tuhatvuotinen valtakunta ja vasta sen jälkeen maailmanloppu. Tämän jälkeen kuolleet pääsevät joko taivaaseen tai joutuvat kadotukseen.
Nyt ennen taivasta ja kadotusta on paratiisi ja tuonela.
Nyt ennen taivasta ja kadotusta on paratiisi ja tuonela.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuo on kaikki tiivistettynä.
Mitä sanot niiden ihmisten todistuksista ja todistusten uskottavuuksista jotka väittävät käyneensä Jeesuksen kanssa helvetissä? He väittävät nähneensä helvetissä miljardeja ihmisiä suurissa kärsimyksissä ja että sinne tippuu jatkuvasti, minunkin tätä viestiä kirjoittaessa, uusia kadotettuja kuoleman kohdanneita ihmisparkoja? Ja Jeesus Kristus on tämän kaiken näyttänyt heille ja käskenyt todistaa helvetin todellisuudesta.
Sinäkin kaiketi uskovana tiedät, ettei helvettiä vielä ole. Siellä ei ole vielä ainuttakaan sielua tässä vaiheessa.
Vai, oletko sinä JDS-opin kannattaja?
Et kai.?
Tällaiset "todistukset" eri ihmisten taholta ovat siis hölynpölyä. En ymmärrä, miksi sinä olet niitä esille tuomassa, ylipäätään. Se on omituista ja voisi sanoa, raamatunvastaista.
Helvettihän on todellisuutta vasta sitten, kun armonaika loppuu ja tulee Jumalan tuomio. Helvettiin tulevat joutumaan Paholainen joukkoineen ja pelastumattomat ihmiset. Helvetti on nimenomaan valmistettu paholaiselle ja langenneille enkeleille.
Näin sanoo Raamattu.
Älä siis levitä valhetta ja halveksi Raamatun ilmoitusta.
>>Mitä sanot niiden ihmisten todistuksista ja todistusten uskottavuuksista jotka väittävät käyneensä Jeesuksen kanssa helvetissä?
No tuonela on helvetin esikartano ja välitila ja kyllähän sielläkin kurjuutta piisaa. Nuo henkilöt ovat käyneet siis tuonelassa. Puhui Jeesuskin rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Se oli vertaus, mutta Jeesus opetti sillä kuoleman jälkeisestä olotilasta.
Väärin arvattu. Tuonelalla ja helvetillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
Tuonela on muinaissuomalaisen perinteen ja maailmankuvan mukaan kuolleiden valtakunta tai asunto tuonpuoleisessa. Muinaisten suomalaisten uskomuksissa kuolleet vaeltavat tuonelassa varjomaisina haamuina. Hyvien ja pahojen kohtalo on samanlainen. Kuolleiden kiusana oli Tuoni ja hänen vaimonsa Tuonetar. Toisinaan elävät ihmiset saattoivat käydä tuonelassa hakemassa tietoja tai loitsuja. Matkan tuonelaan vaati viikkokausien vaelluksen erämaan poikki ja lopulta tuonenvirran ylittämistä lautturin avustuksella. Šamaanit pystyvät tuonelan matkaan vaipumalla transsitilaan ja huijaamalla vartijoita. Elias Lönnrotin kokoamassa Kalevala-eepoksessa koetaan tuonelanmatka. Tarusankari Väinämöinen tekee onnettoman retken tuonelaan ja onnistuu lopulta pakenemaan elävien maahan muuttumalla käärmeeksi.[1]
Tuoni sijaitsi maan tai veden alla tai saarella, ja oli joidenkin uskomusten mukaan pimeä tai hämärä ja kolkko. Joissain uskomuksissa Tuonela saattoi olla ylösalaisin, kuten maahisten maa. Toisinaan tuonela myös rinnastettiin kalmistoon. Jos Tuonelan ilmansuunta tiedettiin, se oli yleensä pohjoinen. Tuonela esiintyy useasti Kalevalassa ja suomalaisissa kansanrunoissa.
Kuolleiden sielut joutuivat Tuonelle eli heidät "vei Tuoni". Joskus kuolleet vietiin myös itään tai länteen, tai ne jäivät kotiin tai kodin pyhänurkkauksen seutuville lähimmäisiään suojelemaan. Vielä tuonpuoleisestakin kuolleet saattoivat palata elävien maille esimerkiksi luonnoiksi eli jälkipolvien suojelushengiksi.
Hautaustavoista päätellen tuonpuoleissa sielun on uskottu jatkavan elämäänsä pitkälti samaan tapaan kuin eläessään. Hautoihin on jätetty hautalahjoina muun muassa käyttöesineitä, koruja, aseita ja vaatteita. Kristinuskon aikana hautalahjoista luovuttiin, mutta esimerkiksi ortodoksit voivat edelleen uhrata haudalla esimerkiksi viinaryypyn.
Kiitos asiallisesta lyhyestä ja selvästä vastauksesta.
Olen pohtinut noita todistuksia koska niitä löytyy netistä.
Minulla on vaikea muodostaa mielipidettä niistä. Siksi en
sano niistä juuta enkä jaata. Olen enemmän kiinnostunut
evankelumista kuin helvetistä.
http://yle.fi/uutiset/tutkimus_mikrobit_sinnittelevat_maapallon_viimeisina_asukkaina/6715152
Maailmanloppu tulee eläimille ja kasveille kauan ennen mikrobeja, kertoo kolmen skotlantilaisen yliopiston tuore mallinnus. Sen mukaan mikrobit perivät Maan miltei kahdeksi miljardiksi vuodeksi, ennen kuin nekin häviävät. Maailmanlopun ennuste perustuu tietokonemalliin Auringon pitkäaikaisten muutosten vaikutuksista Maahan.
Astrobiologi Jack O'Malley-James kertoo, että käännekohta on miljardin vuoden päässä. Silloin Aurinko on ikääntynyt ja samalla kuumentunut siinä määrin, että Maan ilmasto on sata-asteinen. Samaan aikaan ilmasta on huvennut happea.
Elämällä on auringon kannalta aikaa vielä noin miljardi vuotta, sitten maapallo käy liian kuumaksi paikaksi. Ihmisen kannalta seuraavat vuosikymmenet ja vuosisadat ovat avaruuteen muualle levittäytymisen aikaa.
Miljardi vuotta on kuitenkin pitkä aika, tunnetusti suuren luokan sukupuuttoaallot ovat tulleet noin 64 miljoonan vuoden sykleissä kun isohko asteroidi on iskeytynyt maahan. Seuraava suuri isku on myöhässä tilastollisesti, joten seuraavien vuosimiljoonien aikana suuren luokan isku on varma.
Uskovaisten höpö höpö maailmanlopuilla voi jokainen pyyhkiä hanurinsa. Tuhannen vuoden sisällä ei tule minkäänlaista maailmanoppua, ellei nyt länsimaisen talousjärjestelmän rmahdusta voi sellaisena pitää. Se on näköpiirissä jo nyt.
Raamattu on sen arvoinen satukirja, että sen sivuista voi kääriä sätkiä tai pyyhkiä persiinsä siihen.
Jälleen kerran tiede 10 usko 0. Kuten tavallista. Tieteen fakta jyrää aina uskovaisten idioottimaiset mielipiteet ja harhaluulot yli.
....................../´¯/)
....................,/¯../
.................../..../
............./´¯/'...'/´¯¯`·¸
........../'/.../..../......./¨¯\
........('(...´...´.... ¯~/'...')
.........\.................'...../
..........''...\.......... _.·´
............\..............(
..............\.............\...
Ei tule maailmanloppua, Raamattu sen vahvistaa. Ps.104:5. Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikisesti.
Lue 2 Pietarin kirje luku3 jakeet 7-13.Voit tulla toisenlaisiin ajatuksiin!uskova 2
Lue Raamatun tämä kohta. Saarn.1:4. Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.