http://yle.fi/uutiset/kirkon_ulkomaanapu_harvinainen_rauhansovittelu_onnistui_somaliassa/6720328
"Alun perin konflikti kahden klaanin välillä alkoi eronneen naisen aikomuksesta mennä uusiin naimisiin vuonna 1991. Tilanne johti eri klaaneista tulleiden entisen ja tulevan aviomiehen väliseen kiistaan, väkivaltaan ja kostokierteeseen."
Yli 20 vuotta sotimista ja älämölöä tällaisesta asiasta. Vastaavia pikkusotia on Somalia täynnä. Yhdessä ääri-islamilaisuudella ja merirosvoudella höystettynä ne muodostavat kokonaisuuden nimeltä Somalian sisällissota. Koita sitten siirtää tällaiseen ongelmanratkaisuun tottunut väestö länsimaihin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Murjaaneja ei kannata päästää Suomeen.
Ei ne sitten älynneet heti kivittää sitä horoa torilla, helpommalla olisivat päässeet.
Ei, koska sitä ei oltu raiskattu.
Jaa, ei oltu raiskattu?
No mutta sehän olisi luullut että on helpoin asia hoitaa siinä kulttuurissa..
Osuutta oli myös (taas kerran tietysti) USAlla, kun hyökkäsivät Mogadishuun!
Ehkä asiat olisivat selvinneet jo paljon aiemmin ilman USAn sotkeutumista?
saatu aikaan rauha ei somaleiden oleskelulle Suomessa ole perusteita joten nyt rakentamaan kotimaataan. "Uuden lähestymistavan avulla aikaansaatu rauha oli prosessina ainutlaatuinen ja aito, sanoo Kirkon ulkomaanavun Somalian ohjelman projektipäällikkö Jama Egal."
Sielä on pystynyt jo pitkään lomailemaan, mutta eivät somalit ole lähteneet minnekään. Päinvastoin, niitä on tullut lisää.