Suomi liian täynnä pakolaisia

Mikään maa ei voi ottaa liikaa pakolaisia valtion ja sosiaaliturvan elätettäväksi. Omaa työvoimaa on ensisijaisesti ja ennen niitä on nuorille annettava työtä, mutta mitä tekee hallitus... puhuu yhtä ja jatkaa holtitonta maanhanmuuttopolitiikkaa!

Kokoomus, SDP, vihreät, vasurit (ilkeän haukkuja Paavon puolue) ja Keskusta peustavat kaiken toimintansa ulkomaan velan ottamiseen.

Maan asiat ovat todella ilman suuntaa, jopa venäläisiä otetaan tekemään ydinvoimaa Suomeen, vaikka niiden omat ydinvoimalatkin ja ihmisoikeudet ovat ties mitä?!!!

Valtion yritystuet ovat jatkavat nousuaan?

Olisiko Soinin syyt ostaa taas Hesarin etukansi ja ottaa kotimaan asiatkin esille?
27146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

siinäpä taas todella "syvällinen" näyte perSSujen poliittisesta "ajattelusta". maalataan kauhukuvia ja pelotellaan ihmisiä. totuus on kuitenkin se että se raha joka menee budjetissa mamuihin on valtion mittakaavassa pelkkä hyttysen pissa saharassa.

työttömät, vapaa-aikahakuiset perSSujen äänestäjät, joita tälläkin palstalla on lukuisia, tulevat suomelle monta, monta, monta kertaa kalliimmaksi kuin mamut.heitä löytyy pilvin pimein jokaisesta lähiökuppilasta.

siis suomen valtion budjetti on 54 miljardia, suora mamu-osuus siitä on 74 miljoonaa. tarkoittaa että jokainen suomalainen maksaa 1,24 euroa per kuukausi tästä potista. viikossa tämä tekee 31 senttiä elikkä kaksi tyhjää palautustölkkiä.

kerro toki miten sinun elämäsi parantusi jos saisit 1,24 e lisää per kk? ostaisitko uuden asunnon? uuden kesämökin? uuden sijoitusasunnon? uuden auton? vai pitääkö sinun tunnustaa että että tuolla rahalla ei ole mitään merkitystä sinun elintasollesi?

juu, tiedetään. ei tässä 74 miljoonassa ole tietenkään kaikki. kuitenkin se kertoo asiaan liittyvistä mittasuhteita. eli siitä että pakolaiset eivät todellakaan ole syys siihen että taloudessa on ongelmia. joten lopeta rasismiin pohjautuva ihmisten pelottelu älälä puhu täyttä p.askaa.

Äänestä
  • Näitä nössö vähetteliöitä on liikaa, sillä Ruotissa homma on jo karannut käsistä.
    11 % Ruotsin verotuloista menee suoraan maan siirtolaisongelman maksuihin.

    Liika on liikaa näin köyhälle ja nykytyylillä tyhmästi johdetulle maalle, minkä arvokorruptio-politiikot eivät ajattele lainkaa lastensa tulevaisuutta.

    Äänestä

  • lyhyt näköisyyttä kirjoitti:

    Näitä nössö vähetteliöitä on liikaa, sillä Ruotissa homma on jo karannut käsistä.

    niin ja sitten seuraavassa vietissä sinä ylistät ruåtsia ja sen taloutta siitä kun se on pitänyt kruunun eikä ottanut euroa käytöön. tämän vuoksi sinun mielestäsi ruåtsilla menee todella hyvin vrt suomeen.

    ps. niin ja näytäppäs se talouslaskelma miten paljon ruåtsi tosiaan joutuu maksamaan mamuista. huomaa että siinä pitää laskea mukaan myös ne verotulot jotka mamut nykyään maksavat ruåttille. ynnä että lähteesi ei kelpaa hommafoorumin jäsen joka on kerran käynyt tukhålmassa ruåtsinlaivalla.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    Kokoomus on pilannut Suomen yhdessä näiden ex-DDR-stasilaisten kanssa.

    http://yle.fi/uutiset/venajan_verkossa_suomi_on_pahuuden_pesa/6718584

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    niin ja sitten seuraavassa vietissä sinä ylistät ruåtsia ja sen taloutta siitä kun se on pitänyt kruunun eikä ottanut euroa käytöön. tämän vuoksi sinun mielestäsi ruåtsilla menee todella hyvin vrt suomeen.

    ps. niin ja näytäppäs se talouslaskelma miten paljon ruåtsi tosiaan joutuu maksamaan mamuista. huomaa että siinä pitää laskea mukaan myös ne verotulot jotka mamut nykyään maksavat ruåttille. ynnä että lähteesi ei kelpaa hommafoorumin jäsen joka on kerran käynyt tukhålmassa ruåtsinlaivalla.

    Ruotsi olisi kusetettu Suomen tavoin velkakierteeseen, mutta niiden johtajat eivät ole ostettavissa/lahjottavissa niin kuin Suomen vanhat puolueiden edustajat.

    http://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo

    http://www.youtube.com/watch?v=gmetMOw04Ss

    http://www.youtube.com/watch?v=fQCTShz4O4o

    http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93870-voiko-sauli-niinistoon-luottaa-osa-2

    Äänestä

  • Ei meillä takuulla ole varaa ottaa tänne terroristi-maista ihmisiä, ja pitää omat nuoret työttöminä!

    Maahanmuuttajien hintalappu on takuulla paljon enemmän, oman maan ihmiset jäävät pian ilman palveluja kun niiden asioiden hoito vie kaiken ajan.

    >Holtioton maanmuutto on Sauli Niinistön Kokoomuksen tavoite pilata Suomi.

    Äänestä

  • Suomessa arvioidaan olevan noin 50.000 muslimia ja 15.000 somalia. Kohta heitä on niin paljon, ettei kehitystä voi pysäyttää. On toimittava NYT!

    Jos somalimies kävelee vastaan sandaaleissa, parrassa ja hameessa, repäise hame ja alushousut mukaasi, astu varpaille ja kiskaise parrasta.

    Imaamit tunnistat värjätystä parrasta, he ovat pääkohde: jos imaamit muuttavat pois, muut ääri-muslimit seuraavat perässä.

    Kasvonsa naamariin peittävältä naiselta poista kasvonaamio ja hiukset peittävä säkki ja ota ne mukaasi.

    Lähetä viesti eteenpäin!! Jos 1 % suomalaisista toimii näin, somalit ja muut raiskaustilastoja rumentavat muslimit muuttavat Britanniaan ja Ruotsiin.

    https://suojeluskunta.com/forum/showthread.php?tid=234

    https://suojeluskunta.com/forum/forumdisplay.php?fid=13

    http://yle.fi/uutiset/suomen_islamilaiselle_yhdyskunnalle_uusi_imaami/5666486

    http://hommaforum.org/index.php?topic=37461.0

    http://hommaforum.org/index.php?topic=37101.0

    http://hki-islamkeskus.fi/suomi/

    Veturitori 2, 00520
    Helsinki, Finland
    Puhelin: 09-7260207
    GSM: 0451282818
    Faksi: 09-7260208
    [email protected]

    IMAAMI Anaali Jar-Jar
    Anas Hajjar
    Apollonkatu 10 B 82, 00100 Helsinki puh. 045 125 7971
    Anas Hajjar
    Pallastunturintie 1 A 16, 01280 Vantaa puh. 041 536 1870
    Anas Hajjar
    Pallastunturintie 1 A 16, 01280 Vantaa puh. 040 141 9109
    Anas Hajjar
    Pallastunturintie 1 A 16, 01280 Vantaa puh. 045 264 4506

    http://www.rabita.fi/locations.html
    Suomen Islamilainen Yhdyskunta.
    Lönnrotinkatu 22A5
    00120 Helsinki
    Puh. +358 92782551
    S.posti: [email protected]

    Äänestä

  • lyhyt näköisyyttä kirjoitti:

    Näitä nössö vähetteliöitä on liikaa, sillä Ruotissa homma on jo karannut käsistä.
    11 % Ruotsin verotuloista menee suoraan maan siirtolaisongelman maksuihin.

    Liika on liikaa näin köyhälle ja nykytyylillä tyhmästi johdetulle maalle, minkä arvokorruptio-politiikot eivät ajattele lainkaa lastensa tulevaisuutta.

    mistä tuo luku 11% on otettu? Mainitse lähde niin joku voisi vielä uskoakin.

    Äänestä

Nyt taitaa olla avaajalla aika moni asia hakusessa. Oleskeluluvan myöntäminen turvapaikanhakijoille tapahtuu kv. sopimuksissa määriteltyjen kriteerien mukaan. Jos näistä kritteereistä halutaan poiketa, pitää sopimuksista sanoutua irti, mikä sekään ei tapahdu ilman diplomaattisia seuraamuksia. Kansainvälisessä politiikassa sivuraiteelle joutuminen johtaa helposti hylkiön asemaan, millä on mm. suoria taloudellisia vaikutuksia.

Kiintiöpakolaisten suhteen valtioneuvosto vahvistaa vuosittain enimmäismäärän, ja sen perusteella oleskeluvan saavat pakolaiset valitaan YK:n pakolaiskriteerit täyttävistä pakolaisista. Pakolaiskiintiötä voidaan pienentää tai se voidaan jopa poistaa, mutta se ei olisi kovin kristillissosiaalista, minkä pitäisi kuitenkin olla persujen toimintaa ohjaava arvopohja.

Ydinvoiman lisärakentamisen riskit eivät olisi huolenamme ellei siihen olisi mm. Timo Soinin vahvalla tuella saatu lupaa kesällä 2010. Soinihan oli vielä 2007 korostanut toukokuun puoluevaltuustossa ydinvoiman riskejä ja ollut lisäydinvoimaa vastaan. Soinin seteliselkäranka oli kuitenkin taipunut vuoteen 2010 mennessä siten, että hän huusi kitalaki punaisena ydinvoiman vastustajien vaarantavan Suomen työllisyyden.

Joten kyllä, Soinin kannattaisi taas ostaa säätiömiljoonillaan Hesarin etusivu, jotta hän voisi jatkaa mustan väittämistä valkoiseksi - joku avaajan kaltainen saattaa vielä hyvinkin mennä halpaan. Propagandan tekeminen on helppoa, kun kohderyhmä ei jaksa seurata edes oman puheenjohtajansa tekemisiä. Mutta persuthan ovatkin enemmän uskonlahko kuin poliittinen puolue, ja uskovaisten kanssa keskustelu on tunnetusti turhaa, sillä he uskovat vain omaa messiastaan.

Äänestä
  • kerroppa mitä suoria taloudellisia vaikutuksia tulisi olemaan?

    "Nyt taitaa olla avaajalla aika moni asia hakusessa. Oleskeluluvan myöntäminen turvapaikanhakijoille tapahtuu kv. sopimuksissa määriteltyjen kriteerien mukaan. Jos näistä kritteereistä halutaan poiketa, pitää sopimuksista sanoutua irti, mikä sekään ei tapahdu ilman diplomaattisia seuraamuksia. Kansainvälisessä politiikassa sivuraiteelle joutuminen johtaa helposti hylkiön asemaan, millä on mm. suoria taloudellisia vaikutuksia."

    mitäpä haittaa tuosta olisi? "mutta se ei olisi kovin kristillissosiaalista"

    "Kiintiöpakolaisten suhteen valtioneuvosto vahvistaa vuosittain enimmäismäärän, ja sen perusteella oleskeluvan saavat pakolaiset valitaan YK:n pakolaiskriteerit täyttävistä pakolaisista. Pakolaiskiintiötä voidaan pienentää tai se voidaan jopa poistaa, mutta se ei olisi kovin kristillissosiaalista, minkä pitäisi kuitenkin olla persujen toimintaa ohjaava arvopohja. "

    Äänestä

  • toni. kirjoitti:

    kerroppa mitä suoria taloudellisia vaikutuksia tulisi olemaan?

    YK:n kiitiöpakoliset ovat yksi korruption muoto, millä islamin terroristit levitetään kaikkiin rauhaa rakastaviin maihin pakkokeinoin.

    Äänestä

  • toni. kirjoitti:

    kerroppa mitä suoria taloudellisia vaikutuksia tulisi olemaan?

    "Nyt taitaa olla avaajalla aika moni asia hakusessa. Oleskeluluvan myöntäminen turvapaikanhakijoille tapahtuu kv. sopimuksissa määriteltyjen kriteerien mukaan. Jos näistä kritteereistä halutaan poiketa, pitää sopimuksista sanoutua irti, mikä sekään ei tapahdu ilman diplomaattisia seuraamuksia. Kansainvälisessä politiikassa sivuraiteelle joutuminen johtaa helposti hylkiön asemaan, millä on mm. suoria taloudellisia vaikutuksia."

    mitäpä haittaa tuosta olisi? "mutta se ei olisi kovin kristillissosiaalista"

    "Kiintiöpakolaisten suhteen valtioneuvosto vahvistaa vuosittain enimmäismäärän, ja sen perusteella oleskeluvan saavat pakolaiset valitaan YK:n pakolaiskriteerit täyttävistä pakolaisista. Pakolaiskiintiötä voidaan pienentää tai se voidaan jopa poistaa, mutta se ei olisi kovin kristillissosiaalista, minkä pitäisi kuitenkin olla persujen toimintaa ohjaava arvopohja. "

    höö...sinä et ole siis koskaan kuullut "taloudellisista pakotteista" joita ns. hylkiövaltioita vastaan käytetään?

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    höö...sinä et ole siis koskaan kuullut "taloudellisista pakotteista" joita ns. hylkiövaltioita vastaan käytetään?

    onko japania vastaa sellaisia pakotteita?

    Äänestä

  • toni. kirjoitti:

    onko japania vastaa sellaisia pakotteita?

    ei meidäb ole pakko ottaa maailmalta loisia elätettäviksi, kukaan vieras valtiuo ei voi meitä pakottaa siihen

    Äänestä

  • toni. kirjoitti:

    ei meidäb ole pakko ottaa maailmalta loisia elätettäviksi, kukaan vieras valtiuo ei voi meitä pakottaa siihen

    Etkö tiedä, ettei Suomessa ole mielipidevapautta, ellei asia ole Kokoomuksen ja SDP:n eli Ylen vaalitenttien salaisen ohjemajohtajan mielenmukainen?

    Toiseksi kaikki keskustelu on raistista, jos siinä arvostellaan holtitonta ja lähes kontrolloimantonta maanhanmuuttoa. Eli Suomi on todella sekopäisten maa ilman lupaa keskusteuun tärkeistä asiosta, jotka äänestävät joka kerta sama isänmaan viholliset uudelleen valtaan ja median saa jatkaa asioiden vääristemistä. Suorastaan inhottaa toimittajien propaganda kysymykset, ja takuulla pian kansa on saantut tarpeekseen vanhojen puoleiden mielivallasta.

    Onko vaalit rehelliset Suomessa? Itse en uskalla äänestää ennakoon, sillä sen verran epäluotettavaa on vaalitouhu! Ennakkoääniä ei edes päässyt MOT-toimittaja tutkimaan:

    http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/haamuaanet_kummittelevat_vaalituloksessa_52556.html#media=52575

    Äänestä

Oppositio on vain yhden puoleen varassa, sillä keskustan

Äänestä
  • ...miljonääri hyväveli juha sipilä on vain valejohtaja, jonka leikki-uho-puheilla ei ole mitään merkitystä vaalien jälkeen, Keskusta tiedetään edellisen hallituksen ajalta miten takki kääntyy. Muuten samat tyypit ovat mauri pekkarista myösten ovat edelleen Keskustan ytimessä eli ei mitään muutosta parempaan.

    Näin Kokoomus ja SDP tekee lisää valtion velkaa....

    http://www.kauppalehti.fi/omayritys/suorat yritystuet paisuivat/201304392755

    Äänestä

  • kansa tietää kirjoitti:

    ...miljonääri hyväveli juha sipilä on vain valejohtaja, jonka leikki-uho-puheilla ei ole mitään merkitystä vaalien jälkeen, Keskusta tiedetään edellisen hallituksen ajalta miten takki kääntyy. Muuten samat tyypit ovat mauri pekkarista myösten ovat edelleen Keskustan ytimessä eli ei mitään muutosta parempaan.

    Näin Kokoomus ja SDP tekee lisää valtion velkaa....

    http://www.kauppalehti.fi/omayritys/suorat yritystuet paisuivat/201304392755

    tietääkö, tai muistaako kansa myös sen, että kukas sitä olikaan kottikärryillä kantamssa rahaa etelä-korealaiselle konkurssikypsälle telakkafirmalle? muistatko sinä mikä oli sen puoluejohtajan nimi joka tätä vaati suureen ääneen?

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    tietääkö, tai muistaako kansa myös sen, että kukas sitä olikaan kottikärryillä kantamssa rahaa etelä-korealaiselle konkurssikypsälle telakkafirmalle? muistatko sinä mikä oli sen puoluejohtajan nimi joka tätä vaati suureen ääneen?

    Ja niin nimimerkki kysyjä. puhui itsensä pussiinaiemmasta keskustelusta missä verrattiin EU ja eurotukia sekä telakkatukia. Siinä mielessä että EU:ta ja euroa tulee tukea vaikka maat olisivat talousvaikeuksissa niitä tulisi kysyjän. mukaan tukea että vienti vetää. Mutta talousvaikeuksissa olevaa telakkafirmaa ei saisi tukea vaikka sen tukeminen varmistaa suomalaista telakkatyötä ja laivaVIENTIÄ.

    Ja kysyjä. tosissaan luulee, rttä Soini käy K-raudasta kottikärryt ja alkaa pankista kärräämään rahaa telakalle!!! Äläs nyt, eihän euroja kreikkaan ajeta rekka-autolla. Ihan tilisiirtoina tietotekniikan avulla niitä siirrellään.

    Äänestä

  • Jo on mölinää kirjoitti:

    Hallitus salaa todelliset tilastot,

    Suomen pakkoHomoutus on tullut maksamaan myös järkyttävän summan, Aids on noussut niin suuriin lukuihin...

    http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg

    Äänestä

Huolestuttavaa on se, että elämme valtionvelaksi ja olemme oman kansan ja eteenkin nuorten ja ikääntyneiden suurtyöttömyydessä, talouslamassa.... kuitenkin hallitus jatkaa holtitonta maahamuuttopolitiikaa - ja vielä velkarahalla?

Ihme, että Suomi pitäisi olla maailman paras koulumaa, mutta edes tätä asiaa ei kukaan "koulutettu" ei ole pystynyt laittamaan kuntoon? Tästä on pakko päätellä, että pitää olla tyhmä "koulutettu", että etenee valtionjohdossa?

En ymmärrä? Onko mamu, tärkeämpi ihminen kuin suomalainen työtön?

Jotenkin ymmärtäisi tämän valtavan hallituksen valtavan auttamisi halun, jos olisi bujetti kunnossa ja/tai he itse sen maksaisivat vapaaehtoisesti omista varaoistaan.

Tosin onglmat ovat niissä maissa ja tuottavat lisää pakolaisia, oikeita ja vääriä, eikä pikku Suomi voi muuta kuin korkeintaa pilata oman maansa tuomalla ongelmat tänne. Ruotsissa eletään jo monin paikoin pelon kanssa.

Eikä nämä Suomen politiikot oikeasti rakasta maahanmuutajia senkään vertaa kuin tavallinen kansa, muuta kuin median edessä varsinkin ennen vaaleija puheissa.

Heppo sitä on olla turvamiesten ympärimänä ja päästää varasliigat maahan ja ihmetellä ja lohdutella kuolleiden omaisia, mihin varsinkin Jumalankieltäjä Halonen joutui kiusallisen usein.

Suomalainen ajattelee vasta jälkeenpäin sopii liian hyvin Kataisen ja Sauli Niinistön hallitukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vastuull.Toimintaa? kirjoitti:

Mikään maa ei voi ottaa liikaa pakolaisia valtion ja sosiaaliturvan elätettäväksi. Omaa työvoimaa on ensisijaisesti ja ennen niitä on nuorille annettava työtä, mutta mitä tekee hallitus... puhuu yhtä ja jatkaa holtitonta maanhanmuuttopolitiikkaa!

Kokoomus, SDP, vihreät, vasurit (ilkeän haukkuja Paavon puolue) ja Keskusta peustavat kaiken toimintansa ulkomaan velan ottamiseen.

Maan asiat ovat todella ilman suuntaa, jopa venäläisiä otetaan tekemään ydinvoimaa Suomeen, vaikka niiden omat ydinvoimalatkin ja ihmisoikeudet ovat ties mitä?!!!

Valtion yritystuet ovat jatkavat nousuaan?

Olisiko Soinin syyt ostaa taas Hesarin etukansi ja ottaa kotimaan asiatkin esille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu