Parasta siinä, että uskoo ikuiseen kuolemanjälkeiseen elämään on se, että et tule koskaan huomaamaan olleesi väärässä.
Toiveajattelu kannattaa
Abbaddon.
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinä tulet huomaamaan kuolemasi jälkeen olleesi väärässä ja se ei ole parasta, vaan valitettavaa. Toivottavasti löydät vielä totuuden, ennen kuolemaasi.
Sinä et tule kuolemasi jälkeen huomaamaan olleesi väärässä. Pysy siis lohduttavassa fiktiossa jos todellisuus tuntuu liian pelottavalta.
Toivottavasti et uskottele itsellesi loppuun asti totuudessa elävien elävän fiktiossa, vaan sinäkin näkisit ennen kuolemaasi vielä totuuden.
Kukaan ei pysty todistamaan mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, joten luulossa elämme kummatkin. Kaikki mitä tiedämme biologiasta ja ihmisen fysiologiasta nyt kuitenkin viittaa siihen, että kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Kukaan järkevä ihminen ei usko dualismiin enää. Dualismiin uskottiin silloin, kun luultiin että kuunpimennys tuli siitä kun jättiläinen nielaisi kuun.
Mutta kuten sanoin, usko mihin haluat.
Minä elän uskossa, en luulossa. Sinä omien sanojesi mukaan elät luulossa, mutta koska olet näinkin kiinnostunut uskosta, että täällä jatkuvasti siitä haluat keskustella, toivottavasti vielä sinunkin luulosi vaihtuu uskoksi totuuteen.
Luulo on kuvitelmaa jonka paikkaansapitävyydestä ei ole varmuutta. Tarkoittaa siis samaa kuin "usko".
Vai pitääkö esim. Hindujen usko varmuudella paikkansa.
Jos pystyt tutkimaan ihmistä puolueettomasti, niin todelloisuus on, että ihmisen ajattelutapaa ja mielikuvia ja siten koko käyttäyytmistä ohjaa usko. Miten sinut on ohjelmoitu uskomaan. Kun ihminen syntyy maailmaan, niin uskon ohjelmointi alkaa heti. Juuri tuohon liittyy, ettei kaikki asiat, joihin ihminen uskoo, niin ilmennä todellisuutta.
Esim. tiedän ihmisiä, jota uskovat että heitä etysitään kielteisesti ja pitävät siten aina oviaan lukossa.Ilmentää siis ihmisen käyttäytymistä.
Aloitukseen liittyen JUMALAN tekemä usko on, että ihminen usko ihmisen pelastamiseen "kuolleesta" /syntisyyden tilasta. Tätä uskoa et saa kinastelemalla, vaan sen tekijä on JUMALA.
Juuri tuohon liittyy, mitenb turhaa on ihmisten kinastelu,- jopa riitely asioista eli ihmisen yskomiseen liittyy ymmärrys ja sen laajentuminen muuttumisen kautta.
Taas totuuden etsiminen on aiuvan eri asia kuin riitely tai kinastelu. Ymmärryksen laajentuminen on JUMALAN tahto ja siten JUMALAN mieleen.
Mitään totuutta ei ole koskaan löydetty uskomalla, vaan testaamalla ja katsomalla todisteita. Uskoa tarvitaan silloin kun varmuudesta ei ole tietoa.
Kristinusko ei ole sen kummempi kuin hindujen, muslimien tai muinaisten kreikkalaisten usko. Tästä syystä sanotaan "emme tiedä", kunnes meillä on todisteita siitä mikä on totta. Usko on luuloa.
En haluaisi mistään hinnasta elää ikuisesti. Karmea ajatus.
Hyvin harva uskova oikeastaan edes ymmärtää, mihin ja miten uskoo. Käsitteet Taivas, Hel---ti, iankaikikinen elämä, Jumala ja monet muut ovat tuttuja lähinnä Raamatun jakeista, joita innolla toistellaan.
Ajatus iankaikkisesrta elämästä on omituinen, kaunis, mutta silti omituinen. Se ensinnäkin tarkoittaa sitä, että olisimme ikäänkuin jumalia. Loputtomasti eläviä.
Kristinuskon oppi myös antaa oudon kuvan Jumalasta. Hänhän kaikkitietävänä tietää jo etukäteen, mitä tapahtuu. Jokainen valinta on jo etukäteen selvä. Silti hän ja Paholainen pelaavat eräänlaista shakkia ihmisillä. Ja koko touhun tarkoitus löytää se RAJATTU oikein uskovien joukko?
Taivas ja iankaikkinen onni ja autuus? Mitä se KÄYTÄNNÖSSÄ merkitsisi? Tuntuisiko mikään enää miltään, kun kaiki olisi vain onnea ja autuutta? Meillä täytyisi olla mieli, jotta ymmärtäisimme sen loputtoman onnen. Miten mielemme reagoisi siihen, että vertailukohta ei olisi? Sillehän käsitys hyvästä olosta perustuu, vastakohdan kokemuksille.
Ja ne "rakkaat ihmiset", jotka oisivat kanssamme siellä Taivaassa? Minkä "ikäinen" kukin olisi? Emmehän kaikki tunne edeltäviä sukupolviamme? Sekavaa.