Suomessa kuolee joka toinen päivä yli 65 vuotias eläkeläinen oman käden kautta turhautumiseen ja turvattomuuteen.
Suomen työtön nuoriso sairastaa kansallista tautia, joka on nimeltään apatia. Siitä on lyhyt matka anarkiaan.
Suomen työtön nuoriso sairastaa kansallista tautia, joka on nimeltään apatia. Siitä on lyhyt matka anarkiaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eipä Katainen ja Urpi, eikä kukaan muukaan nykyhallituksessa oleva urpo välitä oman maan kansalaisista ollenkaan, on ahneuden ja vallan lisäksi päähän noussut myös paljon pissiä.
Nykymeno pohjautuu jo 1990-luvun alun tapahtumiin. Näillä nykyisillä poliitikoilla ei ole käsitystä aikasemmasta Suomesta, koska ovat olleet vielä tuolloin lapsia.
Globaali kapitalismi tunkeutui Suomeenkin n. 25 vuotta sitten. Kierrettä ei saada näköjään poikki. Viimeinen vastaava 1800-luvun lopulla alkanut maaimanlaajuinen vapaakauppa johti lopulta Toiseen Maailmansotaan. Mitään ei ole opittu. Historia toistaa itseään aina parin sukupolven välein!
Sota tulee tällä menolla. Kun rahat loppuvat,niin silloin kansa nousee kansa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan ja sitten tulee loppu
On hyvä. että Suomessakin on joitakin, jotka tuntevat historiaa ja myöntävät tosiasiat. Se ei tosin riitä, koska suuri enemmistö ei ymmärrä syitä ja seuraksia, eikä ole kiinnostunut asioista, jotka viimekädessä koskettavat heitäkin. Herätään, kun on liian myöhäistä.
siis tyhmempikin käsitti jo vuosia sitten jotta huonosti käy kun puhutaan vaan palvelualan työpaikoista ja konsulttihommista suomen kasvun turvana , tosin näin tyhmä kansa saa mennäkkin pohjamutien kautta kun ei tajua ajoissa vaihtaa päättäjiä, kadulle vaan kuten muuallakin ja savon lahja suomelle pistettävä rahojen perässä kreikkaan.
Lisää työttömiä tulee rutkasti syksyä kohti.Metso on vasta alusoittoa mitä tuleman pitää. Hyvä niin. Ovatpahan herrat kerrenkin hiljaa ainaisesta valituksesta työvoimpulasta. henna virkkuset ja muut poliittiset broilerit ovat täysin tuuliajolla. Byrokartiaa on vain kasavatettu EU.n aikana. Eivät ne tyhjäntoimittajat mitään tuota ja kasvata kansantuloa. Herroista ja turhista tutkijoista ja henkilöistä on vain turhia menoja. Roimasti pitäisi leikata näitä turhia virkoja.