Ahdistus parisuhteessa

Onhan sitä "vikaa" jossain oltava!
Miestä siis ahdistaa fyysinen läheisyys? Onko hänellä kenties jotain psyykkisiä traumoja asiaan liittyen? Jotain mitä hän ei halua/pysty/voi kertoa? Jotain jonka hän on alitajuisesti kieltänyt ja siis haudannut sinne jonnekin? Mikä sitten näissä tilanteissa aiheuttaa flachbackin?
Se et ole sinä, vaan tilanne, torjuttu muisto, kokemus. Sama toistuisi kenen tahansa toisen kanssa!
Suosittelisin etsimään traumaterapiaan erikoistuneen psykologin, jos haluatte jatkaa suhdettanne. Ja muutenkin miehen olisi syytä selvittää tuo, se ei mene itsestään ohi eikä parane kumppania vaihtamalla.
Mies ei ole missään tapauksessa "hullu" tai mitenkään viallinen, reaktio on täysin luonnollinen jos/kun taustalla on trauma.

Mulla oli joskus kauan sitten tommosta ahdistusta, kun halusin tosi kovasti olla yhen kivan miehen kans, mutta en oikeesti tuntenu mitään muuta ku kaveruutta sitä kohtaan. Se oli vaan kaikin tavoin niin täydellisen oloinen mies, että oisin halunnu ihastua. Eli ku oltiin erossa niin tykkäsin tositosi paljon, mutta ku oltiin yhessä niin olin todella ahistunut. Voisko olla tämmösestä kyse?

Jos kaikki allergeenit on tutkittu, eli lemmikkieläinten, siitepölyjen, työsi kautta kulkeutuvien ärsykkeiden, asuntosi homesienten aiheuttama reaktio, ja todettu että niillä ei ole mitään tekoa oireisiin,
niin jäljelle ei jää muuta kuin psyykkinen oire.

Oireet vaikuttavat paniikkihäiriöltä, jonka alkuperäinen syy ei ole sinussa, vaan jossain muussa. Sinun läsnäolosi vain laukaisee paniikkihäiriön.

Siihen on saatavissa lääkitystä. Ihmettelen, jos psykologi ei ole tajunnut tätä diagnoosia. Miehen on mentävä lääkärille hakemaan nimenomaan tähän oireyhtymään apua, yleislääkärikin käy, mutta psykiatri lienee paras.

Psykologin mukaan mies on henkisesti kunnossa.

Mutta tiedän, että hänellä on ollut todella rankka lapsuus, perheväkivaltaa ja elänyt pitkään riitaisassa perheessä. Uskon, että syy voisi löytyä jostain sieltä, aikaisemmasta kokemuksesta, mutta mies taas itse ei usko siihen. Olemme puhuneet hyvin avoimesti kaikesta ahdistukseen liittyvästä, en usko että mies on jättänyt kertomatta mitään. Voi olla mahdollista, että on jokin tunne, mitä hän ei itse edes tunnista/tajua. Hän on kertonut, että on yksi asia, joka häntä vaivasi suhteemme alussa. Olen rehellinen nainen ja kerron kyllä avoimesti itsestäni ja historiastani, ja kerroin hänelle että olen ollut myös vakavassa parisuhteessa naisen kanssa, mutta se oli täysin pelkkä kokeilu ja olen sen myötä todennut itseni täysin heteroksi. Se oli kuulemma ainoa järkyttävä asia, en yhtään ihmettelisi jos sekin on jäänyt "painamaan" mieltä, koska hän on vahvasti kristitystä perheestä kotoisin, jossa homoseksuaalisuus on tabu. Kuulemma hän pelkäsi että olisin edelleen lesbo.

Psykiatrille hän on nyt menossa, toivottavasti se avaisin asiaa eri näkökulmasta kuin edelliset ammattiauttajat. Jotenkin tuntuu, että mies kieltää itseltään jotain tunteita tai ei vaan ymmärrä niiden olemassaoloa. Kyllähän ahdistus kertoo, että jossain on nyt vika ja jokin asia häiritsee..

Astma? Psykosomaattinen oire? Et tunnu oikealta naiselta ja hän väkisin yrittää? Menneisyys? Pyykinpesuaine-alleria - vaatteesi? Paniikkihäiriö? Onko sulla eläimiä joille hän on allerginen? Hän ei hyväksy saman sukupuolen suhteita ja se ahdistaa? Miksi hän sitten yrittää kanssasi? Okei se oli kokeiluvaihe.

Onko teidän pakko yrittää jos häntä ahdistaa noin paljon ja on jo psykiatrille menty? Mitä järkeä? Vaikka kaipa se voi jotain auttaa. Ahdistusasiasta ei kannattaisi liikaa puhua suhteessa, se lisää ahdistusta ja siihen kiinnittää huomion pelkästään. Positiivisuus ja positiiviset aiheet parempi(?), neutraalit. Eikä ylihyysäystä joka varmasti ahdistaa. Kyllä se psykiatri osaa hommansa ja terapeutti.

Miksi sä haluat miehen jolla on lapsuustraumoja liikaa? Ei kannata riidellä tai olla riitaisa, hän on kestänyt sellaista liikaa. Miten hän itse suhtautuu erimielisyyksiin.

Emme riitele. Olemme molemmat rauhallisia persoonia, hyvin samankaltaisia tietyllä tapaa. Olemme myös sopeutuvia, molemmilla on jos minkälaisia traumaattisia kokemuksia, mutta en näe että ne vaikuttaisi nykyhetkeen (onhan meillä jokaisella oma menneisyytemme..). Meillä on samanlainen arvomaailma, arvostamme ja kunnoitamme toisiamme paljon. Hän sanoi, että ainoa syy miksi jaksaa yrittää olla kanssani ja hoitaa ahdistus, on se, että rakastaa ja välittää minusta niin paljon. Ja sen uskon, tuskin kukaan moista henkistä pahoinvointia jaksaa. Samasta syystä olen itse vielä tässä. Kun tapaa sen elämänsä rakkauden, niin ei siitä ihan vähin perustein halua päästää irti. Suhde on toiminut meillä muutoin liki täydellisesti, sovimme toisillemme hyvin.

Psykiatrille hän on menossa nyt heinäkuun aikana, ei ole vielä käynyt. Hän on sanonut, ettei asiasta puhuminen lisää ahdistusta tai aiheuta paineita. Päinvastoin, tuntuu että avautuminen ja siinä hetkessä kun ahdistus on päällä, saattaa ehkä hieman helpottaa, mutta ei kuitenkaan saa ahdistusta raukeamaan. Kuulemma helpottunut olo tulee välittömästi sen jälkeen, kun minä lähden pois luotaan. Olen itsekin miettinyt, että mahtaako hän silti epäröidä ja sen takia ahdistaa, mutta hän on rehellinen mies ja kertonut kaiken miltä hänestä tuntuu ja minkä takia hän vielä on tässä kanssani..

Mulla oli joskus samaa ton oman ukkoni kanssa. Mutta mä olin se ahdistuja. Tosin mulla on todettu masennus johon kuulu paniikkikohtauksia ja ahdistuneisuutta esim sosiaalisissa tilanteissa. Sitä ahdistuneisuutta jatku varmaan pari kuukautta. Me keskusteltiin paljon asiasta ja suhteen ongelmista. Päätettiin sitten pitää vähän taukoa ja oltiin kuukaus erossa. Sain itse käydä läpi tuntemuksiani ja käsitellä sitä ahdistusta ja miettiä mitä tahdon. Palattiin kuukauden päästä yhteen ja ahdistus ei oo sillä saralla palannut. Tässä ainakin autto mua se avoimuus meidän suhteessa ja sitten se oma aika.

Ihana kuulla kerrankin jokin positiivinen tarina ahdistuksen tiimoilta, krissie! :)
Me ollaan nyt erossa pidemmän aikaa, kun molemmilla on työt eri paikkakunnilla ja ei yksinkertaisesti ehditä nähdä. Töiden loputtua ollaan sovittu reissuun lähtö, mielenkiinnolla odotan nähdä miltä tuntuu viettää aikaa yhdessä ja erityisesti se, että palaako ahdistus.

Miten mieheni suhtautui asiaan? Minua harmittaa, kun joudun vierestä seuraamaan moista ja olen yrittänyt olla niin paljon tukena kuin vain mahdollista. Tietysti omatkin tunteet menee soppaan mukaan ja olisi mahdotonta olla täysin viilipytty asian kanssa..

Luultavasti on pettänyt tai hänellä on salarakas ja tuntee voimakasta syyllisyysttä, joka aiheutuu läsnäolostasi, kun tietää ettei voi kertoa, koska asian julkituleminen tietäisi luultavasti hänen jättämistään. Koska olette paljon työnne takia erossa, niin pettäminen on ainoa järkevä selitys ahdistukseen.

Ilmeisesti hän on hyvin herkkä ja se mitä on tehnyt kaduttaa, pelottaa ja aiheuttaa hänelle kärsimystä.

Tämä on pelkkää spekulaatiota, mutta luultavasti hänellä myös salainen elämä, josta sinä et välttämättä ole tietoinen. Voihan olla, että löysit liian hyvää ollakseen totta.

Mies pelkää paljastuvansa. Ehkä hän ei rakastakaan sinua sillä oikealla tavalla vaan kyse onkin enemmän ystävärakkaudesta, joka hänellä voi olla läheisriippuvuudesta johtuvaa.

Jotenkin tuo ahdistus liittyy minusta syyllisyyteen, pelkoihin ja salailuun..hän ei ole mielestäni täysin rehellinen ja voi olla, että on rakastunut/ihastunut myöskin toiseen ja ei tiedtä mitä tunteilleen ja tilanteelle tekisi, siksi on ahdistunut sinun seurassasi.

Miksi mennä psykologille kun selvää on että mies ei vain pysty tuntemaan sua siksi oikeaksi eikä sitoutua vaikka tavallaan osa hänestä haluaisi. Lopettakaa suhde. Hyvä merkki on jos rintaankin jo koskee että suhde on tuhoon tuomittu. Itselläni ja eksällä oli samankaltaisia oireita, jotka johtuivat siitä että ulkoisesti esitimme täydellistä rakastunutta paria, mutta molemmat kokivat voimakkaita rintakipuja koska tiesimme että olemme kuin jotain näytelmää. Minulla oli myös erittäin voimakasta närästystä kun vierailimme hänen vanhempiensa luona eli mua ahdisti ajatus siitä että joudun siihen sukuun ja perheeseen, he olivat niin maan tavallisia.