Sitten on tämä pelastuksentehtävä , pahe

Paheet, ja kuinka voisimme auttaa sinut inhimillisesti, psykopatiatta, toisten ihmisten pariin, Jumalan maailmassa.
Paheet, ja kuinka kovasti meidän kannattaa taistella ihmisenä, itsenänsä, psykopaattisen laajasti ja suureellisesti, vastaantulevaa kohtaan.
Paheet ja kuinka paljon voimmekaan auttaa toisia ihmisiä, yksityis-elämänä, kantamalla vastuuta omata tehtävästä, lapsen työstä, vain vastuunkantamisella, myös toisen ihmisen kohdalta, hänen tulevaisuudeksensa ja iloksi ihmistä eri-arvoistamatta, turvallisuudentunteella.
Paheet, ja kuinka tarvitsemme omaa auttajaamme, väärinkäsityksestä ja valheellisesta todellisuudesta, sen hädän keskellä, jonka saatana meille lahjoittaa yksinäisyyden voimasta, raivosta, ja ilosta, vapaudetta, vain omaa onnellaamme tavoitellen, inhimillittömästi.
Paheet, ja kuinka tunnistamaton syntyperämme on meistä itsestämme Jumalan lapsina, niin vastustamaton vain kamppailtavaksi voittoon, epäaitoutena, ja sen persoonallisuutena, jopa voimana ja väkivaltana, kimppuun käyden, toinen toisiamme kohtaan, vahingotitamisesta, psykopatian turvallisuushakuisuudesta, kuten kansankultuuri.
Paheet, ja kuinka väärinkäsityksellä, osallistumatta itse edes Ihmisen lapsen työhön, Maapallolle, haluaisit oikeutuksen tekemääsi väkivaltaan, muiden ihmisten auttamisen sijaan, täysin luonnottomasti.
- Näin on Jumala, meille tarkoittanut antaessaan ainoan poikansa Jeesus Kristuksen, meille maan päälle lahjaksi, ristiinnauliten, voittamaan kuoleman voiman.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Demokratia-Itse.v.82 kirjoitti:

Paheet, ja kuinka voisimme auttaa sinut inhimillisesti, psykopatiatta, toisten ihmisten pariin, Jumalan maailmassa.
Paheet, ja kuinka kovasti meidän kannattaa taistella ihmisenä, itsenänsä, psykopaattisen laajasti ja suureellisesti, vastaantulevaa kohtaan.
Paheet ja kuinka paljon voimmekaan auttaa toisia ihmisiä, yksityis-elämänä, kantamalla vastuuta omata tehtävästä, lapsen työstä, vain vastuunkantamisella, myös toisen ihmisen kohdalta, hänen tulevaisuudeksensa ja iloksi ihmistä eri-arvoistamatta, turvallisuudentunteella.
Paheet, ja kuinka tarvitsemme omaa auttajaamme, väärinkäsityksestä ja valheellisesta todellisuudesta, sen hädän keskellä, jonka saatana meille lahjoittaa yksinäisyyden voimasta, raivosta, ja ilosta, vapaudetta, vain omaa onnellaamme tavoitellen, inhimillittömästi.
Paheet, ja kuinka tunnistamaton syntyperämme on meistä itsestämme Jumalan lapsina, niin vastustamaton vain kamppailtavaksi voittoon, epäaitoutena, ja sen persoonallisuutena, jopa voimana ja väkivaltana, kimppuun käyden, toinen toisiamme kohtaan, vahingotitamisesta, psykopatian turvallisuushakuisuudesta, kuten kansankultuuri.
Paheet, ja kuinka väärinkäsityksellä, osallistumatta itse edes Ihmisen lapsen työhön, Maapallolle, haluaisit oikeutuksen tekemääsi väkivaltaan, muiden ihmisten auttamisen sijaan, täysin luonnottomasti.
- Näin on Jumala, meille tarkoittanut antaessaan ainoan poikansa Jeesus Kristuksen, meille maan päälle lahjaksi, ristiinnauliten, voittamaan kuoleman voiman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu