ja tajusin miksi olen yksin.
Se porukka mitä siellä oli, kaikki toistensa näköisiä tyhjäpäitä, suorastaan idiootteja.
Vaikka negatiivisuus nousikin heti tämän tajuttuani atmosfääreihin, ajauduin silti keskusteluun muutaman henkilön kanssa. Jutut oli niin tyhjänpäiväisiä että sanoin suoraan että nyt riitti, en jaksa kuunnella ja läksin kotiin.
Yksin olo voittaa huonon seuran 100-0.
Kävin baarissa
14
915
Vastaukset
- laita hyppyritukka
Sen takia olet yksin
- ruotsalais kamakkeja
Ruotsalaisbaarimikoillahan on Rhodoksella työskennellessään ns,
5 euron sääntö. Joka ilta kun ovat taas viemässä sitä yhden illan
hoitoaan asunnolleen, ne yrittää kattella muilta baarimikoilta salaisia
vinkkejä, käsimerkkejä, onko kukaan toinen kolleega jo käynyt tämän
kyseisen naaraan jo kellistämässä.
Jos näin on asianlaita, baarimikko joutuu maksamaan jokaiselle näin jo
tehneelle kolleegalle 5 euroa.
Tyypillisesti yks baarimikko oli taas viemässä yhtä sen illan naista
asunnolleen, matkan varrella sille tehtiin kollegojen toimesta käsimerkein
selväksi, että 5 muuta kolleegaa oli jo tämän kyseisen naisen kanssa jo
samoissa puuhissa käynyt.
No siitä tämä sankari joutui sitten perumaan tämän kyseisen hoidon kanssa
yötreffit, kun tuli liian kalliiksi, halvemmaksi tuleviakin kun oli tarjolla
yllin kyllin muina iltoina. Ne ei siis maksa näille naisille mitään, joskus
varmaan päinvastoin, keskenään toisten baarimikkojen kanssa tuommoista
yhdenlaista vedonlyöntiä harrastavat siellä.
Kehuivatpa että yhden illan aikana löytyisi jopa viisi seuralaista näistä
naisista, tarjokkaita oli melkein jonoksi asti.
Suomestakin muuten lomaillaan Rhodoksella kohtalaisen vilkkaasti.
Juttu löytyy eilisen ilta-sanomien verkkouutisista. - ex-idiootti
Mä oon koko ikäni yrittänyt etsiä baareista onnea, naisia, elämyksiä, seuraa ja tiesmitä. Nyt 15 vuoden rilluttelun jälkeen vasta olen kyllin viisas todetakseni, ettei baarista löydä yhtään mitään. Pari poikkeusiltaa lukuun ottamatta yhdyn aloittajan ajatuksiin. Olen niin paljon kokenut sillä saralla, että tiedän mistä puhun. Olen vain tähän asti ajatellut olevani jotenkin viallinen tai huono ihminen, kun en oikein löydä yhteistä säveltä baareissa käyvien ihmisten kanssa.
Nyt olen vihdoin ymmärtänyt että itselleen pitää olla uskollinen ja tehdä niitä asioita mitkä tuntuvat oikeilta. Minua ei haittaa, vaikka potentiaalinen unelmien kumppani jäisi minulta kokematta sen takia että välttelen baareja ja yökerhoja. Todennäköisyys semmoisen löytämiseen on niin pieni, että joutuisin hillumaan kaupungin yössä vähintään seuraavat 10-20 vuotta. Ja siinä vaiheessa olisin itse henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti niin surkeassa tilassa, etten edes kykenisi seurustelemaan. Päätös pysyä tästä lähin kotona ei siis ole pelkän "henkisen heräämisen" seuraus, vaan jopa matematiikka ja tiede puoltaa tämän päätöksen järkevyyttä. Kunpa saisin kaikki ne rahat takaisin, mitä olen viinaan laittanut. En nyt mikään rapajuoppo ole ikinä ollut, mutta kyllä niillä rahoilla auton ostaisi helpostikin.- ei fataali polku
ex-idiootti:lle
a) >> Päätös pysyä tästä lähin kotona ei siis ole pelkän "henkisen heräämisen" seuraus, vaan jopa matematiikka ja tiede puoltaa tämän päätöksen järkevyyttä.
vs.
b) >> Nyt olen vihdoin ymmärtänyt että itselleen pitää olla uskollinen ja tehdä niitä asioita mitkä tuntuvat oikeilta.
Toivottavasti kohta b) ei ole sama asia kuin kohta, eli kotona pysyminen a), sillä kohdassa b piilee palstan teemaakin ajatellen paljon sisältöä.
Tulisi ensin tuntea hyvin itsensä, arvonsa ja se mikä / millaiset asiat on itselle mieluisaa ja arvokasta ja alkaa aktivoitua niissä. Siinä samalla tapaa myös muita ihmisiä rakentavien aktiviteettien piirissä.
Kannatta koettaa keskittää elämässä olevien putteiden sijaan huomionsa siihen mistä itse pitää, mitkä asiat kiinnostavat, missä haluaisi saada lisää tieto-taitioa, mitä uutta haluaisi oppia jne., sekä suunnata aktiviteettinsä sellaiseen.
Sitten vaikkapa pienellä samojen kiinnostuksenkohteiden kimmoittamalla kaveriporukalla voi poiketa vaikkapa rentoutumassa lasillisella jollakin sympattisella kesäterassilla.
Mitä palstan aiheeseen ja ketjussa kijoitettuihin tulee, niin yksinäisyteen voi olla useitakin eri syitä ja syiden kombinaatioita.
Suhteellisen sosiaalinenkin ihminen erilaisten vastoinkäymisien ja niiden seurauksena saatta löytää itsensä varsin yksin. Avioero, työpaikan menetys, läheisen kuolema, vakava sairastuminen jne.
Vakavemmin sairastuminen on yksi sellainen tekijä, joka voi johtaa tiettyyn eristymiseen. Vaivat ja kivut, sekä vajaa palautuminen yön levossa eristävät, sillä niillä ei henkilö halua rasittaa ystäviän ja ympäristöään ja samalla ne estävät osalistumasta eri aktiviteetteihin ja yhdessä ollessakin ekevät vaikeaksi seurasta nauttimisen. Kun henkilö on enää rajoitetussa määrin saatavilla ja osallistumassa eri asioihin, sattaa hän pikku hiljaa jäädä hieman paitsioon myös ystäviensä taholta. Siinä on kierteen alun ensimäiset metrit valmiina.
Olettaisin ettei yksinäisys itsessään ole geeniperimäistä vaikka tietyty persoonallisuden piirteet saattavat sille herkemmin altistaakin, kuten liika arkuus ja introvertisuus. Viimeksi mainituistakin voidaan kysyä kumpi oli ensin, muna vai kana ja missä määrin.
Olettaisn että aivan varhaislaspsuudella on erityisen suuri merkitys jatkoon. Pikkuinen ihmisen alku, vauva, omaa ainoan kontakstin "maailmaan" vanhempiensa välitksellä. Mikäli normaali kontakti vanhempiin jää syntymättä, niin se voi johtaa ns. primääriin turvallisuudentunteen puuttumiseen.
Vauvan ainoa keino saada kontaktia ulospäin on itku ja huuto, sillä hän ei vielä osaa kommunikoida verbaalisesti tarpeitaan. Mikäli äitijätää toistamiseen vastaamatta ja reagoimatta pienen vauvan kutsuihin voi se johtaa tuon kontaktin "maailmaan" saamisen primäärin vahingoittumiseen. Vauva tuntee itsensä hyljätyksi, turvattomaksi ja yksinäiseksi koko universiumissa, jota hänelle lähiympäristö ja vanhemmat edustavat. Se saattaa jättä alitajuisen sormenjäljen lapsen tulevaan tunne-elämään.
Kutsun tätä elämän alkumetrien aiheuttamaksi "primääri-yksinäisyydeksi" ja tunnetasolla ulkomaailmaan kontaktin vaikeutena, joka saattaa seurata eri asteisena, lievänä tai hieman voimakkaampana alitajunnassa jopa läpi elämän. Henkilö saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi jopa rakastamiensa läheisten ympäröimänä.
On tutkimuksia jotka osoittavat vauvan voivan sairastua tai jopa kuolevan yksinäisyyteen ja tunnesiteen puuttumiseen. Tähän hätään en enää löytänyt ko. artikkeleita voidakseni laitta linkit niihin.
Toisaalta vaikea lapsuuskaan ei ole fataalinen tulevaisuuden etukäteen piirtäjä.
Tärkeää olisi, että mahdollisessa tunnekontaktien liiassa vajavuudessa elävä lapsi voisi löytää sijaisvanhempa ja sisaruksia. Useinkin leikki-ikäinen saa sellaisia leikkikavereistaan ja näiden vanhemmista.
- baarimursu
Kyllä baarissa käyminen on typerää. Sitä aina luulee kun on lähdössä baariin, että jotain hyvää tai hauskaa tapahtuu. Mutta lähes aina on väärässä. Baareissa on nimittäin todella harvoin hauskaa.
Useimmiten pettymys iskee jo kun tulee baariin. Baarit on niin meluisia että kaikki järjellinen keskustelu on mahdotonta. Usein baareissa soi myös todella huono musa. Känniääliöt häiriköivät ja meluavat ympärillä. Juomatkin ovat niin kalliita että kannattaa varautua vararikkoon. Vessaankin joutuu jonottamaan ja kuuntelemaan siinä jonkun elämäänsä tyytymättömän mulkun kännistä monologia.
Ja harvoin baareista löytää mitään seuraa. Monia naisia ei ainakaan vaikuta kiinnostavan baareissa lähestyvät miehet lainkaan. Ehkä se johtuu siitä kun naiset ovat kyllästyneitä kaikenmaailman vonkaajiin ja pelimiehiin. Ja meluisassa baarissa kaikenlaiset puheeseen perustuvat lähestymisyritykset eivät toimi. Monesti valaistuskin on niin huono, että ei sitä edes kunnolla näe minkälaista muijaa lähtee yrittämään.
Ja jos saakin seuraa, niin eipä se ole kovin kehuttavaa. Illalla kauniilta näyttänyt tyttö paljastuu krapulaisena aamuna rumaksi siiderivalaaksi, joka on oksennuksellaan sotkenut vessasi. Monesti kummallakin osapuolella iskee aamulla morkkis ja lähinnä hävettää se että on mennyt panemaan ventovierasta. Pahimmassa tapauksessa tässä vielä sotkeutuu toisen ihmisen epäonniseen parisuhteeseen jos kyseessä on ollut harkitsematon pettäminen kännissä. Tai sitten sinä itse olet se joka pettää kumppaniaan!
Ja seksi... No eipä känni-illan jälkeen sitäkään muista. Jos siis kotiin tultua tuli tehtyä muuta kuin sammuttua sen yhden illan jutun kanssa sängylle. Ja vaikka olisikin paneskeltu, niin on se toiminta kännissä niin onnetonta ettei juuri nautintoa tule koettua. Monilta unohtuu myös kännissä ehkäisy. Sitten onkin kivaa kuulla joskus parin viikon päästä tulevansa isäksi!
Näiden asioiden vuoksi valitsen nykyään mielummin kalsarikännit tai sitten kesäisin pussikaljoittelun parin kaverin kanssa. Paljon halvempaa eikä ole samoja haittoja kuin baarissa käydessä. - isyys ei haittaa
"Monilta unohtuu myös kännissä ehkäisy. Sitten onkin kivaa kuulla joskus parin viikon päästä tulevansa isäksi!"
Ei sitä huomaa vielä parissa viikossa.
Eikä isäksi tuleminen ole mikään maailman vakavin asia.
Parantumattomat sairaudet taas on. (AIDS, Herpes,Hepatiitti-C)- ei mene hyvin ei
"Eikä isäksi tuleminen ole mikään maailman vakavin asia"
Niistä lapsista pitää muuten pitä huoltakin... Toivottavasti ajatuksesi muuttuvat ennen kuin saat lapsia. Jos sinulla sen sijaan on jo lapsia, niin paska juttu niille.
- baarimiess
Pitää löytää oikea baari niin ei sitte kaikki ookkaan tyhjäpäitä. Näin oon tehnyt löytänyt järkeviä jutustelukavereita,jopa kiinnostuneita naisia ja kontakteja. Tosin vuosien aikana kun baareissa oon pyörinyt musta on tullutkin seuramies..josta naiset tykkäävät. Ihan kiva juttu. Aikamoinen prosessi kyllä. Kyllä baareissa kantsii käydä pitää vaan löytää oikea baari ja oikeat tyypit., pidemmän kaavan tutustuminen ja ei missään itsensä tyrkyttäminen. Lisäksi joskus tarjonnut mutta harvoin.
- baarimiess
No älkää menkö baariin..älkää etsikö seuraa..älkää tutustuko ihmisiin siellä. Miinusta vaan..
- dscsd
Itse löysin poikaystäväni kunnon lihatiski-baarista, joten baareistakin voi löytää! vaikka olin itsekin ennen häntä varma, että olen tuomittu sinkkuuteen..mutta 3 vuotta sitten onni potkaisi
- ikävä totuus
Sori sanoa tää, mutta todennäköisesti poikaystäväsi pettää sinua jatkuvasti... Käy baariessa pokailemassa muijia
- dscsd
Tuskinpa koska hän ei käy baareissa :D Enkä itsekään käy enää. Koti-illat ilman seuraavan päivän krapulaa sopivat paremmin molemmille eivätkä seuraavan päivän treenit kärsi :)
Olen kauppareissulla poikennut matkanvarrella baarissa yhdellä oluella. on niissä kuvailemiasikin, mutta usein löytyy yksinäiselle keskustelukumppani aamusta. Iltaisin ei kannata mennä, jos vierastaa päihtyneitä
- S***
Juttu sama kuin aloittajalla, tosin en ole baareista lähtenyt seuraa edes hakemaan, kun ei natsa muutenkaan, joten -0. Mutta olen kyllä kokenut mukaviakin keskusteluhetkiä baareissa, mutta seuran vuoksi en laittaisi baareihin penniäkään.
Joskus on mukava käydä tuulettumassa yhdellä lasillisella (lue: kerran kahteen kuukauteen), mutta sosiaaliset suhteet hoidetaan selvinpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512304Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271274Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut861068Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55992Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me145939Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11924- 68893
Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10823vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22813Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu50786