Kauhajoen meijerillä tehtiin vielä

juustoa ihan vientiin asti. Oliko muuten ksk silloin Aronkylässä tehdastyöläisenä?
8468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kyllä se muuten oli sks.

Äänestä

mä tiedän noi jokka sielä on riehunut pitääskö ottaa tonni ja ilmiantaa noi perkeleet..

Äänestä
  • Hyvä vain että jotkut panivat alulle tuon fasismin linnakkeen purkamisen. Edelleen on vailla vastausta, kumpi kirjoitti Kauhajoki-lehdestä asiasta tätimäisemmin, Marisamuli vai Tuomas Koivuniemi.

    Äänestä

Hamppua sielä nuoret kasvattaa, mutta sellaisessa paikkassa jota ei heti löydetä..

Äänestä
  • Eikös siellä ole siirrytty jo sientenkasvatukseen? Kannabistuotteet ovat mennyttä aikaa!

    Äänestä

Jalasjärveltä löytyi laaja kannabisviljelmä vanhasta meijerikiinteistöstä.

Etsinnöissä löydettiin laaja kannabisviljelmä. Kookkaita kasveja takavarikoitiin kaikkiaan 74 kappaletta.

- En tiedä, kauanko kasvit ovat siellä olleet, mutta kun ne noin kookkaiksi olivat kasvaneet, niin kyllä niitä siellä jonkin verran on kasvatettu, Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen rikosylikomisario Urpo Lintala sanoo.

Lintalan mukaan meijeristä löytyi myös laaja valikoima kannabiksen kasvatukseen soveltuvia lämmitinlamppuja ja muita tarvikkeita.

Lisäksi löytyi jonkin verran valmista marihuanaa. Poliisi takavarikoi kasvit ja viljelyyn käytetyt laitteet.

- En kuitenkaan osaa vielä tässä vaiheessa arvioida, miten ammattitaitoista kasvatus on ollut.

Viljelmä oli poliisin tiedossa

Rikosylikomisario sanoo, että kyseinen kannabisviljelmä oli pidemmän aikaa poliisin tiedossa.

- Toisin kuin väkivaltarikoksissa, tällaisia rikoksia ei vinkata meille kovin usein. Kyllä näissä tutkinta lähtee pääasiassa meiltä.

Poliisi pidätti kotietsinnän yhteydessä 43-vuotiaan helsinkiläismiehen ja 24-vuotiaan espoolaismiehen.

Lintalan mukaan espoolaismiehellä oli omistussuhde entiseen meijeriin, mutta tarkemmin hän ei osaa sanoa, millaisesta omistussuhteesta on kysymys.

- Espoolaismies pidätettiin meijeristä. Helsinkiläinen saatiin sitten kiinni tiistai-illan aikana Helsingistä. Pidätykset sujuivat rauhallisesti. Tänään sitten kuulusteluissa yritetään selvittää tarkemmin viljelmän vaiheita, Lintala sanoo.

Kannabisviljelmää tutkitaan törkeänä huumausainerikoksena.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013073117313539_uu.shtml


Kannabistuotteitahan Kauhajoen meijerilläkin on kasvatettu jo vuosia. Poliisi ei vain näytä tietävän taaskaan asioista mitään!

Äänestä

Meijerillä kummittelee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


1980-luvulla kirjoitti:

juustoa ihan vientiin asti. Oliko muuten ksk silloin Aronkylässä tehdastyöläisenä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu