Jenkit neuvottelee EU:n kanssa vaarallisesta geenimanipuloidusta ruoasta, jolla ei ole samaa vastustuskykyä kuin viljalla saati alkuviljalla speltillä.
Tätä paskaa jenkit toisi pian eu-maihin :
Kuitenkin ranskalaisen Caenin yliopiston molekyylibiologian (!) professori Gilles-Eric Seralinin tutkimusryhmä julkaisi järkyttävän tutkimuksen geenimanipuloinnista. Sen mukaan sekä geenimanipuloiduilla tuotteilla -että
tuotteisiin käytettävillä torjunta-aineilla- on vakavia terveydellisiä vaikutuksia, kasvaimia ja syöpää !!!
Tutkimuksessa 200 rotalle syötettiin kahden vuoden ajan geenimanipuloitua maissia sekä altistettiin ne yhdysvaltalaisen kemikaaliyhtiön Monsanton Roundup-torjunta-aineelle. Tuloksena rotille kehittyi kasvaimia sekä muita vakavia terveysongelmia. Ajatella, että Euroopan oma elintarvikevirasto EFSA
vähättelee ja jopa kieltää Seralinin tutkimustulokset ! Vaikkei EFSA koskaan
ole julkistanut tietoja, mihin se perustaa "turvallisuutensa" geenimanipuloiduissa tuotteissa !
"Tästä tulee seurauksia. EFSAN mukaan tutkimukseni on roskaa, koska jos
minä olen oikeassa, he joutuvat vankilaan." Seralini toteaa.
Tällaista skeidaa jenkkimössöä emme halua ottaa Suomeen !
(Lähde: Iltasanomat 10.7.2013)

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Sen mukaan sekä geenimanipuloiduilla tuotteilla -että
tuotteisiin käytettävillä torjunta-aineilla- on vakavia terveydellisiä vaikutuksia, kasvaimia ja syöpää !!!"
Julkinen salaisuus. Suurin osa ihmisistä tietää tuon, mutta päättäjät eivät halua sitä myöntää vaan leikkivät, että asia ei oikeesti oo niin.
"Vaikkei EFSA koskaan
ole julkistanut tietoja, mihin se perustaa "turvallisuutensa" geenimanipuloiduissa tuotteissa ! "
EFSA on turhankin tunnettu jäsentensä läheisistä suhteista gm-teollisuuteen. Euroopan Maan ystävät ovat esimerkiksi julkaisseet aiheesta kirjoituksia.
"alkuviljalla speltillä."
Hassua, että mainitset speltin, sillä spelt on niin monimutkainen vilja, että tiedemiehet eivät tähän saakka ole osanneet sanoa, miten se on saanut alkunsa.