Jos ja kun itselläsi elämä menee päin pyllyä, niin tapaatko mielelläsi sukulaisia jotka ovat monin tavoin menestyneitä ja joiden elämä on hyvällä mallilla. Löytyykö yhteisiä puheenaiheita vai jäätkö kiusallisten utelujen altavastaajaksi? Vältteletkö menestyjäsukulaisten tapaamisia, sukujuhlia tai muita kekkereitä joissa on mahdollisuus päästä luuserimannekiiniksi?
Tapaatko mielelläsi menestyjäsukulaisia?
matti kukkarossa
13180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
en tapaa mielelläni ketään sukulaisia , olivat sitten luusereita tai niitä toisia... täysiä mulk. ja ovat kaikki...yksi serkku on poikkeus.Tekopyhää esittämistä ja takanapäin puhumista ja arvostelua aina siitä kuka ei ole paikalla....ei se minua kiusaa mutta on periaatteita..ja perintöjen kyttäilyä sekä siitä johtuvaa edessäpäin mielistelyä.... sitä on suku riippumatta kunkin varallisuudesta.
Välttelen sukujuhlia koska en pidä juhlista yleensä. Tulee noita menestyneitä sukulaisia tavattua, pitkälti koska niitä on veljet ja vanhemmat. Kaukaisempia sukulaisia tulee vähemmän nähtyä.
Puheenaiheita löytyy aina ja mistä tahansa. Puhellaan harrasteista, koneista, kiinteistöistä, lapsista, muusta perheestä, kylähulluista, politiikasta ymym. Tietoa ja mielipiteitähän ei voi, tai ainakaan kannata ostaa.
Tosin köyhäksi olen kai itsekiin aika menestyjä, kun ei tarvitse kitistä Kataisesta, ja varallisuuttakin kertyy kohtuullista vauhtia.
Kyllä. Olen kuitenkin huomannut, kuinka menestys karsii ystäviä, vaikka nämä äveriköt olisivat kuinka tavallisia ja mukavia olossaan.
Kateus on kamala tauti.
Taitaa olla ihan totta. Pieni tuttavapiirini onkin hyvin monimuotoinen sosiaalisesti ja taloudellisesti, joten ainakin aikoinaan on paljon kuullut juttuja siitä miten joku oli niin olevinaan kun sai töitä (ja kyse oli siis jostain 5000mk/kk hommista 90-luvulla). Tosin käy niinkin päin että tarpeeksi rikastuessaan saa ystäviä vähän joka luokasta. Minuakin tervehtii, ja puhuttelee vähän väliä tuikituntemattomat ihmiset, jotka tietävät että lähipiirissäni on miljonäärejä (se mistä ne minut tuntee on täysi arvoitus).
Kai jotain luokkayhteiskuntaa halutaan ylläpitää, tai ylläpidetään vähän vahingossa. Ne menestyneet ihmiset eivät tähän ole syyllisiä, vaan ne jotka käyttää luokkanimityksiä, kuten "eliittiä"
Lisättäköön vielä että kateushan ei koskaan ole kohteesta kiinni, vaan se onihan kateellisen oma juttu. Ei kukaan kadehdi sitä mitä toisilla on, vaan sitä mitä ei usko itse kykenevänsä saavuttamaan.
molemmat serkkupojat on jollakin tasolla menestyjiä, toisella pari tuottavaa yritystä ja toinen puolustusvoimilla joku kansainvälisen tason neuvonantaja.
Ovat kuitenkin kovia tekemään myös "ruohonjuuritason" hommia kun suvun maita, mökkiä tai metsää ylläpidetään. Käyttävät myös varallisuuttaan em. touhuun. Ei valittamista, vaikka itsellä heikommin meneekin. Toki vähän itsessäni kateutta havaitsen, mutta kyllä se viimestään saunassa häviää :D
En ole tavannut menestyneitä, koska se meni aina näin, siitä ei voi nauttia jollei se ole toiselta pois.
Hekään eivät tahdo tavata, koska eivät pysty osoittamaan olevansa parempia.
Samat asiat on tehty, käyty töissä ym. jollain tavoin kumminkin he väistivät sen tosiasian hienosti.
Sukulaismies oli niin ylpeä että otti avioeron koska vaimo ei pystynyt kasvattamaan lapsia sellaisiksi kuin piti.
Sitten vasta hän hyväksyi muilla kävi parempi mäsis, vaikka olimme alinta kastia.
Ihan sama millainen sukulainen, yksinkertainen tai fiksu, kaikki tarvitsivat ylemmyyttä.
Yhteisiä puheenaiheita löytyy aina, koska seuraan laajasti yhteiskunnan tapahtumia, ja yleensä puheenaiheet juhlissa ovatkin aika neutraaleja. Jos joskus kysytään suoraan elämäntilanteesta, vastaan avoimesti suoraan, että työttömyyttä on ollut pitkään. Haen koko ajan töitä, joten asia ei ole minulle kiusallinen. Meitähän on kymmenintuhansin.
Joskus harvoin kysyjä on mennyt vastauksestani ihan mykäksi, ehkäpä siksi että on itse ns. menestysorientoitunut rahan ja maineen perässä juoksija. Tällöin minulla on hyvin aikaa ohjata keskustelua yleisiin puheenaiheisiin, jotka kaikki kokevat helpoiksi. Kysyjä on alkanut sen jälkeen vältellä seuraani, enkähän minäkään erityisesti hakeudu sellaisen seuraan, jonka mielestä on ok nimitellä toisia ihmisiä luusereiksi. Itselleni kun ei tulisi mieleenkään pilkata vaikeuksiin joutunutta lajitoveria.
Ei minua tee kateelliseksi kenenkään rikkaus/menestyminen, olen itse pienituloinen eläkelläinen ja kyläilen heidän luonaan mielelläni ja vien viemisiksi paistamiani piirakoita, pullaa tai kakun ja kahvipaketin, en ole siipeilijä vaikka sukulaiseni ovatkin huomattavasti paremmin pärjääviä taloudellisesti. He eivät tuo mitään kun vierailevat minun luona mutta en ole pahoillani siitäkään, elän omaa elämääni tavallani, he omallaan, kiva kun käyvät luonani.
En tapaa ketään sukulaisia paitsi joskus sattumalta. En siksi että olisin kateellinen, sitä en ole koska näen ettei heidän elämänsä sen onnellisempaa ole kuin omani silloin kun kävin töissä. En tapaa heitä siksi että aina kysytään työstä ja työttömyys nähdään mielenterveydellisenä- tai päihdeongelmana. Sitä ei nähdä kansantaloudellisena ongelmana vaan kuvitellaan että työpaikka on yhden puhelinsoiton päässä. Niin se kuulemma vielä 70-luvulla olikin.
ei tarvihe miettiä, kun eivät halua nähdä luusereita ja arvottomina pummeina pitämiään ihmisiä.
Miksi välttelisin? Jos minulta jotain kysyvät sanon että "mitäs vittua se sinulle kuuluu, pidä huolta omista asioistasi". Siihen loppuu kyselyt.
Joskus oltiin molemmin työttöminä ja käytiin mun vanhoilla sukulaisilla; sinne tuli vävykin, joka heti kysymään mieheltäni, mitä tämä tekee työkseen.
Nyt olen itse työtön ja tyytyväinen, ett perhejuhlat kuuluu historiaan. En ihan vältä ketään, mutt ei se kivaa ole jos tavatessa 70v naurahtaa "jaa kotona" ja ajattelee niitä juttuja sieltä 70-luvulta, jolloin työn löytäminen oli kuulemma helpompaa.