rumat ja vanhat

Miksi eurooppalaisten autojen muotoilu on aina 20 vuotta jäljessä? Rumia kippoja.

Esim. Nyt alkaa näkymään isoja näyttäviä etumaskeja (esim. peogeot), jotka jenkeissä oli jo 90-luvun alussa.

Ja sitäpaitsi nyt alkaa tuo chrysler concorden iso alamaski olla jo vähän vanhanaikainen.. kun sen vihdoin konservatiiviset euroopan pappasuunnittelijat uskalsivat piirtää.
4496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko kuullut puhuttavan muodista? Joskus rumia pidettiin kauniina ja toisinpäin. Myös kulttuurierot selittää autojen ulkonäköä maittain. Japanilaiset saa rumia aikaiseksi vaikka kopioivat muotoja. Euroopassa ollaan jäljessä jenkeistä, mutta jenkeissä kaikki on vähän turhankin "isoa". Suomalaisi tosiaan mielyttää jenkkiautot kun elämätyylikin on samantapaiseen suuntaan menossa. Tuskin se ruma 80-luvun auto olisi ollut niin ruma silmissäsi jos elettäisiin vuotta 82. Huolestuttavinta on nykyään se, että kohta joudutaan syömään puikolla riisiä kupista ja elämään aneemisesti =D

Äänestä
  • itse tykkään syödä puikoilla.. olen ollut maassa idässä, jossa täkäläiset ihmiset luulevat ihmisten syövän puikoilla.. mutta näin näitä wannabe europen/american kiinalaisia paikoissa, joissa ei ainuttakaan turistia näkynyt, koska he ei sinne osaa mennä (mutta minä osasin, koska oli paikallinen ihminen opastamassa), jotka todisivat poika/tyttöystävälleen, että on niin ei aasialainen, että ei osaa syödä puikoilla.. ja itse söin puikoilla paremmin kuin he... olisivat he varmaan paremmin osanneet.. mutta kun on pakko näyttää.... ja teki mieli sanoa, että syö nyt vaan äläkä esittele taitamattomuuttasi.. Ja amerikkalaiseen elämään tyyliin ei ole mitään haluja. Eurooppelainen käy minulle.. kunhan ei ranskalainen eikä englantilainen aikä ainakaan saksalainen! eli suomalainen on ehdottomasti paras.
    Mutta silti autojen muotoilussa kopioidaan vanhoja halpoja riisikippoja eikä mikään eurooppalainen thdas ole uskaltanut tehdä omaa upeaa mallia. Italialaiset muotoilee, mutta vain niin kalliisiin, ettei niihin ihmisillä ole varaa. ja amerikkalaisilta ei uskalleta kopioida kuin mcdonalds. Voisi niitä autojakin kopioida. Se tyhmä kansa on aina osannut tehdä komeita autoja ja paskaa ruokaa. Miksi paska ruoka kopioidaan, mutta ei upeita autoja?

    Äänestä

  • kopio kirjoitti:

    itse tykkään syödä puikoilla.. olen ollut maassa idässä, jossa täkäläiset ihmiset luulevat ihmisten syövän puikoilla.. mutta näin näitä wannabe europen/american kiinalaisia paikoissa, joissa ei ainuttakaan turistia näkynyt, koska he ei sinne osaa mennä (mutta minä osasin, koska oli paikallinen ihminen opastamassa), jotka todisivat poika/tyttöystävälleen, että on niin ei aasialainen, että ei osaa syödä puikoilla.. ja itse söin puikoilla paremmin kuin he... olisivat he varmaan paremmin osanneet.. mutta kun on pakko näyttää.... ja teki mieli sanoa, että syö nyt vaan äläkä esittele taitamattomuuttasi.. Ja amerikkalaiseen elämään tyyliin ei ole mitään haluja. Eurooppelainen käy minulle.. kunhan ei ranskalainen eikä englantilainen aikä ainakaan saksalainen! eli suomalainen on ehdottomasti paras.
    Mutta silti autojen muotoilussa kopioidaan vanhoja halpoja riisikippoja eikä mikään eurooppalainen thdas ole uskaltanut tehdä omaa upeaa mallia. Italialaiset muotoilee, mutta vain niin kalliisiin, ettei niihin ihmisillä ole varaa. ja amerikkalaisilta ei uskalleta kopioida kuin mcdonalds. Voisi niitä autojakin kopioida. Se tyhmä kansa on aina osannut tehdä komeita autoja ja paskaa ruokaa. Miksi paska ruoka kopioidaan, mutta ei upeita autoja?

    sen enempää kiinalaista ruokaa ja syömäpuikkoja kommentoimatta lienee kumminkin niin että samoin kuin valmistuksen, jatkossa myös designin painopiste on siirtymässä kaukoitään. amerikkalaisten automuotoilusta voitaneen olla vähintään kahta mieltä, eikähän tuo tunnu kelpaavan itselleenkään kun japsit on myynti- ja tyytyväisyystilastojen kärkipaikoilla (sielläkin).

    Äänestä

  • designer kirjoitti:

    Mutta jospa katsot niitä eroja niissä autoissa. Japanissa myytävät mallit on aika eri näköisiä kuin mitä tänne tuodaan.. Ja valikoimakin on aika paljon suurempi.

    Tosin en siitä siellä suositusta peilit eulokasuojissa tyylista ole henk.koht. niin innostunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eurooppalaiset kirjoitti:

Miksi eurooppalaisten autojen muotoilu on aina 20 vuotta jäljessä? Rumia kippoja.

Esim. Nyt alkaa näkymään isoja näyttäviä etumaskeja (esim. peogeot), jotka jenkeissä oli jo 90-luvun alussa.

Ja sitäpaitsi nyt alkaa tuo chrysler concorden iso alamaski olla jo vähän vanhanaikainen.. kun sen vihdoin konservatiiviset euroopan pappasuunnittelijat uskalsivat piirtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu