Täällä on sitten tietoa, edityisesti nuoret, te ette näistä paljon tiedä, katsokaa, kuunnelkaa, ja lukekaa, kommentit luo lisävaloa.
Lipponen, kuinka ylimielinen hän olikaan, eikä enempää voi väärässä olla, suomen tuhoojat puhujapöntössä.
Nyt pitäisi pelastaa ne rippeet mitä jäljellä on,tulkaa mukaan toimimaan.
0Äänestä
salaista tietoa?
Mitä isot edellä … Porin kaupunginhallitus pyörsi maanantaina päätöksensä salata pöytäkirja, jossa kaupunginhallitus päätti perua tutkintapyynnöt perusturvan virkamiehistä. Poliisi tutkii asiaa kaupunginhallituksen päätöksestä huolimatta.
0Äänestä
menisilletielleen,
OI, kuinka komea tuo Lipponen onkaan, katsokaa, ihailkaa, ja miten hyvin hän osaakaan selittää kaiken, joten mehän uskomme ja palvomme, suurta johtaa ,sana harha jäi vahingossa pois.
0Äänestä
ei ole järkiä
Suomalaiset ovat takuulla pohjoismaista huonokuntoisin, lihavin ja epäterveellisintä elämää viettävä maa (syöminen ja juominen).
Liikkumattomuus ja mitä sinne suuhun pistää ja kuinka paljon. Miksi julkisista varoista pitää maksaa pyöreiden suomalaisten elämäntapojen seurauksia?
Kaikki on mahdollista jos tahtoa riittää. Ensin on vain erottava eurosta ja EU:sta, rakennettava ulkomaisia suuryrityksiä vastaan rajasuoja maataloudelle ja pk-yrityksille. Sen jälkeen on helppo palauttaa yritys-, osinko- ja varallisuusverot sekä kelamaksut entiselle tasolle. On otettava riittävästi etäisyyttä globaalista kaikkea taloudellista toimintaa rajoittavasta suurpääomasta. Näistä koituisi vientiteollisuudelle jonkin verran vaikeuksia, mutta protektionismi suojaisi kotimarkkinat, elvyttäisi pk-yritysten tuotannon ja työllisyys paranisi. Näillä markkinoilla pienetkin voivat jotenkin pärjätä.
eikataan molemmista päistä – ensin tulot sitten menot --------------------------------------------------------------------------- näinhän tämä kuvio kulkee,
Lue myös seuraava, suunnaton virhe väestöennusteessa:
Tärkeä sanoma vai itsestäänselvyys, tässä tämä
0Äänestä
unelmoidenko?
Nykyisten rakenteiden sisällä näkyvissä on lisää työttömyyttä, investointien laskua entisestään, peruspalvelujen leikkauksia ja eriarvoisuuden kasvua. Nykyisten rakenteiden ydin on Suomen olo eurossa ja EU:ssa. Suomella ei ole omaa rahaa, talouspolitiikkaa, kauppapolitiikkaa, maatalouspolitiikkaa eikä aluepolitiikkaa. Oman talouspolitiikan puute estää käytännössä itsenäisen työllisyys- ja sosiaalipolitiikan.
EU:n politiikkaa ohjaavat sen suurten jäsenmaiden lisäksi suuryritysten ja –sijoittajien edut. Siitä eriarvoisuuden kasvu johtuu. Siitä johtuu myös eurokuri, valtion omaisuuden yksityistäminen ja julkisen sektorin – terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan - leikkaaminen. Eurokriisiä käytetään julkisen sektorin alasajossa.
On kysyttävä halutaanko nyt rakenteellisia muutoksia vai muutoksia rakenteisiin. Jos hyväksytään nykyiset rakenteet, on näkyvissä romahduksia, leikkauksia ja kurjistumista.
MT otsikoi etusivunsa ”EU:sta ei pääse eroamallakaan eroon”. Muutenkin jutun henki oli sellainen, että kovin vaikeaa tulee, jos erota halutaan. Noihin väitettyihin vaikeuksiin myöhemmin. Ensin on kuitenkin hyvä muistuttaa, että EU:sta eroaminen on paljon helpompaa kuin oli siihen liittyminen. Nimittäin eroaminen EU:sta onnistuu täysin laillisesti.
Suomen EU-liitos merkitsi sitä, että maamme perustuslakiin – yhä edelleen – kirjattu valtiollinen itsenäisyys ja ylimmän vallan kuuluminen Suomessa Suomen kansalle mitätöitiin käytännössä. Eduskunta hyväksyi EU-jäsenyyden 2/3 enemmistöllä ja totesi päätöksen itse lailliseksi, ylin perustuslain tulkitsija kun on. EU-liitospäätöksen irvokkuutta kuvatkoon se, että jos ne asiat, jotka siirrettiin Suomen rajojen ulkopuolelle EU:n päätösvaltaan 2/3 enemmistöllä, olisi siirretty kotimaassa vaikkapa silloisille lääninhallituksille, olisi vaadittu 5/6 enemmistö eduskunnassa. Eduskunnan EU-liitospäätös oli valtiopetos. Aika näyttää milloin laillisuuskysymys voidaan käsitellä oikeudellisesti eduskunnan ulkopuolella. __________________
Perustuslaki,mitätönkö?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Totta tosiaankin ja kukas tässä on mukana? Kait hallitus kokonaisuudessaan. Mutta toivon PS:en sulkeutuvan jutusta pois.
http://karikilpio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136191-aho-ja-kaariainen-paljon-ajasta-edella-emu-asiassa#comment-2076292
Täällä on sitten tietoa, edityisesti nuoret, te ette näistä paljon tiedä,
katsokaa, kuunnelkaa, ja lukekaa, kommentit luo lisävaloa.
Lipponen, kuinka ylimielinen hän olikaan, eikä enempää voi väärässä
olla, suomen tuhoojat puhujapöntössä.
Nyt pitäisi pelastaa ne rippeet mitä jäljellä on,tulkaa mukaan toimimaan.
Mitä isot edellä …
Porin kaupunginhallitus pyörsi maanantaina päätöksensä salata pöytäkirja, jossa kaupunginhallitus päätti perua tutkintapyynnöt perusturvan virkamiehistä.
Poliisi tutkii asiaa kaupunginhallituksen päätöksestä huolimatta.
OI, kuinka komea tuo Lipponen onkaan, katsokaa, ihailkaa,
ja miten hyvin hän osaakaan selittää kaiken, joten mehän
uskomme ja palvomme, suurta johtaa ,sana harha jäi vahingossa pois.
Suomalaiset ovat takuulla pohjoismaista huonokuntoisin, lihavin ja epäterveellisintä elämää viettävä maa (syöminen ja juominen).
Liikkumattomuus ja mitä sinne suuhun pistää ja kuinka paljon. Miksi julkisista varoista pitää maksaa pyöreiden suomalaisten elämäntapojen seurauksia?
http://kaikontturi.blogspot.fi/
Kaikki on mahdollista jos tahtoa riittää. Ensin on vain erottava eurosta ja EU:sta, rakennettava ulkomaisia suuryrityksiä vastaan rajasuoja maataloudelle ja pk-yrityksille. Sen jälkeen on helppo palauttaa yritys-, osinko- ja varallisuusverot sekä kelamaksut entiselle tasolle. On otettava riittävästi etäisyyttä globaalista kaikkea taloudellista toimintaa rajoittavasta suurpääomasta. Näistä koituisi vientiteollisuudelle jonkin verran vaikeuksia, mutta protektionismi suojaisi kotimarkkinat, elvyttäisi pk-yritysten tuotannon ja työllisyys paranisi. Näillä markkinoilla pienetkin voivat jotenkin pärjätä.
eikataan molemmista päistä – ensin tulot sitten menot
---------------------------------------------------------------------------
näinhän tämä kuvio kulkee,
Lue myös seuraava, suunnaton virhe väestöennusteessa:
Tärkeä sanoma vai itsestäänselvyys, tässä tämä
Nykyisten rakenteiden sisällä näkyvissä on lisää työttömyyttä, investointien laskua entisestään, peruspalvelujen leikkauksia ja eriarvoisuuden kasvua. Nykyisten rakenteiden ydin on Suomen olo eurossa ja EU:ssa. Suomella ei ole omaa rahaa, talouspolitiikkaa, kauppapolitiikkaa, maatalouspolitiikkaa eikä aluepolitiikkaa. Oman talouspolitiikan puute estää käytännössä itsenäisen työllisyys- ja sosiaalipolitiikan.
EU:n politiikkaa ohjaavat sen suurten jäsenmaiden lisäksi suuryritysten ja –sijoittajien edut. Siitä eriarvoisuuden kasvu johtuu. Siitä johtuu myös eurokuri, valtion omaisuuden yksityistäminen ja julkisen sektorin – terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan - leikkaaminen. Eurokriisiä käytetään julkisen sektorin alasajossa.
On kysyttävä halutaanko nyt rakenteellisia muutoksia vai muutoksia rakenteisiin. Jos hyväksytään nykyiset rakenteet, on näkyvissä romahduksia, leikkauksia ja kurjistumista.
http://www.anttipesonen.fi/2013/07/rakenteellisia-muutoksia-vai-muutoksia.html
_______________
Joko dem, olisi aika avata silmänsä ja katsoa totuutta silmiin?
http://www.anttipesonen.fi/2013/07/eusta-eroaminen-on-helpompaa-kuin.html
MT otsikoi etusivunsa ”EU:sta ei pääse eroamallakaan eroon”. Muutenkin jutun henki oli sellainen, että kovin vaikeaa tulee, jos erota halutaan. Noihin väitettyihin vaikeuksiin myöhemmin. Ensin on kuitenkin hyvä muistuttaa, että EU:sta eroaminen on paljon helpompaa kuin oli siihen liittyminen. Nimittäin eroaminen EU:sta onnistuu täysin laillisesti.
Suomen EU-liitos merkitsi sitä, että maamme perustuslakiin – yhä edelleen – kirjattu valtiollinen itsenäisyys ja ylimmän vallan kuuluminen Suomessa Suomen kansalle mitätöitiin käytännössä. Eduskunta hyväksyi EU-jäsenyyden 2/3 enemmistöllä ja totesi päätöksen itse lailliseksi, ylin perustuslain tulkitsija kun on. EU-liitospäätöksen irvokkuutta kuvatkoon se, että jos ne asiat, jotka siirrettiin Suomen rajojen ulkopuolelle EU:n päätösvaltaan 2/3 enemmistöllä, olisi siirretty kotimaassa vaikkapa silloisille lääninhallituksille, olisi vaadittu 5/6 enemmistö eduskunnassa. Eduskunnan EU-liitospäätös oli valtiopetos. Aika näyttää milloin laillisuuskysymys voidaan käsitellä oikeudellisesti eduskunnan ulkopuolella.
__________________
Perustuslaki,mitätönkö?