Lapsialueet

Olisi hyvä asia jos nuo sfc alueet ilmoittasivat alueoppaassa selkeästi mitkä alueet ovat ns. lapsialueita. Siis joissa satsataan lapsien viihtyvyyteen kunnolla. Näin voisi lapsiperheet tehdä reittisuunnitelmansa sen mukaan. Toisaalta alan harrastajissa on paljon harmaantuvaa porukkaa, jotka ovat jo lapsensa kasvattaneet ja nauttivat oleskelusta ilman lasten kiljuntaa. Näin vältyttäisiin turhillta harmistumisilta ja pystyttäisiin ohjaamaan enenkaikkea lapsiperheet oikeaan paikkaan, missä on trampoliineja, polkuautoja ja muuta tavaraa riittävästi. Eikä ole isännät ennen puolta yötä hätyyttelemässä lapsia vaunuilleen. En tarkoita tätä provoksi ja itse olen elänyt elämäni lasten ehdoilla.
22150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Täällä on paljon puhuttu hinnoittelusta. Nyt kaikkien on muistettava se, että maksaa myös kulutuksensa mukaan. Meitä yksinmatkaavia ei saa riistää lapsiperheeellisyteen vedoten.

Äänestä
  • Näinhän se asia on, annettakoon kääkkien majoittua vaipan hinnalla sf alueilla? Näin saamme nämä avuttomat vanhukset, tavallaan sf sosiaalitoimen piiriin.

    Äänestä

Joo olisi hyvö idea, tietäisi karttaa noita paikkoja. Mikään ei ole karmeampaa kuin ne kiljuvat pikkuriiviöt

Äänestä

Pakko todeta, että saavat kaikki paikat rikki alueen tiloissa. Osa tavaroista katoaa taivaan tuuliin. Tupakantumpit nurkan takana heitetään maahan jopa palavina.

Äänestä

On alueita jotka haluavat paljon lapsiperheitä vieraakseen. Lapset viihtyvät ja tapaavat lapsia ympäri suomen. Todella hienoa. Siitä täytyy tiedottaa kaikilla kanavilla. Tässä ja nyt voi jo aloittaa.

Äänestä

Hyvä että tehdään lista missä liikkuu kiljuva kakaralauma.

Äänestä

Tehtäisi myös omaalue Puliukko karavaanareille . Saisivat siellä melskata rauhassa

Äänestä

Harmaakarhuille pitää antaa heille kuuluva rauha.Monien omat lapset jo 50 hujakoilla, joten he tarvitsevat omaa aikaa ja rauhaa vihdoin ja viimein.

Äänestä
  • Kyllä kiljuvat Mukulat saisi jättää Mummolle kun reissataan Late Ry Ssss,pa

    Äänestä

  • Mitkä helvetin harmaakarhut? Jos tarkoitat kuuluisia pussihousuhäiriköitä, niin kettinki on heille paras rauha. Uskotaan kyllä että monien lapset ovat 50 hujakoilla. Ei tarvitse kuin vilkaista harmaakontioiden sanallisia räpellyksiä saiteilla.

    Äänestä

  • PASKOTUT PUSSIHOUSUT kirjoitti:

    Mitkä helvetin harmaakarhut? Jos tarkoitat kuuluisia pussihousuhäiriköitä, niin kettinki on heille paras rauha. Uskotaan kyllä että monien lapset ovat 50 hujakoilla. Ei tarvitse kuin vilkaista harmaakontioiden sanallisia räpellyksiä saiteilla.

    Kyllä mulla ryppynaru pitää.Eturauhanen vaivaa. Late Lapiata Ry Sssssss Pa

    Äänestä

Joo se olisi hyvä juttu. Niillä alueilla missä käy paljon lapsia ei yleensä ole noita tenukerhojakaan. Se olisi kansanterveyden kannaltakin suositeltavaa.

Äänestä

Jaa-a.

Ensinnäkin, lapsiperheissä on eroja ja lapsissa on eroja. Toki lasten ääni on kimeämpi kuin aikuisilla eivätkä he aina osaa hihkumistaan hillitä.

Toisekseen. Lapsivarusteltu leirintäalue ei välttämättä kerro mitään alkoholin käytön vähyydestä. Sekin taitaa olla tapauskohtaista.

Viimeisimmällä reissulla omaan mieleeni juolahti, että joidenkin perheiden yhteinen loma lienee sitä, että vanhemmat kittaavat erilaisia juominkeja etuteltoissaan ja lapset saavat sen aikaa olla ns. kuin lehmät pellossa hienojen huvitusten äärellä. Kivahan se on, että lapsillekin on edes jotain tekemistä, mutta kyllä joissain kohdin pisti häiritsemään se, miten kieroon kasvaneita ja ilkeitä jotkut lapset olivat ja ilmeisesti saivat sitä ihan vapaasti olla. Teki mieli ottaa hihasta kiinni ja taluttaa vanhempien vaunulle ja kysyä vanhemmilta onko heillä mitään hajua mitä lapsi tekee ja kenen sitä pitäisi ohjata. Mutta lehtilööppihän siitä olisi tullut.

Vaan näkyihän niitäkin perheitä, joissa vanhemmat ja lapset olivat yhteisten puuhien äärellä ja näyttivät nauttivan juuri yhteisestä ajasta, mitä se kelläkin sitten oli. Jotkut kalastelivat, jotkut pyöräilivät, jotkut pelailivat palloa tai jotain seurapelejä.

Äänestä

Eiköhän tätä palstaa lue kukaan caravan yhdistysten "silmäätekevistä". Tässähän on mainio tilaisuus tuoda esille oman yhdistyksen valmius ja halu saada lapsiperheet alueensa vakiokäyttäjiksi. Kokonaisuutena sillä olisi varmasti alueen mainetta ja haluttavuutta kohottava vaikutus. Olisi tosi piristävää jos kausipaikoillakin olisi enemmän lapsiperheitä.

Äänestä

Mieluummin tuli ilmaista missä ei ole rakkeja, nimittäin nehän räkyttää räkyttämästä päästyään, mukava olla olla katoksessa iltapilsulla kun viereen änkeytyy hevosenkokoisia rakkeja räkyttämään muijiensa kanssa.

Äänestä

" Paskotut pussihousut"

Harmaakarhu, hoikka pikeepaitainen pelle,kuivan kesän orava,luuviulu, pakkasen raiskaama pulkannaru.

Näinkö olisi pitänyt sanoa ?

Äänestä
  • Ilimalla puhaleellaan kesäaikaan

    Äänestä

Kannatan. Selkeästi vaan esille tieto, missä on kiljukaula-alueet. Tietää olla menemättä.

Äänestä
  • Meillä on UusiSargy Rumatikillä,,pelittöö

    Äänestä

  • Mikko Mikelistä kirjoitti:

    Meillä on UusiSargy Rumatikillä,,pelittöö

    Saikimo vielä Sarkyn Rumatikillä ?meillä on 0013 mallissa keskuslämpö.

    Äänestä

Hei, leirintäoppaaseen alue-esittelyihin ikoneihin lisäyksenä sellainen rääkyvän lapsen kuva ja sitten sellainen hoipertelevan hörhön kuva. Ja ehkä vielä sellainen räkyttävän rakin kuva. Ja sitten sellainen mollosilmäikoni merkiksi alueesta, jossa kytätään kanssakaravaanareita innolla. On helpompi profiloitua ja asiakkaan taas valita itselleen sopiva joukosta :)

Äänestä
  • Meillä Humppilassa Shrky 012 Rumatikillä talvilämmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kivaa kaikilla kirjoitti:

Olisi hyvä asia jos nuo sfc alueet ilmoittasivat alueoppaassa selkeästi mitkä alueet ovat ns. lapsialueita. Siis joissa satsataan lapsien viihtyvyyteen kunnolla. Näin voisi lapsiperheet tehdä reittisuunnitelmansa sen mukaan. Toisaalta alan harrastajissa on paljon harmaantuvaa porukkaa, jotka ovat jo lapsensa kasvattaneet ja nauttivat oleskelusta ilman lasten kiljuntaa. Näin vältyttäisiin turhillta harmistumisilta ja pystyttäisiin ohjaamaan enenkaikkea lapsiperheet oikeaan paikkaan, missä on trampoliineja, polkuautoja ja muuta tavaraa riittävästi. Eikä ole isännät ennen puolta yötä hätyyttelemässä lapsia vaunuilleen. En tarkoita tätä provoksi ja itse olen elänyt elämäni lasten ehdoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu