Verkkouutiset: Perussuomalaisten kannatusyli 20%

Perussuomalaisten kannatus on 20,1 prosenttia, kokoomuksen 17,1 ja SDP:n vain 15,5 prosenttia. Johdossa on keskusta 23,6 prosentin kannatuksella.

Näin uutisoi kokoomuksen verkkolehti Verkkouutiset Iltalehden teettämän mielipidekyselyn perusteella, jossa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä Euroopan unionista ja euroalueesta.
Think If Laboratoriesin kyselyssä kysyttiin myös puolueiden kannatusluvut, jotka kerrottiin kyselyn tuloksien ohessa. Laskentatapa poikkeaa hieman muiden tutkimusten vastaavasta, joten niitä ei voi verrata suoraan Helsingin Sanomien ja Ylen tutkimuksiin. Toisaalta niissäkin on omat erityisyytensä, mikä heijastuu kyselyiden tuloksiin. Suuruusluokan ja puolueiden järjestyksen kysely kertoo varmaankin luotettavasti.

Perussuomalaisille
neljä lisäpaikkaa

Verkkouutiset laski Iltalehden lukujen perusteella, miten tuoreet kannatusluvut vaikuttaisivat eduskunnan paikkalukuihin, jos paikat jaettaisiin nyt näiden lukujen perusteella.
Perussuomalaiset saisivat neljä lisäpaikkaa, kokoomus häviäisi 9 ja SDP peräti 10 paikkaa. Keskusta voittaisi peräti 15 lisäpaikkaa.
Paikkaluvut olisivat keskustalle 50 ( 15), perussuomalaisille 43 ( 4), kokoomukselle 35 (-9) ja SDP:lle 32 (-10) kansanedustajaa.

Veli-Pekka Leskelä
36176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Paskaa. Perussuomalaisten todellinen kannatus on yli 60%.. kokoomusmedia valehtelee tilastoja. Itse en tunne ketään joka äänestäisi muuta kuin Persuja. Ja jos sellainen vastaan tulee niin vedän vittu niin kovaa turpaan että oppii äänestään oikeaa puoluetta. Joko olet Perussuomalainen tai olet meitä vastaan se on niin vitun yksinkertaista. Kokoomuslainen ja pumikki, älkää istuko samaan pöytään voi teillä alkaa läski tummumaan!

Äänestä
  • Vítuttaako kun perussuomalaisten kannatus nousee ja epäkansallisten maanpetturipuolueiden laskee.

    VÍTUTTAAKO ???

    Äänestä

  • perusvalta kirjoitti:

    Vítuttaako kun perussuomalaisten kannatus nousee ja epäkansallisten maanpetturipuolueiden laskee.

    VÍTUTTAAKO ???

    Seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä työläiset jättävät lopullisesti homopuolueiksi muuttuneet vasemmistoliiton ja demarit ja siirtyvät persuihin. Se tietää JYTKYJEN JYTKYÄ.

    Äänestä

jälkeen (-15) ei auta muu, kuin se mikä kävi egyptissä, kun kansa äänesti väärin. sotilasvallankaappaus. harmi kun ei ole enää terja ylipäällikkönä. mutta eiköhän sauli laita lapualaiiset kuriin siinä kuin ukko-pekka aikoinaan !

Äänestä
  • Pieni ero, Lapuan liike kapinoi Mäntsälässä, PS nousee valtaan laillisesti kansan mandaatilla.

    Äänestä

Kenelles ne jäljelle jääneet 40 paikkaa jakaantuivat mielipidekyselyssä? Menikö ne kepulle, persuille, konkareille vai demareille. Eihän eduskuntaan voi jättää tyhjiä tuoleja nukkuvien puolueelle?

Äänestä
  • Tarkoittaa sitä, että PS noussee vaaleissa suurimmaksi, ja Suomalaisessa demokratiassa suurin puolue määrää tahdin melko pitkälle.

    Äänestä

  • perusvalta kirjoitti:

    Tarkoittaa sitä, että PS noussee vaaleissa suurimmaksi, ja Suomalaisessa demokratiassa suurin puolue määrää tahdin melko pitkälle.

    Paitsi ehkä siinä tapauksessa, että persut todellakin saisivat yksinkertaisen (useammassakin mielessä) enemmistön. Muussa tapauksessa pitäisi löytyä sitä neuvottelu- ja yhteistyökykyä. Vai luuletko, että muut oikein jonottavat apupuolueeksi toteuttamaan soinistien 'hallitusohjelmaa'?

    Äänestä

  • Tai sitten ei kirjoitti:

    Krisujen ja sossujen kans saattanee yhteispeli onnistuu, mut muiden kans voi olla hankalampaa. Kepust vaikee sanoo, on sellanen takinkääntäjä et vois onnistuu, mut parempi ois jos kepuroistojen puolue kuihtuis pois kokonaan.

    Äänestä

  • me luodaan hallitust kirjoitti:

    Kepu, demarit ja vas. tulevat kaikki menettämään lisää asemiaan persuille vuoteen 2015 mennessä (tosin nykyinen katastrofihallitus kaatunee jo ennen vaalikauden päättymistä). Kepun Sipilä-kupla puhkeaa ja isänmaalliset ihmiset ja rehelliset perusduunarit kääntävät selkänsä EU-, pakkoruotsi- ja homopuolueille. Pääministeripuolueen asema putoaa perussuomalaisille kuin omena puusta. Voitto on varma.

    Äänestä

  • me luodaan hallitust kirjoitti:

    Krisujen ja sossujen kans saattanee yhteispeli onnistuu, mut muiden kans voi olla hankalampaa. Kepust vaikee sanoo, on sellanen takinkääntäjä et vois onnistuu, mut parempi ois jos kepuroistojen puolue kuihtuis pois kokonaan.

    Saas nähä ovatko sossujen ihmisvihaajat enää poliittisella kartalla hupenevine kannatuksineen kun vaalit ovat käynnissä...

    Äänestä

Kepu sai nostetta vielä kerran sen vuoksi, että kaivoi väyrysmuumion naftaliinista. Tuo kepuloisten nykyinen 23,6 Gallupkannatus on tyhjän päällä eikä tule oikeissa vaaleissa toteutumaan.

Äänestä

Muistakaa kertoa tutuille ja sukulaisille, miten tärkeää on panna nimi www.ruotsivapaaehtoiseksi.fi

Äänestä

Vankila tuomion uhalla näitä galluppeja EI SAA julkaista!!
Tämän lakia aloitteen on allekirjoittanut KAIKKI persujen kansanedustajat!

Äänestä

Ei tietenkään saa julkaista.

Äänestä

Perussuomalaisten kannatus on kovaa

Äänestä
  • Uusi lehti kääntyy Suomen historiassa. Vuonna 2015 alkaa perussuomalainen Suomi.

    Äänestä

  • Uusi Waltakunta kirjoitti:

    Uusi lehti kääntyy Suomen historiassa. Vuonna 2015 alkaa perussuomalainen Suomi.

    Tai voihan olla, että demarit polttavat eduskuntatalon ja syyttävät Soinia siitä...

    Äänestä

Ennusteeni tuleville ek-vaaleille:

21% PS
18% Kok.
16% SDP
15% Kesk.

plus-miinu yksi prosentti

Väyrysen lähdettyä takaisin Brysseliin Kepujen nykyinen Gallupluku ei pidä pintaansa, Kepusta ja Demareista siirtyy ääniä PS:lle, Kokoomuksen kannatus laskee vain hieman.

Äänestä
  • Prosentit muuttuvat vielä aika tavalla. Perussuomalaisille lisää kannatusta ja demarien ihmisvihaajille kymmenen prossan vähennys.

    Äänestä

Nyt ei persujen kannatuksen tarvitse nousta kuin 30 prosenttia, niin he suostuvat menemään hallitukseen. Eli muutamat vaalit pitää vielä käydä, niin saatetaan nähdä ensimmäinen persuministeri hallituksessa.

Näin siis siinä tapauksessa, että persut eivät käännä takkiaan EU-asioissa. Euron ja EU:n jäsenyydestähän persut eivät ole luopumassa, joten toivottavasti jaksatte odottaa.

Äänestä

Unelmoikaa nyt vaan kun voitte. Persuille tulee käymään täysin samoin kuin SMP:lle aikoinaan. Kova uho ja pullistelu muutaman vuoden, jonka jälkeen puolue katoaa historian kirjoihin. Näin duunarina toivon, että persuilun vahingot jäävät mahdollisimman pieniksi. Sampo Terhon tapaisten persujen johdossa, työväen asema tulee olemaan todella kova.

Äänestä
  • " Kova uho ja pullistelu muutaman vuoden, jonka jälkeen puolue katoaa historian kirjoihin."

    SDP ja muut viherkommarit edellä kuitenkin...

    Äänestä

Työväen osa on jo nyt kova kiitos vassareiden ja demareiden, aatteensa myyneiden, luokkapettureiden.

Äänestä
  • Mutta uskon että duunarit ovat senverran viisaita, etteivät mene ojasta allikkoon.

    Itse äänestäisin ennen vaikka kokoomusta kuin persuja. Vaikka vasuri olenkin. Syystä että kokkarit ovat rehellisesti suurpääoman ja rikkaiden puolella. Persut taas esittävät olevansa työväen asialla, mutta ajavat täysin kokoomuksen linjaa. Eli persut vaan sumuttavat ja huijaavat kansaa kannatusta saadakseen.

    Äänestä

mitä nilllä lisäpaikoilla tekee kun entisetkään ei oo saaneet mitään aikaan

Äänestä
  • Hei ei tämä ole SDP:n keskustelupalsta. Sitä paitsi hehän menettivät ääniä viimeksi. Kuten varmaan seuraavaksikin.

    Äänestä

Tämä uusin galluppi on pimennety piiloon : tv, radio ym ovat olleet siitä
hiljaa - siksi että pelko on suuri

Äänestä
  • höpö höpö. miksi sitten heti vaalien jälkeen julkaistiin galluppeja joissa perSSujen kannatus huiteli 25 pronsentin tuntumassa. siitä on tultu runsaasti alaspäin.

    syy miksi tuota on uutisoitu niin vähän että se ei ole oikea puoluegallup vaan siinä on kysytty ihan jotain muuta alustukseksi. sorry vaan mutta tämän kuun lopulla tulevat ne "oikeat" gallupluvut.

    niistäkin on vielä pitkä matka varsinaisiin vaaleihin. pitää muistaa että ennen kv-vaaleja perSSuille luvattiin 17 pronsentin kannatusta, soini itse julisti että perSSut saavat yli 19 pronsenttia viimeisessä tv-tentissä. vaan kuinkas sitten kävikään...

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    höpö höpö. miksi sitten heti vaalien jälkeen julkaistiin galluppeja joissa perSSujen kannatus huiteli 25 pronsentin tuntumassa. siitä on tultu runsaasti alaspäin.

    syy miksi tuota on uutisoitu niin vähän että se ei ole oikea puoluegallup vaan siinä on kysytty ihan jotain muuta alustukseksi. sorry vaan mutta tämän kuun lopulla tulevat ne "oikeat" gallupluvut.

    niistäkin on vielä pitkä matka varsinaisiin vaaleihin. pitää muistaa että ennen kv-vaaleja perSSuille luvattiin 17 pronsentin kannatusta, soini itse julisti että perSSut saavat yli 19 pronsenttia viimeisessä tv-tentissä. vaan kuinkas sitten kävikään...

    koettakaa ny niellä sirpalepuolueet jytkyjen jytkyä,ja sopeutua demokratiaan......

    Äänestä

Perussuomalaisilla valtava kannatuksen nousu. Tämä on mahtavaa

Äänestä

Persujen kannatuksen kohoaminen on suuri tappio työväenluokalle. Monet pienipalkkaiset ehkä tukevat persuja eivätkä näe totuutta.
Äärioikeistolaiset valtasivat puolueen ja Soini on joko mukana tai panttivanki. Näiden ulkolaisvihan ja marxilaisuuden vastaisuuden lietsojien toimet tulevat näkymään jo syksyllä.
Jo nyt on menossa massiivinen kampanja kaiken vasemmistolaisuuden lyömiseksi. Mitä Persujen oikeistosiipi (=liikemiessiipi, sotaisänmaalliset, suomenruotsalaisten syöjät) antavat työväenluokalle? Kylmää kyytiä, jolloin kaiholla muistetaan Katainen helläkätisenä porvarina.

Äänestä
  • höpö höpö....kyllä se niin on että suomen syöjiä ja syöpä on vihervasemmisto,joka on kaikkea normaalia vastaan ja luonnottomuuden kannalla.heidän poliittisena uhrina suomen työväestölle kelpaa kohta vaikka hitlerin oppi. perinteisillä suomisyöjillä taitaa persujen voittokulku panna vattan kuralle...

    Äänestä

Mutta Perussuomi 20,8 %, Keskusta 19,2 %, sdp 17,8 %, oppostioni
kok 15,8, rkp 3,0 %, KD 4 %, Viherät 10 % vas 5 %

Äänestä

politiikan pitkän linjan tutkijana ennustan perussuomalaisten kannatuksen nousevan jopa 40 prosenttiyksikköä,koska heillä on mennyt talousennusteet ja europolitiikka nappiin,jota kansa ei unohda. politiikassa tullaan näkemään valtava oikeudenmukaisuuden aalto,sillä kansa on kyllästynyt petollisiin ja kieroihin poliitikkoihin,joita on lähes kaikissa puolueissa pullollaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ps Jyrää kirjoitti:

Perussuomalaisten kannatus on 20,1 prosenttia, kokoomuksen 17,1 ja SDP:n vain 15,5 prosenttia. Johdossa on keskusta 23,6 prosentin kannatuksella.

Näin uutisoi kokoomuksen verkkolehti Verkkouutiset Iltalehden teettämän mielipidekyselyn perusteella, jossa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä Euroopan unionista ja euroalueesta.
Think If Laboratoriesin kyselyssä kysyttiin myös puolueiden kannatusluvut, jotka kerrottiin kyselyn tuloksien ohessa. Laskentatapa poikkeaa hieman muiden tutkimusten vastaavasta, joten niitä ei voi verrata suoraan Helsingin Sanomien ja Ylen tutkimuksiin. Toisaalta niissäkin on omat erityisyytensä, mikä heijastuu kyselyiden tuloksiin. Suuruusluokan ja puolueiden järjestyksen kysely kertoo varmaankin luotettavasti.

Perussuomalaisille
neljä lisäpaikkaa

Verkkouutiset laski Iltalehden lukujen perusteella, miten tuoreet kannatusluvut vaikuttaisivat eduskunnan paikkalukuihin, jos paikat jaettaisiin nyt näiden lukujen perusteella.
Perussuomalaiset saisivat neljä lisäpaikkaa, kokoomus häviäisi 9 ja SDP peräti 10 paikkaa. Keskusta voittaisi peräti 15 lisäpaikkaa.
Paikkaluvut olisivat keskustalle 50 ( 15), perussuomalaisille 43 ( 4), kokoomukselle 35 (-9) ja SDP:lle 32 (-10) kansanedustajaa.

Veli-Pekka Leskelä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu