Totuus: kansaa ei kiinnosta kristilliset arvot eikä hihhulointi

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3025142/yli-6500-eronnut-kirkosta-rasasen-puheiden-jalkeen-enemmisto-eroajista-suurkaupunkien-miehia

Sunnuntaina kirkosta erosi eroakirkosta.fi-palvelun kautta 318 kirkon jäsentä, maanantaina puolestaan 454. Tiistain eroluku on 383.

”Suuri osa kirkon jäsenistä ei ole sitoutunut sen oppeihin”

Tällä hetkellä kirkosta eroaa eniten 20–49-vuotiaita suurissa kaupungeissa asuvia miehiä, Eroa kirkosta -palvelu tiedottaa. Alkukesästä kirkosta eronneista oli 54 prosenttia miehiä, Räsäs-kohun aikaan 61 prosenttia.

Normaalisti aktiivisesti eroavat 18–19-vuotiaat ovat sivuuttaneet kohun ja erosivat kirkosta tavallista vähemmän.

– Ministeritason päättäjän ei haluta toimivan Raamatun ihmisoikeuskäsitysten perusteella. Eropalautteista näkyy, että kun tämänkaltaiset kohut tuovat kristilliset opit keskusteluun, ihmiset eroavat huomatessaan, ETTEIVÄT ne tunnu omaan ajatusmaailmaan sopivilta, sanoo Petri Karisma Eroa kirkosta -palvelusta.

– Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä suuri osa EI OLE SITOUTUNUT kirkon oppeihin. Tämä ei ole yllätys, sillä heidät on vauvoina liitetty aatteelliseen järjestöön, jonka arvoja ja oppeja he eivät luonnollisestikaan siinä iässä voi tuntea tai ymmärtää.

Toisin sanoen suurin osa tavallisista ihmisistä ei perusta teidän hihhulien opeista eikä kirkostakaan tuon taivaallista. Tavallinen ihminen elää elämäänsä, nauttii tieteen ja teknologian saavutuksista, menee töihinsä, tulee kotiin, hoitaa lapsensa ja käy kauppareissulla. Uskonnolla ei ole suomalaisille mitään merkitystä enää nykypäivänä. joten JÄTTÄKÄÄ KAIKKI MUUT IHMISET RAUHAAN JA LOPETTAKAA SE HIHHULOINTI JEESUKSELLANNE!!! EI KIINNOSTA KETÄÄN!
38109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Kuule. Kyllä ainakin meidän perhettä kiinnostaa kristilliset arvot ja kunnioitamme niitä. Ihan onnellisia ja tasapainoisia ollaan. Kansan Uutiset on unohtanut kysellä meiltä, jotka rakastamme rauhaa ja Jumalaa.

Äänestä
  • Suurinta valtaosaa kansasta ei kiinnosta kristilliset arvot. Montako kertaa tämä pitää toistaa että se uppoaa kristittyjen kalloon?

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    Suurinta valtaosaa kansasta ei kiinnosta kristilliset arvot. Montako kertaa tämä pitää toistaa että se uppoaa kristittyjen kalloon?

    Etkö sä ääliö osaa edes lukea tämä on HELLUNTAILAISUUS PALSTA ! Ja täällä on VOIMASSA KRISTILLISET ARVOT !

    Täs on nyt sanottava, että kommunistit ovat aina levittäneet valheita kristityistä. Ettenkö tietäisi? "Kansan uutiset" ei ole mikään totuuden torvi. Kohta kai lainaat tänne "Tiedonantajaakin"...

    Äänestä

  • go a way kirjoitti:

    Etkö sä ääliö osaa edes lukea tämä on HELLUNTAILAISUUS PALSTA ! Ja täällä on VOIMASSA KRISTILLISET ARVOT !

    Onko tuo "ääliöksi" haukkuminen osa kristillistä arvomaailmaa?

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    Suurinta valtaosaa kansasta ei kiinnosta kristilliset arvot. Montako kertaa tämä pitää toistaa että se uppoaa kristittyjen kalloon?

    Mitä ovat mielestäsi kristilliset arvot?

    Äänestä

Huomatkaa, että ihmiset nousevat vastarintaan aina kun ne teidän kristilliset oppinne nousevat keskusteluun. Keino protestoida on erota kirkosta kun muuta keinoa vastustaa kristinuskoa ei ole olemassa. Kirkko ottaa sen protestin verotulomenetyksinä kun massat eroavat kirkosta. Sitten uskovaiset luulevat tyhmyyttään, että kansa on kristittyjen puolella. Ei ole, vaan heitä vastaan ja se näkyy protestina kristillisiä oppeja ja arvoja vastaan.

Olen itse duunari, tarkemmin sanoen varastomies. Arkena ajan trukkia ja vapaalla istun baarissa, käyn lenkillä, näen kavereita, käyn harrastamassa asioita joista pidän. Kristinuskolla ei ole elämässäni missään kohtaa mitään arvoa. Olen tavallinen jantteri ja sellaisena ateisti kuten suurin osa kansasta. Mutta olen lopen kyllästynyt uskovaisiin hihhuleihin, jotka lyövät muita ihmisiä väkisin Raamatulla päähän. Kokeilkaa sitä mulle niin isken Raamatun sijasta nyrkillä lättyyn. Meneeköhän sitten perille se viesti, että ei kiinnosta?

Suurin osa kansalaisista on minun kanssani samanlaisia perusjanttereita, joilla on oma elämänsä ja perheensä huolehdittavana. Kukaan ei kaipaa fundamentalisti hihhuleita elämäänsä häiritsemään, päinvastoin teidän halutaan pysyvän poissa.

Päivi Räsäsen sanotaan olevan Suomen vihatuin kristitty. No, hän ei ole yksin vihattuna vaan teitä kaikkia hihhuleita vihataan ihan yhtä lailla ja te itse saitte sen vihan aikaan omalla toiminnallanne muita ihmisiä kohtaan. Katsokaa kerrankin peiliin niin syyllinen katsoo sieltä takaisin.

Ei se ole kansalaisten, meidän tavallisten janttereiden vika jos kerran meidän elämäämme on Jeesuksen perusteella häiritty. Se on teidän hihhulien vika se.

Äänestä
  • Jumalalle kiitos ja kunnia, että saan tänäkin päivänä lähteä iloiten työhöni auttamaan lähimmäisiäni. Jumalan on valta, voima ja kunnia, iankaikkisesti. Totisesti on, ja AAMEN!

    Missä sinä muuten käyt töissä?

    Vai, oletko niitä niin sanottuja "syrjäytyneitä".?

    Useimmathan heistä ovat vain laiskoja ja vetelehtijöitä, yhteiskunnan loisia.

    Äänestä

Osaatko lukea urvelo? Varastossa käyn töissä ajamassa trukkia päivät pitkät. Nyt olen kesälomalla vetelehtimässä juurikin yhteiskunnan loisena kunnes elokuussa alkavat työt taas. Nautin kuule tästä vetelehtimisestä, tänäänkin lähden kauppaan ja sitten oluelle.

Luumuilen varastossa laiskana ja flegmaattisena trukkikuskina, mikä tekee itse asiassa hyvän trukinkuljettajan. Hötkyilemällä ei tule kuin vahinkoja. Hitaasti hyvä tulee. Jos ajamiseni ei pomoa miellytä niin sanon, että ajapa ite. Harvemmin tarvitsee kuitenkaan.

Äänestä
  • Eihän ne ihmiset edes tiedä mitä olisi ne Raamatun UT mukaiset Kristilliset arvot on. Ei ole kukaan, eikä mikään taho eikä suunta niitä elämällään ja toiminnallaan / vaikuttamiselaan "maailmalle valkudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla osoittanut / todistanut käytännössä toimiviksi...

    Eivät ole niiden kaikille hyväksi Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostolisensa Totuuteen perustvien ja mukaisten opetusten ja ohjeiden mukaisesti ojentautunut eikä, käskynsä pitävästi ja täyttävästi, elämään ja toimimaan / vaikuttamaan halunnut alkaa. Josta vasta tulisi sitä näyttöä / todistusta ja osoitusta niiden Krist, arvojen, kaikille hyväksi olevuudesta.

    Äänestä

Joutava trolliavaus.

Maallistuminen on tosiasia, mutta kaikkia se ei koske. Osa ihmisistä on taipuvaisia uskonnollisuuteen ja siirtyy yhä fundamentalistisempiin ryhmittymiin.

Tämä äänekkäiden vähemmistöjen marmatus leimaa jo nyt koko kirkkoakin, vaikka sillä ei juuri tekemistä niiden kanssa ole.

Kovin flegmaattiset työntekijät on ainakin yksityispuolelta karsittu jo ajat sitten pois. Koko sanan en usko kuuluvan keskiverto trukkikuskien sanavarastoon, joten olet ilmiselvä provoilija.

Tarkoitusperiäsi en kykene aavistamaan. Onko tavoitteesi kenties maalata jonkinlainen kuva perusateistista? Hänhän ei kaltaisesi ole.

Äänestä

Keskiverto trukkikuski on melko laiska perusjantteri, joka ajaa tarkasti, mieluummin liian hitaastikin vielä kaiken lisäksi ja tekee turvallisen työn. Niitä kaahailijoita näkee sitten lehtiotsikoissa kun niitä kuolee onnettomuuksissa. Flegmaattinen on hyvinkin tuttu sana varastoalalla. Samoin termi "luumuilu". Se on sitä, että valutaan pitkin varaston seiniä tekemättä yhtään mitään, tai nukutaan eurolavalla hyllyssä. Sekin on koettu.

Äänestä
  • Luumuilu, lusmuilu jne ovat tuttuja sanoja armeijan käyneille.

    Trollin tunnistaa.

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Luumuilu, lusmuilu jne ovat tuttuja sanoja armeijan käyneille.

    Trollin tunnistaa.

    Termi luumuilu tunnetaan myös varastossa. Sitä käytetään ihan keskustelussa, kun puhutaan ettei ole tekemistä, silloin luumuillaan. Totta kai suurin osa varastomiehistä on armeijan käynyt, joten sieltä on tarttunut sanontoja mukaan.

    Näkee, että sinä et ole ollut varastossa töissä kun et perus luumuilua tunne. Se on tosiaan sitä kun jengi ei tee töitä vaan luumuilee, eli valutaan pitkin seiniä tai istutaan kahvilla ylipitkiä taukoja kunnes joku tulee potkimaan persuksiin, että töihin siitä.

    Keräsin ennen loman alkua yhtä ainoaa trukkikuormaa (eurolava) koko päivän pikku hiljaa ja luumuilemalla kun ei enää oikein kiinnostanut hommat. Sen lastin piti olla puoleen päivään mennessä lähettämössä, keskenhän se oli vielä kolmen jälkeen iltapäivästäkin kun istuin kahvilla luumuilemassa.

    Itse asiassa olen ollut opiskeluaikana yhtenä kesänä varastohommissa. Trukkia en ajanut, mutta vanhemmat työntekijät kyllä luumuilivat ja laiskottelivat riittämiin. En ymmärrä sitä, miten kenenkään aika kuluu laiskottelemalla.

    Hyvä kaverini on pomona firmassa, joka välittää työvoimaa ja rekrytoi sitä firmoille. Hän on kertonut nykypäivän työnhakijoista muutamia totuuksia ja enää en niitä epäile.

    Totuus kyllä ON se, että enimmäkseen luumuilijat on tämän päivän työopaikoilta tehostettu ulos. Jos joku jossakin nauttii vielä kissanpäivistä tuon tapaisessa tyäpaikassa, tilanne lienee ohimenevä.

    Varastojakin on monenlaisia. Toisissa varastoissa on pingotettu työtahti äärimmilleen kun taas toisissa ei juuri kiirettä ole. Kokemukseni mukaan pahin kiire on omassa työpaikassani heti aamulla siinä kahdeksan kieppeillä, mutta loppupäivästä ei sitten paljon mitään tapahdukkaan ennen kuin myöhään iltapäivästä alkaa tapahtua hetkellisesti lähettämön päässä. Puolen päivän aikaan ajetaan hiljaksiin niitä lavoja autoihin mitkä väännettiin aamupäivällä valmiiksi.

    Työpaikallani on helppoa luumuilla, työnjohtokaan ei sitä yleensä kovin nopeasti huomaa, etenkin kun esimies istuu kopissaan eikä näe mitä varastossa tapahtuu tai tarkemmin sanoen ei tapahdu.

    Äänestä

Miksi ihmisiä ei kiinnosta ne arvot jotka edustavat hyvyyttä? Silloin kun toimitaan Jeesuksen ohjeiden mukaan, niistä arvoista ei kärsi kukaan. Jeesuksen ohjeilla tehdään ainoastaan hyvää toiselle ihmiselle, jos niitä ihminen vaan noudattaa. Mutta jos ei ihminen niitä noudata, syyllinen löytyy peiliin katsomalla.

Pahuus kyllä kaikissa muodoissaan kiinnostaa valtaosaa ihmisistä. Se ilmenee kaikkialla. Jumalaton media kannustaa monenlaiseen pahuuteen kuten pettämiseen, syrjähyppyihin, avioliiton ulkopuoliseen seksiin, pornoon, perversioihin kuten homous etunenässä, noituuteen pottereineen, rahanahneuteen, väkivaltaan joita väkivaltapelit ja väkivaltaviihde voivat aiheuttaa, pelaamaan rahapelejä joista tulee ihmisraunioita monissa tapauksissa ym. ym. Se kannustaa myös alkoholinkäyttöön, ja sen järkyttävät vaikutukset tiedetään yksilöissä sekä yhteiskunnassa.

Nämäkin ovat sellaisia asioita jotka aiheuttavat suunnattomia kärsimyksiä ihmisille. Aina tai yleensä on joku toinen osapuoli joka näistä kärsii. Miksi nämä sitten hyväksytään toimintamalleiksi, sitä voi jokainen hyväksyjä tutkiskella peilin äärellä.

Äänestä
  • Ihmiset elävät tavallista maallista elämäänsä. Siksi heitä ei kiinnosta teidän Jeesustelunne eikä hyvät arvot. Sitäpaitsi maailma on nykyisin moniarvoinen, eli arvoja ongitaan muistakin filosofioista ja uskonnoista. Jeesuksen ohjeet voit työntää hanuriisi.

    Suurin osa väestöstä haluaa, että te uskovaiset lopetatte sen kristinuskon pakkotuputtamisen ja hihhuloinnin. Olkaa omissa pikku ympyröissänne fundamentalisti hihhuleja.

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    Ihmiset elävät tavallista maallista elämäänsä. Siksi heitä ei kiinnosta teidän Jeesustelunne eikä hyvät arvot. Sitäpaitsi maailma on nykyisin moniarvoinen, eli arvoja ongitaan muistakin filosofioista ja uskonnoista. Jeesuksen ohjeet voit työntää hanuriisi.

    Suurin osa väestöstä haluaa, että te uskovaiset lopetatte sen kristinuskon pakkotuputtamisen ja hihhuloinnin. Olkaa omissa pikku ympyröissänne fundamentalisti hihhuleja.

    Sinäpä sen sanoit mistä johtuu maailman pahuus.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Ei se ole pahuutta vaan normaalia elämää ilman uskontoa ja hihhulointia. Teille fundamentalistiääliöille se on pahuutta tietenkin, ketä kiinnostaa? Jättäkää muut ihmiset rauhaan.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Sinäpä sen sanoit mistä johtuu maailman pahuus.

    Harry Potterin määrittely noituuden toteuttamiseksi on vain typerää.

    Kahden vapaan aikuisen ihmisen vapaaehtoinen seksi ei muille kuulu.

    Porno on kiinnostanut ihmisiä aina, olipa se hyvä asia tai ei.

    Raha kiinnostaa kaikkia. Ilman sitä on paha elää. Suuta kannattaa pieksää vain kerjäläisten ja asunnottomien siitä aiheesta Suomessa, sillä muilla on kaikkea yllin kyllin. Sinullakin.

    Homous ei ole sairaus. Sitä on ollut aina.

    Väkivaltaa ovat tehneet aina kaikki kristitytkin. Aina. Pelit ovat pahaksi pienille lapsille ja joillekin muille. Eivät kaikille.

    Rahapeliriippuvuus on ongelma siitä kärsiville. EI kaikille. RAY tekee paljon hyvääkin.

    Alkoholia ei kiellä Raamattukaan. Sekin on ongelma joillekin, ei kaikille.

    Muuta?

    Äänestä

On teillä selitykset, mutta teillä on näihin selityksiin oikeus. Kaikki nämä joita luettelin ovat pahuutta. Niistähän koituu pahaa itselle ja ulkopuolisille. Ei niistä hyvääkään ole koitunut niille jotka ovat näiden takia joutuneet kärsimään. Näitä ihmisiä ei ole vähän joita nämäkin pahuudet ovat koskettaneet tavalla tai toisella. Maailman tasolla saattaa miljardi olla liian pieni arvio.

Äänestä

Elämä on aaltoliikkeessä ja täällä on uskonto ollut kuin "pyhä lehmä", ja elämän pitäisi muka pyöriä uskonnon ehdoilla.
Se aika on mennyt ja jos uskonnon edustajat vähääkään välittäisivät uskonnon asemasta, niin sen sanoma, sen tavat pitäisi heti uudistaa/muuttaa, sillä uskonnon ikivanha syyllisyys/teurastus ja sovitusoppi on jo homeessa, ettei yntään ihme jos se tympii ja sille tulee lopunajat.

Mutta uskonnon vanhat eminenssit ovat jo niin ruosteessa ettei uutta pääse syntymään.

Tämä on minun analyysi ja se on realistinen arvio, joten on aivan turha taas etsiä raamatusta sopivia lopunajan kohtia.

Äänestä
  • Kristinusko on vanha ja väsynyt. Sillä ei ole enää mitään annettavaa 2000-luvun tietoyhteiskunnalle, ei edes arvopuolella. Nyt puhaltavat maallistumisen ja etenevän tieteen tuulet. Samalla uudet hengelliset ilmiöt kuten Wicca, suomenuskoisuus, uuspakanuus, islam, satanismi, buddhalaisuus jne nostavat arvoaan kun ihmiset etsivät arvojaan muualta kuin vihamieliseksi ja vieraaksi koetun kristinuskon piiristä.

    Uskovaisten ainoa tapa kommunikoida muun maailman kanssa on hihhulointi ja Raamatulla päähän lyöminen, se koetaan yhteiskunnassa yleisesti vastenmieliseksi, sekin siis työntää ihmisiä yhä kauemmas kristinuskon ulkopuolelle ja vieraannuttaa uskovaiset tavallisesta yhteiskunnasta, eli tapahtuu se, etät uskovaiset ovat yhä tiukemmin pienissä fundamentalistipiireissään.

    Uskovaisilla ei oikeastaan ole maailmalle mitään sellaista annettavaa, miksi heitä ylipäätään pitäisi kuunnella.

    Suomi maallistuu, tieteellistyy ja modernisoituu kovaa vauhtia. Kristinusko on häviävä ilmiö joka jää yleisen ateismin ja uususkontojen varjoon. Se on pitkälle uskovaisten omaa syytä kun eivät pysty mitään muuta tekemään kuin tuputtamaan väkisin Raamattua. Se ei kuitenkaan kelpaa ihmisille.

    Viime kädessä katkeroituva uskovaisten fundamentalistien piiri tulee kulkemaan Al-Qaidan suuntaan kun uskovaisilta loppuu vaikutuskeinot kesken eikä kukaan kuuntele heitä.

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    Kristinusko on vanha ja väsynyt. Sillä ei ole enää mitään annettavaa 2000-luvun tietoyhteiskunnalle, ei edes arvopuolella. Nyt puhaltavat maallistumisen ja etenevän tieteen tuulet. Samalla uudet hengelliset ilmiöt kuten Wicca, suomenuskoisuus, uuspakanuus, islam, satanismi, buddhalaisuus jne nostavat arvoaan kun ihmiset etsivät arvojaan muualta kuin vihamieliseksi ja vieraaksi koetun kristinuskon piiristä.

    Uskovaisten ainoa tapa kommunikoida muun maailman kanssa on hihhulointi ja Raamatulla päähän lyöminen, se koetaan yhteiskunnassa yleisesti vastenmieliseksi, sekin siis työntää ihmisiä yhä kauemmas kristinuskon ulkopuolelle ja vieraannuttaa uskovaiset tavallisesta yhteiskunnasta, eli tapahtuu se, etät uskovaiset ovat yhä tiukemmin pienissä fundamentalistipiireissään.

    Uskovaisilla ei oikeastaan ole maailmalle mitään sellaista annettavaa, miksi heitä ylipäätään pitäisi kuunnella.

    Suomi maallistuu, tieteellistyy ja modernisoituu kovaa vauhtia. Kristinusko on häviävä ilmiö joka jää yleisen ateismin ja uususkontojen varjoon. Se on pitkälle uskovaisten omaa syytä kun eivät pysty mitään muuta tekemään kuin tuputtamaan väkisin Raamattua. Se ei kuitenkaan kelpaa ihmisille.

    Viime kädessä katkeroituva uskovaisten fundamentalistien piiri tulee kulkemaan Al-Qaidan suuntaan kun uskovaisilta loppuu vaikutuskeinot kesken eikä kukaan kuuntele heitä.

    Tästä voimme olla samaa mieltä että nämä hyvät arvot eivät kelpaa. Tätä ei voi olla huomaamatta tässä pahuuden kyllästämässä maailmassa. Täytyisi asua korvessa erakkona että tältä välttyisi. Eriasia on onko siinä mitään järkeä että suositaan pahuutta ja tuhoavia arvoja. Ei todellakaan ole.

    Kristinuskolla on se sama pelastuksen sanoma annettavana kuin pari tuhatta vuotta sitten. Ei sen pidäkään muuttua, eikä se muutu. Ihmiset sovittavat sitä sanomaa mieleisekseen, mutta itse alkuperäinen sanoma on ja pysyy. Sitä sanomaa ei sielunvihollinen ole saanut poistettua maailmasta.

    Kun puhutaan kristinuskon katoamisesta, niin toisaalta Kiinassa tulee miljoona ihmistä uskoon vuodessa. Se on aika huomattava määrä meitä hihhuleita. Täällä länsimaissa luopumus rehottaa, mutta kehitysmaissa tilanne näyttää olevan toinen. Asia muuttunee siihen suuntaan, että kohta täällä Suomessa ja Euroopassa tarvitaan lähetystyötä kehitysmaista tulevien lähetystyöntekijöden toimesta.

    Pimeäksi on touhu tosiaan mennyt meilläkin, kun eläimelle annetaan suurempi arvo kuin Jumalan luomalle ihmiselle. Tästähän Räsänen aivan oikein puhui, ja sai pilkat niskaansa kuten Jeesus aikoinaan. Ihminen tapetaan ennemmin kuin joku elukka. Tätä ei voi ymmärtää normaalilla omallatunnolla oleva ihminen. Paatuneilta voi sitten odottaa millaista suhtautumista tahansa eri asioihin.

    Räsäsen ja Jeesuksen oleellinen ero: Räsänen lyö väkisin Raamatulla päähän ja rikkoo oman ministerivalansa, mutta Jeesus tarjosi rakkautta ja lämpöä ja armoa runnelluille ihmisille. Räsänen on kylmä, laskelmoiva, läpensä ahne ja paha ihminen, Jeesus ei ollut sitä. Räsänen on vanha kristitty hihhuli kanttura.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Tästä voimme olla samaa mieltä että nämä hyvät arvot eivät kelpaa. Tätä ei voi olla huomaamatta tässä pahuuden kyllästämässä maailmassa. Täytyisi asua korvessa erakkona että tältä välttyisi. Eriasia on onko siinä mitään järkeä että suositaan pahuutta ja tuhoavia arvoja. Ei todellakaan ole.

    Kristinuskolla on se sama pelastuksen sanoma annettavana kuin pari tuhatta vuotta sitten. Ei sen pidäkään muuttua, eikä se muutu. Ihmiset sovittavat sitä sanomaa mieleisekseen, mutta itse alkuperäinen sanoma on ja pysyy. Sitä sanomaa ei sielunvihollinen ole saanut poistettua maailmasta.

    Kun puhutaan kristinuskon katoamisesta, niin toisaalta Kiinassa tulee miljoona ihmistä uskoon vuodessa. Se on aika huomattava määrä meitä hihhuleita. Täällä länsimaissa luopumus rehottaa, mutta kehitysmaissa tilanne näyttää olevan toinen. Asia muuttunee siihen suuntaan, että kohta täällä Suomessa ja Euroopassa tarvitaan lähetystyötä kehitysmaista tulevien lähetystyöntekijöden toimesta.

    Pimeäksi on touhu tosiaan mennyt meilläkin, kun eläimelle annetaan suurempi arvo kuin Jumalan luomalle ihmiselle. Tästähän Räsänen aivan oikein puhui, ja sai pilkat niskaansa kuten Jeesus aikoinaan. Ihminen tapetaan ennemmin kuin joku elukka. Tätä ei voi ymmärtää normaalilla omallatunnolla oleva ihminen. Paatuneilta voi sitten odottaa millaista suhtautumista tahansa eri asioihin.

    Itse asiassa KIinassa lisääntyy kristinusko nopeammin kuin tuo miljoona vuodessa.

    "Buddhalaisuus, taolaisuus, islam ja katolilaisuus ovat vahvistuneet, mutta etenkin protestanttinen kristinusko on kasvanut Kiinassa kiivaasti. Kristityiksi kastetaan vuosittain noin kaksi miljoonaa aikuista, kertoo Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen.

    Kiinalaisissa yliopistoissa vierailevana professorina toimiva Ruokanen arvioi, että maassa on kristittyjä jo 50–60 miljoonaa eli noin neljä prosenttia väestöstä, vaikka viralliset luvut ovatkin pienempiä. Buddhalaisuuden jälkeen tämä tekisi kristinuskosta maan toiseksi suurimman uskonnon ja maailman nopeimmin kasvavan kirkon.

    – Henkiin, kohtaloon ja horoskooppeihin uskominen on aina ollut vahva osa kiinalaista maailmankatsomusta, mutta samalla kun tiedonvälityksen taso on noussut, on ehkä syntynyt tarpeita, joita perinteinen uskonnollisuus ei ole täyttänyt. Kiinassa kristinuskon nähdään myös liittyvän länsimaisuuteen ja globaaliin markkinatalouskulttuuriin, mikä kiinnostaa etenkin nuoria, Ruokanen sanoo.

    Kristinuskon sanoma on varsinkin köyhän maaseutuväestön keskuudessa vetovoimainen myös käytännön syistä. Ruokasen mukaan uskonnosta etsitään turvaa tilanteessa, jossa hyvinvointivaltion turvaverkkoa ei ole käytettävissä. Samalla kun kirkkojen katoille kohotetaan ristejä, monen yliopiston kampukselle on noussut Konfutsen patsas.

    – Uskonjärjestelmänä materialistinen kommunismi on konkurssissa. Kommunistinen puolue on nyt alkanut elvyttää vahvasti konfutselaisuutta, josta etsitään ratkaisua arvotyhjiöön, toimivan valtion rakentamiseen ja korruption kitkemiseen.

    Ulkomaisiin vaikutteisiin kuten lähetystyöhön suhtaudutaan Kiinassa kriittisesti, mikä näkyy myös kristinuskon kehityksessä. Vuoden 1949 vallankumoukseen asti Kiina oli maailman suurin lähetyskenttä, jossa toimi kymmeniä tunnustuskuntia. Suuri harppaus ja kulttuurivallankumous olivat vaikeita aikoja kirkolle, jonka tunnustuskunnat liitettiin yhden kattojärjestelmän alle. Samalla syntyi kuitenkin pohja nykyiselle protestanttiselle perinteelle, jolle on ominaista sitoutumattomuus yksittäisiin tunnustuskuntiin.

    – Kiinalainen kristinusko on pääosin maltillista evankelikaalisuutta, jossa korostuvat yleisprotestanttisuus, henkilökohtainen usko ja Raamatun asema, Ruokanen sanoo. Hän arvioi, että tulevaisuudessa Kiinan kirkolla voi olla merkittävä vaikutus kristinuskon globaaleihin kehityskulkuihin etenkin ekumenian saralla.

    – Monilla kiinalaisilla kirkoilla on myös ajatuksena, että kun heidän resurssinsa lisääntyvät, he voisivat lähettää lähetystyöntekijöitä varsinkin niihin maihin, joihin länsimailla on historiallisista syistä rasitteiset suhteet."

    Lähde: http://www.helsinki.fi/teol/tdk/tiedotteet/Kiinan_kirkko_kasvaa_vauhdilla.htm

    Sitä epäilen kyllä, että kiinalaisten maltillinen protestanttisuus ei taida kelvata ihan kaikille. Myös kristitty-määre on käsittääkseni varattu monen mielestä vain fundamentalisteille. Muut ovat mitättömiä reppanoita.

    Mainiosta kristinuskoa vietiin nykyisiin kehitysmaihin. Alkuperäiskansat nujerrettiin surutta ja yhä edelleenkin kristinuskon ylivoimaisuutta ja erikoisasemaa toitotetaan täälläkin päivät pitkät. Mitään ei ole opittu menneisyyden virheistä. Samalla ylemmyydellä "oikeauskoiset" edelleenkin suhtautuvat muihin.

    Hyvillä mielin kaikkien lajien kristityt tuhosivat intiaanikansat Amerikoissa. Sieltä haetaan aina vain lisää oppia Suomenkin helluntailaisille. Tavoite on saada kansa samaan hölmöyden tilaan kuin USA:n Raamattuvyöhykkeellä. Sitä vain ei ääneen sanota.

    Oikea Kristuksen opetuslapsi ei teeväkivaltaa. Se, että joku valloittaja on ottanut kristinuskon valttikortikseen indokrinoidakseen kansan alamaisekseen, ei tee valloittajista kristittyjä. On Siis osattava erottaa toisistaan kristitty ja kristitty. Hyvä lähtökohta voisi olla todeta, että aito kristitty ei alista ja nöyryytä ihmisiä.
    Ja ei - jos sanoo synnin synniksi ei alista ketään. Tämä aika on tehnyt ihmisestä kovin ohutnahkaisen. Kaikki arvotetaan oman, jo lähtökohtaisesti turmeltuneen kokemusmaailman läpi ja jos ei jostaan tykkää niin saa painua helvettiin. Varsinkin jos kristitty syyllistyy puhumaan Raamatun arvomaailmasta käsin. Huom! Ei siis omastaan vaan jostain, mikä on hänen yläpuolellaan ja auktoriteettinaan. Tämän päivän ihmisen auktoriteetti on oma ego, se on nykyajan jumalanpalvelus. Kaikki hyökkäykset tuotaindividualistista illuusiota kohtaan ovat Sitten vittuja ja perkeleitä. Kasvakaa niiksi vapaa-ajattelijoiksi, joita sanotte olevanne. Tähän saakka vakuuttelunne muistuttaa kotiarestissa olevan teinin kimpoilua "uskovat sietää tappaa, ym."

    Geez!

    Post scriptum. Padilla on hankala kirjoittaa.

    Äänestä

  • Hound Dog kirjoitti:

    Väännetäänpä rautalangasta.

    Helluntailaisuus on syntynyt USA:ssa. Siellä on paljon helluntailaisia ja muita samaan tapaan uskovia. Minkään lajin kristittyjen omatunto ei soimannut, kun Pohjois-A,merikan intiaaanit tuhottiin tai pakotettiin reservaatteihinsa. Oli luonnollista, että valkoihoiset kristityt saivat ottaa lähes Luvatun Maan veroiset alueet itselleen.

    USA:n uskonnollisilla alueilla ollaan useimmiten kiihkeitä patriootteja ja republikaaneja. God Bless USA tarkoittaa lähinnä sitä, että amerikkalaisilla on oikeus sotilaallista voimaa käyttäen jyrätä eri mieltä olevat. Jumala näyttää aina olevan USA:n puolella ja samalla Israelin, tekivätpä ne mitä tahansa.

    Missään ei luultavasti ole niin kaksinaismoralistista suhtautumista maailmaan kuin USA:ssa. Nännin vilahtaminen tv:ssä on hirveä asia, ihmisten tappaminen ei. Raamattuvyöhyke miljonäärisaarnaajineen on korniuden huippu.

    Tuosta onnen ja autuuden kotimaasta ovat kotoisin Suomen helluntailaisten opit. Sieltä tulevat niin kreationismi kuin Raamatun määritteleminen lopulliseksi totuudeksi kaikesta ja muut haihattelut.

    Uskovalla on oikeus kommentoida muiden elämää, mikäli hän kykenee objektiivisesti todistamaan, että hänen ajatusmallinsa on ylivertainen muihin nähden ja perustuu ainoaan oikeaan totuuteen. Yksikään uskovainen ei ole tähän kyennyt.

    Esim. Suomen lakien suhteen tilanne on toinen. Mikäli esim. ryöstän pankin, joudun tuomiolle. Se on objektiivinen totuus ja fakta. Siinä ei ole mitään subjektiivista.

    Sen sijaan, kun juon siiderin tai rakastelen vaimoni kanssa ennen avioliittoa, kukaan ei pysty todistamaan sitä, että minulle seuraisi siitä Jumalan tuomio kuoleman jälkeen. Joku saattaa niin USKOA, mutta todistaminen on eri juttu.

    Tuomioiden jakelemiset asioissa, joissa ei ole helppoa osoittaa objektiivista totuutta ovat asiatonta toimintaa. Siksi ihmiset ärsyyntyvät. Se, että uskovaiselle jokin asia on kiistaton, ei ole tae siitä, että muutkin sen uskovat tai että muut suostuvat normittamaan elämäänsä sillä perusteella.

    Ennen muinoin lakeja toden totta säädettiin ja peruisteltiin uskon voimin. Nykyisin asiat ovat ainakin sivistyneissä länsimaissa toisin. Arvomaailma on muuttunut.

    Tähän joku toteaa, että ennen kaikki oli paremmin. Totta tuo kuvitelma vain ei ole. Ennen kaikki oli huonommin.

    Asiattomuuksia tänne syytää myös se uskovainen puoli kirjoittajista. Jokainen lukutaitoinen näkee sen.

    Just noin!

    Äänestä

Mitä merkitystä olisi sillä jos luterilainen kulttuuri jatkuisi pitäen yllä ns. kristillisiä arvoja? Tulevatko ihmiset sellaisella tavalla uskoon?
Kannattaisi ottaa selville, miten voit saada syntisi anteeksi ja tulla siten Jumalan lapseksi. Luterilainen lapsikaste ja kirkkoon kuuluminen ei riitä viimeisellä tuomiolla.

Äänestä
  • Ei myöskään helluntailainen kaste ja helluntaiseurakuntaan kuuluminen. tulevatko ihmiset sellaisella tavalla uskoon?

    Kannattaisi ottaa selville, miten voit saada syntisi anteeksi ja tulla siten Jumalan lapseksi.

    Äänestä

  • Hapatteen torjuja kirjoitti:

    Ei myöskään helluntailainen kaste ja helluntaiseurakuntaan kuuluminen. tulevatko ihmiset sellaisella tavalla uskoon?

    Kannattaisi ottaa selville, miten voit saada syntisi anteeksi ja tulla siten Jumalan lapseksi.

    Miksi te TUPUTATTE sitä kristinuskoa ketjussa jossa yritetään sanoa että se EI KIINNOSTA. Pitkät piuhat vai? Ei mee jakeluun ei millään.

    Äänestä

Tämä on helluntailaispalsta. Täällä on eräänä tarkoituksena selvittää, mitä helluntailaisuus on. Helluntailaisuuden tarkoitus on auttaa ihmiset sisälle elävään uskoon.
Helluntailaisuus edustaa kristinuskoa.

Äänestä
  • Nimmari "oletko tietoinen?" Oletko tietoinen siitä mitä palstan ylälaidassa lukee"keskustele helluntailaisuudesta."

    Minun mielipide on se että se on joukkosuggestioon perustuva uskonlahko jossa tarkoituksena on uskoa mielikuvituskaveriin.

    Hihihihiii...

    Hauska lukea ihmisten juttuja jotka uskovat mielikuvituskaveriin.

    Äänestä

Tämä on helluntailaisuuden palsta, mutta jotain järkeä senkin levittämiseen tarvittaisiin.
Jos kaikenmaailman fanit jatkuvasti huutelisivat ihanuuksiaan / oppiaan, niin sodaksi se menisi.

Te olette ottaneet uskonopin omiin käsiinne, se ei teille edes kuulu, sillä te ette uskoa omista.

Menikö jakeluun.

Äänestä
  • Ei näille uskovaisille mikään mene jakeluun, ei vaikka lyödään todisteet esim. tilastofaktana pöytään. Se on niin paljon helpompaa sulkea silmät todellisuudelta ja uskoa sokeasti joulupukkiin.

    "Uskovaisen kanssa keskustelu on kuin pelaisi pulun kanssa shakkia. Se kaataa nappulat, paskantaa pelilaudalle ja lentää sitten oman parvensa luo ja väittää voittaneensa pelin."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kylmä totuus kirjoitti:

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3025142/yli-6500-eronnut-kirkosta-rasasen-puheiden-jalkeen-enemmisto-eroajista-suurkaupunkien-miehia

Sunnuntaina kirkosta erosi eroakirkosta.fi-palvelun kautta 318 kirkon jäsentä, maanantaina puolestaan 454. Tiistain eroluku on 383.

”Suuri osa kirkon jäsenistä ei ole sitoutunut sen oppeihin”

Tällä hetkellä kirkosta eroaa eniten 20–49-vuotiaita suurissa kaupungeissa asuvia miehiä, Eroa kirkosta -palvelu tiedottaa. Alkukesästä kirkosta eronneista oli 54 prosenttia miehiä, Räsäs-kohun aikaan 61 prosenttia.

Normaalisti aktiivisesti eroavat 18–19-vuotiaat ovat sivuuttaneet kohun ja erosivat kirkosta tavallista vähemmän.

– Ministeritason päättäjän ei haluta toimivan Raamatun ihmisoikeuskäsitysten perusteella. Eropalautteista näkyy, että kun tämänkaltaiset kohut tuovat kristilliset opit keskusteluun, ihmiset eroavat huomatessaan, ETTEIVÄT ne tunnu omaan ajatusmaailmaan sopivilta, sanoo Petri Karisma Eroa kirkosta -palvelusta.

– Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä suuri osa EI OLE SITOUTUNUT kirkon oppeihin. Tämä ei ole yllätys, sillä heidät on vauvoina liitetty aatteelliseen järjestöön, jonka arvoja ja oppeja he eivät luonnollisestikaan siinä iässä voi tuntea tai ymmärtää.

Toisin sanoen suurin osa tavallisista ihmisistä ei perusta teidän hihhulien opeista eikä kirkostakaan tuon taivaallista. Tavallinen ihminen elää elämäänsä, nauttii tieteen ja teknologian saavutuksista, menee töihinsä, tulee kotiin, hoitaa lapsensa ja käy kauppareissulla. Uskonnolla ei ole suomalaisille mitään merkitystä enää nykypäivänä. joten JÄTTÄKÄÄ KAIKKI MUUT IHMISET RAUHAAN JA LOPETTAKAA SE HIHHULOINTI JEESUKSELLANNE!!! EI KIINNOSTA KETÄÄN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu