Miksi tälläistä meillä

Samaa minäkin olen monasti miettinyt.Suurin osa tutuista ja ns.ystävistä katosi kun alzheimer muutti meille.Onko se pelkoa,tulla luo,kysyä mitä kuuluu,jaksatko?
Mutta jos kääntäis homman toisin päin,mene muiden luo ja kysy heiltä mitäs sinulle kuuluu,eivätpä kehtaa väistää sitten.Murra sinä muuri,niin minä teen nykyään!Kyllä ne häkeltyy kun en ole kyyryssä kulkeva tuskassa riutuva omaishoitaja ;))
Monella vaikeata kohdata perhettä jossa on vakavaa sairautta,eivät tiedä miten toimia,tai mitä sanoa,mutte mehän voimme auttaa siinäkin hommassa!
Ehkä me olemme vähän sisäänpäinkääntyneitä tässä maassa.

Minulla on aivan sama kun tapaan tuttuja,aivan kuin he odottaisivat että itken,valitan ja suren.Joskus tuntuu että he aivan hämmäsryy että "tuommonenko se onkin yhtä iloinen ja tasapainoinen kuin ennenkin".Vain harvojen kanssa itken.
Sinäpä annoit ristiina hyvän neuvon,yritän jossain vaiheessa toteuttaa sitä vaikka suru olis puseron sisällä koska meille muutti myös kolmas persoona ja sen nimi on alsheimer nyt keskivaikeaa lähentelee.

Ja auta armias jos lähen vaikka jonnekki pitämään hauskaa,silloin "no pitihän se nyt arvata" sairas mies ja maailmalla vaan huipertelee.Kait sitä pitäs kotona istuu suun vinossa kieli roikkuen,että sopisi tähän muottiin.
Suru ja väsymys on kyllä valtava,joten pieni taputus olisi kyllä kuin energiapiikki.Eikä se mikskään muutu tämä elämä vaikka maapallon ympäri konttaisin,se on vaan kohdattava.Joskus kyll aamuisin kyselen ,että miksi,mutta eipä siihen saa koskaan vastausta.
Ja jos itkettää silloin itketään,joskus olen ajatellut että semmonen karjalainen itkijä olisi hyvä tuossa olohuoneen nurkassa,mun kyyneleet alkaa jo loppuun.Siinä se mummu voisi vaikeroida..
Mutta asiasta toiseen,jotkut on kyllä rehellisesti tullu sanomaan,että eivät tiedä miten kohdata,niin sanon aina että jospa oltaisiin vaan ihmisiä toisillemme,tosiasiahan on,että kaikkia melkein liippaa tämä omaishoitajuus joskus elämässä.

Lapin kesästä säkeistö: Muualla tulta säihkyy harmaahapset,vanhoissa hehkuu hengen aurinko.Meill`ukkoina jo syntyy sylilapset ja nuori mies on hautaan valmis jo.
Olen ajatellut joskus kun katselen töistä palaavaa kansaa kaupungissa että olemme varmaan etelämaalaisista synkän näköisiä.Talvivaatteetkin suurimmaksi osaksi tummia,kerrankin tuli mieleeni hautajaissaatto.Ei ihme ettemme osaa lähestyä sairasta ihmistä tai sairaan ihmisen perhettä kun jo terveenä olemme tälläisiä.

Kyllä hävis meiltäkin viimeisetkin niin sanotut ystävät kun olemme olleet nyt kaksi tal vea Espanjassa .Miehen parempi liikkua ,kun ei lumen ja pakkasen kanssa tapella.Koko ajan pelko osteoporoosin takia ettei vaan kaadu,hengittämään ei pakkasella ulkona voi.Mutta kun on sen viitakemiehen edellä oppinut juoksemaan,elämme nyt täysillä.Eivät ne silloin tosi huonoina aikoinakaan vierellä olleet,nyt saavat minun puolesta olla vaikka hornan tuutissa.

Muualla maailmassahan omaishoitajuus ei välttämättä ole mitenkään kovin poikkeavaa. esim. Kreikassa ei ole vanhainkoteja ollenkaan, koska peheet hoitavat omat vanhuksensa itse.

Kait se muuttaa ihmistä kun elää tällaista arkea,katselee maailmaa eri tavalla,pienet valitukset ei hetkauta enää.Kaikki on tavallaan eri väreissä,maailmakin.Loppuelämä on tavallaan aivan muuttunut jo,niinkuin olisi junaa vaihtanut ja muut jäi toiseen junaan,mie jatkan eri suuntaan..
Jos joskus palaan hoitajan työhön,olen aivan eri ihminen,asennoidun varmaan eri tavalla ihmisten tuskaan ja suruun,muistisairaat näen aivan uudella tavalla,ja omaishoitajat tulevat olemaan sydäntäni lähellä.Toivon että tällä "kärsimyksellä" on jokin tarkoitus,pakkohan sillä olla

Tänään kyllä ajattelin että nämä päättäjät ajaa ihmisiä väkisin hoitamaan kotona,viime intervallista tuli vajaa 500 e lasku,lääkkeet vielä päälle.Maksut nousi kun nyt tulee tehostettu hoito,vanhojen laitosten sijaan.Hassua vaan että mieheni hoitopaikassa ei muuttunut mikään muu kuin että maksut nousi!!Kellä varaa maksaa 500 e kk.Pakkohan se hoitaa kotona sit kunnes kuolema korjaa!!

Mä kannustaisin kaikkia omaishoitajia irtisanoutumaan. Muuten tää homma räjähtää käsiin jo paljon ennen kuin me kirjoittelijat olemma vanhuksia (siihen menee 30 vuotta ainakin). Ei ole ketään kuka hoitaisi, ei omaisia eikä valtion pakottamia hoitajia. Kai ne (me) hörhöt sitten siellä asunnossa toikkaroivat ja "hoitavat" itse itseään. Ehkä se loppu tulee silleen vähän nopeammin kuin nykyisessä "hurraahuudot yli satavuotiaille" -illuusiossa.

Miten omaishoitajat voi irti sanoutua,mihin he läheisensä laittaa.Ei tuo ehdotus ole niin yksinkertainen miltä paperilla näyttää.Puolisoni haluaa jo kotiin vaikka muutaman päivän ollut vasta intervllissa.Vaikka on keskivaikea alsheimer niin onhan hän vielä puhuva ja tunteva ihminen.Sekin aika tulee että nämä taidot häviää.En tiedä sitten.Hoidan niin pitkälle kun pystyn.
Tuo tehostettu hoiho ei ollut muuta kuin rahastusta.Kaikki lääkkeet saa dosetteihin jakaa ja vaatteet huolehtia.Kyllä oli kauniita tiedotustilaisuuksia tehostetun hoidon alussa,tuo vaan muuttui että omaishoitaja joutuu nyt enemmän tekemään jo lähettäessään omaisensa hoitoon.Kyllä ne keksii peitenimiä joka on muka tehostettu hoito,huuhaata!

Itsekin olen huomannut saman. Paras oli kun aloin kertomaan isäni voinnista (kuoli muutama päivä tämän jälkeen) keskeytti kysyjä minut ja sanoi että MUTTA MITÄ SINULLE KUULUU? Ok tuli kyllä kertomaan surunvalittelut sitten myöhemmin.

Tämän lisäksi sukulaispoika yhdessä sukutapahtumassa sanoi suureen ääneen että hänellä on keino eläkepommin hoitoon, ihminen saisi olla eläkkeellä vain kaksi vuotta ja sen jälkeen nirri pois.

Viimeksi pari päivää sitten kun sanoin isännöitsijälle tekemättömästä työstä veti hän omaishoitajuuteni tähän ja sanoi että mene maate, olet vaikea ihminen ja hanki apua. Että siihen kohtaan kyllä alettiin omaishoitajuudeesta puhua.

Ei ole helppoa tämä ihmisen elo.

Monella terveydenhuollon ammattilaisella on nihkeä suhtautuminen omaishoitajiin. Kaikki mitä kerrotaan potilaan tarpeista mitätöidään jos suinkin mahdollista. Ei koske kaikkia, mutta valitettavan usein tällaisia tulee vastaan.
Ei omaishoidon raskautta ja sitovuutta ymmärrä sellainen jolla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta. En itsekään ymmärtänyt, ajattelin että siinä se omainen tulee hoidettua muiden töiden lomassa. Kuvittelin että pääsee helpommalla kun ei tarvitse käydä töissä.
Nyt kun olen korviani myöten omaishoidon suossa, voin sanoa vilpittömästi, en ole koskaan työurani aikana ollut näin kovilla.

Eihän tästä työstä voi irtisanoutua,tässähän tunteet ja eletty elämäkin mukana,ei sitä niin vaan heivaa toista laitokseen.Laitoshoidon kanssakin kun vähän niin ja näin,eipä nyt muuta kun säilötään siella 32e /pvä.
Nykyään laitan infovihon mieheni mukaan,mistä saa tietoa jos haluaa.Pikku juttuja mutta auttaa muistisairaan kohtaamisessa,eipä voi hoitaja enää vedota siihen,ettei ole tietoinen asiasta.Yksi ainut hyvä puoli tässä tehostetussa hoidossa on,että mie jaan ne lääkkeet,eivät lääkitse toista zombieks enää.Sekin aiheutti vaaratilanteita kun neuroleptejä syötettiin kuin karkkeja miehelleni,mutta nyt eivät pääse lääkkeisiin käsiks,ja yksi geriatri päätttä miten miestäni lääkitään,10 terkkarilekurin sijaan!
Meilläkin meni tämä omaishoitaja -hoitaja-laitosjuttu ihan piippuun.Sitten kun tilanne repesi ja sanoin että parempi kun kaikki kuoltais pois,ei oltais kenekään riesana,johan puhelimet rupes soimaan ja yhteistyö pelaamaan.

On tämä omaishoitajuus jotakin antanut,laittanut ainakin huomaamaan että pikku-jutut on pikku-juttuja joihin ei kannata takertua.Ehkäpä siksikin olen vieraantunut monesta ystävästäni koska en ota kantaa olemattomiin asioihin.Sen huomaan fasebookissakin missä kavereita minulla.Aivan naurettaviin asioihin ihmiset takertuu sellaisiin jotka ei minulle merkitse sentin vertaa,siksi en ole klikannut tykkää kohdasta.Menetän kai nekin kohta kun en höpise turhia.Se taas mitä kirjoitttaisin kestäisikö sitä monikaan. Valittamaan en rupea omaa osaani,joku voisi kenties olla hyvillääkin että ompas itsellä elämä paremmassa jamassa.

Niin tai näin onko omaishoitajan mieli koskaan oikein päin?Joo ,en miekään jaksa enää näitä nipottavia immeisiä ! Kun koko ajan joutuu olemaan läsnä ja varuillaan kaikessa,ja kuolema kuikii tossa olan takanakin ajoittain,niin mitä helkkarin väliä sillä on sataako vai ei?Monesti ei edes huomaa kuin piipussa itsekin on,pienet vammat jää hoitamatta,kuumeessa painaa vaan menemään.Huul pyöreenä kuuntelin kun lekuri sanoi että olen burn out-tilassa ja kädessä on jännevammakin tullut kun tuo muistisairas nappaa joskus kädestä liian kovaa,ai mullekko ,miekö?Mistähän sekin tullut,kun ei oo joutanut miettiin. Sitä painaa vaan päivästä toiseen,eihän kukaan selväjärkinen tätä tekisikään,minun täytyy siis olla aivan järetön.
Mie väsynyt juu,tiedän.

Jopas taas on haukuttu omaishoitajia,kyllä niitä mielipiteitä voi esittää laitoksen hoitajista,olemmehan yhteistyössä heidän kanssaan.
Pesuasiaa en ymmärrä tänä päivänä.Miksi pestään kastelevat potilaatkin vain kerran viikossa.Hautuuhan ne paikat niin miehellä kuin naisellakin.Ei ole entinen tyyli,ei.Ennen pestiin joka potilaan pikkupesut kädet-kasvot-selkä ja alapää. Miten on siirrytty noin huolettomaan pesusysteemiin,en ymmärrä.
Näin meillä miten lie muualla.Sitten saa intervallihoitoviikon-kahden jälkeen hoitaa kipeät ja punaistet paikat kuntoon.
En usko että tuo niin ajastakaan on kinni vaan asenteista mitkä ovat muuttuneet vuosien kuluessa.Tiedän mistä puhun,olen leipätyöni hoitajana tehnyt.
Kerran viikossa suihku ei riitä kasteleville potilaille.

No huhuh nimim."joo joo Ristiina"
Saahan sitä sopan kun kaikki mäiskitään samaan kattilaan ja vielä kauhalla sekoitetaan.
En todellakaan tohtoroi mieheni lääkkeitä,jaan niitä dosettiin.Geriatrin kautta menee kaikki,yhdessä neuron ja sisätautilekurin kanssa päättäneet mikä lääkitys käy-Lääkitys oli ihan päin honkia,kun oli yhtä monta määrääjää kuin purkissa pillereitä.
Kyllä ne lääkketkin voi olla vaarallisia,monet ei edes seuraa dementikkojen lääkitystä,saatikka maksaarvoja.
Hoitopaikoista tiedän yhtä ja toista,viiden vuoden aikan kertynyt kokemusta,miten muistisairasta voidaan pompotella paikasta toisen,ja hoitajista ja heidän tavoista.
NYT mieheni hyvässä hoidossa,sitä mitä nyt voi kunnallisella puolella saada!
On hyvääkin,mutta on paljon huonoa.Tällä hetkellä yhteistyö pelaa,nykyisen hoitopaikan kanssa.
Siitä miten arvostelet miten hoidan miestäni,taikka miten sekopaa tai häpeäksi olen ,sanon vaan että olen iloinen että sinulla on noin hyvä psyyke ja luonne!

Älä välitä ristiina,täällä on aina noita jotka kaikissa omaishoitajissa vikoja näkevät.Asiaa sinä kirjoitat.Kysyisin vaan miten tuollainen piikittelijä pystyisi meidänkin omaisia hoitamaan.Ei ole varmaan itse kokenut vaan on saanut olla kuin kala haaleassa vedessä.

Eipä tuo haittaa,enemmän ihmetyttää vaan.
Se nyt vaan on niin,että jos haluaa muutoksia,siitä pitää puhua,ja kysellä.Kyllä hoitajilla ja päättäjilläkin on siihen aikaa.Hoitopuolikin on palveluala,menisitkö itse sellaiseen kauppaan esim.missä saisit huonoa palvelua?Valitettavasti se on monasti niin,että rahalla saa hyvää.Nykyisessä hoitopaikassa ollaan kyllä ystävällisiä,pestään kerran viikossa,ruokaa saa ja joskus huvitusta.
Luksusta se olisi jos joku veisi mieheni ulos siellä,joka päivä,tai juttelis hänen kanssaan,tai vaikka laittaisi joskus telkun eteen kun urheilua tulee.Missä hän saa kuunnella musiikkia,ei siellä ole sellaisia paikkoja,pienet asiat jotka luovat sitä turvaa,ja jokainenhan pitäisi saada jatkaa ja pitää kiinni mieltymyksistään,laitoksessakin,muistaakseni Muistiliittokin joskus kirjoittanut tästä,
että saa olla ihminen sielläkin,eikä laiteta "laitosmuottiin".Olen nähnyt miten miestäni kohdeltiin huonommin kuin eläintä,joskus soitettu kotiin psykiatrian osastolta,kun olen kuvitellut että hän on intervallissa.Nämä kaikki tekee haavoja,mutta yhä jaksan uskoa,että on hoitajia ja paikkoja ,jossa hän saa olla hän,tällä hetkellä saa.
Tänään laitoin hänet päiväunille kun kävin laitoksessa,peitin ja silitin,ja laitoin karkkirasian yöpöydälle.Hassua ,että kun hän herää,ei muista edes että kävin,tai kuka olen.Minä olen poissa hänen muistista.
Pikkuasioita muille,mutta suuria suruja meille omaishoitajille.

Minun mieheni tunnistaa minut,kysyin "kuka olen" hän vastasi "vaimo".Aivot heittää kuperkeikkaa,puhuu sekavia,menee nuoruuteen ja puhuu oudoista ihmisistä joita en ole koskaan tuntenut.Tiedän mikä minua odottaa,sydäntä repii ajatellessa etten kuulisi hänen ääntään enää.Olen päättänyt hoitaa rakkaan mieheni loppuun asti mikäli minulla voimia on.Nyt teidän mitä rakkaus on,ei se ole sitä mitä rakkaudeksi luuli nuorena,vaan se on rinnalla kulkemista kärsimyksissäkin.Mitä lähemmäksi elämän ehtoo tulee niin sitä enämpi rakastan.

Nyt minulle on tullut sellainen ajanjakso että tkisi mieli tapella tuota hirviötä vastaan jonka nimi on ALSHEIMER. Se tulee ottamaan rakkaaltani puhekyvyn ja liikunnakin pois.Miksi tuollainen hirvö pitää olla olemassa kun se vie pala palalta pois,ei kerrallla vaan pikkuhiljaa.On hetkiä että sopeudun ajatukseen mutta taas se kapina tulee mieleen miksi,miksi.miksi?

Moni tuntee samoin kun herra Alzheimer tulee kutsumatta vieraaksi.
Tuntee voimatonta vihaa väistämättömän edessä.
Samat tunteet tunsin kun äiti kuoli hitaasti hivuttamalla syöpään. Välillä on toivon pilkahdus, joka hetken päästä muuttuu epätoivoksi.