Tuuri Caravan

Mielestämme kohtuullinen paikka leiriytyä. Rauhallinen Paitsi tänä aamuna heräsimme vastoin omaa tahtoa, kun kaksi rouvvaa ulkoilutti koiraansa. Yhdellä oli kaksi koiraa joista yksi haukkui jatkuvasti. Pakosta siinä herää kun koira haukkuu.
Eikös koiran omistajalla ole älyä sen verran ettei kaikki tykkää koiran haukkumisesta.

Terveisin Koiran omistaja myös.
9335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Me nukumme aina kaupan parkkipaikalla, todella rauhallista ja tilaa on, ei tarvitse mennä puskuri kiinni toiseen autoon.

Äänestä

Meille kävi Kemijärven camping alueella samoin, naapurit päästivät koiransa ulos aamu varhaisella klo 6,00, koira nosti välittömästi sellaisen mekkalan, luulen jotta puoli Kemijärveä heräsi siihen!
Koiran omistajat olivat noita nykyajan uusavuttomia nuoria !


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Meillä myös on koiria.

    Lite Keskisuomesta RRRR Sy

    Äänestä

  • Lite Keskisuomi kirjoitti:

    Meillä myös on koiria.

    Lite Keskisuomesta RRRR Sy

    Astuin myös koiranpaskaan sitä tuli -88 Matkaajaan sisälle Late Lapista SSSSSSS PA.

    Äänestä

Onneksi et erottanut koiran paskaa omastasi paskasta

Äänestä

Minäkin yövyin Tuurissa ohimatkatessani. Pitihän se Keskisen Kauppa nähdä, ja olikin ihan nähtävyys ja mukaankin tarttui kaikennäköistä tarpeellista. Karavaanarialue oli suht täynnä, paljon koiria ja rauhallista kuin mikä. Aluekin sinänsä ihan toimiva ja siisti.

Äänestä
  • Onko Late käynyt niin etelässä,kuin Tuurissa?

    Äänestä

  • Etelänkaipuu kirjoitti:

    Onko Late käynyt niin etelässä,kuin Tuurissa?

    Meillä jäi Tuuri kokematta kun oli täyttä, ajoimme Perä Seinäjoelle Kalajärven leirintäalueelle. Oli muuten hieno paikka, suosittelen.

    Äänestä

  • Adria2 kirjoitti:

    Meillä jäi Tuuri kokematta kun oli täyttä, ajoimme Perä Seinäjoelle Kalajärven leirintäalueelle. Oli muuten hieno paikka, suosittelen.

    Atriassahan on Rumatikki,oliko Pohjanmalla muita Rumatikin kanssa reisussa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei koirankakkaa kirjoitti:

Mielestämme kohtuullinen paikka leiriytyä. Rauhallinen Paitsi tänä aamuna heräsimme vastoin omaa tahtoa, kun kaksi rouvvaa ulkoilutti koiraansa. Yhdellä oli kaksi koiraa joista yksi haukkui jatkuvasti. Pakosta siinä herää kun koira haukkuu.
Eikös koiran omistajalla ole älyä sen verran ettei kaikki tykkää koiran haukkumisesta.

Terveisin Koiran omistaja myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu