Rukoileminen "hengessä ja totuudessa"

Mikä rukoilussa on olennaisinta? Kädet ristiin laittaminen ja mumiseminen? Ei, emme tarvitse niitä. Rukoileminen on jotain aivan muuta. Kun rukoilemme hengessä ja totuudessa, olemme silloin oivaltaneet jotakin. Olemme silloin tajunneet, että kaikki se, mitä luulemme totuudeksi tai todellisuudeksi, ei ole totuutta eikä todellisuutta nähnytkään. Tiede ei ole todellisuutta eikä totuutta nähnytkään. Tiede on vain keino määrittää todellisuus ja siinä me ihmiset menemmekin vikaan, kun me niin kovasti määrittelemme sitä. Yritämme kovasti ymmärtää sitä ja tunnemme erilaisia tunteita merkitystemme johdosta. Mutta voiko sen perimmäistä olemusta ymmärtää, jos emme määritä sitä miksikään tieteen, aistiemme tai ajatustemme avulla, koska emme tiedä, määrittääkö todellisuuskaan itse itseään, ja määrittääkö se itseään mihinkään käsitteeseen? Kun oivallamme tällaisen asian, rukoilemme hengessä ja totuudessa. Tällöin ymmärrämme, että todellisuus on, totuus on, onnellisuus on, rakkaus on, Jumala on, ja että tunnemme ne tuntemattomana. Ne vain ovat, ilman että niitä tarvitsisi etsiä tai että niitä tarvitsisi saavuttaa. Oikeastaan kyse on vain yhdestä asiasta, joka on, mutta puemme sen koko ajan määritelmiin ja tämä meidän on nähtävä.
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10272533 kirjoitti:

Mikä rukoilussa on olennaisinta? Kädet ristiin laittaminen ja mumiseminen? Ei, emme tarvitse niitä. Rukoileminen on jotain aivan muuta. Kun rukoilemme hengessä ja totuudessa, olemme silloin oivaltaneet jotakin. Olemme silloin tajunneet, että kaikki se, mitä luulemme totuudeksi tai todellisuudeksi, ei ole totuutta eikä todellisuutta nähnytkään. Tiede ei ole todellisuutta eikä totuutta nähnytkään. Tiede on vain keino määrittää todellisuus ja siinä me ihmiset menemmekin vikaan, kun me niin kovasti määrittelemme sitä. Yritämme kovasti ymmärtää sitä ja tunnemme erilaisia tunteita merkitystemme johdosta. Mutta voiko sen perimmäistä olemusta ymmärtää, jos emme määritä sitä miksikään tieteen, aistiemme tai ajatustemme avulla, koska emme tiedä, määrittääkö todellisuuskaan itse itseään, ja määrittääkö se itseään mihinkään käsitteeseen? Kun oivallamme tällaisen asian, rukoilemme hengessä ja totuudessa. Tällöin ymmärrämme, että todellisuus on, totuus on, onnellisuus on, rakkaus on, Jumala on, ja että tunnemme ne tuntemattomana. Ne vain ovat, ilman että niitä tarvitsisi etsiä tai että niitä tarvitsisi saavuttaa. Oikeastaan kyse on vain yhdestä asiasta, joka on, mutta puemme sen koko ajan määritelmiin ja tämä meidän on nähtävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu